Mistä asioista mielestänne näkyy miehen heikko itsetunto?
Olen tuntenut miehiä, joiden on pitänyt kaikella ulkoisella näyttävyydellä ja materialla yrittää peittää sisimmässään olevaa epävarmuutta. Muiden ihmisten vähättely kuvastaa mielestäni myös tarvetta korostaa omaa paremmuuttaan. Lisäksi jatkuva huomion hakeminen muilta naisilta, vaikka olisi jo se oma kultakin kotona, näyttää joillakin miehillä korostuvan. Ihan kuin sen oman naisen huomio ei riittäisi. Tässä siis joitakin ajatuksia..
Olen tuntenut miehiä, joiden on pitänyt kaikella ulkoisella näyttävyydellä ja materialla yrittää peittää sisimmässään olevaa epävarmuutta. Muiden ihmisten vähättely kuvastaa mielestäni myös tarvetta korostaa omaa paremmuuttaan. Lisäksi jatkuva huomion hakeminen muilta naisilta, vaikka olisi jo se oma kultakin kotona, näyttää joillakin miehillä korostuvan. Ihan kuin sen oman naisen huomio ei riittäisi. Tässä siis joitakin ajatuksia..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Noinhan se juuri on. Tosin naisistakin löytyy noita ihan yhtä lailla. Rasittavia ihmisiä kaikinpuolin. Mikään ei riitä.
Jospa onkin niin että nainen ja mies ajattelee itsetuntoa erilaiseksi. Minä en nyt ymmärrä miten tuo liittyy itsetuntoon. Ei kai kukaan iske muita naisia siksi että haluaa pönkittää omaa pienti sisintään, vaan siksi että se on kivaa. Hienolla autolla on kiva ajaa, se ei ole oikeasti mikään munanjatke jolla itsetuntoa kohotettaisi, vaan se vaan on kiva kun on hieno auto.
Meneekö tää nyt jotenkin naisen logiikan puolelle tää koko kysymys???
Niin, ehkä miehet ja naiset ajattelevat tästä asiasta eri tavalla. Itse kuitenkin tunnen miehiä, joille materia ja naisten huomio menee kaiken muun edelle. Vaikka ei olis edes kunnolla varaakaan, niin sitä materiaa pitää haalia, että on sitten mitä muille näytellä. En siis tarkoita, että kaikki joilla on kallis auto tms. omaavat heikon itsetunnon.
Ja voihan asiaa ajatella niinkin, että miksi se on niin kivaa kun saa huomiota muilta naislta? Jostainhan se kertoo. Tunnen miehiä, jotka eivät millään tavalla kaipaa erityistä huomiota muilta naisilta. Riittää vallan hyvin se oma rakas.
Niin en mäkään kyllä tiedä naisten itsetunnosta mitään. Onko esim isommat rinnat joku itseluottamuksen tuoja. Mun mielestä tuo on aikamoista turhamaisuutta niinku silikonit, mut mä oonkin mies :)
Mutta mikä on se ihmeellinen ylimielisyys, joka paistaa varsinkin nuorista miehistä? Eikös se ole juuri sitä huonoa itsetuntoa vai mitä ihmettä se on? Tuskin kukaan nyt kulkee nokka pystyssä 24h....
kaksipiippunen juttu. jotkut katsovat sellaisia kieroon jotka tietävät tasan mitä tekee ja vitut vitut välittää muista...mielestäni se on päättäväisyyttä, jotkut sanovat sitä itsetunnottomuudeksi. ihmiset kumminkin ajaa aika pitkälti omia etujaan, ja jos henkilö ei palvele heidän tarpeitaan on yleensä itsetunnottomasta ihmisestä kyse, eli kaksinaismoralismi palvelee näitä aikuisia ja tasapainoisia ihmisiä...jollakin paska pamahtaa helpommin housuun ku tosilla, ehkä on kyvystä tehdä eri asioita ja reagoida niihin eri herkkyys asteella.
Ainakin tässä!
Olin viime kesänä marketissa, niinä kuumina päivinä jolloin ei sitä vaatetta ihmisillä ollut kovinkaan paljon, silmänruokaa sitäkin enemmän.
Olin matkalla karkkiosastolle (heh), kun siinä hyllyn päähän ilmestyi kaunein nainen ainakin sille viikolle. Vaistomaisestihan sitä silmiään siinä lepyytin hetken, kunnes huomasin hänenkin katsovan takaisin ja aivan suoraan silmiin. Minä tietenkin katsoin takaisin kunnes huomasin, että sillähän on joku kolli matkassa, no kävelin ohi ja suoritin lopun kauppareissusta.
Kassalle tullessani menin siihen lyhimpään riviin. Hetken päästä huomasin äskeisen kollin ja hänkin minut, vilkuili vähän kummallisesti. Nokka oli sitten sinne kassalle päin ja ytitin vielä vilkaista, että oliko se nainen nyt sitten muka niin hyvän näköinen kuin ensin vaikutti, mutta tämä kolli tuntui aina osuvan siihen väliin, ettei suoraan päässyt katsomaan.
Tämä pari tuli sitten kassalle ja nainen astui vähän sivuun ja nosteli ostoksia hihnalle, no nyt näkyi peppukin oikein hyvin kun niitä nostoliikkeitä teki. No se kolli hyppäsi taas väliin ja laittoi kätensä tämän naisen pakaran päälle, kurkotti ihmeellisesti ja oli vähän kenossa (silleen hassusti). Oli päästä sellainen pidättämätön naurun pyrähdys, sain vaivoin naurettua vain sisäisesti! Todella koomista katsottavaa varsinkin kun kaverin käsi väpätti kuin haavan lehti, käsi oli siis pari senttiä irti pepusta. Kun nainen käänsi vähän päätään kolli veti kätensä salamannopeasti takaisin. Mitähän nainen sanoisi jos tietäisi.
Kollilla oli siistit trendivaatteet viimeisen päälle järkyttävän kokoisine kauluksineen, mutta itsetunto nolla. Kukaan törmänny vastaavaan?
naisten mollaamisessa..jne..
parhaiten