Minun tilanne

En tiedä, kuinka tämä voisi autta, mutta ehkä joku vois sanoa oman mielipiteensä asiasta.
Eli olen nyt seurustellut pari kuukautta aivan ihanan pojan kanssa. Tunnettiin jo ennen sitä, mutta päätettiin että ei aleta seurustelmaan, kun minulla on kesäkuun alussa muutto edessä, mutta näin kävi, että parempi on olla toisen kanssa kuin vaan kärvistellä :)
Ongelmaksi on kehittynyt se, että välimatkaa tulee monta sataa kilometriä muuton jälkeen. Ollaan puhuttu siitä, että jatketaan kyllä seurustelu, mutta jotenkin tuntuu (vain minusta) että se ei tule toimimaan. En jaksais leikkiä omalla mielellä kuvitellen että ketä se täällä painaa. Toisaalta hänen edellinen suhteensa oli kaukosuhde, kesti kylläkin 2,5 vuotta, ja hän on sanonut, että ei sellasta suhdetta enää jaksais.En ymmärrä, että olenko sitten hurmannut tämän ihanan tallaajan niin, että hän on unohtanut kaukosuhteen rasitteet? :)) vai onko hän tosissaan tämän suhteen.
Edellinen suhteeni oli niin kipeä kokemus, että välttelen edelleen vahvasti sitoutumista toiseen niin, että ei varmasti satu. Auttakaa, kertokaa mitä teen..tai edes että mitä tekisitte minun kengissäni? Jatkaisitteko seurustelua vai eläisittekö parempi katsoa kuin katua-mentaliteetillä?
2938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan kaukosuhdetta, mutta vain jos molemmat sitä haluaa ja luottamus on välillänne 100%. =) Minulla on siitä niin hyvä kokemus! Itse olin aikoinani vähän epäilevä kaukosuhteita kohtaan, mutta sitten kohtasin nykyisen poikaystäväni ja olin myytyä naista. =) Vaikka olemmekin siis kaukosuhteessa, niin tuntuu ettei tätä voi rikkoa mikään! Ja meillä on uskomaton yhteisymmärrys, vaikka poikaystäväni asuu ihan toisessa maassa. Luotan häneen 100%, vaikka ulkonäkönsä ja luonteensa puolesta hän voisi saada kenet hyvänsä (hän on oikea unelmamies:kiltti, rehellinen, kohtelias, ymmärtäväinen, samalla aaltopituudella...). Myös poikaystäväni luottaa minuun.

Tuntuu, että tässä tämä elämäni mies nyt sitten on! =) Minulla ei olisi häntä ja uusia ihania kokemuksia, jos en olisi uskaltanut lähteä kaukosuhteeseen. Tosin minulla oli niin vahva tunne tästä suhteesta jo ihan ensi silmäyksestä asti... En edes miettinyt haluanko tällaisen suhteen, vaan tiesin haluavani juuri hänet! =) Edellinen suhde epäonnistui ja se oli ihan normaali suhde. =/ Mutta onneks epäonnistui, sillä se opetti ihmissuhteista niin paljon ja teki nöyremmäksi. =) Ja nyt minulla on maailman ihanin mies, jota rakastan ihan oikeasti! Vielä en kyllä ole uskaltanut hänelle tunnustaa rakkauttani, mutta sitten kun taas saamme olla yhdessä, niin ehkä kuiskaan sen hänen korvaansa... =)
Rohkeutta ja onnea sinulle sekä kaikkea hyvää!

Äänestä
  • Mulla oli periaatteessa sama tilanne. Tapasin miehen n. kk ennen kuin minulla oli muutto edessä opiskelujen perässä 400 km:n päähän. Mies vei kuitenkin jalat alta ja taisin tehdä samoin sillekin, joten todettiin, että kokeillaan!

    Nyt on sitten vuoden päivät kokeiltu, ollaan nähty vähintään pari kertaa kuussa ja nyt tein sitten päätöksen, että keskeytän opiskelut ja muutan takaisin kotipaikkakunnalleni. En kuitenkaan miehen luokse ;)

    Katsotaan nyt sitten, että millaiseksi elämä muodostuu kun ei tarvitse ikävöidä viikkoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hukassa totaalisesti kirjoitti:

En tiedä, kuinka tämä voisi autta, mutta ehkä joku vois sanoa oman mielipiteensä asiasta.
Eli olen nyt seurustellut pari kuukautta aivan ihanan pojan kanssa. Tunnettiin jo ennen sitä, mutta päätettiin että ei aleta seurustelmaan, kun minulla on kesäkuun alussa muutto edessä, mutta näin kävi, että parempi on olla toisen kanssa kuin vaan kärvistellä :)
Ongelmaksi on kehittynyt se, että välimatkaa tulee monta sataa kilometriä muuton jälkeen. Ollaan puhuttu siitä, että jatketaan kyllä seurustelu, mutta jotenkin tuntuu (vain minusta) että se ei tule toimimaan. En jaksais leikkiä omalla mielellä kuvitellen että ketä se täällä painaa. Toisaalta hänen edellinen suhteensa oli kaukosuhde, kesti kylläkin 2,5 vuotta, ja hän on sanonut, että ei sellasta suhdetta enää jaksais.En ymmärrä, että olenko sitten hurmannut tämän ihanan tallaajan niin, että hän on unohtanut kaukosuhteen rasitteet? :)) vai onko hän tosissaan tämän suhteen.
Edellinen suhteeni oli niin kipeä kokemus, että välttelen edelleen vahvasti sitoutumista toiseen niin, että ei varmasti satu. Auttakaa, kertokaa mitä teen..tai edes että mitä tekisitte minun kengissäni? Jatkaisitteko seurustelua vai eläisittekö parempi katsoa kuin katua-mentaliteetillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu