Narahtiko?

Olen varattu nainen ja olen ollut yhteydessä erääseen mieheen, jo yli vuoden. Olemme pitäneet yhteyttä lähinnä sähköpostitse ja käyneet muutaman kerran kahvilla. Mieskin on tahollaan varattu, emmekä ole koskaan puhuneet mistään vakavammasta. Olemme samalla aaltopituudella ja vedämme toisiamme puoleemme myös seksuaalisesti ja joskus kun harvoin voimme tavata, tulee jonkinverran pussailtua, ei muuta.

Olemme pitäneet suunnilleen viikon tai kahden välein yhteyttä, viime kerralla mies ehdotti seuraavaa tapaamispaikkaa laittaen minulle linkinkin, jotta tiedän missä ko. paikka on.

Lähdimme molemmat omille tahoillemme lyhyelle talvilomalle ja lähetin hänelle loman jälkeen sähköisen postikortin, kuten aina. Sain vahvistuksen, että kortti on luettu, mutta mitään vastausta ei tullut. Ihmettelin suuresti, mutta ajattelin hänellä olevan kiirettä.

Nyt on kulunut jo reilu kuukausi, eikä miehestä ole kuulunut mitään. Tämä on todella outoa. En viitsi ainakaan vielä lähettää hänelle sähköpostia töihin, tai tekstiviestiä, koska hänellä on työkännykkä.

Onkohan käynyt niin huonosti, että vaimo jotenkin pääsi lukemaan sen lähettämäni kortin? Kun vastausta ei tullutkaan, vaikka mies viikkoa aikaisemmin suunnitteli kahvipaikkaa?

En kaipaa muuten mitään moraalisaarnaa.

Kiitoksia kysymykseen koskevistä vastauksista!
191135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Niin miehellä on muuten koneella salainen tiedosto, jonne kaikki lähettämäni viestit ohjautuvat.

Tosin lähettämäni sähköinen kortti tuli tällä kertaa eri paikasta kuin ennen, olisikohan se lipsahtanut tavallisten postien sekaan ja hänen vaimonsa tietäisikin miehen tunnussanan?

Äänestä
  • Onx sul sen kännykän numero? voisit lähetää sille viestin?

    Äänestä

  • mitä kuuluu? kirjoitti:

    Onx sul sen kännykän numero? voisit lähetää sille viestin?

    olen miettinyt, mutta toisaalta olen ajatellut, että kyllä hän ottaa tavalliseen tapaan yhteyttä. Tämä on niin outoa. Jospa hän ei haluakaan enää olla yhteydessä, voihan sekin olla. Mutta en jotenkin usko sitä, monesta syystä. Ja kun hän vielä sitä seuraavaa tapaamispaikkaakin suunnitteli, aivan linkkeineen kaikkineen. Ja hän kyllä kirjoittaisi minulle, jos ei haluaisi enää olla yhteydessä.

    Jos viikkoon ei kuulu mitään, täytynee jotenkin yrittää ottaa selvää. Mutta en viitsi nyt lähettää sähköpostia. Oli kyllä lähdössä laskettelulomalle, ettei vaan makaa raatona jossain sairaalassa.

    Äänestä

siinä syy mix ei vastaa!!

Äänestä
  • voihan se niinkin olla. Vaikka hän on kyllä niin suorapuheinen ihminen, että uskoisin hänen laittavan viestin.

    Äänestä

Raatonahan se tietty makaa kun ei suhun ota yhteyttä, voi jumalauta.

Kehtaatkin tulla tänne valittaan.

Äänestä
  • ettei vain olisi sinun miehesi.

    Äänestä

  • epätietoinen nainen kirjoitti:

    ettei vain olisi sinun miehesi.

    Kerro sinä minulle miksi nainen joka on ollut minusta kiinnostunut (ja minä hänestä)
    lakkaa pitämästä yhteyttä mitään ilmoittamatta.
    vaikka molemmat olemme sinkkuja.

    Äänestä

  • miksi_ kirjoitti:

    Kerro sinä minulle miksi nainen joka on ollut minusta kiinnostunut (ja minä hänestä)
    lakkaa pitämästä yhteyttä mitään ilmoittamatta.
    vaikka molemmat olemme sinkkuja.

    Olisiko teillä sattunut joku väärinkäsitys?

    Jotenkin minua surettaa, koska en tiedä mitä olisi voinut tapahtua. Koska olemme pitäneet yhteyttä tosiaan jo vuoden ja en voi uskoa, että hän ensin ehdottaisi kahvinjuontia ja sitten vain häviäisi kuvioista, mitään ilmoittamatta.

    Äänestä

Ihmettelin vain sellaista, että mikä mahtaa olla
tämän viestin tarkoitus?

Mistä ihmeestä kukaan meistä voisi tietää minne se
viesti on mennyt ja onko vaimoke sen lukenut? Miksi
sinä sitä siis täältä kyselet?

Miksi ylipäänsä lähettää tuollainen kysymys tänne,
varsinkin jos et kaipaa moraalisaarnoja (joita varmasti tulee)?
Jos halusit vain purkaa sydäntäsi, niin miksi pistit
mukaan kysymyksen, johon kenelläkään ei voi olla
vastausta?

Äänestä
  • Joo, itseänikin lähinnä ihmetyttää että mitä epätietoinen nainen oikeasti halusi tällä viestillä saada aikaan...?

    Äänestä

  • epätietoinen kommentoija kirjoitti:

    Joo, itseänikin lähinnä ihmetyttää että mitä epätietoinen nainen oikeasti halusi tällä viestillä saada aikaan...?

    Koska eihän kukaan muu voi minulle vastausta antaa, kuin hän itse.

    Asia tuli vain mieleen tuossa iltasella, olen miettinyt asiaa jo pari viikkoa. No joo, mutta kyllä kai täällä tyhmempiäkin asioita kysellään. Eikö täällä kuitenkin saa itse kukin purkaa sydäntään? Onko se nyt niin paha asia.

    Äänestä

tulit sitte tänne kyselemään tuommoista. Mistä ihmeestä me tiedetään, miksi ei pidä yhteyttä, voihan se olla vaikka loukkaantunut/menehtynyt onnettomuudessa tai sitten sitä ei nappaa enää.

Äänestä
  • toivoin, että kaikki vastaajat olisivat ensinnäkin miehiä ja toiseksi sitä mieltä, että kuulostaa aivan selvästi siltä, että häntä ei enää kiinnosta.

    Ja niinkuin edelliselle jo vastasin, niin kyllä täällä tyhmempiäkin asioita kysellään.

    Äänestä

että hänelle tosiaan on sattunut jotain. Ei nyt välttämättä tarvitse koipi olla poikki, mutta jotain muuta. Silloin ei varmaan tule ensimmäisenä ajateltua naisystävää, jos on ajatukset muualla.

Koska olettehan te jo aika kauan pitäneet yhteyttä, eli oletan ystävyytenne olevan syvempää kuin hyvän päivän tutuilla.

Odottele vielä vähän aikaa, ja kysäise sitten vaikka tekstiviestillä, että mitä hänelle kuuluu.

Äänestä
  • Ja ennen kun lähdimme omille tahoillemme lomailemaan, hän ei mitenkään vaikuttanut siltä että haluaisi lopettaa yhteydenpidon. Päinvastoin, keskustelimme eräästä molempia kiinnostavasta asiasta ja hän lähetteli kahden päivän sisällä minulle monta viestiä, illalla ja taas heti aamulla. Viimeisessä viestissä hän kyseli kahvilla käyntiä ja laittoi minulle linkin tarkoittamastaan paikasta.

    Ei todellakaan kuulostanut siltä kuin haluaisi antaa suhteen kuivua hiljalleen kokoon.

    Äänestä

  • epätietoinen nainen kirjoitti:

    Ja ennen kun lähdimme omille tahoillemme lomailemaan, hän ei mitenkään vaikuttanut siltä että haluaisi lopettaa yhteydenpidon. Päinvastoin, keskustelimme eräästä molempia kiinnostavasta asiasta ja hän lähetteli kahden päivän sisällä minulle monta viestiä, illalla ja taas heti aamulla. Viimeisessä viestissä hän kyseli kahvilla käyntiä ja laittoi minulle linkin tarkoittamastaan paikasta.

    Ei todellakaan kuulostanut siltä kuin haluaisi antaa suhteen kuivua hiljalleen kokoon.

    Voi rouvaparkaa.

    Mies varmaan kuitenkin kaikesta teidän 'samalla aaltopituudella olevuudestanne' huolimatta on löytänyt vaimonsa uudelleen pikkulomallaan. Eiköhän kannattaisi keskittyä ihan siihen omaan ukkoon eikä kytätä muiden miehiä. Eiköhän äijä ota yhteyttä, jos haluaa. Jos ei ota, ei halua olla tekemisissä. Hyvin yksinkertaista. Vai oletko niin tyhmä, ettet yksinkertaista asiaa ymmärrä.

    Kyllähän sitä kaikenlaisia hutsuja maailmaan mahtuu. Ja ne ansaitsevat hutsun kohtalon eli ei niille kannata edes ilmoittaa, ettei kiinnosta enää sun 'miiieelenkiintoiset' keskustelut.

    Hahhah. Oikein naurattaa! Ihan oikein :D

    Äänestä

Ehkä se on kuollu.

Äänestä

tajusi ettei halua olla samanlainen pettävä kusipää niinkuin sinä? Hyvin todennäköstä myös sekin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen nainen kirjoitti:

Olen varattu nainen ja olen ollut yhteydessä erääseen mieheen, jo yli vuoden. Olemme pitäneet yhteyttä lähinnä sähköpostitse ja käyneet muutaman kerran kahvilla. Mieskin on tahollaan varattu, emmekä ole koskaan puhuneet mistään vakavammasta. Olemme samalla aaltopituudella ja vedämme toisiamme puoleemme myös seksuaalisesti ja joskus kun harvoin voimme tavata, tulee jonkinverran pussailtua, ei muuta.

Olemme pitäneet suunnilleen viikon tai kahden välein yhteyttä, viime kerralla mies ehdotti seuraavaa tapaamispaikkaa laittaen minulle linkinkin, jotta tiedän missä ko. paikka on.

Lähdimme molemmat omille tahoillemme lyhyelle talvilomalle ja lähetin hänelle loman jälkeen sähköisen postikortin, kuten aina. Sain vahvistuksen, että kortti on luettu, mutta mitään vastausta ei tullut. Ihmettelin suuresti, mutta ajattelin hänellä olevan kiirettä.

Nyt on kulunut jo reilu kuukausi, eikä miehestä ole kuulunut mitään. Tämä on todella outoa. En viitsi ainakaan vielä lähettää hänelle sähköpostia töihin, tai tekstiviestiä, koska hänellä on työkännykkä.

Onkohan käynyt niin huonosti, että vaimo jotenkin pääsi lukemaan sen lähettämäni kortin? Kun vastausta ei tullutkaan, vaikka mies viikkoa aikaisemmin suunnitteli kahvipaikkaa?

En kaipaa muuten mitään moraalisaarnaa.

Kiitoksia kysymykseen koskevistä vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu