Markus Vuorinen & Co.

Jaa, no helppohan sitä on mennä toisia tuomitseen.

Jokainen ihminen vastaa itse Jumalalle siitä mitä tekee. Jos on ammattimuusikko, niin Suomessa ei elä gospelmusiikilla, paitsi joku Heikkilä, joka pystyy tekemään tosi monipuolista musaa.

Siis voi olla, että jos rupeaa tekeen "maallista" musaa, niin oma uskokin sitten kylmenee. Mutta TOISAALTA voi olla myös, että Jumalalla on artistin elämässä näppinsä pelissä.

Ajattelen itse, että jos muusikko tekee biisejä rehellisesti sydämestään, niin hänen sanoituksissaan aina jollain lailla paljastuu hänen sydämensä (sekä hyvässä että pahassa).

Itse olen harrastelija -muusikko. Elämäni ja uskossa olo aikanani laulujeni aiheet ovat vaihdelleet. Mielestäni on tärkeää, että musiikkia ja sanoituksia tehdessä on rehellinen. Silloin voi koskettaa myös muita ihmisiä. Tämä voi tarkoittaa sitä, ettei ehkä joka laulussa aina sanota sanaa "Jumala". Laulu voi kuitenkin olla hyvinkin hengellinen ja kutsuva.

On mielestäni tyhmää mennä tuomitsemaan jotakin uskovaista laulajaa, jos hän nyt sitten laulaakin jossakin jonkin "maallisen" laulun. Kyllähän me ihmiset muutenkin puhutaan usein ihan arkielämän asioistakin toisillemme. Samalla lailla, jos ihminen on muusikko ja musiikkinsa, sanoitustensa kautta kertoo ajatuksiaan, ei välttämättä jokaisen sanan tarvitse puhua suoranaisesti Jumalasta. Sen sijaan, jos muusikko on uskossa ja rehellinen sanoituksissaan (niinkuin edellä mainitsin) hänen uskonsa varmasti näkyy ja tulee näkymään jollakin lailla hänen lauluissaan.

Lisäksi uskovainen on todiste myös elämällään, ei sillä onko hän synnitön muiden silmissä, vaan enemmänkin sillä, että hän elää Jumalan armosta käsin, pyytää anteeksi tarvittaessa ja myös antaa anteeksi. Kyllä sitä hoitotyössä (oma ammattini)varsinkin huomaa ihmisestä aika äkkiä jos hän on jotenkin tekopyhä. Ei meitä kristittyjä ole kutsuttu tekopyhyyteen, vaan elämään todeksi uskoamme. Se tulee mielestäni sitä kautta, että tajuamme itse olevamme vajavaisia (ei siis tartte esittää mitään täydellistä) ja että tarvitsemme Jumalan armoa. Näin meidän on myös helpompaa armahtaa ja rakastaa muita. Tottakai meidän tulee myös kunnioittaa Jumalaa.

Joskus ihminen saattaa olla näennäisesti hyvinkin kristillinen, mutta sydämessään kaukana Jumalasta. Toisaalta, joskus saatamme arvioida jonkun ihmisen syntiseksi ja kaukana Jumalasta olevaksi, vaikka hän sydämessään nöyrtyisi Jumalan edessä ja pyytäisi häneltä armoa ja apua elämäänsä.

Ylpeä uskovainen taitaa olla pahin selkäänpuukottaja... paras on kai vaan muistaa, että mikään synti ei ole itsestä kaukana, jos yrittää omin voimin olla jotakin. Sen sijaan tulisikin vain ymmärtää se, että emme ole täydellisiä emmekä voi itse itseämme täydellisiksi tehdä kenenkään, varsinkaan Jumalan edessä. Sen sijaan meidän tulisi uskoa, että Jumala voi saada meissä aikaan hyviä muutoksia. Jos olen langennut syntiin, kokenut joutuvani kauas Jumalan luota, tulisi minun katsoa Jumalan mahdollisuuksiin ja rohkeasti tunnustaa syntini Hänelle ja entistä innokkaammin turvata häneen!

Siunausta kaikille!