tämä

vaikka en kyllä eläessäni ole maistanut mitään yhtä kamalaa:/


Rasvanpolttokeitolla näkyviä tuloksia
Sairaaloilla on käytössään huipputehokkaita dieettejä, joilla painoa saadaan pudotetuksi tarvittaessa hyvin nopeasti esimerkiksi ennen leikkausta.

Dieeteissä rasvan palaminen kiihdytetään äärimmilleen. Kotikäyttöön sairaalakuurit ovat yleensä liian rankkoja, mutta tavalliselle painonpudottajalle soveltuu esimerkiksi amerikkalainen sydänsairaaladieetti, jolla ylipainoisia potilaita laihdutetaan ennen leikkausta.

Tässä dieetissä kiloille antaa vauhtia edullinen ja helppotekoinen rasvanpolttokeitto, jota syödään joka päivä.

Laihdutusviikon lopulla aletaan syödä naudanlihaa, jonka voi korvata nahattomalla broilerilla tai kalkkunalla ja kerran viikossa kalalla.

Viikon aikana sairaaladieetillä putoaa painoa viidestä kahdeksaan kiloa, jos sitä noudatetaan kirjaimellisesti. Mikäli kiloja on karissut lähemmäs kahdeksan, ei dieettiä saa jatkaa heti, vaan on pidettävä kahden päivän tauko. Pienemmillä painonpudotuksilla laihdutusta voi jatkaa kolme viikkoa peräjälkeen.

Sairaaladieetti myös puhdistaa elimistöä voimakkaasti. Siksi pitää muistaa juoda runsaasti vettä, etenkin viidennestä päivästä eteenpäin.

Rasvanpolttokeitto

Tarvitset:
6 sipulia (tai 6 purjoa)
1-2 purkkia tomaatteja (kuorittuja)
1 iso keräkaali (silputtuna)
2 vihreää paprikaa
1 kokonainen varsiselleri
1 lihaliemi- tai muu kuutio (vähäsuolainen!)
vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät kattilassa

Keittoon voi lisätä myös pinaattia, naurista tai retikkaa. Keittoa voi maustaa mielensä mukaan pippurilla, curryllä, persiljalla, punapippurilla tai tabascolla. Suolaa vain hyppysellinen!

Vihannekset paloitellaan liemikuution kokoisiksi palasiksi, niiden päälle kaadetaan niin paljon vettä, että se yltää noin kaksi senttiä yli vihannesten. Keitetään 10 minuuttia, ensin kovalla lämmöllä ja sitten vähän aikaa hauduttaen.

1. päivä

Vain keittoa, mutta paljon! Yksi hedelmä (ei banaani). Juo vettä tai sokeroimatonta hedelmämehua.

2. päivä

Keittoa ja vihreitä vihanneksia (parsakaalia, hapankaalia, kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa, mutta ei papuja, herneitä tai avokadoa) mielen mukaan. Ei hedelmiä eikä mehuja ollenkaan.

Illalla voi syödä ison uuniperunan voin kanssa. Muista juoda vettä!

3. päivä

Keittoa, hedelmiä ja vihanneksia mielen mukaan. Ei perunoita. Tässä vaiheessa paino on yleensä pudonnut kahdesta kolmeen kiloa.

4. päivä

Keittoa, kolme banaania, rasvatonta maitoa tai luonnonjogurttia vaikka kuinka paljon.

5. päivä

Keittoa ainakin kerran päivässä. 250-500 g naudanlihaa ja kuusi tuoretta tomaattia. On juotava ainakin kuudesta kahdeksaan lasillista vettä kuona-aineiden poistamiseksi, ne lähtevät liikkeelle tässä vaiheessa.

6. päivä

Keittoa ainakin kerran päivässä. Kaksi tai kolme pihviä ja vihanneksia. Ei perunoita.

7. päivä

Keittoa ainakin kerran päivässä. Kokojyväriisiä, vihanneksia ja sokeroimattomia hedelmämehuja. Tässä vaiheessa olet laihtunut viidestä kahdeksaan kiloa, jos olet noudattanut dieettiä tunnollisesti. Mikäli olet pudottanut kahdeksan kiloa tai enemmän, lopeta dieetti ainakin kahdeksi päiväksi, ennen kuin voit aloittaa alusta.

Tärkeää!

Sairaaladieetin aikana ovat kokonaan kiellettyjä: leipä, alkoholi ja juomat, joissa on sokeria tai hiili happoa sekä kahvi ja tee.


Hedelmämehuja voi juoda, jos niissä ei ole sokeria eikä keinotekoisia makeutusaineita.


Dieetin jälkeen ei saa juoda alkoholipitoisia juomia 24 tuntiin.


Jos dieetin jälkeen ilmenee ulostus- tai vatsavaivoja, on hyvä syödä leseitä tai pellavansiemeniä.


Keittoa voi syödä mielensä mukaan aina kun on nälkä. Keitto on varsinainen taikaruoka: mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän laihtuu. Pelkällä keitolla ei saa yrittää laihduttaa, se voi aiheuttaa aliravitsemusta. Yhden aterian päivässä keitolla voi korvata pitkäänkin. Se on erinomainen lounasruoka, joka kulkee töihin mukaan vaikka termoksessa.




suosittelen koittamaan!
3544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

montako niistä menetetyistä tuli jo takaisin?

Äänestä
  • on tullut kilo ja pois lähti 15kg 18 päivässä

    Äänestä

Eli toisin sanoen; syö vain kaalisoppaa ja hedelmiä, niin laihdut. Olisin voinut saman faktan kertoa eikä kyseessä olisi mikään "sairaaladieetti", vaan järjen käyttö. Kun syö vähemmän kaloreita kuin kuluttaa niin tuloshan ei voi olla mikään muu kuin laihtuminen.

Ylipainoisilla varmasti toimii, sillä heidän ruokailutottumuksensa eroavat tuosta "sairaaladieetistä" varmaan aika tavalla. Keittokuurin teho riippuu täysin laihduttajan alkupainosta, sillä on selvää, että suurikokoisempi ihminen laihtuu enemmän kuin pienikokoinen.

Toisaalta ihmiset tarvitsevat näitä sairaaladieettejä, jotka huijaavat heidät syömään terveellisesti ja "ihmedieetti"-nimellään motivoivat kestämään pari viikkoa erossa herkuista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimii!!!! kirjoitti:

vaikka en kyllä eläessäni ole maistanut mitään yhtä kamalaa:/


Rasvanpolttokeitolla näkyviä tuloksia
Sairaaloilla on käytössään huipputehokkaita dieettejä, joilla painoa saadaan pudotetuksi tarvittaessa hyvin nopeasti esimerkiksi ennen leikkausta.

Dieeteissä rasvan palaminen kiihdytetään äärimmilleen. Kotikäyttöön sairaalakuurit ovat yleensä liian rankkoja, mutta tavalliselle painonpudottajalle soveltuu esimerkiksi amerikkalainen sydänsairaaladieetti, jolla ylipainoisia potilaita laihdutetaan ennen leikkausta.

Tässä dieetissä kiloille antaa vauhtia edullinen ja helppotekoinen rasvanpolttokeitto, jota syödään joka päivä.

Laihdutusviikon lopulla aletaan syödä naudanlihaa, jonka voi korvata nahattomalla broilerilla tai kalkkunalla ja kerran viikossa kalalla.

Viikon aikana sairaaladieetillä putoaa painoa viidestä kahdeksaan kiloa, jos sitä noudatetaan kirjaimellisesti. Mikäli kiloja on karissut lähemmäs kahdeksan, ei dieettiä saa jatkaa heti, vaan on pidettävä kahden päivän tauko. Pienemmillä painonpudotuksilla laihdutusta voi jatkaa kolme viikkoa peräjälkeen.

Sairaaladieetti myös puhdistaa elimistöä voimakkaasti. Siksi pitää muistaa juoda runsaasti vettä, etenkin viidennestä päivästä eteenpäin.

Rasvanpolttokeitto

Tarvitset:
6 sipulia (tai 6 purjoa)
1-2 purkkia tomaatteja (kuorittuja)
1 iso keräkaali (silputtuna)
2 vihreää paprikaa
1 kokonainen varsiselleri
1 lihaliemi- tai muu kuutio (vähäsuolainen!)
vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät kattilassa

Keittoon voi lisätä myös pinaattia, naurista tai retikkaa. Keittoa voi maustaa mielensä mukaan pippurilla, curryllä, persiljalla, punapippurilla tai tabascolla. Suolaa vain hyppysellinen!

Vihannekset paloitellaan liemikuution kokoisiksi palasiksi, niiden päälle kaadetaan niin paljon vettä, että se yltää noin kaksi senttiä yli vihannesten. Keitetään 10 minuuttia, ensin kovalla lämmöllä ja sitten vähän aikaa hauduttaen.

1. päivä

Vain keittoa, mutta paljon! Yksi hedelmä (ei banaani). Juo vettä tai sokeroimatonta hedelmämehua.

2. päivä

Keittoa ja vihreitä vihanneksia (parsakaalia, hapankaalia, kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa, mutta ei papuja, herneitä tai avokadoa) mielen mukaan. Ei hedelmiä eikä mehuja ollenkaan.

Illalla voi syödä ison uuniperunan voin kanssa. Muista juoda vettä!

3. päivä

Keittoa, hedelmiä ja vihanneksia mielen mukaan. Ei perunoita. Tässä vaiheessa paino on yleensä pudonnut kahdesta kolmeen kiloa.

4. päivä

Keittoa, kolme banaania, rasvatonta maitoa tai luonnonjogurttia vaikka kuinka paljon.

5. päivä

Keittoa ainakin kerran päivässä. 250-500 g naudanlihaa ja kuusi tuoretta tomaattia. On juotava ainakin kuudesta kahdeksaan lasillista vettä kuona-aineiden poistamiseksi, ne lähtevät liikkeelle tässä vaiheessa.

6. päivä

Keittoa ainakin kerran päivässä. Kaksi tai kolme pihviä ja vihanneksia. Ei perunoita.

7. päivä

Keittoa ainakin kerran päivässä. Kokojyväriisiä, vihanneksia ja sokeroimattomia hedelmämehuja. Tässä vaiheessa olet laihtunut viidestä kahdeksaan kiloa, jos olet noudattanut dieettiä tunnollisesti. Mikäli olet pudottanut kahdeksan kiloa tai enemmän, lopeta dieetti ainakin kahdeksi päiväksi, ennen kuin voit aloittaa alusta.

Tärkeää!

Sairaaladieetin aikana ovat kokonaan kiellettyjä: leipä, alkoholi ja juomat, joissa on sokeria tai hiili happoa sekä kahvi ja tee.


Hedelmämehuja voi juoda, jos niissä ei ole sokeria eikä keinotekoisia makeutusaineita.


Dieetin jälkeen ei saa juoda alkoholipitoisia juomia 24 tuntiin.


Jos dieetin jälkeen ilmenee ulostus- tai vatsavaivoja, on hyvä syödä leseitä tai pellavansiemeniä.


Keittoa voi syödä mielensä mukaan aina kun on nälkä. Keitto on varsinainen taikaruoka: mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän laihtuu. Pelkällä keitolla ei saa yrittää laihduttaa, se voi aiheuttaa aliravitsemusta. Yhden aterian päivässä keitolla voi korvata pitkäänkin. Se on erinomainen lounasruoka, joka kulkee töihin mukaan vaikka termoksessa.




suosittelen koittamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu