MITEN tämän

Palattiin lyheyn eron jälkeen miehen kans yhteen. Ei voidá eikä haluta olla ilman toisia. Nyt mentiin kihloihin.. Tätä uutta alkua ei ole kovin kauan jatkunut, kuitenkin yhteensä parisen vuotta. Se vaan, etten kertonut vanhemmilleni että palattiin yhteen koska he eivät pitäneet kovin tästä miehestä ja en jaksanut sitä, että sama saarna alkaa taas jos kerron, että yhdessä ollaan.

Miten nyt, kai mun on kerrottava? En vaan jaksaisi mitään saarnoja taas, olemme aikuisia ihmisiä ja minä päätän kenen kanssa olen ja kenen en. He eivät ymmärrä, etten halua muita!

Miten turhat riidat välttää? En haluaisi silti pilata läheistä suhdetta vanhempiini.
2658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä oli samantapainen juttu tässä tannoin.
Vanhempani eivät pitäneet siitä tavasta miten mieheni käyttäytyi kun erottiin.
Aluksi salailtiin suhde kaikilta mutta lopulta minun oli kerrottava heille että oltiin palattu yhteen.
Asiasta juteltiin vanhempieni kanssa, kerroin että rakastan miestäni ja hän minua ja että me haluamme jatkaa edellisistä vaikeuksista huolimatta.
Kerroin myös että olimme mieheni kanssa jutelleet ja sopineet riitamme, se auttoi vähän tilannetta koska vanhempamme eivät haluneet että "polttaisin näppini" uudestaan.
Mieheni joutui kyllä käyttäytyä "10 miehen" tavoin että sai "lopullisen hyväksynnän" vanhemmiltani.
Vanhempasi haluavat suojella sinua ja haluavat sinun parasta. He rakastavat sinua olisitpa tämän miehen kanssa tai et. Alku voi olla kivikkoista mutta kyllä se helpottuu ajan kanssa, varsinki jos he huomaavat että olet onnellinen miehesi kanssa. Tuskin ne sinua hylkää tämän takia.
Kannattais antaa vanhemmillesi yksi asia kerralla sulatettavaksi, saattaa olla että tulee "liikkaa purtavaa" kerralla jos ilmoitat samantien että menette kihloihin. Hitaasti hyvä tulee.

Äänestä

Vilkaisepa tuonne "Suku on pahin" osastoon,
siellä on lisää samasta aiheesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt kerron?? kirjoitti:

Palattiin lyheyn eron jälkeen miehen kans yhteen. Ei voidá eikä haluta olla ilman toisia. Nyt mentiin kihloihin.. Tätä uutta alkua ei ole kovin kauan jatkunut, kuitenkin yhteensä parisen vuotta. Se vaan, etten kertonut vanhemmilleni että palattiin yhteen koska he eivät pitäneet kovin tästä miehestä ja en jaksanut sitä, että sama saarna alkaa taas jos kerron, että yhdessä ollaan.

Miten nyt, kai mun on kerrottava? En vaan jaksaisi mitään saarnoja taas, olemme aikuisia ihmisiä ja minä päätän kenen kanssa olen ja kenen en. He eivät ymmärrä, etten halua muita!

Miten turhat riidat välttää? En haluaisi silti pilata läheistä suhdetta vanhempiini.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu