Voikohan....

netistä sittenkin löytyä se kumppani?

Olen nyt vähän kuin tulisilla hiilillä. Olen nettitreffaillut jonkun verran ja pääosin tavannut ihan ok tyyppejä, joskin myös jonkun todella sekopään. Kirjauduin sitten yli puoli vuotta sitten entisen kotimaani yhdelle treffisivustolle ja chattailin huvikseni varmaan satojen eri ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Jonkun kanssa soittelimmekin netin välityksellä. Yhden miehen kanssa sitten juttelimme melkeinpä heti alkuun ja minun käydessä ystävieni luona tapasin hänet pikaisesti. Kohtaaminen oli todella miellyttävä, mutta aikaa ei ollut uudelle kohtaamiselle. Joku kipinä siitä kuitenkin jäi. Minä olen nyt jälleen palaamassa tuonne samaiseen maahan ja yhteyden pito on jatkunut koko tämän ajan miehen kanssa. Nyt hän on ollut minuun yhteydessä entistä tiheämmin, päivittäin ja toisinaan useastikin päivässä. Tuntuu sille, että molemmat osapuolet eivät malta odottaa seuraavaan tapaamiseen. Jotenkin tuntuu, että mies vaikuttaa niin normaalilta ja tasapainoiselta, etten meinaa sitä uskoa todeksi. Viimeisimmät seurustelukokemukset miehistä eivät ole olleet kovin myönteisiä, joten olen aika varovainen. Pikkuhiljaa tutustuminen joskin näin etäältä on ollut hyvä asia. Nyt nähtäväksi jää, että miten asiat etenevät. Kevät vähän polttelee rinnassa, muttei oikein uskaltaisi odottaa suhteelta mitään, jos se kaikki onkin pohjautunut vain epätodellisiin odotuksiin.

Onko täällä muita pitkän matkan nettitreffailijoita?
0448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Veera kirjoitti:

netistä sittenkin löytyä se kumppani?

Olen nyt vähän kuin tulisilla hiilillä. Olen nettitreffaillut jonkun verran ja pääosin tavannut ihan ok tyyppejä, joskin myös jonkun todella sekopään. Kirjauduin sitten yli puoli vuotta sitten entisen kotimaani yhdelle treffisivustolle ja chattailin huvikseni varmaan satojen eri ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Jonkun kanssa soittelimmekin netin välityksellä. Yhden miehen kanssa sitten juttelimme melkeinpä heti alkuun ja minun käydessä ystävieni luona tapasin hänet pikaisesti. Kohtaaminen oli todella miellyttävä, mutta aikaa ei ollut uudelle kohtaamiselle. Joku kipinä siitä kuitenkin jäi. Minä olen nyt jälleen palaamassa tuonne samaiseen maahan ja yhteyden pito on jatkunut koko tämän ajan miehen kanssa. Nyt hän on ollut minuun yhteydessä entistä tiheämmin, päivittäin ja toisinaan useastikin päivässä. Tuntuu sille, että molemmat osapuolet eivät malta odottaa seuraavaan tapaamiseen. Jotenkin tuntuu, että mies vaikuttaa niin normaalilta ja tasapainoiselta, etten meinaa sitä uskoa todeksi. Viimeisimmät seurustelukokemukset miehistä eivät ole olleet kovin myönteisiä, joten olen aika varovainen. Pikkuhiljaa tutustuminen joskin näin etäältä on ollut hyvä asia. Nyt nähtäväksi jää, että miten asiat etenevät. Kevät vähän polttelee rinnassa, muttei oikein uskaltaisi odottaa suhteelta mitään, jos se kaikki onkin pohjautunut vain epätodellisiin odotuksiin.

Onko täällä muita pitkän matkan nettitreffailijoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu