Mitä olette mieltä naisista tai miehistä, joilla on ns. vakiohoito? Laitoin tänne, koska halusin kommentteja lähinnä tällaisista naisista.
Oma analyysiini on miehenä se, että tällaiset henkilöt eivät ole onnistuneet ihmissuhteissaan omasta syystään, mutta on pakko saada usein hellyyttä. Nämä henkilöt ehkä kuitenkin lievästi kavereita, työkavereita tms. eli jokin side väliltä löytyy, että uskaltaa tehdä tätä. Molempia kiehtoo petikaverinsa kyvyt tai fyysinen viehätysvoima, jota ei ehkä ole muiden kanssa kokenut.
Minun mielestä tällaiset suhteet ovat vaarallisia, koska siinä voi käydä niin, että toinen rakastuu toiseen. Jos tunne ei ole molemminpuolinen, niin hommat tuskin enää jatkuu ja toisen elämä menee pilalle.
Tai sitten käy niin, että toinen tapaa jonkun ihastuttavan henkilön, jonka kanssa alkaa seurustelemaan. Tällöin ilmoitetaan, että hommat ei enää jatku. Kuitenkin vanhan vakiopanon kaipuu iskee jossain vaiheessa, esim. seksi ei ehkä ole niin ihanaa tai toisen fyysinen olemus on olevinaan köyhempi. Suhde loppuu ja pahimmassa tapauksessa jätetty ehtii rakastua ja menettää täten elämänhalunsa. Tämä on mielestäni niin suuri riski, etten itse lähtisi toteuttamaan tällaisia suhteita, koska se olisi täysin ihmisten hyväksikäyttöä ja itsensä pettämistä.
Pidän seksistä, mutta ottaisin ennemmin maksullista tai pokailisin yhden yön juttuja.
Oma analyysiini on miehenä se, että tällaiset henkilöt eivät ole onnistuneet ihmissuhteissaan omasta syystään, mutta on pakko saada usein hellyyttä. Nämä henkilöt ehkä kuitenkin lievästi kavereita, työkavereita tms. eli jokin side väliltä löytyy, että uskaltaa tehdä tätä. Molempia kiehtoo petikaverinsa kyvyt tai fyysinen viehätysvoima, jota ei ehkä ole muiden kanssa kokenut.
Minun mielestä tällaiset suhteet ovat vaarallisia, koska siinä voi käydä niin, että toinen rakastuu toiseen. Jos tunne ei ole molemminpuolinen, niin hommat tuskin enää jatkuu ja toisen elämä menee pilalle.
Tai sitten käy niin, että toinen tapaa jonkun ihastuttavan henkilön, jonka kanssa alkaa seurustelemaan. Tällöin ilmoitetaan, että hommat ei enää jatku. Kuitenkin vanhan vakiopanon kaipuu iskee jossain vaiheessa, esim. seksi ei ehkä ole niin ihanaa tai toisen fyysinen olemus on olevinaan köyhempi. Suhde loppuu ja pahimmassa tapauksessa jätetty ehtii rakastua ja menettää täten elämänhalunsa. Tämä on mielestäni niin suuri riski, etten itse lähtisi toteuttamaan tällaisia suhteita, koska se olisi täysin ihmisten hyväksikäyttöä ja itsensä pettämistä.
Pidän seksistä, mutta ottaisin ennemmin maksullista tai pokailisin yhden yön juttuja.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ensin tyhmälle mikä erottaa vakihoidon ns. 'oikeasta' suhteesta,eiköhän kaikki ihmiset jotka harrastaa keskenään seksiä oo enemmän tai vähemmän toistensa vakihoitoja,jotkut pelailee vaan vähän eri 'säännöillä' kuin toiset.Sehän on vähän niinkuin 'seurustelua' ilman rajoituksia ja huonoja puolia :-)
seksiä ei muuta. Taidat toisaan olla vähän tyhmä niinkuin itse sanoit
Mitäs sitten pitäisi touhuta ilman vakihoitoja, elää selibaatissa jos sitä sopivaa seurustelukumppania ei moneen vuoteen löydy? Onhan vakihoito paljon parempi vaihtoehto ainakin omasta mielestäni ( - hyvää seksiä ja vähän seuraakin, vaikkei toisesta seurustelukumppaniksi olekaan) kuin yhden illan jutut joissa seksin taso on 99% surkea. Miehet haluavat niissä vaan parin minuutin pukin omaa tyydytystään varten (pari omaa kokemusta).
Se on kyllä totta, että kaikki eivät osaa pitää tunteitaan erillään seksisuhteessa. Onpahan tuo oma sulhokin kieltämättä ollut aluksi vain sellainen "hengailukaveri" ;) Tosin hän alkoi piirittää minua, itse yritin hankkiutua eroon kun alkoi mennä vakavaksi :P (ihan hyvä että piiritti ;) ) Ja hyvin on muut vakihoidot unohtunut parisuhteen myötä, ei ole kaipuu iskenyt keneenkään eikä iske, vaan tyypit poistui puhelimen muistista ja muualtakin jos suhteen alussa. Elämäni ei ole ikinä pyörinyt seksin ympärillä, vaikka toki on kivaa että se toimii omassa suhteessa.
ryhtyy se leikin kestäköön! Musta niistä vakipanohommista puuttuu usein sellanen arvostus ja kunnioitus toista kohtaan, mikä tekee siitä mun silmissä jotenkin ällöttävää. Et ei oo mun juttu, enkä hihku innosta, jos joku muuten kiinnostava mies niin tekee. Tosin mun seksin ja intiimisuhteen kaipuu on 0, et se varmasti vaikuttaa osaltaan asiaan. =) Nuorempana noi vakipanot olis ollu ja olikin kova juttu, mut ei enää tai ainakaan toistaiseksi. Mä olen kyl oikeesti sitä mieltä, et jos haluaa hyvää seksiä tai siis hyvän orgasmin niin kai mä nyt hitto ite sen parhaiten osaan itelleni tehdä!! Et en mä ainakaan mihinkään seksiin/orgasmin saamiseen edes miestä haluu sössimään koko hommaa!! ;) Läheisyydenkaipuuseen sit joskus ehkä tarvitsisin miestä, mut mä luulen et mun kohdalla tulee eka se mies ja sit vasta läheisyyden kaipuu.
Ja mitä siihen sydänsärkymiseen tulee niin mä ainakin koitan ajatella niin, et ne sydänsurut ja loukkaantumiset kuuluu elämään ja niistä kyllä parantuu tai minä ainakin, tiedä sit muista... Et ei sitä varten kannata olla elämättä, et voi sattua jotain ikävää tai satuttaa toista. Kai muutkin siitä yleensä selviytyy.
Viestiketjun teoria-vastaus on hyvä sellaiseen tilanteeseen, jossa toinen tai molemmat osapuolet ovat sinkkuja. Entäpä jos vakiosuhteessa ongelmaksi kehittyy haluttomuus? Toinen haluaa toinen ei? Eikö silloin voi sopia palvelun ulkoistamisesta? Haluton saa olla haluton tuntematta syyllisyyttä pihtaamisestaan ja halukas voi hoidattaa halujaan muualla. Vaikea tilanne on kuitenkin, sillä seksiin liittyy niin voimakkaita tunteita, että riski rakastua tähän ulkoistettuun palveluun on suuri. Kaikilta osapuolilta vaaditaan myös poikkeuksellista joustoa ns. normaaliin moraalikäsitykseen - niin olettaen että kaikki kolme osapuolta tietää missä mennnään.
Minulla on läheinen miespuolinen kaveri, jonka kanssa olen harrastanut seksiä (olemme molemmat vapaita). Mieluummin hänen kanssaan, kuin jonkun tuntemattoman, ei tarvitse arpoa tauteja ja taipumuksia. Välimme ovat todella avoimet ja voimme puhua kaikesta. Jokin kuitenkin puuttuu väliltämme, sillä emme tunne minkäänlaista ihastusta toisiimme, emmekä halua mitään seurustelusuhdetta. Seksi on kuitenkin kivaa. Rakastumisesta ei ole pelkoa, ja säännöt ovat molemmille selvät, sanokoon kuka mitä haluaa. Mutta ei varmasti sovi kaikille. Jos kaverini löytäisi seurustelukumppanin, ilman muuta lopettaisimme sekstailun, en tunne yhtään mustasukkaisuutta, enkä takertuisi häneen.
Huomaa, että tähän on vastannut ehkä hiukan avoimemmat henkilöt. Tuo "kaveriseksiä" tuntuu minusta oikeasti niin kuvottavalta, että voi elämä. Vaikka siitä tuossa alussa kerroinkin, niin en voi käsittää. Seksi kaverin kanssa on jotain jota en voi kunnioittaa pätkän vertaa. Vaikka jotkut sitä harrastaakin, niin olkoot siinä sitten onnellisia. Ootellaan niitä vastakommentteja.
En itsekään liputa kaveriseksin puolesta, koska ainakaan omalla kohdalla se ei toiminut.. Ja jälkeenpäin rupesi hiukan etomaankin, jos totta puhutaan. Mitä tästä nyt sitten voi todeta.. On kokeiltu, ei hyvä. Ja ei tarvitse kokeilla toista kertaa! :)
Mua on joskus ihmetyttänyt se, että jotkut hankkii elämäänsä "mukavuutta" ryhtymällä määräaikaiseen suhteeseen, kun asuvat tilapäisesti toisella paikkakunnalla opiskelun, armeijan tai työn takia.
Se ei ole suurta rakkautta ja molemmat tietävät että että suhde loppuu kun toinen muuttaa paikkakunnalta.
Mä en pysty tollaseen. Mulle tunteet merkkaa niin paljon.
Minä ja exäni harrastetaan edelleen silloin tällöin seksiä vaikka erosta on jo yli vuosi. Säännöt on selvät: seksiä harrastetaan vain jos kumpikin sitä haluaa (tietty!) ja se loppuu jos toinen rupeaa seurustelemaan. Pari kertaa homma onkin loppunut kun toinen on alkanut tapailemaan jotain toista eikä ongelmia ole tullut.
Monen vuoden seurustelun jälkeen olemme todenneet ettemme sovi toisillemme kumppaneina mutta ystävinä sovimme. Niinpä "ylimääräisiä" tunteita ei ole tullut mukaan eikä tulekaan, kun tiedetään entuudestaan ettei yhteiselosta mitään tule. Että näin meillä. :)
Poikaystävälläni on ollut vakihoitoja ja pelkään juuri noita juttuja, joita asiallisesti kuvasit. Suhteemme ei perustu ensisijaisesti täydelliseen seksiin, ja pelkäänkin ettei mieheni pysty jättämään vakihoitoaan vaan jonain yksinäisenä yönä hiipii jatkamaan kiihkeää seksisuhdettaan...
En tiedä kuka nainen on, tiedän vain että hän on olemassa. Eikä tilannetta yhtään auta se, että asumme miesystäväni kanssa eri paikkakunnilla!
Kattos tuosta vähä ylempää "Määräaikainen suhde"
niin ymmärrät ehkä.
"Määräaikainen suhde" ei kuvaa tilannettani, sillä olemme asuneet omilla paikkakunnillamme jo tavatessamme. Eli emme ole koskaan asuneet samalla paikkakunnalla. Meillä on viikonloppusuhde, tällä hetkellä.
tulee paljon halvemmaksi ostaa se maitilit.