Tämä homoasia tuntuu nyt olevan joka toisen keskustelun aiheena, joten kirjoitan itsekin ajatuksiani homoudesta ja seksuaalisuudesta yleensäkin.
Haluaisin aluksi sanoa, että ymmärrän hyvin sen ettei kukaan itse valitse ryhtyvänsä homoksi. Syitä homouteen en halua tämän otsikon alla käsitellä vaan lähinnä verrata homoutta omiin seksuaalisuuden saralta kokemiini asioihin.
Kuten joissakin aikaisemmissakin kirjoituksissani olen maininnut, on minulla ollut omat taisteluni ja kipuiluni raamatun opetuksen, omatuntoni ja seksuaaliviettieni välillä (on toki edelleenkin). Siihen lopputulokseen olen tullut, että vaikka kuinka hyvin voisi järjellä perustella oman toimintani harmittomuutta niin jos se on kuitenkin ristiriidassa raamatun opetuksen ja omatuntoni kanssa, en ole asiasta rauhaa saanut, ennen kuin olen tunnustanut, että harhaan olen mennyt ja anonut anteeksiantoa Jeesuksen nimessä. Toisaalta sydämensä voi kyllä paaduttaa jatkamalla omatunnon varoitusten vastaisesti toimintaa, mutta silloin rikkoo itseänsä vain enemmän ja kääntyminen tulee entistä vaikeammaksi. Haluaisin painottaa sitä että omat ristiriitani eivät todellakaan ole olleet mitään kevyitä juttuja ja en ole omia viettejäni itse valinnut kuten eivät homotkaan valitse. Monta kertaa olenkin toivonut että olisin syntynyt seksuaalisesti vähemmän viriiliksi. Kukaan ei voi kuitenkaan itse valita osaansa ja jokaisella meista on omat ongelmamme ja taistelumme.
Tähän väliin totean että en kaipaa typeriä kommentteja tiukkapipoisen uskovaisen rajoittuneesta seksielämästä, koska sitä ei seksielämäni ole ollut. Valitettavasti päinvastoin; olen kokenut / kokeillut sellaisia juttuja joita ei välttämättä monikaan kokeile vaikkei uskossa olisikaan. Pahaa oloa, kyynisyyttä ja ajautumista eroon Jumalasta olen teoillani aikaansaanut, mutta kiitos Jumalalle hänen armonsa on riittänyt eikä hän ole vikuroivaa lastansa hylännyt.
Yritin alustuksellani tehdä selväksi sen että en kovin kevyin perustein sano seuraavaa ajatustani.
Koska Raamattu (uusi testamentti) tekee yhtä lailla selväksi sen, ettei ole Jumalan mielen mukaista harjoittaa homoseksuaalisuutta sen enempää kuin avion rikkomista eikä mitään muutakaan haureutta, en ymmärrä sitä, miksi homoseksuaalisuuden harjoittaminen olisi jotenkin eri asia kuin mikään muukaan edellä mainitsemistani. Oma havaintoni on se että omatunto todistaa yleensä varsin yhtäpitävästi Raamatun opetuksen kanssa. Voiko siis joku homoseksiä HARJOITTAVA (en tarkoita siis homoseksuaalisia taipumuksia omaavaa henkilöä, vaan henkilöä joka todella harjoittaa homoseksiä)sanoa vilpittömästi, ettei omatunto ole missään vaiheessa ollut ristiriidassa tekojen kanssa?
Tarkoitukseni ei ole tuomita ketään. Minulla ei ole siihen varaa. Haluaisin vain sanoa että ei homoseksuaalit ole mitenkään erityisasemassa tai edes välttämättä vaikeammassa tilanteessa pohtiessaan suhdettaan seksuaalisuuteensa ja kristittynä olemiseen. Kaikki me joudumme valitsemaan tiemme, emmekä auta ketään jos järkeilemällä kumoamme omantunnon äänen ja Raamatun opetuksen.
Siunausta erityisesti kaikille niille jotka kipuilevat seksuaalisuuteen liittyvien ristiriitojen kanssa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin asiallisesti ja selkeästi osasit kirjoittaa meitä poikkeavia koskevista ajatuksista.
Itse aikoinaan kapinoin kovastikin, vieläkin vähäsen, mutta olen pyytänyt tyytyväistä mieltä.
Olen sitä saanutkin, ja paljon ystäviä.
Koen että Jumala antaa minulle voimia tyytyä osaani.
Ainakin annoit kunnon perustelut ja suurimpaan osaan tekstistäsi sanon Aamen.
Mutta homoseksuaalisuus on kuitenkin eri asemassa heteroseksuaalisuuteen nähden, koska jälkimmäinen on normaalia ja edellinen ei, ainakin silloin kun on kyse heteropohjaisesta avioseksistä.
Heterohaureus ja homoseksuaalisuus on kyllä samalla viivalla Jumalan edessä muidenkin syntien kanssa (valehtelu, näpistys jne) silloin kun isot kirjat avataan, onneksi Jumala kysäisee Pojaltaan siinä tilanteessa että mitenkäs tuon sielun laita on, ja Poika toteaa että syntejään tuo sielu on anteeksi pyytänyt tai ei ole. Ja SEN pohjalta minäkin menen tutkimaan alakerran lämmitystekniikkaa tai tallustelen Taivaan porteista sisään.
Jeesuksen sanat, joka katsoo himoiten...jättää aika pienen liikkumavaran.
Meidän lihassamme on kaikenlaisia taipumuksia, joita emme ole itse valinneet. Osan saamme geeneissä. Homo ja hetero suhteet ovat samalla viivalla avioliiton ulkopuolella. Heterohomma on se muoto, joka on mielestäni raamatun hengen ja sanan mukainen elämänmuoto. Avioliitossa, jossa uskollisuus on se avainsana. Sukupuolielämä on mielestäni se sinetti, joka sinetöi siunatun parisuhteen. Sen tarkoituksena on jatkaa sukua, mutta myös liittää saumattomasti kaksi ihmistä yhteen. Kun nykÿisin on ajateltu, että seksi on jokaisen oikeus, on samalla sen perusteet hämärtyneet. Sinetti murretaan ensimmäiseksi ja sitten todetaan, ettei yksi ehkä olekkaan sen kummallisempi kuin toinenkaan. Ilmeisesti ollaan menossa siihen suuntaan, ettei Jumalan lahjoja enää kunnioiteta tarpeeksi. Elämä on yksi niistä. Jos joku ihminen voi päättää toisen ihmisen elämästä ollaan lähellä Jumalan reviiriä. Ainoa todellinen kierous tässä keskustelussa homoudesta lienee siinä, että keskustelu on nautintokeskeistä. Ei siis ole moraalisesti väliä, miten se hankitaan. Mutta kuitenkin ilmaan jää kysymys, miksi pitää melskata, onko sittenkin niin, että syvällä on omatunto, joka muistuttaa. Kun Jumalan puhetta ei tunnusteta, luullaan että se paha olo tulee toisten ihmisten tuomitsevasta käytöksestä. Tuomitsemiseen ei ole varaa, mutta ikäänkuin synneillä ylpeileminen karmii.
En tiedä millä sanoilla teille kirjoittaisin,
mutta haluan kuitenkin rohkaista teitä tiellä.
Jotenkin saan käsityksen, että olette Jumalan lapsia, olette saaneet ja haluatte edelleen saada syntinne anteeksi toiselta elävässä uskossa olevalta "Jeesuksen nimessä ja veressä".
Olette aivan samanarvoisia Jumalan lapsia kuin muutkin. Haluan pyytää että Jumala teitä varjelisi kaikelta pahalta, ja viimein saisitte kuulla, "vähässä olitte uskolliset, minä laitan teidät paljon vartijoiksi".
Ette elä lain vaan armon alla.
Meillä on jokaisella omat kipuilumme, mutta myönnän että teillä on varmaankin tilanne sieltä vaikeimmasta päästä. Osaan kuvitella että on vaikeaa tunnustaa uskoaan, niin se on minullakin.
Ja sitten vielä sekin että ei voi, tai siis voi mutta ei ole järkevää paljastaa itsestään aivan kaikkea kaikille uskovaisille. Se riittää, että sinulla on "saattomies", siis elävässä uskossa oleva mies tai nainen, jolle voit kertoa omaatuntoa painavat asiat ja jolta saat kuulla synninpäästön. Elä laumasi keskellä täysivaltaisena jäsenenä Jumalan johdatukseen luottaen.