Kumppanin exät

Juttelimme eilen tyttöystäväni kanssa aikaisemmista suhteistamme, ja minua jäi häiritsemään yksi ihan pikkuasia.
Tytöllä on takana yksi vakavampi puolivuotinen suhde, jonka toinen osapuoli jätti hänet pari vuotta sitten. Hän kertoi olleensa aika surullinen ja suhteen loppuminen oli kova pala, koska mies oli hieno ihminen ja tyttö tykkäsi hänestä tosi paljon.
Kertooko se sitten siitä että itsetuntoni ei ole ihan satasella ja olen suht mustasukkainen tyyppi, mutta minua on mietityttänyt että mistä minä tiedän olenko yhtä hyvä tyttöystävälleni kuin hänen entisensä. No eihän tyttöni ihan huvikseenkaan minun kanssani ole, ja olen mielestäni huomaavainen ja muutenkin kaikin puolin käypä jne. mutta joku tässä nyt vaan häiritsee.
Sekin vaikeuttaa suhtaumistani asiaan, kun olen itse seurustellut aiemmin kahden ihmisen kanssa ja kummallakin kerralla olen itse lopettanut suhteen. En (valitettavasti?) osaa sanoa mitä mielessä tarkalleen liikkuu kun joutuu jätetyksi.
Että sitä minä vain tässä krapuloissani pohdiskelen, että olenko minä varmasti yhtä hyvä (tai mielellään tietysti parempikin :) kuin tyttöni entinen. Ärsyttää, kun eihän tällaisille asioille (kumppanin menneisyydelle) itse mitään voi ja toisaaltahan on täysin ajanhukkaa vaivata itseään tällaisilla asioilla mutta jotenkin se vaan vaivaa että mitä jos tämä mies olikin se suuri rakkaus ja tyttöystävääni vieläkin vaivaisi asia.
Mutta ei kai siinä mitään, meillä menee mielestäni tosi hyvin, ja itse tunnen löytäneeni ihmisen jonka kanssa uskaltaisin jo suunnitella tulevaisuutta pidemmällekin. Minä vain aina vaivaan tällaisilla pikku(?)asioilla päätäni.
3840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi sinua Mikko. Mielestäni tässä on todellakin puhe itsetunnosta. Joku toinen saattaisi vaan naureskella, että kyllä se exä saattoi olla mukava heppu, mutta minä olen vielä paljon mukavampi ja taas toiset alkavat murehtimaan, että voinko koskaan olla yhtä hyvä poikaystävä kuin se exä, josta naiseni puhuu niin kauniisti.

Kerron sinulle yhden jutun. Et sinä voi olla kaikessa parempi kuin exäsi, mutta ei exäkään voi olla kaikessa sinua parempi. Ehkä sinä olet hyvä sängyssä (hihihihi) ja exä oli vaikkapa hyvä silittämään. Me ollaan kaikki omia kauniita persooniamme ja keskity sinä hyvä Mikko vaan siihen, missä sinä olet hyvä. Turha yrittää voittaa mustaa vyötä omaavaa exää karatessa... =) Mutta sinä voit voittaa hänet monissa muissa asioissa.

Ja oikeestaan, turha yrittää voittaa toista yhtään missään. Jos naisesi on viisas ihminen, niin ei hän ala teitä vertailemaan keskenään.

Toivottavasti tämä auttoi pohdintojasi! =) Tsemppiä Mikko. Sinä olet NYT tyttösi kanssa, joten keskittykää te rakastavaiset vaan toisiinne eikä menneisiin.

Äänestä

ettet jätä tyttöystävääsi vaan rakastat ja huolehdit hänestä , toisin kuin tuo hieno ihminen josta tyttö tykkäsi paljon. Olen varma että sinusta hän tykkää enemmän juuri tuon pienen mutta ratkaisevan yksityiskohdan takia.

Äänestä

Kuulepas Mikko, tyttösi osoittaa suurta luottamusta sinua kohtaan kun kertoo noin kipeän asian. Toisekseen, mitä ajattelisit, jos hän kovasti haukkuisi exäänsä ?

Minun korvaani sattuu, kun joku mies minulle haukkuu entiset naisensa. Se osoittaa, miten vähän hän arvostaa naisia yleensä. Samaan sarjaan minäkin saattaisin joutua...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"mikko" kirjoitti:

Juttelimme eilen tyttöystäväni kanssa aikaisemmista suhteistamme, ja minua jäi häiritsemään yksi ihan pikkuasia.
Tytöllä on takana yksi vakavampi puolivuotinen suhde, jonka toinen osapuoli jätti hänet pari vuotta sitten. Hän kertoi olleensa aika surullinen ja suhteen loppuminen oli kova pala, koska mies oli hieno ihminen ja tyttö tykkäsi hänestä tosi paljon.
Kertooko se sitten siitä että itsetuntoni ei ole ihan satasella ja olen suht mustasukkainen tyyppi, mutta minua on mietityttänyt että mistä minä tiedän olenko yhtä hyvä tyttöystävälleni kuin hänen entisensä. No eihän tyttöni ihan huvikseenkaan minun kanssani ole, ja olen mielestäni huomaavainen ja muutenkin kaikin puolin käypä jne. mutta joku tässä nyt vaan häiritsee.
Sekin vaikeuttaa suhtaumistani asiaan, kun olen itse seurustellut aiemmin kahden ihmisen kanssa ja kummallakin kerralla olen itse lopettanut suhteen. En (valitettavasti?) osaa sanoa mitä mielessä tarkalleen liikkuu kun joutuu jätetyksi.
Että sitä minä vain tässä krapuloissani pohdiskelen, että olenko minä varmasti yhtä hyvä (tai mielellään tietysti parempikin :) kuin tyttöni entinen. Ärsyttää, kun eihän tällaisille asioille (kumppanin menneisyydelle) itse mitään voi ja toisaaltahan on täysin ajanhukkaa vaivata itseään tällaisilla asioilla mutta jotenkin se vaan vaivaa että mitä jos tämä mies olikin se suuri rakkaus ja tyttöystävääni vieläkin vaivaisi asia.
Mutta ei kai siinä mitään, meillä menee mielestäni tosi hyvin, ja itse tunnen löytäneeni ihmisen jonka kanssa uskaltaisin jo suunnitella tulevaisuutta pidemmällekin. Minä vain aina vaivaan tällaisilla pikku(?)asioilla päätäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu