Haaveeksi jää

Kauan piinannut yksinäisyys jatkuu ja jatkuu.

Aiemmin ihmettelin, miksi naiset ei kiinnostu.

Syyhän selvisi kun laitoin kuvani city.fi

peilikuvaan. Monta sataa ihmistä on käynyt

arvioimassa ulkonäköni ja arvosanaksi jäi

vähän vajaa 7.

Olen siis sarjassa, joka ei todellakaan ole

naisten makuun. Kuvia oli useampia, eikä sitä voi

selittää sillä, että kuvat ois epäonnistuneet.


Baarissa ei naiset osoita mielenkiintoa minua kohtaan vaikka olisin puol tyhjässä baarissa hiljaisena iltana. Ei niin millään.

Jos yritän vaikka tanssia jonkun kanssa, minut tyrmätään heti joko "pyh-katseella" tai käännytään vaan poispäin. Joskus tulee suoraa tekstiä, että kato ittees peilistä ja mieti sitten, miksen ole kiinnostunut.

Voi arvata, ettei itsetunto ole kovassa huudossa.
81394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä en ikinä laittais kuviani tuommoisiin arvostelusivuille. Mieluummin olen tietämättä mikä on tasoni.

Äänestä
  • fasd

    Äänestä

  • ssfad kirjoitti:

    fasd

    No nyt sitten tiedät olevasi ruma. Mitä et voi muuttaa, tulee sinunkin hyväksyä. Elä sen mukaan.

    Keskity parhaimpiin puoliisi, varmasti tulet kohtaamaan naisia, jotka eivät ole pelkästä kuoresta kiinnostuneita. Sinunkin ulkonäössäsi on varmasti monia hyviä asioita.

    Äänestä

älä ota niin vakavasti

Äänestä
  • ota vakavasti se, ettet ota vakavasti tuota saittia

    Äänestä

  • jasillä kirjoitti:

    ota vakavasti se, ettet ota vakavasti tuota saittia

    Hyvä kun tiedät tasosi nyt, tiedät pysyä poissa meidän parempinäköisten piireistä.

    Minua ärsyttää rumat miehet, jotka tulevat iskemään.
    Pysykää tasoistenne kuppiloissa.

    Äänestä

Eiks se noin 7 ollu keskiarvo kaikista annetuista arvioista (en tie yhtään sitä systeemiä mut olettaisin), joten varmaan on tullu sitä huonompia mut myös parempia arvioita?! Ihan varmaan jonkun mielestä oot ollu ysi! =) Me baarissa joskus ajantappo mieles kaverin kaa ollaan annettu ohi kulkeville miehille pisteitä esim naaman mukaan ja 8:kin on ollu sillon jo helkutin hyvä, kukaan melkein parempaa oo saanutkaan.. sad but true on my behalf

Äänestä

tuossa skabassa? Eli olet keskiarvoa paremman näköinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haa--- kirjoitti:

Kauan piinannut yksinäisyys jatkuu ja jatkuu.

Aiemmin ihmettelin, miksi naiset ei kiinnostu.

Syyhän selvisi kun laitoin kuvani city.fi

peilikuvaan. Monta sataa ihmistä on käynyt

arvioimassa ulkonäköni ja arvosanaksi jäi

vähän vajaa 7.

Olen siis sarjassa, joka ei todellakaan ole

naisten makuun. Kuvia oli useampia, eikä sitä voi

selittää sillä, että kuvat ois epäonnistuneet.


Baarissa ei naiset osoita mielenkiintoa minua kohtaan vaikka olisin puol tyhjässä baarissa hiljaisena iltana. Ei niin millään.

Jos yritän vaikka tanssia jonkun kanssa, minut tyrmätään heti joko "pyh-katseella" tai käännytään vaan poispäin. Joskus tulee suoraa tekstiä, että kato ittees peilistä ja mieti sitten, miksen ole kiinnostunut.

Voi arvata, ettei itsetunto ole kovassa huudossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu