Heips!
Haluaisin kuulla nyt muidenkin mielipiteen,että mitä tehdä kun on väsynyt olemaan perheen "musta lammas", kaitkaistako välit kokonaan vanhempiin ja veljeen vai ei?
Hieman taustaa,eli minua(nainen) on jostain syystä syytetty aina kaikesta perheen ongelmista, jopa vanhempieni riidoista jne...Äitini on käyttäytynyt minua kohtaa koko lapsuuteni,nuoruuteni ja aikuisuuteni loukkaavaan sävyyn. Koskaan en ole kuullut hänen suustaa mitään positiivista sanottavaa...aina minusta on löytynyt jotain vikaa ja on kyllä kerrottu kuinka huono ihminen olen. Tosin omasta mielestäni olen aika normaali...ei rikosrekisteriä,hankkinut ammatin,saanut kaksi lasta, menossa naimisiin jne...
Olen ehkä ollut jossain määrin vaativa lapsi(nyt olen jo aikuinen) ja yrittänyt hakea "oikeutta" ja sitä,että minua kohdeltaisiin erilailla ja tystä syystä minut on leimattu "vaikeaksi" lapseksi.
Nyt sitten tuli hieman erimielisyyksiä veljeni kanssa ja välimme menivät ns. poikki. Tämäkin asia käännettiin minun syyksi,vaikkakin kaiken sopan aloittin veljeni puhumalla minulle jälleen alentavaan ja epäkunnioittavaan sävyyn. Suutuin ja annoin veljelle samalla mitalla takaisin ja hän katkaisi välit minuun.
Asiaan eli nyt on tulossa lapseni ristiäiset ja kesällä hääni...äitini vasta ilmoitti,ettei voi tulla kumpaankaan tilaisuuten,ellen sovi riita veljeni kanssa...eli siis minun pitäisi riita sopia vaikka veli itse ilmoitti,ettei aio olla kanssani tekemisissä.
Mitä tehdä? Olen niin väsynyt tähän kaikkeen,että yhtä syytetään kaikesta ja kenessäkään muussa ei ole mitään vikaa ja kaikkien muiden toiminta on täysin oikeutettua...itse olen tullut siihen tulokseen,että haluaisin katkaista välit kokonaan,koska yksinkertaisesti mitta on täysi. Haluan elää elämääni perheeni kanssa ilman,että joku sukulaisistani pilaa päiväni/viikkoni vähintään kerran kuukaudessa.
Kiitos,jos jaksoitte lukea...tuli aika pitkä kirjoutus.
Haluaisin kuulla nyt muidenkin mielipiteen,että mitä tehdä kun on väsynyt olemaan perheen "musta lammas", kaitkaistako välit kokonaan vanhempiin ja veljeen vai ei?
Hieman taustaa,eli minua(nainen) on jostain syystä syytetty aina kaikesta perheen ongelmista, jopa vanhempieni riidoista jne...Äitini on käyttäytynyt minua kohtaa koko lapsuuteni,nuoruuteni ja aikuisuuteni loukkaavaan sävyyn. Koskaan en ole kuullut hänen suustaa mitään positiivista sanottavaa...aina minusta on löytynyt jotain vikaa ja on kyllä kerrottu kuinka huono ihminen olen. Tosin omasta mielestäni olen aika normaali...ei rikosrekisteriä,hankkinut ammatin,saanut kaksi lasta, menossa naimisiin jne...
Olen ehkä ollut jossain määrin vaativa lapsi(nyt olen jo aikuinen) ja yrittänyt hakea "oikeutta" ja sitä,että minua kohdeltaisiin erilailla ja tystä syystä minut on leimattu "vaikeaksi" lapseksi.
Nyt sitten tuli hieman erimielisyyksiä veljeni kanssa ja välimme menivät ns. poikki. Tämäkin asia käännettiin minun syyksi,vaikkakin kaiken sopan aloittin veljeni puhumalla minulle jälleen alentavaan ja epäkunnioittavaan sävyyn. Suutuin ja annoin veljelle samalla mitalla takaisin ja hän katkaisi välit minuun.
Asiaan eli nyt on tulossa lapseni ristiäiset ja kesällä hääni...äitini vasta ilmoitti,ettei voi tulla kumpaankaan tilaisuuten,ellen sovi riita veljeni kanssa...eli siis minun pitäisi riita sopia vaikka veli itse ilmoitti,ettei aio olla kanssani tekemisissä.
Mitä tehdä? Olen niin väsynyt tähän kaikkeen,että yhtä syytetään kaikesta ja kenessäkään muussa ei ole mitään vikaa ja kaikkien muiden toiminta on täysin oikeutettua...itse olen tullut siihen tulokseen,että haluaisin katkaista välit kokonaan,koska yksinkertaisesti mitta on täysi. Haluan elää elämääni perheeni kanssa ilman,että joku sukulaisistani pilaa päiväni/viikkoni vähintään kerran kuukaudessa.
Kiitos,jos jaksoitte lukea...tuli aika pitkä kirjoutus.
Vastaukset 12
Vanhimmat
minusta "mustalta lampaalta" vaikuta :) Lyhyesti sanottuna: riita veljesi ja sinun välillä ei kuulu äidillesi pätkääkään (ja sen tekisin myös hänelle selväksi). Ei äidilläsi ole "oikeutta" kiristää sinua tämän takia (=jos et sovi, en tule ristiäisiin/häihin). Mitä se sitä paitsi äidin tulemiseen vaikuttaa, jos sinä ja veljesi riidoissa olette?? Aika lapsellista käytöstä äidiltäsi.
Onko teillä perheessä ns. vanhat kaavat, eli onko poika ollut aina se tärkeämpi, äidin poika? Ja vaikka poika tekisi mitä sanotaan tyyliin: pojat on poikia?
Itse kyllästyin siskooni, joka syytti kaikesta ja kaikista ongelmista minua. Hän oli kuitenkin se joka välit TAAS pilasi. Ja söhelsi jotain myös minun ja vanhempieni välissä...
Äitini taasen on ollut joskus enemmän ja joskus vähemmän hullu, mielisairas. Kaikki on aina laittanut syykseni, juuri silloin kun pahiten päässä vippasi. Ja sitten puhutaan toisesta lapsesta toiselle pahaa jne... Ja mikä parasta: ei tulla ensimmäisen lapsenlapsen ristiäisiin!
En ole ollut yli vuoteen tekemisissä porukoiden kanssa ja voin sanoa, että huojentavaa on ollut. Vain isän kohtalo harmittaa. Äiti taas oli siskolleni itkeskellyt, että saahan hän sitten tavata siskoni tulevaa vauvaa, kun minä en kuulema anna tavata omaani!!!! Siis mitä V****A!!!!
Mut älä anna pilata onnees ja pompotella miten sattuu! Minä en ainakaan enää anna. Pahalle tuntuu toisinaan, varsinkin kun näkee muita onnellisia sukuja, mutta toisaalta enemmän hyvältä.
..sinä olet tekemisissä sairaiden ihmisten kanssa. Ymmärrän vaikean tilanteesi(itsekin ollut ongelmissa vanhempien kanssa yms.), mutta neuvoisin sinua pohtimaan kumpi merkitsee enemmän; väkinäiset välit perheeseesi vai oma mielenrauha? Minä jouduin aikanani valitsemaan sen mielenrauhan, enkä ole katunut; meni pari vuotta hiljaiselossa mutta sitten aloin pitämään(isäni aloitteesta) yhteyttä taas perheeseeni ja kas kummaa! Aika oli tehnyt tehtävänsä, nykyään välimme ovat paremmat kuin koskaan ja etäisyys on vaan hyvä juttu. Käyn pari kertaa vuodessa kyläilemässä vanhempieni luona ja soittelemme viikottain.
Voin vaan toivoa, että asiasi järjestyisivät yhtä hyvin kuin minulla aikanaan. Voi kuitenkin olla, että jos katkaiset välit, teet sen lopullisesti...
Sinulla on pari lasta ja olet menossa naimisiin kesällä. Siispä olet aikuinen ihminen, et lapsi jota uhkaillaan ja kiristetään tottelemaan. Käyttäydy aikuisen tavoin ja kutsu aikanaan juhliisi juuri ne henkilöt, jotka toivot tärkeänä päivänäsi olevan läsnä. Jos päädytte kutsumaan veljesi ja äitisi, niin heidän täytyy itse valita, mitä tekevät. Ehkä et edes halua häätunnelmaasi pilaamaan kiukuttelevia ja sinua alentavasti kohtelevia sukulaisia?
Järjestin tilaisuuden, johon kutsuin suvun.
Osa loukkaantui. He ottivat yhteyttä ja sanoivat, että jos A kutusutaan, ei B tule. Sanoin, että en riitele kummankaan kanssa, eikä minulla ole syytä valita, kenet kutsun, kun samaaan sukuun kuulutan.
B:n äiti sai lopulta ratkaistuksi asian siten, että ilmoitti A:lle, että minulla EI OLE OIKEUTTA kutua A:ta tilaisuuteen.
Onneksi en tiennyt etukäteen, miksi A oli poissa. Sanoi sitten seur.päivänä syyn.
Minun järjestämääni tilaisuuteen kutsun vastaisuudessakin kenet haluan. Sellaisella, joka ei henk.kohtaista kutsua saa, EI OLE OIKEUTTA tulla tilaisuuteen.
Eipä silti, että mieleni tekisikään järjestää yhtään mitään tuolle porukalle.
Jos he ovat jotain juhlia itse järjestäneet, on minut pudotettu pois kutsuvieraslistalta, sillä en ole heitä nähnyt sen päivän jälkeen.
Me menimme naimisiin kahdestaan kirkossa. Pappi vihki ja kanttori ja vahtimestari olivat todistajina.
Oli TODELLA JUHLALLINEN tilaisuus, jota vieläkin yli 10v jälkeen muistelemme mielissämme siitä, ettei kukaan ilkeistä sukulaisistamme päässyt pilaamaan elämämme tärkeintä hetkeä.
tehdä mikä se mikä on itselleen parasta! Näillä näkymin en minäkään häihini ole ketään kutsumassa.
Eli miksi tavata ihmisiä joiden seura tekee pahaa!? Esim miksi lähteä väsyneenä joulua vieetämään sukulaisten luo kun siellä saa olla varpaisillaan kokoajan? Miksei mieluummin vietä kotona rauhassa joulua ja nauti siitä? mikä pakko on vuodesta toiseen mennä jouluksi paikkaan jossa tulee paha olo? Onko se tavan vuoksi vai velvollisuuden vai miksi?
Kun opin kunnioittamaan itseäni niin karsin turhat ihmissuhteet elämästäni. En laita itseäni paikkaan, jossa minua ei kunnioitatea eikä arvosteta. Mikään velvollisuus ei minua saa lähtemään vanhempieni luo! Sitä velvollisuutta ja syyllistämistä on jo ihan tarpeeksi saatu!
Välit on tällä hetkellä jäissä jos ei poikki kokonaan, omasta aloitteestani, vanhempiini. Yhteen sisarukseen yritän jonkinlaisia välejä vähitellen saada.
Onhan se toki surullista, että elämän tärkeimmät ihmiset joilta aina toivoi vain hyväksymistä eivät sitä pystyneet antamaan. Mutta vähitellen on hyväksyttävä ettei sitä hyväksymistä sieltä koskaan tule. Miksi sinne lähteä sitä kerjäämään siis?
Vanhempani ovat jarruttaneet minua ja kehotystäni. Vuosi meni "hukkaan". En ole "kokenut" oikeastaan nuoruuttani :( tai siis mitään en saanut tehdä milloinkaan kotona vaan kökkiä itsekseni.
nimimerkillä:
Paljon onnellisempi aikuisena ilman vanhempiaan kuin lapsena heidän kanssaan!
Kirjoitit ihan kuin omia ajatuksiani.
Vanhempani ovat aina kohdelleet minua kaltoin eikä sisaruksissanikaan ole hurraamista - hyväksikäyttäjiä he ovat, suoraan sanoen. Kun eivät ole tarvinneet mitään, eivät ole pitäneet yhteyttä. Silloin soi puhelin, kun jotain tarvitaan. Minulle ei heiltä ole apua liiennyt.
Ainoa järkevä ratkaisu on elää elämäänsä aivan itsenäisesti ja antaa piut paut sukulaisuussuhteille, jos/kun rakkautta ei suhteista löydy.
Onneksi on ihana aviopuoliso.
Jos jarjestat juhlia, vain sina ja miehesi paatatte keta kutsua, keta ei. Teidan kahden juhlathan ne ovat!
Mikali haluatte, teidan ei tarvitse kutsua yhta ainuttakaan sukulaista, varsinkin kun he kuulostavat todella kieroutuneilta. Miksi kerjata heita pilaamaan juhlianne?
Kuulostaa silta etta todellakin olisi parasta etta antaisitte sukulaistenne elaa rauhassa omaa elamaansa ja te keskittaytyisitte omaanne parhaimpien ystavienne kanssa.
Valimatka sukulaisiin on usein paras tapa sailyttaa oma henkinen tasapaino.
Hieraisinpa silmiäni useampaan kertaan kertomustasi lukiessani. Ihan kuin omasta elämästäni.
Minäkään en muista äidiltä yhtään hyvää sanaa.
Minäkin olin "hankala" lapsi, itkuinen, hermostunut ja helmoissa roikkuva. Hankaluuteni saattoi tietysti johtua siitä, että kuusi vuotta vanhempi velipuoli yritti vuosikaudet käyttää minua seksilelunaan, mitä seikkaa kukaan ei tietenkään "huomannut".
Vähän isompana löysin roolin, jolla kelpasin sakkiin, eli ole hiljaa, nöyrä ja kiltti.
Nelikymppisenä repesin, aloin pitää puoliani. Sanoin pikkuveljen vaimolle (joka oli myös huomannut kuka on lauman hyljeksitty), että minusta ei ole yhtään kivaa kun minulle huudetaan kurkku suorana jostain pikkujutuista (kerran esim. talutin hänen vuoden ikäistä tytärtään ulkona, hirvittävä raivokohtaus). No, seurauksen varmaan arvaatte. Kukaan lapsuudenperheestä ei enää "tunne" minua, äiti joskus soittelee ja poraa, miten sinä sillälailla rikoit hyvän perheen.
Äidille kerroin ihan tarkkaan, mitä tapahtui, mutta myöhemmin hän sanoi kuulleensa "totuuden".
Ja kuvioon tietysti kuuluu, että minun "versiotani" ei missään nimessä uskota.
Kokeile, onko sinun lapsuudenperheesi oikea perhe sinulle. Pidä puoliasi, sano vastaan. Jos sinut silti hyväksytään, jos sinua uskotaan, ehkä jotain toivoa on. Muuten, hyvästi vaan, parempi olla ilman tuollaisia ihmisiä.
Sori, luin tarinasi niin äkkiä, jäi huomaamatta, että johan sinä olet puoliasi pitänyt. Jatka samaan malliin, älä alistu enää vanhaan rooliisi. Seuraa reaktioita ja tee niistä päätelmäsi.
Voimia!!!
Olen kohta 26-vuotias nuori nainen, ja olen myös saanut aina niskaani äitini vihat. Lapsuuteni oli yhtä syyllistämistä ja jatkuvaa pelkoa huutamisesta jne. Elämä oli arvaamatonta ja ahdistavaa. Lapsuudestani muistan parhaat hetket viettäneeni koiran kanssa yksin lenkillä.
Viiden vuoden psykoterapian myötä olen löytänyt itseäni, ja tunnen vihdoin ja viimein oloni itsenäiseksi. Tajusin, ettei minun tarvitse ajatella vanhempiani, vaan voin viettää itsenäistä elämää. Välillä tulee takapakkia, mutta tunnen kuitenkin vahvistuvani koko ajan.
Väsynyt: olet täysin normaali ihminen. Sukulaiset voivat olla hulluja, mutta sinä et ole. Tee asiat niinkuin sinulle sopii ja elä omaa elämääsi! Voimahali!