Petetty

Kaikenlaiset häiriköt viittikin tänne kirjoitella.Itse en tiedä oliko mua avioliiton aikana vaimo fyysisesti pettänyt? sen tiedän että miehen kanssa oli"teellä"ja kävelemässä käynyt.Ja omien sanojensa mukaan neuvoja avioeroon hakemassa.Mutta eniway...hengissä edelleen oon vaikka vaimon lähdostä lapsen kanssa kulunut puol vuotta jo..päivä kerraallaan,vaikka ei oo kyllä helppoa aina ollutkaan...tsemppiä

Kiitos asiallisesta vastauksesta. Se on varmasti totta, että toista et saa muuttumaan, eikä hän varmaan pääse koskaan irti pettämisestä, jos ei selvitä asioitaan, mistä ne johtuvat, tollaiset miehet tarvis terapiaa, jostainhan ne johtuu, selvittämättömiä asioita luulisin, asioita joita ei ole käsitelty.

kerran anteeksi antanut kirjoitti:

Kiitos asiallisesta vastauksesta. Se on varmasti totta, että toista et saa muuttumaan, eikä hän varmaan pääse koskaan irti pettämisestä, jos ei selvitä asioitaan, mistä ne johtuvat, tollaiset miehet tarvis terapiaa, jostainhan ne johtuu, selvittämättömiä asioita luulisin, asioita joita ei ole käsitelty.

Todellakin veit sanat suustani! Harmi vaan että hänkin tajusi asian vasta tässä vaiheessa.. mutta hänen kannalta kai parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Inhottavaa kyllä, mutta luulen että omalla kohdallani eteenpäin auttaa (näin alkuun) viha toista kohtaan. Tai no se vihakin kun vaihtuu päivittäin suruksi, pettymykseksi ja helpotukseksi ja sitä rataa on tovin menty, mutta ainakin tiedän että pystyn käsittelemään nämä asiat ja en patoa niitä sisälleni. Puhun ja puhun niin kauan kuin nämä asiat alkavat pikkuhiljaa siirtyä taka-alalle ja elämään tulla muita ajattelemisen aiheita. Päivä kerrallaan ja toisinaan tunti kerrallaan.. helppoa olisikin jos ei mitään tunteita toiseen olisi jäljellä, mutta uskon että ajan kuluessa elämä ei ihanempaa voisi olla, olla oman itsensä herra (vaikkei sitä olisikaan tahtonut yksin olla). Mutta usko parempaan elämään on vahva, ja sen hirveän yksin olemisen tunteen yritän kääntää positiiviseksi.. on aika tutustua itseensä ja saa mahdollisuuden tehdä elämästään juuri sellaisen kuin itse haluaa. Kyllä me selvitään!!

Vielä sulle jatkoa. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että en voi luottaa enään kehenkään mieheen tulevaisuudessa. En kestäisi enään pettymyksiä, parempi elää yksin omaa elämää.Tai eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan, ehkä parempaa.Yritetään jaksaa ja katsoa valoisasti tulevaisuuteen.

uskoa tulevaisuuteen kirjoitti:

Vielä sulle jatkoa. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että en voi luottaa enään kehenkään mieheen tulevaisuudessa. En kestäisi enään pettymyksiä, parempi elää yksin omaa elämää.Tai eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan, ehkä parempaa.Yritetään jaksaa ja katsoa valoisasti tulevaisuuteen.

niin, hiton vaikeaa se on, se luottaminen jatkossa, varmasti on senkin saralla itellä ainakin tekemistä, ettei siirrä mahdollisesti joskus tulevaan suhteeseen kaikkea sitä mitä on edellisessä joutunut kärsimään. Ja varmasti on paljon valveutuneempi ja varovaisempi ja myöskin oppineena siitä miten antaa itseään kohdella ja miten ei. Mutta usko vain, että elämä tuo eteesi ihmisen joka on kaikkea muuta kuin tämä pettymyksien aiheuttaja ja todennäköisesti silloin kuin sitä kaikista vähiten odottaa. Vaikka eipä tuollaista tilannetta varmaan hetkeen aikaan halua edes ajatella, itse en ainakaan ole vielä siinä vaiheessa että kiinnostaisi muu kuin saada itsensä kuntoon. Mutta ei tästä voi enää olla matka muualle kuin ylöspäin!

viimeinen pisara kirjoitti:

Todellakin veit sanat suustani! Harmi vaan että hänkin tajusi asian vasta tässä vaiheessa.. mutta hänen kannalta kai parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Inhottavaa kyllä, mutta luulen että omalla kohdallani eteenpäin auttaa (näin alkuun) viha toista kohtaan. Tai no se vihakin kun vaihtuu päivittäin suruksi, pettymykseksi ja helpotukseksi ja sitä rataa on tovin menty, mutta ainakin tiedän että pystyn käsittelemään nämä asiat ja en patoa niitä sisälleni. Puhun ja puhun niin kauan kuin nämä asiat alkavat pikkuhiljaa siirtyä taka-alalle ja elämään tulla muita ajattelemisen aiheita. Päivä kerrallaan ja toisinaan tunti kerrallaan.. helppoa olisikin jos ei mitään tunteita toiseen olisi jäljellä, mutta uskon että ajan kuluessa elämä ei ihanempaa voisi olla, olla oman itsensä herra (vaikkei sitä olisikaan tahtonut yksin olla). Mutta usko parempaan elämään on vahva, ja sen hirveän yksin olemisen tunteen yritän kääntää positiiviseksi.. on aika tutustua itseensä ja saa mahdollisuuden tehdä elämästään juuri sellaisen kuin itse haluaa. Kyllä me selvitään!!

Mutta minä en pysty vihaamaan, vaan jollain tasolla säälin sitä sitä ihmistä, ehkä jotain tasolla tunteita on jäljellä vielä, vaikka ei pitäisi olla. Olen varmaan liian kiltti ihminen, jota on helppo jymäyttää, ja elän toisten ehdoilla ja yritän hyvittää ja etsiä syitä itsestä. Mutta nyt yritän vain ajetella itseäni sekä sitä, että syy ei ole minun. Yritetään jaksaa, kyllä me tästä selvitään.

viimeinen pisara kirjoitti:

niin, hiton vaikeaa se on, se luottaminen jatkossa, varmasti on senkin saralla itellä ainakin tekemistä, ettei siirrä mahdollisesti joskus tulevaan suhteeseen kaikkea sitä mitä on edellisessä joutunut kärsimään. Ja varmasti on paljon valveutuneempi ja varovaisempi ja myöskin oppineena siitä miten antaa itseään kohdella ja miten ei. Mutta usko vain, että elämä tuo eteesi ihmisen joka on kaikkea muuta kuin tämä pettymyksien aiheuttaja ja todennäköisesti silloin kuin sitä kaikista vähiten odottaa. Vaikka eipä tuollaista tilannetta varmaan hetkeen aikaan halua edes ajatella, itse en ainakaan ole vielä siinä vaiheessa että kiinnostaisi muu kuin saada itsensä kuntoon. Mutta ei tästä voi enää olla matka muualle kuin ylöspäin!

se on ihmismieli kummallinen... Omasta erosta ja miehen pettämisestä on nyt aikaa pari kuukautta. Eron tullessa luulin että elämä loppuu siihen, enhän olisi siitä suhteesta pois halunnut vaikka vaikeaa olikin aika ajoin.
nyt kun aikaa on kulunut, ja kaikki tunneskaalat on käyty läpi, asioita puhuttu ja vatvottu niin ex miehen kuin ystävien kanssa, ALAN ELÄÄ! Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen teen asioita niinkuin itse haluan, olen aloittanut uusia harrastuksia, käyn ulkona ystävien kanssa...
En palaisi entiseen, en millään, vaikka vielä pari kuukautta sitten en olisi päästänyt miestä menemään.
Palveluksen hän minulle teki lähtemällä, sillä minulla ei olisi ollut siihen voimia / rohkeutta / halua.
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa, näin se on, ainakin minun kohdallani.

Riitta kirjoitti:

se on ihmismieli kummallinen... Omasta erosta ja miehen pettämisestä on nyt aikaa pari kuukautta. Eron tullessa luulin että elämä loppuu siihen, enhän olisi siitä suhteesta pois halunnut vaikka vaikeaa olikin aika ajoin.
nyt kun aikaa on kulunut, ja kaikki tunneskaalat on käyty läpi, asioita puhuttu ja vatvottu niin ex miehen kuin ystävien kanssa, ALAN ELÄÄ! Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen teen asioita niinkuin itse haluan, olen aloittanut uusia harrastuksia, käyn ulkona ystävien kanssa...
En palaisi entiseen, en millään, vaikka vielä pari kuukautta sitten en olisi päästänyt miestä menemään.
Palveluksen hän minulle teki lähtemällä, sillä minulla ei olisi ollut siihen voimia / rohkeutta / halua.
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa, näin se on, ainakin minun kohdallani.

liian monta kertaa ja mies ei muuttanu tapojaan vaan petti ja petti.Viimenen suhde joka olikin kestänyt vuosia minun tietämättä koska hän ei antanut edes epäillä uhkailemalla minua.Nyt olen lähtenyt ja eronnut lopullisesti,meni aikaa että selvisin ja en voi kun ihmetellä miehen käytöstä ja kysyä vielä kuitenkin,miksi?Mutta itse hän tietää mitä tekee ja en jäänyt hänen kynnysmatoksi enää.

Riitta kirjoitti:

se on ihmismieli kummallinen... Omasta erosta ja miehen pettämisestä on nyt aikaa pari kuukautta. Eron tullessa luulin että elämä loppuu siihen, enhän olisi siitä suhteesta pois halunnut vaikka vaikeaa olikin aika ajoin.
nyt kun aikaa on kulunut, ja kaikki tunneskaalat on käyty läpi, asioita puhuttu ja vatvottu niin ex miehen kuin ystävien kanssa, ALAN ELÄÄ! Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen teen asioita niinkuin itse haluan, olen aloittanut uusia harrastuksia, käyn ulkona ystävien kanssa...
En palaisi entiseen, en millään, vaikka vielä pari kuukautta sitten en olisi päästänyt miestä menemään.
Palveluksen hän minulle teki lähtemällä, sillä minulla ei olisi ollut siihen voimia / rohkeutta / halua.
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa, näin se on, ainakin minun kohdallani.

selvinnyt.

kerran anteeksi antanut kirjoitti:

Kiitos asiallisesta vastauksesta. Se on varmasti totta, että toista et saa muuttumaan, eikä hän varmaan pääse koskaan irti pettämisestä, jos ei selvitä asioitaan, mistä ne johtuvat, tollaiset miehet tarvis terapiaa, jostainhan ne johtuu, selvittämättömiä asioita luulisin, asioita joita ei ole käsitelty.

Itse olen pettänyt päättyneessä avioliitossani paljon. Tiedän tehneeni väärin ja olen pahoillani aiheuttamastani tuskasta, ja itse otin ja lähdin avioliitosta pois koska en kestänyt sitä, millaista tuskaa aiheutin ihmiselle josta välitin kuitenkin pohjimmiltani paljon. Ja nyt joku älähtää että onpa mulla pokkaa puhua välittämisestä.. Ne jotka eivät ole tätä pettäjän tietä kulkeneet, eivät tiedä..

Mutta sanoisin sen, että vika ei ole aina yksin pettäjässä. On niitä ihmisiä, joilla todella on jokin henkilökohtainen trauma joka saa ihmisen kohtelemaan puolisoaan huonosti.. Mutta on myös parisuhteita, joissa ei ole täyttä avoimuutta ja luottamusta alun alkaenkaan, vaan jos toisella on huono olla suhteessa, ja pari on taipuvainen salailuun ja hyssyttelyyn, siis ei puhuta kaikista asioista toiselle vaan pidetään ne "omat jutut" niin siinä tavallaan annetaan toiselle mahdollisuus pettämiseen. Ja kun olet kerran antanut anteeksi, se on merkki pettäjälle, että näin voi tehdä toistekin. Ja salaisuudet jatkuvat ja lisääntyvät ja lopulta olette ajautuneet toisistanne niin kauas suuren salaisuuksien kuilun molemmille puolille, ettei siinä enää auta mikään parisuhdeterapia, vaan ainoastaan avioero. Vain, jos ekan pettämisen jälkeen pakotat puolisosi tunnustamaan ihan kaiken ja sen jälkeen pidät ohjat tiukasti käsissäsi pitkän aikaa sen jälkeen, vaadit että sulla on tarvittaessa oikeus lukea toisen tekstiviestejä, sähköposteja jne, niin et anna kasvualustaa uusille pettämisille... Näin olisin toivonut oman ex-mieheni tekevän mulle. Olisin halunnut että hän pistää mut kuriin, vaatii multa täydellistä rehellisyyttä ja avoimuutta. Mitään salaisuuksia ei saa suhteessa olla. Jos on yksi salaisuus, on helppo pitää myös muita..

Toisin sanoen, älkää antako mitään mahdollisuutta pettämiselle. Pitäkää avoin keskusteluyhteys heti suhteen alusta asti ja älkää antako toiselle mahdollisuutta salaisuuksiin.

Zara kirjoitti:

Itse olen pettänyt päättyneessä avioliitossani paljon. Tiedän tehneeni väärin ja olen pahoillani aiheuttamastani tuskasta, ja itse otin ja lähdin avioliitosta pois koska en kestänyt sitä, millaista tuskaa aiheutin ihmiselle josta välitin kuitenkin pohjimmiltani paljon. Ja nyt joku älähtää että onpa mulla pokkaa puhua välittämisestä.. Ne jotka eivät ole tätä pettäjän tietä kulkeneet, eivät tiedä..

Mutta sanoisin sen, että vika ei ole aina yksin pettäjässä. On niitä ihmisiä, joilla todella on jokin henkilökohtainen trauma joka saa ihmisen kohtelemaan puolisoaan huonosti.. Mutta on myös parisuhteita, joissa ei ole täyttä avoimuutta ja luottamusta alun alkaenkaan, vaan jos toisella on huono olla suhteessa, ja pari on taipuvainen salailuun ja hyssyttelyyn, siis ei puhuta kaikista asioista toiselle vaan pidetään ne "omat jutut" niin siinä tavallaan annetaan toiselle mahdollisuus pettämiseen. Ja kun olet kerran antanut anteeksi, se on merkki pettäjälle, että näin voi tehdä toistekin. Ja salaisuudet jatkuvat ja lisääntyvät ja lopulta olette ajautuneet toisistanne niin kauas suuren salaisuuksien kuilun molemmille puolille, ettei siinä enää auta mikään parisuhdeterapia, vaan ainoastaan avioero. Vain, jos ekan pettämisen jälkeen pakotat puolisosi tunnustamaan ihan kaiken ja sen jälkeen pidät ohjat tiukasti käsissäsi pitkän aikaa sen jälkeen, vaadit että sulla on tarvittaessa oikeus lukea toisen tekstiviestejä, sähköposteja jne, niin et anna kasvualustaa uusille pettämisille... Näin olisin toivonut oman ex-mieheni tekevän mulle. Olisin halunnut että hän pistää mut kuriin, vaatii multa täydellistä rehellisyyttä ja avoimuutta. Mitään salaisuuksia ei saa suhteessa olla. Jos on yksi salaisuus, on helppo pitää myös muita..

Toisin sanoen, älkää antako mitään mahdollisuutta pettämiselle. Pitäkää avoin keskusteluyhteys heti suhteen alusta asti ja älkää antako toiselle mahdollisuutta salaisuuksiin.

, mutta silti onnistui pitämään salaista "puhelin ystävää". En tiedä enää mitä pitäisi tehdä

Zara kirjoitti:

Itse olen pettänyt päättyneessä avioliitossani paljon. Tiedän tehneeni väärin ja olen pahoillani aiheuttamastani tuskasta, ja itse otin ja lähdin avioliitosta pois koska en kestänyt sitä, millaista tuskaa aiheutin ihmiselle josta välitin kuitenkin pohjimmiltani paljon. Ja nyt joku älähtää että onpa mulla pokkaa puhua välittämisestä.. Ne jotka eivät ole tätä pettäjän tietä kulkeneet, eivät tiedä..

Mutta sanoisin sen, että vika ei ole aina yksin pettäjässä. On niitä ihmisiä, joilla todella on jokin henkilökohtainen trauma joka saa ihmisen kohtelemaan puolisoaan huonosti.. Mutta on myös parisuhteita, joissa ei ole täyttä avoimuutta ja luottamusta alun alkaenkaan, vaan jos toisella on huono olla suhteessa, ja pari on taipuvainen salailuun ja hyssyttelyyn, siis ei puhuta kaikista asioista toiselle vaan pidetään ne "omat jutut" niin siinä tavallaan annetaan toiselle mahdollisuus pettämiseen. Ja kun olet kerran antanut anteeksi, se on merkki pettäjälle, että näin voi tehdä toistekin. Ja salaisuudet jatkuvat ja lisääntyvät ja lopulta olette ajautuneet toisistanne niin kauas suuren salaisuuksien kuilun molemmille puolille, ettei siinä enää auta mikään parisuhdeterapia, vaan ainoastaan avioero. Vain, jos ekan pettämisen jälkeen pakotat puolisosi tunnustamaan ihan kaiken ja sen jälkeen pidät ohjat tiukasti käsissäsi pitkän aikaa sen jälkeen, vaadit että sulla on tarvittaessa oikeus lukea toisen tekstiviestejä, sähköposteja jne, niin et anna kasvualustaa uusille pettämisille... Näin olisin toivonut oman ex-mieheni tekevän mulle. Olisin halunnut että hän pistää mut kuriin, vaatii multa täydellistä rehellisyyttä ja avoimuutta. Mitään salaisuuksia ei saa suhteessa olla. Jos on yksi salaisuus, on helppo pitää myös muita..

Toisin sanoen, älkää antako mitään mahdollisuutta pettämiselle. Pitäkää avoin keskusteluyhteys heti suhteen alusta asti ja älkää antako toiselle mahdollisuutta salaisuuksiin.

Olisit halunnut että miehesi pistää sinut kuriin?
Millä?
Toisen sähköpostin ja tekstiviestien lukeminen on oikeastaan rikos.
Ei miehesi ole isäsi vaan aviopuolisosi, näillä asioilla on suuri ero.
Kyllä miehesi on saanut odotaa mennevänsä aikuisen ihmisen kanssa yhteen, ihmisen joka osaa ottaa vastuun itsestään ja kumpaninsa hyvinvoinista. Kasvatuksesi on jäänyt vanhemiltasi kesken , valitettavasti.

yx-mies kirjoitti:

Olisit halunnut että miehesi pistää sinut kuriin?
Millä?
Toisen sähköpostin ja tekstiviestien lukeminen on oikeastaan rikos.
Ei miehesi ole isäsi vaan aviopuolisosi, näillä asioilla on suuri ero.
Kyllä miehesi on saanut odotaa mennevänsä aikuisen ihmisen kanssa yhteen, ihmisen joka osaa ottaa vastuun itsestään ja kumpaninsa hyvinvoinista. Kasvatuksesi on jäänyt vanhemiltasi kesken , valitettavasti.

No, vanhempia ei tähän soppaan kannata mukaan vetää, heitä en sentään voi syyttää mistään, ihania ja rakastavia ja positiivisella tavalla ankaria ovat olleet ja heillä on tyttären silmin katsottuna täydellinen parisuhde. Kyllä se vika on itsessä ja parisuhteessa joka ei vain ollut se mitä elämältä halusin. Ja kun tällaisen huomion tekee, pitäisi osata keskustella avoimesti puolison kanssa, eikä osoittaa sitä pahaa oloa ja piittaamattomuutta pettämällä. Ja avoimessa parisuhteessa ei edes tule tarvetta lukea toisen viestejä tai sähköposteja ainakaan salaa. Mutta suhteen pitää olla niin rehellinen, että jos toinen kirjottaa koneella mailia, ja kun puoliso tulee samaan huoneeseen, niin ei tarvitsisi heti napsauttaa selainta kiinni tms. En keksi mitään niin salaista asiaa, mitä ei voisi puolisolleen kertoa tai näyttää.

Ja olen sitä mieltä, että luottamus toiseen ei tule noin vain, se pitää ansaita. Ei ihminen voi luottaa sokeasti jokaiseen elämäänsä tulevaan ihmiseen, ei edes siihen johon ihastuu. Ja siihen asti että luottamus on ansaittu, pitää kummankin asettaa toiselle tiettyjä perusvaatimuksia mitä parisuhteelta edellytetään... Se ei ole holhoamista, ei "isyyttä/äitiyttä" se on sitä, että näytetään toiselle, mitä suhteelta halutaan, mitä odotetaan toiselta, ja minkä verran vapauksia toiselle ollaan valmiita antamaan. Nämä kaikki asiat pitäisi olla alusta asti selvät, muuten ollaan ongelmissa.

Zara kirjoitti:

No, vanhempia ei tähän soppaan kannata mukaan vetää, heitä en sentään voi syyttää mistään, ihania ja rakastavia ja positiivisella tavalla ankaria ovat olleet ja heillä on tyttären silmin katsottuna täydellinen parisuhde. Kyllä se vika on itsessä ja parisuhteessa joka ei vain ollut se mitä elämältä halusin. Ja kun tällaisen huomion tekee, pitäisi osata keskustella avoimesti puolison kanssa, eikä osoittaa sitä pahaa oloa ja piittaamattomuutta pettämällä. Ja avoimessa parisuhteessa ei edes tule tarvetta lukea toisen viestejä tai sähköposteja ainakaan salaa. Mutta suhteen pitää olla niin rehellinen, että jos toinen kirjottaa koneella mailia, ja kun puoliso tulee samaan huoneeseen, niin ei tarvitsisi heti napsauttaa selainta kiinni tms. En keksi mitään niin salaista asiaa, mitä ei voisi puolisolleen kertoa tai näyttää.

Ja olen sitä mieltä, että luottamus toiseen ei tule noin vain, se pitää ansaita. Ei ihminen voi luottaa sokeasti jokaiseen elämäänsä tulevaan ihmiseen, ei edes siihen johon ihastuu. Ja siihen asti että luottamus on ansaittu, pitää kummankin asettaa toiselle tiettyjä perusvaatimuksia mitä parisuhteelta edellytetään... Se ei ole holhoamista, ei "isyyttä/äitiyttä" se on sitä, että näytetään toiselle, mitä suhteelta halutaan, mitä odotetaan toiselta, ja minkä verran vapauksia toiselle ollaan valmiita antamaan. Nämä kaikki asiat pitäisi olla alusta asti selvät, muuten ollaan ongelmissa.

Olen lähtenyt 3 pidemästä suhteesta kyseisen asian takia, joka kerta olen suhteen alussa tehnyt selväksi mitkä on ne rajat.
Mutta miksi pitää kokeilla?
Miksi naiset väitää olevansa hyviä keskustelioita vaikka eivät sitä oikeasti ole?
Mielestäni se pettäminen on lapselista ja jos näin tekee niin silloin kasvatus on jäänyt kesken vaikka kuinka puolustaisit vanhempiasi.
Omissa suhteissa ottaa eniten päähän se että on kahdesta lapsia ne kärsii. Näistä ihmisistä molemmat luuli että kun on lapsi niin voi alkaa käyttäytyä miten lystää. Minulla ainakin on periaate että jos pettää niin suhde loppuu siihen. Kyllä sitten jälkeenpäin ruikutetaan , mutta ei auta ei.

yx-mies kirjoitti:

Olen lähtenyt 3 pidemästä suhteesta kyseisen asian takia, joka kerta olen suhteen alussa tehnyt selväksi mitkä on ne rajat.
Mutta miksi pitää kokeilla?
Miksi naiset väitää olevansa hyviä keskustelioita vaikka eivät sitä oikeasti ole?
Mielestäni se pettäminen on lapselista ja jos näin tekee niin silloin kasvatus on jäänyt kesken vaikka kuinka puolustaisit vanhempiasi.
Omissa suhteissa ottaa eniten päähän se että on kahdesta lapsia ne kärsii. Näistä ihmisistä molemmat luuli että kun on lapsi niin voi alkaa käyttäytyä miten lystää. Minulla ainakin on periaate että jos pettää niin suhde loppuu siihen. Kyllä sitten jälkeenpäin ruikutetaan , mutta ei auta ei.

Toisilla epäonnistuvat vanhemmat, toiset ovat kasvaneet kieroon muuten vain, toiset eivät vain ole henkisesti yhtä terveitä ja tasapainoisia kuin toiset.. Ei siihen pettämiseen vaan yhtä ainoaa syytä löydy.

Mutta ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että ekan pettämisen jälkeen pitäisi kylmästi antaa kenkää, varsinkin jos ei ole niin voimakas ihminen, että pystyisi "pakottamaan" pettäjän muuttamaan tapansa. Sanoin aikaisemmin, että olisin toivonut että mies pistää mut kuriin ja asettaa mulle rajat, eikä vain anna anteeksi ja hyssyttele ja halua unohtaa tapahtunutta. Asiat ei muutu, jos ne vain unohdetaan. Joko muutos tulee pakottamalla, tai sitten erotaan, se on kylmä totuus.

Zara kirjoitti:

Toisilla epäonnistuvat vanhemmat, toiset ovat kasvaneet kieroon muuten vain, toiset eivät vain ole henkisesti yhtä terveitä ja tasapainoisia kuin toiset.. Ei siihen pettämiseen vaan yhtä ainoaa syytä löydy.

Mutta ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että ekan pettämisen jälkeen pitäisi kylmästi antaa kenkää, varsinkin jos ei ole niin voimakas ihminen, että pystyisi "pakottamaan" pettäjän muuttamaan tapansa. Sanoin aikaisemmin, että olisin toivonut että mies pistää mut kuriin ja asettaa mulle rajat, eikä vain anna anteeksi ja hyssyttele ja halua unohtaa tapahtunutta. Asiat ei muutu, jos ne vain unohdetaan. Joko muutos tulee pakottamalla, tai sitten erotaan, se on kylmä totuus.

Tuntuu että olisin ollut Zaran kanssa naimisissa. Vaimo petti ja piti omaa peliä. Aluksi en tahtonut nähdä ja uskottelin asiat itselleni parhain päin. uskoin mitä minulle sanottiin vaikka sisimmässäni tiesin valheeksi. Alkuun oli satunnaista tyttöjen iltojen venymistä yms. aina selitys valmiina ja aina uskoin. Lopulta vaimo jäi sattumalta kiinni valheesta ja läväytti koko totuuden naamalleni. Käyttäydyn niin kuin Zaran mies, annoin anteeksi, halusin unohtaa ja jopa hyvittelin kun koin että kaikki tapahtui koska en ollut tarpeksi hyvä aviomies. Tämän jälkeen kaikki muuttui pikku hiljaa avoimemmaksi ja röyhkeämmäksi. Enää vaimo ei oikeastaan edes yrittänyt peitellä ja selittää. Minä nielin kaiken hiljaa kun halusin epätoivoisesti jatkaa, edes tällä tavalla. Vaimo oli aina meillä vienyt ja minä vikissyt mutta nyt roolit olivat vielä selvemmät. Kului muutama vuosi ja vaimoni ilmoitti lähtevänsä. Siinä menivät 6v lapseni ja kotimme. Minulla ei ollut voimaa taistella ja vaimo tiesi sen ja käytti sitä häikäilemättä hyväkseen. Annoin vaimolle yksinhuoltajuuden ja kirjoitin sopimuksen jossa minä sain erossa vain 15.000 euroa pesämunaksi ja elatusmaksut, vaimo vei kaikki loput, asunnon, kalusteet & koneet, kesämökin, auton. Näin on parasta kaikille hän perusteli, lapsen etu jne. Vaikka tietysti kyse oli hänen edustaan. Myöhemmin sain tietää vaimolla oli jo tällöin uusi mies, 5 vuotta minua nuorempi. Erosta on jo 3 vuotta enkä ole vieläkään jaloillani, olen joutunut pitämään mm. pitkän sairasloman hermojen takia yms. Tunnen itseni vieläkin täysin selkärangattomaksi vätykseksi kun sallin tämän kaiken tapahtua. 11 vuotta avioliittoa tuntuu täysin hukkaan heitetyltä ajalta.

Zara kirjoitti:

Toisilla epäonnistuvat vanhemmat, toiset ovat kasvaneet kieroon muuten vain, toiset eivät vain ole henkisesti yhtä terveitä ja tasapainoisia kuin toiset.. Ei siihen pettämiseen vaan yhtä ainoaa syytä löydy.

Mutta ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että ekan pettämisen jälkeen pitäisi kylmästi antaa kenkää, varsinkin jos ei ole niin voimakas ihminen, että pystyisi "pakottamaan" pettäjän muuttamaan tapansa. Sanoin aikaisemmin, että olisin toivonut että mies pistää mut kuriin ja asettaa mulle rajat, eikä vain anna anteeksi ja hyssyttele ja halua unohtaa tapahtunutta. Asiat ei muutu, jos ne vain unohdetaan. Joko muutos tulee pakottamalla, tai sitten erotaan, se on kylmä totuus.

Miten toisen aikuisen ihmisen voi"pakottaa"
tämän päivän suomessa.Lyödä ei käsitääkseni saa vai kuinka?
Itseasiassa me suomalaiset miehet olemme tosi tyhmiä, on annettu naisille vapaus, tasa-arvo
Mitä saatu kiitoksena?
Ota seuraava mies arabimaista, laitaa sinulle rajat niin mies kuin yhteiskunta.

Zara kirjoitti:

Toisilla epäonnistuvat vanhemmat, toiset ovat kasvaneet kieroon muuten vain, toiset eivät vain ole henkisesti yhtä terveitä ja tasapainoisia kuin toiset.. Ei siihen pettämiseen vaan yhtä ainoaa syytä löydy.

Mutta ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että ekan pettämisen jälkeen pitäisi kylmästi antaa kenkää, varsinkin jos ei ole niin voimakas ihminen, että pystyisi "pakottamaan" pettäjän muuttamaan tapansa. Sanoin aikaisemmin, että olisin toivonut että mies pistää mut kuriin ja asettaa mulle rajat, eikä vain anna anteeksi ja hyssyttele ja halua unohtaa tapahtunutta. Asiat ei muutu, jos ne vain unohdetaan. Joko muutos tulee pakottamalla, tai sitten erotaan, se on kylmä totuus.

Kuriin laitto ja rajat kuuluu vanhemille, ei aviopuolisolle.

yx-mies kirjoitti:

Miten toisen aikuisen ihmisen voi"pakottaa"
tämän päivän suomessa.Lyödä ei käsitääkseni saa vai kuinka?
Itseasiassa me suomalaiset miehet olemme tosi tyhmiä, on annettu naisille vapaus, tasa-arvo
Mitä saatu kiitoksena?
Ota seuraava mies arabimaista, laitaa sinulle rajat niin mies kuin yhteiskunta.

..ei ole vaihtoehto koskaan. Kommentoisin samalla tuohon toiseen viestiisi, että meillä ei ole vaimosi kanssa mitään muuta yhteistä kuin se että petimme. Vaimosi ei näköjään edes katunut tekojaan, minä sentään rehellisesti kaduin ja tunsin pahaa oloa ja halusin lopettaa, ja monta kertaa näytti siltä että onnistuisin siinä. Sitten loppujen lopuksi ajauduin taas samaan, vain siitä syystä, että mies ei ollut vaatinut mua luopumaan salaisuuksistani, ts. ei vaatinut kertomaan kenen kanssa ja mitä juttelin netissä, ei vaatinut pitämään kännykässä ääniä. Jos ne asiat olisi sovittu, ei mulla olisi ollut mahdollisuutta pettää, koska muuten olin aina kotosalla, ilman ystäviä, ainoa yhteys ulkomaailmaan netti ja puhelin.

Nyt en halua avioerossa mieheltä mitään. En halua yhteistä asuntoa, eikä mieskään halua. Meillä ei ole lapsia joten niistäkään ei tule riitaa. En halua miehen rahoja.. Haluan vain uuden elämän ilman salaisuuksia, ilman valehtelua. Ja haluan että miehellä on hyvä olla mun lähdön jälkeenkin.

ex-mies kirjoitti:

Tuntuu että olisin ollut Zaran kanssa naimisissa. Vaimo petti ja piti omaa peliä. Aluksi en tahtonut nähdä ja uskottelin asiat itselleni parhain päin. uskoin mitä minulle sanottiin vaikka sisimmässäni tiesin valheeksi. Alkuun oli satunnaista tyttöjen iltojen venymistä yms. aina selitys valmiina ja aina uskoin. Lopulta vaimo jäi sattumalta kiinni valheesta ja läväytti koko totuuden naamalleni. Käyttäydyn niin kuin Zaran mies, annoin anteeksi, halusin unohtaa ja jopa hyvittelin kun koin että kaikki tapahtui koska en ollut tarpeksi hyvä aviomies. Tämän jälkeen kaikki muuttui pikku hiljaa avoimemmaksi ja röyhkeämmäksi. Enää vaimo ei oikeastaan edes yrittänyt peitellä ja selittää. Minä nielin kaiken hiljaa kun halusin epätoivoisesti jatkaa, edes tällä tavalla. Vaimo oli aina meillä vienyt ja minä vikissyt mutta nyt roolit olivat vielä selvemmät. Kului muutama vuosi ja vaimoni ilmoitti lähtevänsä. Siinä menivät 6v lapseni ja kotimme. Minulla ei ollut voimaa taistella ja vaimo tiesi sen ja käytti sitä häikäilemättä hyväkseen. Annoin vaimolle yksinhuoltajuuden ja kirjoitin sopimuksen jossa minä sain erossa vain 15.000 euroa pesämunaksi ja elatusmaksut, vaimo vei kaikki loput, asunnon, kalusteet & koneet, kesämökin, auton. Näin on parasta kaikille hän perusteli, lapsen etu jne. Vaikka tietysti kyse oli hänen edustaan. Myöhemmin sain tietää vaimolla oli jo tällöin uusi mies, 5 vuotta minua nuorempi. Erosta on jo 3 vuotta enkä ole vieläkään jaloillani, olen joutunut pitämään mm. pitkän sairasloman hermojen takia yms. Tunnen itseni vieläkin täysin selkärangattomaksi vätykseksi kun sallin tämän kaiken tapahtua. 11 vuotta avioliittoa tuntuu täysin hukkaan heitetyltä ajalta.

Minulle on käynyt vähän samoin, tosin senverran jaksoin pistää hantiin että puolet omaisuudesta sain.Tosin 20v rakentamani yritys piti myydä, kaiki piti myydä jotta toinen osapuoli olisi tyytyväinen.
Mutta kuule henki säästyi vai mitä?
Ja jos jotain elämässä on oppinut niin sen että naista ei saakohdella tasa-arvoisesti kumpanina ja kun ei itse muuhun pysty niin pitää olla ilman sitä parisuhdetta.
Elämässä on muutakin kun tontujen tanssia lämpimän reijän ympärillä.
Keskity muuhun,et ole mikään vätys nyky yhteiskunta ei vain ole kunon miehiä varten.

Zara kirjoitti:

..ei ole vaihtoehto koskaan. Kommentoisin samalla tuohon toiseen viestiisi, että meillä ei ole vaimosi kanssa mitään muuta yhteistä kuin se että petimme. Vaimosi ei näköjään edes katunut tekojaan, minä sentään rehellisesti kaduin ja tunsin pahaa oloa ja halusin lopettaa, ja monta kertaa näytti siltä että onnistuisin siinä. Sitten loppujen lopuksi ajauduin taas samaan, vain siitä syystä, että mies ei ollut vaatinut mua luopumaan salaisuuksistani, ts. ei vaatinut kertomaan kenen kanssa ja mitä juttelin netissä, ei vaatinut pitämään kännykässä ääniä. Jos ne asiat olisi sovittu, ei mulla olisi ollut mahdollisuutta pettää, koska muuten olin aina kotosalla, ilman ystäviä, ainoa yhteys ulkomaailmaan netti ja puhelin.

Nyt en halua avioerossa mieheltä mitään. En halua yhteistä asuntoa, eikä mieskään halua. Meillä ei ole lapsia joten niistäkään ei tule riitaa. En halua miehen rahoja.. Haluan vain uuden elämän ilman salaisuuksia, ilman valehtelua. Ja haluan että miehellä on hyvä olla mun lähdön jälkeenkin.

Ihan vaan selvennykseksi. Ex-mies ja yx-mies ovat eri henkilö. Myönnän keksineeni nimimerkkini yx-miehen innoittamana. ex-mies tuntui täydelliseltä, olenhan eronnut ja tuntui että vaimo vei erossa ja ennen sitä mieheytenikin.

Anteeksi Zaralle että rinnastin sinut vaimooni, enhän todellakaan tunne sinua. Tulivat vain muistot pintaan kun luin tekstisi ja mietin olisiko minun pitänyt aikanaan yrittää olla tiukempi, epäilen ettei se olisi toiminut meillä kyllä rehellisesti sanoen vaimo oli se joka vei ja minä vikisin.

Zara kirjoitti:

..ei ole vaihtoehto koskaan. Kommentoisin samalla tuohon toiseen viestiisi, että meillä ei ole vaimosi kanssa mitään muuta yhteistä kuin se että petimme. Vaimosi ei näköjään edes katunut tekojaan, minä sentään rehellisesti kaduin ja tunsin pahaa oloa ja halusin lopettaa, ja monta kertaa näytti siltä että onnistuisin siinä. Sitten loppujen lopuksi ajauduin taas samaan, vain siitä syystä, että mies ei ollut vaatinut mua luopumaan salaisuuksistani, ts. ei vaatinut kertomaan kenen kanssa ja mitä juttelin netissä, ei vaatinut pitämään kännykässä ääniä. Jos ne asiat olisi sovittu, ei mulla olisi ollut mahdollisuutta pettää, koska muuten olin aina kotosalla, ilman ystäviä, ainoa yhteys ulkomaailmaan netti ja puhelin.

Nyt en halua avioerossa mieheltä mitään. En halua yhteistä asuntoa, eikä mieskään halua. Meillä ei ole lapsia joten niistäkään ei tule riitaa. En halua miehen rahoja.. Haluan vain uuden elämän ilman salaisuuksia, ilman valehtelua. Ja haluan että miehellä on hyvä olla mun lähdön jälkeenkin.

Kun muistaisit sen että se ei ole kumpanisi tehtävä vahtia sinua vaan sinun itsesi.
Ja jos itsestäni olisi kyse niin harkitsisin tosi tarkaan alkaisinko rakentamaan suhdeta kanssasi.
Mutta todenäköisesti valehtelet seuraavalekin miehelle, jos hän kysyy suhteene päätymisen syytä.

Zara kirjoitti:

Toisilla epäonnistuvat vanhemmat, toiset ovat kasvaneet kieroon muuten vain, toiset eivät vain ole henkisesti yhtä terveitä ja tasapainoisia kuin toiset.. Ei siihen pettämiseen vaan yhtä ainoaa syytä löydy.

Mutta ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että ekan pettämisen jälkeen pitäisi kylmästi antaa kenkää, varsinkin jos ei ole niin voimakas ihminen, että pystyisi "pakottamaan" pettäjän muuttamaan tapansa. Sanoin aikaisemmin, että olisin toivonut että mies pistää mut kuriin ja asettaa mulle rajat, eikä vain anna anteeksi ja hyssyttele ja halua unohtaa tapahtunutta. Asiat ei muutu, jos ne vain unohdetaan. Joko muutos tulee pakottamalla, tai sitten erotaan, se on kylmä totuus.

Riittääkö yksi kerta tekemään jonkun asian "tavaksi" ? Poltin nuorempana 1,5 savuketta kun kaveritkin aloittelivat. Minulle se ei soveltunut ja jäi kokonaiseen puoleentoista savukkeeseen (poltettu eri päivinä). Oletko sitä mieltä että tupakointi on tapani ??

ex-mies kirjoitti:

Tuntuu että olisin ollut Zaran kanssa naimisissa. Vaimo petti ja piti omaa peliä. Aluksi en tahtonut nähdä ja uskottelin asiat itselleni parhain päin. uskoin mitä minulle sanottiin vaikka sisimmässäni tiesin valheeksi. Alkuun oli satunnaista tyttöjen iltojen venymistä yms. aina selitys valmiina ja aina uskoin. Lopulta vaimo jäi sattumalta kiinni valheesta ja läväytti koko totuuden naamalleni. Käyttäydyn niin kuin Zaran mies, annoin anteeksi, halusin unohtaa ja jopa hyvittelin kun koin että kaikki tapahtui koska en ollut tarpeksi hyvä aviomies. Tämän jälkeen kaikki muuttui pikku hiljaa avoimemmaksi ja röyhkeämmäksi. Enää vaimo ei oikeastaan edes yrittänyt peitellä ja selittää. Minä nielin kaiken hiljaa kun halusin epätoivoisesti jatkaa, edes tällä tavalla. Vaimo oli aina meillä vienyt ja minä vikissyt mutta nyt roolit olivat vielä selvemmät. Kului muutama vuosi ja vaimoni ilmoitti lähtevänsä. Siinä menivät 6v lapseni ja kotimme. Minulla ei ollut voimaa taistella ja vaimo tiesi sen ja käytti sitä häikäilemättä hyväkseen. Annoin vaimolle yksinhuoltajuuden ja kirjoitin sopimuksen jossa minä sain erossa vain 15.000 euroa pesämunaksi ja elatusmaksut, vaimo vei kaikki loput, asunnon, kalusteet & koneet, kesämökin, auton. Näin on parasta kaikille hän perusteli, lapsen etu jne. Vaikka tietysti kyse oli hänen edustaan. Myöhemmin sain tietää vaimolla oli jo tällöin uusi mies, 5 vuotta minua nuorempi. Erosta on jo 3 vuotta enkä ole vieläkään jaloillani, olen joutunut pitämään mm. pitkän sairasloman hermojen takia yms. Tunnen itseni vieläkin täysin selkärangattomaksi vätykseksi kun sallin tämän kaiken tapahtua. 11 vuotta avioliittoa tuntuu täysin hukkaan heitetyltä ajalta.

Ei mennyt hukkaan. Oli teillä varmasti jotain hyvää ainakin aluksi. Teillä on lapsi. Olet varmasti ottanut opiksi - KYYNISTYMÄTTÄ? - ja osaat olla jämäkämpi ja varovaisempi seuraavalla kerralla. Silti et jää yksin nyhjöttämään ja heittäydy välinpitämättömäksi tai töykeäksi naisia kohtaan. Tiedät, että jokainen päivä tuo jotain uutta mukanaan, joskus se voi myös yllättää positiivisesti.

pankkiiri kirjoitti:

Ei mennyt hukkaan. Oli teillä varmasti jotain hyvää ainakin aluksi. Teillä on lapsi. Olet varmasti ottanut opiksi - KYYNISTYMÄTTÄ? - ja osaat olla jämäkämpi ja varovaisempi seuraavalla kerralla. Silti et jää yksin nyhjöttämään ja heittäydy välinpitämättömäksi tai töykeäksi naisia kohtaan. Tiedät, että jokainen päivä tuo jotain uutta mukanaan, joskus se voi myös yllättää positiivisesti.

Näinhän se varmaan on jos osaa kaiken positiiviseksi kääntää. Kyynistynyt olen varmasti. Seuraavasta kerrasta en osaa sanoa, tuntuu etten ainakaan vielä siihen ole valmis eli aika lailla olen yksin nyhjöttänyt. Töykeä en ole mielestäni ollut ikinä, luonteeni mukaista on enemmänkin vetäytyä kuin aggressiivisesti töykeillä.

yx-mies kirjoitti:

Kun muistaisit sen että se ei ole kumpanisi tehtävä vahtia sinua vaan sinun itsesi.
Ja jos itsestäni olisi kyse niin harkitsisin tosi tarkaan alkaisinko rakentamaan suhdeta kanssasi.
Mutta todenäköisesti valehtelet seuraavalekin miehelle, jos hän kysyy suhteene päätymisen syytä.

Niin no, toiset näkevät asian niin, että pettäminen on pettäjässä jokin ominaisuus josta ei koskaan pääse eroon. Minä ja useimmat muut pettäneet kokevat asian niin, että pettäminen on parisuhteen ikävä ominaisuus joka johtuu monen tekijän yhteensattumasta. Nyt olen seurustellut vuoden uuden miehen kanssa enkä ole kokenut minkäänlaista tarvetta hakea seuraa muualta. Tosin uusi miesystäväni on käynyt läpi pienemmässä mittakaavassa samat asiat kuin minä, joten meillä on samanlaiset taustat ja samanlaiset vaatimukset uudelta parisuhteelta ja ymmärrys toisiamme ja toistemme aiempia tekoja kohtaan. Meillä pidetään kännykät pöydällä ja tietokoneet ja sähköpostit auki melkein yötä päivää, ei siksi että tarvitsisi vahtia, vaan siksi ettei ole mitään salattavaa. Eikä tule. Minä luotan häneen, ja hän luottaa minuun, ja jos toinen kuitenkin pettää, sitä ei anteeksi anneta.

Zara kirjoitti:

Toisilla epäonnistuvat vanhemmat, toiset ovat kasvaneet kieroon muuten vain, toiset eivät vain ole henkisesti yhtä terveitä ja tasapainoisia kuin toiset.. Ei siihen pettämiseen vaan yhtä ainoaa syytä löydy.

Mutta ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että ekan pettämisen jälkeen pitäisi kylmästi antaa kenkää, varsinkin jos ei ole niin voimakas ihminen, että pystyisi "pakottamaan" pettäjän muuttamaan tapansa. Sanoin aikaisemmin, että olisin toivonut että mies pistää mut kuriin ja asettaa mulle rajat, eikä vain anna anteeksi ja hyssyttele ja halua unohtaa tapahtunutta. Asiat ei muutu, jos ne vain unohdetaan. Joko muutos tulee pakottamalla, tai sitten erotaan, se on kylmä totuus.

Ihmettelen kommenttia " olisin toivonut että mies pistää mut kuriin ja asettaa mulle rajat", kyllähän ihmisen itse on rajansa ymmärrettävä.
Itse yritin asettaa miehelleni rajoja sen jälkeen kun ensimmäinen pettäminen paljastui mutta sehän vaan ahdisti häntä ja muutenkin elämä ei enää tahtonut palata raiteelleen...
Jatkoi pettämistä ja nyt on pitkä avioliitto katkolla ja muutaman kuukauden olen opetellut yksinelämistä..
Vaikeaa on mutta pakkohan on yrittää porskuttaa.
Vaikeaa siksikin koska yhä tunteita miestä kohtaan..
En tiedä auttaisiko tähän jonkinlainen laastarisuhde muttei niitäkään noin vaan napata ainakaan tässä iässä (50 v ) nuoremmilla käy varmaan kätevämmin.