oikea ongelma

Nyt vasta sain itseäni niskasta kiinni tänne kirjoittamiseen. En halua kuulostaa mitenkään leuhkalta tms. vaan olen ihan tosissani oikean ongelman kera. Eli aikani olen nyt baareja ja yökerhoja kierrellyt, ajatukseni tietenkin, että vähän pääsisi naisten kanssa juttuun. Ei nyt mitään suhdetta eikä mitään yhden illan sekoiluja vaan tanssia ja seurustelua jne.

Olen kohtalaisen komea ja treenattu vartaloinen, minkä yleensä huomaan näissä paikoissa kun naiset pitkään silmäilevät ja joskus vähän kähmivätkin ja tanssilattialla melkeinpä aina naiset vihjaavat tanssimaan. Myös miespuoliset kaverini ovat niin sanoneet. Mutta ongelmani ja todella ärsyttävää on se, että olen ÄLYTTÖMÄN ujo ja vain pääse ikinä tekemään minkäänmoista aloitetta minkään suhteen vaikka tietäisin, että nainen olisi täysin vietävissä. Vaikka itsetuntoa aina riittääkin vaikka kuinka niin en sitten millään saa minkään moista aloitetta tehtyä niin tanssilattialla kuin tiskillä/pöydässä.

Miten ihmeessä esim. tanssilattialla kannattaisi naisia lähestyä? Varmaankin sillä ei ole mitään väliä, mutta enpä mitään saa koskaan aikaiseksi. Ja eipä kai lattian ulkopuolella mikään Arno Kotrokaan tarvitse olla... Olen siis TODELLA turhautunut. %#¤%&!!
2447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan sama juttu täällä! Ei varmasti ole ulkonäössä erityisemmin vikaa ja mukavaksikin sanotaan aina jos jotenkin vaan tutustutaan... Mutta on siis aika tiukassa ne uudet tuttavuudet.

Eipä siinä mitään... teen kovasti työtä asian eteen ja nyt jo jotakin tuloksiakin alkaa näkymään. Siitä se lähtee...

Äänestä

Heissan pojuseni.Voi kuule kultaseni,ongelmasi on niiiiin tavallinen että! Monet miettivät,että miten sen aloitteen sitten tekisi..Kuinka pääsisi lähelle, sitä mielenkiintoista tyttöä/poikaa. Noh:
Ensinnäkään,te ette tunne toisianne,joten toisin sanoen, EI OLE MITÄÄN MENETETTÄVÄÄ! Täytyy vain oppia lukemaan ihmisiä:::
-Hymyile
-silmäile
-hymyile leveämmin,jos hymyysi vastataan
-KATSELE,älä tuijota!
Ota selvää,pelkällä katseella ja hymyllä,onko kiinnostuksesi kohde kiinnostunut sinusta. Jos hän vastaa hymyysi ja alkaa salamyhkään vilkuilemaan kanssasi kilpaa, suosittelen sinun menevän juttusille! EHDOTTOMASTI!!!

Jos olette kummatkin olleet tanssilattialla,tai sitten sinä olet nähnytmielenkiintoisen tytön tanssimassa, voisit vaikka heläyttää kohteliaasti,ohittaessasi tyttöä hidastaen häntä silmiin katsoen- tanssit kauniisti!- ja sitten vaan kävellä hymyillen ohi ja siirtyä taas johonkin silmäilemään tyttöä. Jos tyttö kiinnostuu ja jatkaa silmäpeliä kanssasi, mene hetken hänelle hymyiltyäsi, takaisin hänen luokseen (muista hymyillä ja näyttää lempeältä) ja huokaise syvään naisen edessä ja sano- sä varmaan kuulet tätä koko ajan, mutta mun oli ihan pakko tulla kertomaan sulle, että olet ihan uskomattoman viehättävä ja kaunis- Jos nainen on mielissään ja näyttää tyytyväisyyden merkkejä, eikä pälyile ympäri baaria välttäen katsekontaktia kanssasi, niin pyydä saada tarjota hänelle vaikka joku ihana drinkki: Currant collins (raikas,hedelmäinen,kiprakka)on aika nappi juttu tähän tarkoitukseen!!!!..Siinä oli jotain alkuun..

Mutta muista: KAIKKI LÄHTEE HYMYSTÄ JA KATSEESTA.. Ja ujokin osaa hymyillä ja katsella...

Onnea yritykseen...Jos joku tulee esittämään nämä samat ohjeet mulle käytännössä baarissa,mä tiedän sen olleen sinä;)

Good Luck!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lbllo kirjoitti:

Nyt vasta sain itseäni niskasta kiinni tänne kirjoittamiseen. En halua kuulostaa mitenkään leuhkalta tms. vaan olen ihan tosissani oikean ongelman kera. Eli aikani olen nyt baareja ja yökerhoja kierrellyt, ajatukseni tietenkin, että vähän pääsisi naisten kanssa juttuun. Ei nyt mitään suhdetta eikä mitään yhden illan sekoiluja vaan tanssia ja seurustelua jne.

Olen kohtalaisen komea ja treenattu vartaloinen, minkä yleensä huomaan näissä paikoissa kun naiset pitkään silmäilevät ja joskus vähän kähmivätkin ja tanssilattialla melkeinpä aina naiset vihjaavat tanssimaan. Myös miespuoliset kaverini ovat niin sanoneet. Mutta ongelmani ja todella ärsyttävää on se, että olen ÄLYTTÖMÄN ujo ja vain pääse ikinä tekemään minkäänmoista aloitetta minkään suhteen vaikka tietäisin, että nainen olisi täysin vietävissä. Vaikka itsetuntoa aina riittääkin vaikka kuinka niin en sitten millään saa minkään moista aloitetta tehtyä niin tanssilattialla kuin tiskillä/pöydässä.

Miten ihmeessä esim. tanssilattialla kannattaisi naisia lähestyä? Varmaankin sillä ei ole mitään väliä, mutta enpä mitään saa koskaan aikaiseksi. Ja eipä kai lattian ulkopuolella mikään Arno Kotrokaan tarvitse olla... Olen siis TODELLA turhautunut. %#¤%&!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu