NELIÖDRAAMA!

Pidän suhdetta mieheen joka erosi avokistaan viime syksynä. Samaisena syksynä mies löysi toisen naisen omasta rapustaan ja alkoi hänenkin kanssaan suhteeseen. Nyt heille on tullut riitaa, koska naisen luona oli ollut miesvieras. Mies lähti ex-avokkinsa luokse kuulemma KOSTOKSI siitä että tällä rappurakkaalla oli TOINEN MIES KYLÄSSÄ!

Minä siinä sivussa kaikkea seuraan, en saa tunteitani jäädytettyä niin että voisin sanoa näkemiin, koska välimme ovat hyvin läheiset ja mies sanoo rakastavansa ja kaipaavansa minua koko ajan. Vikana on se että olen varattu. Siksi mies etsii itselleen toistakin naista koska ei kuulemma halua olla yksinkään. Tämä NELIÖDRAAMAKSI muuttunut tilanne on kamala, en enää tiedä kuka nainen on miehelle rakkain ja tärkein, ainakin rapussaan asuva nainen on valloittanut miehen sydämen, vaikkakin heillä on hirveitä riitojakin ollut, jopa ovat käyneet käsiksi toisiinsa. Mies on itsekin kuulemma ihan hämillään miten on tällaiseen tilanteeseen joutunut. Vaikeaa on tietysti pitää kolmea naista lämpimänä ja vielä niin etteivät tietäisi toisistaan mitään.

Olen luvannut miehelle että en jätä häntä, hän sanoo että sitten ei enää kestäisi jos niin tekisin. Mutta tässä tilanteessa minulta menee hermot, en jaksa enää tätä mustasukkaisuuden tunnetta ja epävarmuutta siitä missä mies kulloinkin on. Saisi jo perustettua haaremin kun on kolme naista koukussaan.

Tämä tarina kuulostaa varmaan siltä ettei ole edes totta, mutta niin vain on että tässä sitä ollaan keskellä suurinta suhdesotkua. Nyt järki sanoo että poistu näyttämöltä, minä nousen suosta jossa rämmin. Jääkööt he rauhassa selvittelemään välejään nämä mies ja kaksi naista. En voi olla vastuussa siitä mitä mies sen jälkeen tekee itselleen, itsemurhasta puhuu aina aika-ajoin.
4628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aivan ton siitä saa palkaksi kun ite jotai koittaa..takkia vaan käännetään ja pelataan jotai ihme pelejä..kiitokseksi eisaa mitään..suhteis enää mitää järkeä ole:(

Äänestä

Toki uskon tarinasi vaan en toimiasi..
Siis olet varattu ja sinulla on sivusuhde mieheen, jolla kaksi suhdetta, joista toinen sivusuhde ja nyt mietit omaa mustasukkaisuuttasi ja epävarmuuttasi.
Katsos nyt peiliin ja ihan rehellisesti myönnä olevasi TYHMÄ. Keskity omaan pääsuhteeseesi - joko eroat siitä ( ja jäät varmasti yksin, sillä tuo sivusuhde ei kestä enää sitten) tai ala pääsuhdettasi rakentamaan paremmalle pohjalle.
Mikä ihme ihmisiä vaivaa - moinen typeryys ja toisten elämällä leikkiminen on kaukana aikauisuudesta.

Äänestä
  • Olipa hyvä kirjoitus, kunpa kaikki toisten äijissä riippuvat huorat lukis ton.

    Äänestä

  • Lähdimme alunperin siltä pohjalta tähän suhteeseen että miehellä oli erittäin riitainen ja sotainen avoliitto jota oli ajatellut jo kauan lopettaa ja minulla taas myöskin pieleen mennyt liitto. Suhteen aloitimme tietäen tämän että molemmilla on toinen.

    Mies erosi avokistaan viime syksynä joka oli minulle yllätys koska tiesin että hän ei ollut sitä pystynyt tekemään vaikka olisi halunnut. Johtui varmaan siitä että löysi uuden tilalle omasta rapustaan. Puhuin meidän suhteen lopettamisesta hänelle siinä vaiheessa kun hän aloitti uuden suhteen koska oletin hänen haluavan yrittää täysillä tämän naisen kanssa. Mutta hänhän vetoaakin siihen että tilanne on sama kuin ennenkin: meillä molemmilla on toistemme lisäksi YKSI muu, minulla mieheni ja hänellä tämä uusi tuttavuus. Ei ilmeisesti ole aikonutkaan olla tälle naiselle uskollinen, koska nainenkin kuulemma pitää "ovia auki" entisiin miehiinsä.

    Ei ollut tarkoitus että tässä aletaan ruotimaan sitä miksi varattuna olen suhteessa toiseen mieheen, en ole perustellut syitä siihen ja te lukijat siis ette tiedä taustaa. Jos sitä tässä alkaisin perustelemaan niin siihen ei riittäisi tämä palstatila. Enkä ole kiinnostunutkaan niitä asioita kertomaan. Purkasinhan vaan sydäntäni kun tunteet ja järki eivät aina kulje samoilla linjoilla. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Itsehän minä ratkaisuni teen ja olen oman onneni seppä, kukaan muu ei voi kun antaa neuvoja, minä lopetan suhteen jos siihen pystyn. Toivon saavani jostain siihen riittävästi voimia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hihhulihei kuka järjen vei? kirjoitti:

Pidän suhdetta mieheen joka erosi avokistaan viime syksynä. Samaisena syksynä mies löysi toisen naisen omasta rapustaan ja alkoi hänenkin kanssaan suhteeseen. Nyt heille on tullut riitaa, koska naisen luona oli ollut miesvieras. Mies lähti ex-avokkinsa luokse kuulemma KOSTOKSI siitä että tällä rappurakkaalla oli TOINEN MIES KYLÄSSÄ!

Minä siinä sivussa kaikkea seuraan, en saa tunteitani jäädytettyä niin että voisin sanoa näkemiin, koska välimme ovat hyvin läheiset ja mies sanoo rakastavansa ja kaipaavansa minua koko ajan. Vikana on se että olen varattu. Siksi mies etsii itselleen toistakin naista koska ei kuulemma halua olla yksinkään. Tämä NELIÖDRAAMAKSI muuttunut tilanne on kamala, en enää tiedä kuka nainen on miehelle rakkain ja tärkein, ainakin rapussaan asuva nainen on valloittanut miehen sydämen, vaikkakin heillä on hirveitä riitojakin ollut, jopa ovat käyneet käsiksi toisiinsa. Mies on itsekin kuulemma ihan hämillään miten on tällaiseen tilanteeseen joutunut. Vaikeaa on tietysti pitää kolmea naista lämpimänä ja vielä niin etteivät tietäisi toisistaan mitään.

Olen luvannut miehelle että en jätä häntä, hän sanoo että sitten ei enää kestäisi jos niin tekisin. Mutta tässä tilanteessa minulta menee hermot, en jaksa enää tätä mustasukkaisuuden tunnetta ja epävarmuutta siitä missä mies kulloinkin on. Saisi jo perustettua haaremin kun on kolme naista koukussaan.

Tämä tarina kuulostaa varmaan siltä ettei ole edes totta, mutta niin vain on että tässä sitä ollaan keskellä suurinta suhdesotkua. Nyt järki sanoo että poistu näyttämöltä, minä nousen suosta jossa rämmin. Jääkööt he rauhassa selvittelemään välejään nämä mies ja kaksi naista. En voi olla vastuussa siitä mitä mies sen jälkeen tekee itselleen, itsemurhasta puhuu aina aika-ajoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu