jotka eivät ole kunnolla seurustelleet vaikka
ovat yli 40 .Miten tai kannattaako asiasta
kertoa kumppanille
ovat yli 40 .Miten tai kannattaako asiasta
kertoa kumppanille
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen hiljattain tutustunut juuri tuollaiseen mieheen.
Ei vain ole kuulemma kukaan aikaisemmin tarpeeksi sytyttänyt häntä. Osaksi hänen elämänsä ovat täyttäneet myös työ ja "turha" rahan perässä juokseminen. Kunnes viime vuosina ikäänkuin herännyt todellisuuteen.
Tietenkin asia kannattaa ja pitääkin kertoa. Eikä suotta turhaan näytellä kokenutta.
Ja vastapuolen tulee suhtautua kerrottuihin seikkoihin hienotunteisesti ja ymmärtäväisesti.
Monipuolinen keskusteluhan on muutenkin hyvin olennainen osa ihmissuhteissa.
että nainen nauraa ja rupee ihmettelemään
Joskus tuntuu, että ihmiset eivät osaa olla yksin.
Sitä roikutaan huonoissa suhteissa - ja tapellaan.
Siinä voi saada osansa lapsetkin (yhteiset tai edellisestä avioliitosta). Seksi ilmeisesti kuuluu olennaisena osana elämään. Juuri tälläiset ihmiset ovat kärkkäimpiä ihmettelemään jos toinen "pystyy" olemaan ilman suhdetta.
Miksi nainen nauraisi? Utelias tietysti voi olla.
No minä en ainakaan nauranut tässä kohdalleni sattuneessa tapauksessa.
Enkä isommin ihmetellyt ja päivitellyt, kun tiesin osittain ja hän kertoi lisää noista asiantilaan vaikuttaneista taustatekijöistä jotka jo mainitsin tuossa aiemmassa viestissäni.
Ihmettelin vain sitä lähinnä, kuinka kukaan nainen ei ole häntä huomannut tai on jättänyt ehkä tarkemmin tutustumatta tuohon maskuliiniseen, sympaattisen oloiseen ja huumorintajuiseen mieheen.
Voin sanoa, että en ole koskaan seurustellut.
Ensin roikuin 10 vuotta epämääräisessä suhteessa (meni vuosikin, että emme tavanneet).
Saimme lapsen. Se "suhde" loppui siihen.
Olen ollut 10 vuotta yksinhuoltajana. Olen ajatellut, että vielä 8 vuotta olen lapsen kanssa kahden.
Sitten olen 55v ja valmis vakituiseen suhteeseen.
Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on lapsi, mutta en uskalla riskeerata suhdettamme millään tässä vaiheessa.
Totta kai kerron tämän kaiken tapaamalleni miehelle. Kyllä menneisyyden suhteet pääpiirteissään on ihan hyvä tietää.