Mä en koskaan tule olemaan onnellinen missään parisuhteessa.Mulla on joku vamma jota ei voi hoitaa.Mä en osaa olla ikinä tyytyväinen mihinkään,en muihin enkä itseeni.Vaikka mun asiat ois kuin hyvin,mä olen tosi ahdistunut ja vaikka etsimällä etsin itselleni huolia.Nykyinenkin parisuhteeni on päättymässä koska mielestäni avopuolisoni ei tee mitään oikein eikä tee tarpeeksi asioita eikä sano tarpeeksi asioita ja mun on koko ajan ahdistava olo kun tuntuu aina et se ei tee tai sano sitä tai tätä.Vaikka toinen on yrittänyt hullunlailla,mä en koskaan ole tyytyväine,mä en osaa.Aina mä löydän uutta huomautettavaa ja se on tosi ahdistavaa kun en haluis olla tällänen kusipää,mut en voi sille mitään.Enkä osaa nauttia asioista joita mies tekee hyvin tai tekee jotain kaunista minulle,en osaa nauttia tai saa hyvää mieltä mistään.Rakastan kyllä ex?miestäni ihan mielettömästi ja haluisin olla hänelle hyvä.Tämä pilaa mun elämän täysin.Kuinka mä ikinä voin olla onnellinen??Mä tiedostan tän asian täysin itsekkin,mutta en osaa muuttua.Se on äärettömän ahdistavaa ja sillä menetän monta hyvää asiaa elämässäni.Koskaan en voi tulla onnelliseksi ja olla tyytyväinen vaikka syytä olisi.Mä olen nytkin pilannu tän suhteen joka olis voinu olla mun elämäni rakkaus.Onhan miehessäkin vikoja mutta nyt kerroinkin omistani.En tiedä mistä tälläinen käytökseni johtuu,jotain lapsuuden traumoja?Olen päällepäin ihan erilainen kuin oikea minäni.Olen oikeasti todella epävarma itsestäni.Pitäisikö mennä juttelee ammattiauttajalle,vai onko kellään kokemuksia kuinka voisin itseäni muuttaa.Tämä on todella iso asia mulle ja ahdistun kohta täysin asian takia.Kiitos kun jaksoit lukea.
ei onnea koskaan
aikuinen nainen
7671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuo kaksijakoisuus viittaa hiukan huonoon itsetuntoon, "kivun" palkoon. Peität herkän sisustasi näyttelemällä muille muuta kuin olet, rakennat ympärillesi äksyilijän muurin uskaltamatta iloita ja olla avoin, eli altistua elämän kolhuillekin... Mieluummin työnnät luotasi kuin päästät lähellesi.
No, ei sekään "vaihe" pysy päällä ikuisesti.
Ja kun sä itsekin jo tiedostat noin paljon, sä voit käyttää sitä samaa tietoisuuttasi tapojesi ja reaktiomalliesi muuttamiseen - vaikka heti tänään.
Kokeile reagoida vaihteeksi positiivisesti. Edes kerran. Yllätä itsesikin. Mutustele sitten fiiliksiä sen kokeilun jälkeen. Ja vertaa saldoa entiseen. Mieti, kandeeko jatkaa positiivisuustsemppausta vai palata vanhaan äksyilyyn.
Sitä on itsensä haastaminen ihan konkreettisesti.
Ei koskaan ole liian myöhäistä kääntää kurssia, pyytää anteeksi, katua. Muuttua.
Jos et koe kykeneväsi rikkomaan oravanpyörääsi itse, mene ihmeessä juttelemaan jollekin ammattilaiselle. Pääasia on, että teet jotakin, etkä enää tyydy kärsimään.
kuin olisi lukenut omaa kirjoitustaan. Edellinen noin 15 vuoden parisuhde kaatui lähinnä siihen kun mies kyllästyi minuun ja ainaiseen valitukseeni mikään ei ollut hyvin (vaikka olikin todella hyvin kaikki). Parhaillaan seurustelen alkuhuuman mentyä sama tyytymättömyys valtaa mielen. Vatvon mielessäni miehen vikoja, hänen saamattomuuttaan jne. minähän olen täydellinen. En tiedä mitä meidän pitäisi itsellemme tehdä, todella terapia tai jotain. Seuraan paltsaa ja toivon että joku osaa auttaa meitä. Rakastan/välitän nykyisestä miehestäni todella. Hän aistii jo etten ole suhteeseemme tyytyväinen vaikka todellisuudessa sisälläni ole hyvä levollinen olo. Minulla ainakin tämä tunteet ovat melko kausiluontoisia.
Esitit puheen jonka olisin soinut kuulevani exän suusta sen lisäksi, että hänen olisi pitänyt muuttua ja paljon! Hänen ongelmansa olivat todellakin sillä henkisellä puolella. Parasta mitä voit tehdä itsellesi ja puolisollesi on, että painut sinne ammattiauttajan pakeille.
Hänen suvussaankin on niitä joita koitetaan saada raiteilleen eri lääkityksillä, miten lie sinulla? Loppuu se ymmärrys pitkäpinnaisemmaltakin joskus. Itselläni se kesti aivan liian kauan.
Suvusani ei ole tälläistä "sairautta".Ja luulempa ettei tähän lääkitys auta vaan yksinkertaisesti se että joku sanoisi minulle kuinka voisin toisin toimia,kuinka voisin opetella olemaan kiitollinen.En tiedä mitä lapsuudessani tai vanhempien suhteessa olisi sellaista mistä tämä johtuisi,siksi mietinkin ammattiauttajaa,lääkitystä en halua,koska en tunne sitä kaipaavani.Haluan vain hyviä neuvoja ja rohkaisua onnistua itseni muuttamisessa.Itse kuitenkin tiedostan asian jo niin hyvin että uskoisin jonkun avunkin löytyvän,varsinkin kun sitä itse niin kovasti haluan ja olisin valmis tekemään töitä onnistuakseni.Olen pahoillani että olet joutunut elämään minunlaiseni ihmisen kanssa,se on varmasti ollut yhtä helvettiä.
Kiitos rehellisyydestäsi, sitä se nimenomman oli sitä helvettiä. En vain halunnut sitä tuohon äsken lisätä. En olisi ikinä uskonut, että minulta loppuu naisen kanssa ymmärrys ja jaksaminen, mutta niin siinä vain kävi kun niitä vuosia kului. Jos olet erotilanteessa samantapainen kuin exäni niin tiedät kyllä mitä olen kokenut. Noh nyt kun niitä vuosia on kulunut niin ne ajatuksetkin on kirkkaampia, valitettavasti ei tahdo löytyä oikein enää luottoa naisiin.
Hieno homma, ettei kuitenkaan ole niitä lääkittäviä suvussa. Sanoisin kyllä, että ne exän ongelmat liittyvät myös siihen lapsuuteen, en nyt tässä rupea erittelemään niitä.
Hienoa on myös se, että haluat muuttua, tältä palstalta et kuitenkaan saa parempaa neuvoa kuin käynnin ammattiauttajan pakeille. Suosittelen vilpittömästi, ei siinä ole mitään hävettävää ja saatpahan ainakin asiasta varmuuden ja selkeät ohjeet, ainakin pidemmällä välillä. Loppuu silloin se arpominen kun tietää mistä on kysymys, täältä saatavilla neuvoilla ei pitkälle pötkitä ja eivät edusta minkäänlaista tasoa, jolloin epävarmuutesi jatkuu, etkä saa rauhaa.
Rohkeasti vain liikkeele
kaksi asiaa... rakkauden ja rakkauden nälän?
On niin helppoa kuvitella olevansa rakastunut, vaikka tosiasiassa on rakastunut vain haavekuvaan toisesta.. ja sitten iskee se karu todellisuus eikä oikein tiedä edes miksi.
Mutta mäkin oon tiedostanut tämän onneksi, ja oon oppinu elämään päivä kerrallaan, enemmän toista arvostaen ja rakastaen.
Ja millaisen miehen kanssa oon tän oppinu :) ihan mun vastakohta, ollaan kumpikin tulisia luonteita jne...silti oon päättäny, että tämän miehen kanssa olen, vaikka mikä tulisi. Kaksi aiempaa pitkää parisuhdetta meni päin mäntyä suurelta osin mun takia. Tai siis ajoin miehet pois luotanu omalla käytökselläni.
On oikeesti hyvä juttu mennä juttelee tästä ongelmasta jollekin. Ilmaiseksikin pääsee psykologille joko terv.keskuksen jonojen kautta, tai jos oot yo:lla ni yths:ltä saa olikse 6 kertaa ilmaiseksi.
Luulen että näiden pohjalla on huono itsetunto. Jollei enää nykyään, niin se aiempi rikottu itsetunto. Sitä olettaa ja elättää mitä toisen pitäisi ja kuuluisi sanoa ja tehdä, jotta olis tyytyväinen ja onnellinen. Ei se niin voi kuitenkaan mennä. jokainen on erilainen.
Onnea elämääsi, toivottavasti saatte vielä asiat kuntoon.