Ketä suomalaista kirjailijaa/runoilijaa arvostat ja onko perusteluja? Myös ulkomaalaisia voi mainita..
Kysymys aikuisille miehille.
Lempikirjailijasi?
613148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
ulkomaisista kirjailijoista Wilbur Smithiä. Smithin kirjat pohjautuvat äärettömän tarkoin tutkittuun monipuoliseen historialliseen taustaan, jonka varaan fiktio rakentuu, eli melkoinen tietopaketti samassa.
Suomalaisista Eino Leinon runot ovat ykkösiä ja kirjailijoista Taisto Huuskonen ja Armas J Pulla.
Paljon muitakin hyviä on, mutta nämä nyt oli tällä hetkellä päällimmäisinä mielessä.
täällä yhtään Pentti Saarikosken ihailijaa? Hän on nimittäin minuun tehnyt suurimman vaikutuksen..
Suosikkikirjailijani on Philip K Dick. Tykkään yleensäkin scifistä ja Dickin kirjoissa sekoittuu tosi ja houreet mainiosti toisiinsa. Suomalaisista kirjoista tulee ensimmäisenä mieleen Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani. Hauskaa kerrontaa ja kielenkäyttöä.
vaikka en tiedä mitä ikäryhmää toivoit...
Ehdottomasti Anne Rice.
1. Kirjoittaa todella hyvin omista näkemyksistään asioista tarinan muodossa. Loistava esimerkki tästä on hänen kirjoittama kirja Memnoch the Devil. Kirjassa kuvailtu hyvin hänen näkemyksensä taivaasta ja helvetistä. Itse kirja ei ole uskonnollinen vaan kertoo ainoastaa näkemyksistä.
Valitettavasti ei taida saada suomenkielisenä...
2. Kirjoittaa myöskin historiaan liittyvistä aiheista jälleen hienona tarinana. Esim kirjassa Pandora. Kirjan tapahtumat sijoittuvat rooman aikoihin...
3. Mukaansa tempaava kirjoitustyyli ja aina erikoinen tarina. Mukavaa vaihtelua.
Ko. kirjailijan kirjoja voi lukea niin monella eri tavalla ja tutkia niitä useista eri lähtökohdista. Tämä tekee kirjoista entistä kiehtovampia.
Tulee liian vähän luettua suomalaisia teoksia ja siksi en ilmaise niistä mielipidettäni.
Pitääkö nyt mainita lempikirjailijoitaan vai niitä, joita arvostaa? Vai molempi parempi?
Arvostan esimerkiksi Kiveä suomenkielisen kirjallisuuden uranuurtajana, mutta sain päänsäryn sekä Seitsemästä veljeksestä että Nummisuutareista, kun ne lukiossa pakotettiin lukemaan. Itse asiassa jätin lopulta kummatkin suosiolla lukematta ja kirjoitin aineeseen vaan jotain ympäripyöreää diipadaapaa siitä kuinka Kivi kuvaa suomalaista sielunmaisemaa. Ei siis kuulu missään nimessä lempikirjailijoihin.
En ylipäätään lue kaunokirjallisuutta enää ollenkaan. Arvostan kuitenkin jokaista kirjailijaa, joka elää omalla tuotannollaan eikä millään taiteilijan apurahalla.
Tietokirjallisuuden puolella kirjailijalla ja kirjoitustyylillä on vähemmän merkitystä, joten lempikirjailijoita ei niin helpolla tältä puolelta löydä. Mainittakoon kuitenkin Sakari Virkkunen, joka on kirjoittanut mm. ansiokkaan sarjan Suomen presidenteistä.
päätellen voisin hyvin kuvitella sinut aikuiseksi mieheksi. Molempia voi mainita..
pakotetut kirjat ovat usein syyttä suotta saaneet murrosikäisen vihat niskaansa. Olen itse yllättynyt nyt aikuisena -vaikkakin epäluuloisena- luettuani uudelleen Seitsemän veljestä ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kokeilepa!
(tämä oli vain kommentti, ei vastaus alkuperäiseen kysymykseen, koska minäkään en ole aikuinen mies)
aikusuuden mittari?
tähän, vaikka osoititkin sen AH:lle.. niin, syy miksi mainitsin sanan "aikuinen" otsikossa oli se, että hiukan kyllästyttää joidenkin neitokaisten kyselyt esim. "miksi mies ei rakastu minuun, vaikka olen todella kaunis..." - nämä ovat ilmeisestikin tarkoitettu murkuille tällaiset kysymykset...!?!?
Aikuinen ihminen ei lentokoneiden hätälaskeutumispaikan tullen suorista oikeaa jalkaansa ja tuumaa, että "Katotaas lähteekö tää lentoon."
koskaan tule aikuista :(
Aikuiset on ihan tylsiä. Aikuisten mielestä ei esimerkiksi oo hyvä idea kyhätä suksista ja toimistotuolista menevää mäenlaskupeliä. En voi käsittää.
menee kaikki niin näppärästi vielä tohon teekkarihuumorin piikkiin... mulla ei oo mitään syytä miksi mua pitäis ymmärtää. Ja kun oon vielä nainen, yhteiskunta odottaa että käyttäydyn sivistyneesti ja korrektisti ;)
Silti... ennemmin oon sata vuotias kuin aikuinen!!!
sivistyneesti pitääkin käyttäytyä! Niin mäkin aina teen... Ei sellaset tytöt oo kivoja, jotka ei osaa käyttäytyä. Mut kyllä silti voi olla hassu ja juosta metron kanssa kilpaa.
Mut nyt tämä poika sukeltaa peiton alle. Kauniita unia hassuille pikkutytöille ja isoille pahoille aikuisille!
sitä hassuttelua tarkoitin. Pojille sallitaan ennemmin sellaiset metron kanssa kisailut, puihin kiipeilyt yms... Ja kun ei ole kuitenkaan pikkutyttö enää niin pitäisi olla kuin muut aikuiset.. sitä tarkoitin.
Kauniita unia muille paitsi minulle! En ole unienherran suosiossa tänäänkään.
Nykyajan marttyyri, ennakko-odotusten ja sukupuolensa vanki, eikä Nukkumattikaan tule vieraisille kun kutsutaan... Mutta sentäs teillä on naistenpäivä :)
omalla provosoimisella tai pätemisellä ei ole minkäänlaista tekemistä näiden asioiden kanssa ;)
Onneksi sentään on tosiaan tuo naistenpäivä ja sen tuomat ritarit ruusuineen :)
ajatellen aikalaiskirjailijoista tulevat mieleen Kari Hotakainen ja Hannu Raittila. Pidän heidän huumoristaan ja ihmiskuvistaan.
Vanhemmista kotimaisista kirjailijoista voisin mainita mm. Mauri Sariolan, jonka varhaiset Susikoski-romaanit ovat paitsi dekkareina mainioita, kuvaavat hienosti 1960-luvun Helsinkiä.
Mika Waltari on tietysti pakko mainita, hänen romaaninsa etruskeista - Turms kuolematon - ohjasi osittain opiskeluvalintojani aikanaan. Arvostan sitä, että hän teki valtavan taustatyömäärän historiallisten romaaniensa kirjoittamiseksi.
Ehdottomasti Mika Waltari.
Minuun on aina tehnyt vaikutuksen, jopa hämmästyttänyt hänen kirjojensa moniulotteisuus:
Niitä voi lukea puhtaana viihteellisenä seikkailuromaanina, ihmissuhdekuvauksena, historiallisena romaanina, uskonnollisena, yksilökuvauksena, yhteiskuntakuvauksena, poliittisena satiirina, komediana tai tragediana...
Hänen kieliasunsa on värikästä, huoliteltua ja erittäin huumoripitoista.
Lisäksi hänen kirjoissaan viehättää aikakaudelleen epätavallisen avoin seksin ja seksuaalisuuden kuvaus.
Hyvä kirjailija antaa aina osan itseään tuotantoonsa. Waltarin tuska, katkeruus, mutta myös ajoittainen elämänilo on selkeästi aistittavissa.
Pitäis varmaan nimetä Sinuhe, mutta kyllä Ihmiskunnan viholliset on oma ykkönen.
lempipossultani!
Muuttolinnut lentää ja SaNainen alkaa sulaa; taitaa kevät tehdä tuloaan...!
;)
ollut ihastunut sinuun, Yrmiöön ja SepeSeen. Voi tätä valinnan vaikeutta!
Ettet vaan yrittäisi kylvää miesvoimakolmikkoomme mustasukkaisuuden siementä...?
Kyllä ne naiset sitten osaa.
eikä minun takia kannata kylvää siemeniä. Minä olen vain virtuaalista sanahelinää.
Liian vähän tulee luettua suomalaisia kirjailijoita. Mun "Suomi-kaudella" lainasin kerran kirjastosta muutamalta Finlandia-palkinnon saaneelta yhden teoksen. Eniten pidin Hannu Raittilan Canal Grandesta. Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu, mielikuvituksellinen ja hauska teos. Yhtenä teemana siinä oli Suomen ja etelä-euroopan väliset kulttuurilliset erot.
Runoilijoista pidän Kai Niemisestä, siksi koska on kaukoidän kulttuurien ja filosofian tuntija. Toinen on Jaan Kaplinski ( joitakin runoja: http://jaan.kaplinski.com/suomeksi.html ), vaikkei suomalainen olekaan, jonka runoissa on myös samanlaisia vaikutteita.
Saarikosken Pentti tuli minulle heti ensimmäisenä mieleen. Se miten aikanaan tuli tutustuttua Penaan on jo tarina sinänsä, mutta efekti oli voimakas ja se tuntuu kestävän vuodesta toiseen.
Heli Laaksonen on pakko mainita. Hän on vaikuttava minelle lähinnä kai siksi koska olen kyseiseltä murrealueelta kotoisin ja kun luen hänen runojaan ikään kuin palaan kotiin, ja onhan hänellä aivan upeita ajatuksia.
Pidän myös tarinankertojista, eräs suurimmista suomalaisista on ehdottomasti Joni Skiftesvik enkä mitenkään halua syrjiä Daniel Katziakaan.
Waltarilla on hetkensä, hänellä on niin moninaista tuotantoa että sieltä löytyy taatusti jokaiselle jotakin. Käsittämättömän monipuolinen kirjailija.
Ja yksi ulkomaanelävä on pakko mainita: John Steinbeck. Hän olisi kyllä voinut jättää pisimmät kirjansa tekemättä, sillä parhaimmillaan hän on juuri lyhyemmässä tarinoinnissa.
mielenkiintoiselta! Voisitko kertoa siitä, että kuinka tutustuit Saarikoskeen?? On se ihan outoa, miten joku kirjailija voikaan vaikuttaa niin vahvasti..!
Kai minä voisin kertoa tarinan Minä ja Pentti, mutta mieluummin en tässä, asiaan liittyy tekijöitä joita en riepottele "julkisuudessa" edes anonyyminä =)
Herääminen tapahtui aikanaan kun olin vähän päälle parikymppinen ja se oli kerrasta menoa, yhtä vaikuttavaa kokemusta ei kai ole kuin ensimmäinen tutustumiseni Hesseen murrosikäisenä, mutta sekin liittyi vain siihen ikään ja kehitysvaiheeseen joten setä Hermann jäi kyllä sivuun aika pian.
Kaipa se on sitten tyydyttävä vain arvuuttelemaan, että mitä oikein tapahtui..? Oletko lukenut Pekka Tarkan Saarikoski-elämänkerrat??
Kyllä on kaikki Saarikoskeen viittaava tullut kahlattua läpi, niin Tarkat kuin Tuula-Liinan Variksen ja Mia Bernerinkin opukset heidän elämästään Pentin kanssa. Ja tulihan tuossa vilastua telkkaristakin kun Helena Saarikoski oli Mirja Pyykön vieraana Kansakunnan perilliset -sarjassa. Oletko sinä samanlainen fanittaja? Itselleni ainakin se kaikki mitä tietää Saarikoskesta lisää antaa lisää tietoa siitä mitä hänen tekstinsä kertovat, uusia ulottuvuuksia ja toisenlaisia näkökulmia.
voisi sanoa, tosin "tuttavuus" Saarikoskeen on melko tuore, joten tiedotkin ovat hänestä vähäiset. Sekin on oma tarinansa, että miksi hänestä alunperin kiinnostuin. Luin sitten myös esim. Sirkka Garamin ja Tuula Saarikosken kirjoja, vaikka eivät suoranaisesti P.S:een liittyneetkään.
Mutta P. Saarikosken veroista kirjailijaa/runoilijaa ei toista liene... :)
Mulla ei tosiaan ole kirjailijasta kiinni onko kirja hyvä. Eli jos luen yhden kirjailijan kirjan niin koko muu tuotanto saattaa olla sellaista josta en pidä. esim Remeksen Ruttokelloista pidin, mutta muuta ei jaksa lukea. Röyhkän kaksi aurinkoa loistava, ja ehkä pari muuta hyviä.Pelle miljoonalta 1 hyvä Buddha blues.
Aika lahjakkaasti on tullut ohitettua nuo suomalaiset kirjailijat muutenkin. ns perinteisistä kirjailijoista en tiedä mitään.
Ulkolaisista Nuorempana kuin kingiaä monta kirjaa, Wilbur Smith on hyvä, esim. Kätketyn haudan arvoitus. No on aika sekalaisesti tullut luettua kaikenlaista. Nyt en ole pariin vuoteen kyllä lukenut yhtään kun ei ole ehtinyt.
Max jakobson on suurin suosikkini. Ymmärrettävää ja selkeää asiaa tiiviisti ilman kikkailuja.
Mitä romaaneihin tulee teki Linnan Täällä pohjantähden alla sarja vaikutuksen. Tosin en juurikaan lue romaaneja.
Mitäpä noita kuolleita heppuja enää arvostamaan. Suosikkini ovat ( kirjallisen tyylinsä vuoksi, miksei aihepiirienkin) suomalaisista Mukka ja ulkolaisista Henry Miller.
kun sulla on kirja vielä kesken? Jätätkö heti kirjan siihen?
En tietenkään. Luen loppuun, jos se on hyvä. Viime vuosina olen ottanut tavaksi jättää kirjan kesken, jos en pidä siitä. Kirjailijan kuoleminen ei tähän vaikuta. Kuolleet kirjailijat ovat vain mielenkiintoisempia ( uskottavampia) koska he eivät pysty enää mokaamaan itseään julkisesti.
kun ymmärsin, että ET arvosta kuolleiden kirjailijoiden tuotoksia?
Riippuu, miten ymmärsit? Miten ymmärrät arvostuksen? Voiko arvostaa jotain, mitä ei enää ole olemassa? Alkuperäinen kysymys:
"Ketä suomalaista kirjailijaa/runoilijaa arvostat ja onko perusteluja? Myös ulkomaalaisia voi mainita.."
Kyse oli siis kirjailijoista, EI näiden tuotoksista ( toki vastasin tuotosten arvostuspohjalta). Omituista sinänsä?
herää kysymys, onko arvostuksen kohteen aina oltava jotain konkreettista?
Mitä muita asioita arvostat elämässäsi tai sinua ympäröivässä maailmassa? Onko kaikki käsinkosketeltavaa, tuskin?
Entä teos, mitä se loppujen lopuksi on? Paperia ja kannet vai hengellinen tuotos?
Siinäpä se...
Mitä muuta voi arvostaa kuin konkretiaa? Ajatus muuttuu konkreettiseksi sillä hetkellä kun se ajatellaan. Kun ajatus lakkaa, lakkaa konkreettinen kiinnostamasta.
Lähinnä näen kirjan henkisenä tuotteena, se ajatus konkreettisena muidenkin havaittavaksi. Samaan kategoriaan lasken musiikin, taiteen, arkitehtuurin, aatteet jne. Tällaista tuotetta voi arvostaa ja sitä kautta sen tuottajaakin, ei pelkästään tuottajaa itsessään, henkilönä, parsoonana.
oikein ymmärsin, konkreettisuuden "raja" on siinä, onko jokin havaittavissa?
Entäs tunteet, voiko ne havaita? Ja miten? Ehkä tunteet ovatkin vain jotain tiedostettavaa, mutta eivät mitään niin konkreettista, että ne voisi havaita?
Mainitsit mm. aatteet. Konkreettisia? Vai konkreettisia vasta sitten kun ne ovat muidenkin havaittavissa, "konkretisoituna"? Entä esim. kulttuuri eri ilmenemismuodoissaan, vasta sekö tekee kulttuurista konkreettisen?
Descartes ja Cogito Ergo Sum?
Ymmärsit oikein; konkreettisella tarkoitetaan havaittavissa olevaa. Itse laajennan käsitteen konkreettinen koskemaan myös ajatusta, jos huomasit, eli tässä tapauksessa: kyllä, tunteet ovat konkreettisia.
Pohjautuu liikaa havainnointiin toki, mutta ilman havainnointia asia ei ole konkreettinen. Toki voi olla, että on paljonkin konkreettisia asioita, joita itse en havaitse. Tämä ei suinkaan tarkoita, etteivätkö ne olisi konkreettisia, ne eivät vain ole konkreettisia minulle. Hmmm...tästä syystä esim. toisen tunteita on mahdoton arvailla, jos ei toinen konkretisoi niitä jotenkin. Kyllä ne konkreettisia ovat, mutta piilossa. Uskoisin...
Hm..aatteet ovat pakostakin konkreettisia, jos ne on jo ajateltu? Konkreettisia ne ovat jollekin, eivät välttämättä sille, joka niitä ei tiedosta. Kulttuuri-käsitettä länsimaisen käsitteen mukaan en näkisi niinkään konkreettisena ajatuksena tai aatteena, lähinnä turhauttavana hetken oikusta syntyneenä sekametelisoppana, jolla yritetään ylläpitää erilaisia elementtejä nätisti kasassa ja nipussa. Vai voiko kulttuuria yrittää tietoisesti kehittää? Onko se sitten sitä oikeaa kulttuuria- nykypäivän alakulttuurit, vastakulttuurit, muoti-ilmiöt jne?
Ei, Descartesia en arvosta:)
havannoimisen ja tiedostamisen ja taas puolestaan kuvittelemisen raja? Eli mikä "on" loppujen lopuksi olemassa ja mikä ei?
Kuinka pystymme erottamaan konkreettiset ajatuksemme, jotka siis havaitsemme, esimerkiksi unista? Nehän me myös havaitsemme, mutta unen "näkeminenhän" on tiedostamatonta toimintaa, joka saa alkunsa alitajunnassamme?
"havannoimisen ja tiedostamisen ja taas puolestaan kuvittelemisen raja? Eli mikä "on" loppujen lopuksi olemassa ja mikä ei?"
Jos havainnoit jotain, se on olemassa- ainakin sinulle. Näin ollen se on konkreettista ja totta. Hallusinaatiot ja unet ovat ennenkaikkea tietoista toimintaa- eivät ehkä tietoisesti ohjattua, mutta niissä on tietoisuus taustalla. Näin ollen nekin ovat totta, eivät ehkä enää myöhemmin, mutta sillä hetkellä. Näyttäisi siis siltä, että todellisuus koostuu osittain (havaintojen osalta) kerroksista- tietoisesti ohjatuista ja ohjaamattomista kerroksista?
todellisuutta ei yksinkertaisesti ole olemassakaan.
se on olemassa. Ainakin se sattuu perkeleesti välillä.
miten havainnoit elossa olevia kirjailijoita verrattuna kuolleisiin? Oletko tavannut konkreettisesti kaikki kirjailijat, joita arvostat? Olisi aika upeaa, jos kävisit keskustelemassa henk koht jokaisen kirjailijan kanssa luettuasi tämän teoksia!
Jos olet arvostanut kirjailijaa ja tämä kuolee, niin sammuuko silloin oma arvostuksesi?
Havainnointi poikkeaa tietenkin siinä suhteessa, että kuolleet eivät enää osallistu keskusteluun. Kuolleita ympäröi eräänlainen mystisyys, salaperäisyyden verho, joka tekee kirjailijasta mielenkiintoisemman. Arvostukseen se ei sinänsä vaikuta: periaatteesa arvostan kyllä jokaista, joka saa kirjan aikaiseksi, ei siihen jokainen pysty. Mutt pääasiassa se arvostus minulla lähtee siitä teoksesta, ei kirjailijasta persoonana. Useimmilla kirjailijoilla ei kummoisen mielenkiintoinen elämä edes ollut. Tylsiä tai jakomielitautisia/alkoholisoituneita ihmisiä, mutta loistavia ajatuksia.
Äh, olis tylsä tavata elossa olevia kirjailijoita, joita arvostaisi vielä. Kuvittele nyt: tuossa se vetää röökiä ja piereskelee räkä poskella. Arvosta sitä nyt sitten.
Jaa, kaipa pitää lisätä listaani vielä yksi, jota oikeasti voisi arvostaa henkilönäkin: Shakespeare. Kukaan ei todella tiedä, kuka ne teokset loppujen lopuksi kirjoitti:)
kirjailijan tapaamisesta. En ole tavannut ketään ihailemaani kirjailijaa livenä, mutta voin heidän kirjojensa kautta havaita heidän suuruutensa ihmisinä. Se, piereskelevätkö he (no tottakai) tai mitä sitten tekevätkin, tuntuu vähäpätöiseltä siihen henkiseen suuruuteen verrattuna, mikä heissä on.
Niinhän se on. Tapaaminen saattaisi pienentää sitä "suuruutta". Toisaalta kirjailijoissa on se huono puoli, että jos kirjailijalla on oikeasti jotain omaa sanottavaa, se on jo kirjassa.
silti keskustella kirjailijan kanssa niistä asioista, joista hän on kirjoittanut. Varmaan siinä jotain uutta näkemystäkin syntyisi, ainakin omassa päässä.
kirjallisuutta kuitenkin aina tulkitaan, sehän se onkin asian tarkoitus.
Vertaan kirjallisuutta hiivataikinaan; kaikilla on samat ainekset, mutta jokainen leipoo ja paistaa sen omalla tavallaan. Lopputulos on aina pulla, mutta leipojasta riippuen makuvivahteita on erilaisia. Eli jokainen saa siitä omalla tavallaan eri vivahteita irti.
Jos nyt kirjailija kertoisikin, kuinka hän tarkoitti sitä ja sitä, se rajoittaisi lukijan vapautta ja velvollisuutta tehdä oma tulkintansa. Ja sehän olisi sääli. Humaanitieteissä kun ei ole koskaan ehdottomia totuuksia.
Tosin lukija kyllä voisi "maistaa myös kirjailijankin leipomaa pullaa", eli kuulla hänen versionsa asiasta.
ja olisi myös kiinnostavaa kuulla mitä kirjailija sanoisi lukijan tulkinnasta. Ja kai kirjailijalla voi olla sanottavaa, vaikka olisi kirjoittanutkin jo paljon asiaa ja ajatuksiaan kirjaansa -monethan peräti kirjoittavat toisenkin kirjan :D
Miten hävisivät Soneran miljardit! Hulvaton ja tolkuton veijaritarina!
Kulttuuria on Popeda ja Tekniikan maailma, muu on homojen hienostelua.
Mauri Sariola romaanikirjailijoista ja Penttisaarikoski runoilijoista. Ulkomaalaisista Charles Bukowski ja Papa Hemingway.
Kaikki nää kirjailijat oli äijiä isolla äällä. Ne ymmärsi sen, että täällä eletään vain kerran ja elivät myös itse sen mukaan. Niiden kokemus ja se tietty välittömyys näkyy hienosti niiden teksteistäkin.
Suomalaisista naiskirjailijoista ehkä Märtha Tikkanen on lempparini ja nuorista Tommi Liimatta. Täytyy tosin myöntää, että aika vähän tulee suomalaista luettua. Jotkut Reijo Mäet ja Liza Marklundit ovat mulle ihan tuntemattomia, vaikka niistä kaikkialla kohistaankin.
vaikka en ole mies?
No ei sitten, mutta saanko kuiskata kuitenkin..?
Virginia Woolfin "Mrs. Dalloway" - hänen tapansa kirjoittaa teki vaikutuksen
Patrick Süßkindin "Parfyymi" (tosin luin sen alkuperäisenä, eli saksaksi) - olisi mielenkiintoista tavata Süßkind, hänen täytyy olla joko nero tai hullu
Thomas Mannin "Kuolema Venetsiassa" (senkin luin saksaksi) - kirjan tunnelma oli niin haikea
sulla on aika sama maku ku mulla :)
Hei, tämähän on kivaa! Kerrotko muutamalla lauseella itsestäsi, aivan mielenkiinnosta. Sukupuoli, ikä, ammatti ja jotenkin silleen.
Olisi kiva tietää, minkälaisella ihmisellä on samanlainen maku kuin minulla;))
naispuolisko täälläkin :) 23-v, opiskelen hum.tdk:ssa, töissä kulttuurialalla. En oo kyllä saksaksi lukenu noita. Parfyymin luin ekan kerran joskus tosi nuorena...ja näin pitkään painajaisia kirjan teemoista, huhhuh :)
Eniten suomalaisista kirjailijoista arvostan Väinö Linnaa. Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla vaan on niin pirun hyviä kirjoja. Pidän Linnan lisäksi myös Reijo Mäen dekkareista, koska sen miehen kielellinen ilmaisu vaan on todella huvittavaa.