Kaikki alkoi siitä kun toisen lapsen syntymän jälkeen äitiyslomat pidettyäni palasin töihin. Työpaikan kekkereillä hairahduin suutelemaan työkaverini kanssa. Kaikki tuli ilmi jäljestä kaulallani. Siitä alkoi avioliittomme suuri kriisi. Mieheni oli todella vihainen. Kirjoitti jopa avioeropaperitkin, muttei niitä koskaan lähettänyt. Monien vaiheiden kautta pääsimme suht hyvään tilanteeseen (tai niin minä luulin). Tein paljon asioita suhteemme eteen. Irtisanoutuminen töistä oli ehkä se suurinteko. Miestäni vaivasi minun ja suutelukaverini työskentely yhdessä. Myös ammatiapua olemme hakeneet. Tapauksen jälkeen hän ei ole sormusta pitänyt eikä vastannut rakkauden tunnustuksiini, muuten aloimme pikkuhiljaa elää normaalia laspsiperheen arkea ja mm.seksielämämme vilkastui ja parani paljon. Kerta toisen jälkeen hän kuitenkin epäillen kysyi, olinko mennyt kuitenkin sänkyyn työkaverini kanssa. Ilmeisesti mieheni ei koskaan uskonut minun puhuvan totta sen suhteen että homma jäi suuteluasteelle. Viisi kk minun hairahdukseni jälkeen miehelleni tarjoutui tilaisuus "kostaa" ja sen hän myös teki pahemman kaavan kautta eli meni naisen kanssa sänkyyn. Tarkoituksenaan pönkittää tällä itsetuntoaan ja pystyäkseen elämään paremmin minun tekojeni kanssa kun itse olisi syyllistynyt samaan. Nyt hän kovasti tekoaan katuu ja sanoo teon jälkeen ymmärtäneen ketä rakastaa mitä elämässään haluaa. Minun ajatuksissani päällimmäisenä on INHO ja syvä pettymys. Suutelun olisin varmaan ajan kanssa hyväksynyt (syyllistyinhän siihen itsekin), mutta tämä tuntuu liian vaikealta asialta käsitellä ja elää sen kanssa. Alapääosastopuuhat on minulle niin intiimejä ja pyhiä, etten usko voivani tätä sulattaa,vaikka on kaksi ihanaa lasta ja 10v. yhteistä taivalta takana. Todella pahalta tämä tuntuu. Sanokaa miltä tämä kuulostaa, ihan toivottomalta? Jos teillä on hyviä neuvoja tästä selviytymiseen, parisuhteen korjaamiseen tai mihin tahansa niin mielelläni otan vastaan. Vertaistuki voisi olla myös paikallaan. Eli jos teillä on samanlaisia kokemuksia kirjoitelkaa niistä. Keinot ja voimat tuntuu olevan todella vähissä.
Petetyn tuskaa...
Pettynyt
172275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
siltä, että jos itse et olisi narahtanut, niin ennen pitkää sänkyyn olisit mennyt ja tiedostat sen varmasti itsekin.
Miehesi teki väärin, kostaessaan ja jos sinusta tuntuu, että kun miehesi teki "enemmän" väärin kuin sinä ja et pysty jatkamaan sen takia, niin lopputulos on selvä.
Olette selvästi rankassa kriisissä ja teidän kannattaisi kaikesta paskasta huolimatta antaa itsellenne aikaa, sillä tarvitsette sitä molemmat aika runsaasti.
Jos päätätte jatkaa yhdessä, niin on hyvä etukäteen asennoitua siihen, että se ottaa aikaa muutamia vuosia, että elämä alkaa oikeasti tasaantua, eikä enää ahdistuksia, puistatuksia, inhoa, vihaisuutta ym. ole päivittäin/viikottain.
Mielestäni kostotilaisuus ei tarjousu, vaan kyllä siihen enemmän hakeudutaan varsin tahdonalaisesti.
Minua petti vaimo ihan oikealla suhteella työkaveriinsa ja nyt siitä on aikaa reilui 1.5 vuotta kun asia tuli ilmi. Itse en kostanut, enkä aio kostaakaan, vaikka olo on edelleen välillä täysin perseestä ja tuntuu, että miksi jatkaa. Kuitenkin takana 15 vuotta, 2 lasta ja erittäin hyvä liitto pettämisestä huolimatta. En itsekään puhdas pulmunen ole ja sorruin joskus aikanaan suutelemaan toista naista ja jotakin sähköpostijuttuja oli.
Molemmilla on välillä huono olo ja ahdistaa, mutta pääsääntöisesti kuitenkin ihan hyvä on olla. Menneet ovat muuttaneet elämää ja niiden asioiden kanssa on opittava elämään ja suhdetta rakennettava uudella tavalla.
En osaa sanoa, mutta itse sen päätät ja katsot, että onko suhteesta mahdollista tulla elinkelpoista aj löytyykö siinä sitä hyvää, mitä elämältä ja suhteelta kaipaa.
Itse en usko, että se elämä kenenkään kanssa on elämää kummempaa, eikä nämä asiat meillä ainoita vaikeuksia ole, joten päivä kerrallaan ja tahtoa sekä yritystä peliin.
Tsemppiä sulle, teidän, että olette vaikean ja vaativan työn edessä.
... viisaista sanoista! Miten selvisitte sen pahimman yli silloin kun asia tuli ilmi? Itse mietin mitä tästä inhon tunteesta pääsee... Kauanko kestää, että voisi toiseen koskea? Miten teidän kohdalla luottamus on lähtenyt rakentumaan? Mahtava asia, että olet kyennyt asiaa niin paljon käsittelemään, että olette voineet jatkaa pettämisestä huolimatta! Nostan sinulle hattua! Itse en tässä vaiheessa voi olla varma kykenenkö siihen koskaan. Miten tällaisen voisi anteeksi antaa?
SItten vielä siitä miten minulle olisi ennen pitkää käynyt... Olen ollut aina ns "kiltti tyttö" ja pelkkä suutelu oli jo sellainen kokemus etten aikaisemmin elämässäni ollut sellaista läpi käynyt omantuntoni kanssa, että epäilenpä että olisin pystynyt sänkypuuhiin asti menemään. Ja muutenkaan arvomaailmaani viitaten, mutta arvot ja moraali näkyy olevan aika häilyvä käsite. Korkean moraalin omaava ihminenkin (hän itse on tästä näihin asti toitottanut) eli mieheni kun on kärynnyt vieraan naisen sängystä...
ei oikeastaan selvitä mitenkään muuten kuin hyväksymällä tosiasia, mitä on tapahtunut, halusipa tai ei. Kun sen hyväksyy asiana(väärää tekoa ei pidä hyväksyä), niin sen jälkeen alkaa vasta aika raksuttaa, että se muuttuu pala palalta osaksi menneisyyttä, jonka kanssa on elettävä ja se kulkee mukana, erosipa tai ei.
Jatkaminen yhdessä on päätös, samoin eroaminen on päätös, joista kumpikaan ei ole helppo tai keveä tie.
Toiseen koskeminen on varmasti yksilöllinen asia ja se miten sinä koet ja tunnet sen, on kokonaan sinun yksilöllisen tuntemuksen tulosta. Se, mitä tunnet, ei ole väärin, vaikka se voi itsestä tuntua uudelta ja erilaiselta. Koskemiseen ja läheisyyteen vaikuttaa eniten juuri ne mielikuvat siitä toisesta, joka on ollut lähellä ja touhunnut kumppanin kanssa, eikä niille voi mitään. Ajan kanssa ne selkiytyvät ja ehkä paremmin hyväksyy sen, että se oli jotain "leikkiä"(en löytänyt oikeaa sanaa).
Toiseen koskemisesta vielä. Itse ajattelen niin, että on itse tehtävä töitä omassa itsessään, että kykenisi näkemään asiat jonakin päivänä niin, että ei kokisi koskevansa pettäjään, vaan kumppaniin.
Yhdessä jatkaminen ja anteeksi antaminen on tahdonalainen valinta ja päätös. Anteeksi antaminen ei ole helppoa, mutta itse ajattelen näin, että kyllä rakkaus antaa myös anteeksi virheet. Jatkuva pettäminen on tyhmyyttä, mutta "töppäys" on virhe. Unohtaminen on kokonaan toinen asia, enkä usko, että tällaiset kokemukset koskaan unohtuvat. Anteeksi antaminen tarkoittaa mielestäni sitä, että asiasta ei syytellä, ei käytetä riitelyaseena, ei kaiveta tikulla menneitä, mutta asiaa täytyy voida käsitellä avoimesti ja asiallisesti aina kun tuntuu, että joku asia ahdistaa mieltä.
Tuohon selviämis- ja luottamusasiaan ei ole oikein mitään oikotietä, vain aika tekee tehtävää pala palalta ja siinä on toisella oleellinen rooli osoittaa kaikin tavoin, että on luottamuksen arvoinen.
Voi tuntua hassulta, jos sanon, että meillä elämä on alkuaikojen jälkeen ollut todella tasapainoista, hyvää ja antoisaa. Rakkautta ja läheisyyttä ja melkeimpä kaikkea, mitä voi toivoa on puolin ja toisin ollut, mutta siitä huolimatta meille kävi näin. Näin me olemme jälkeen päin miettineet ja todenneet, että puolin ja toisin elämä on ollut niin turvallista, liitto vahva ja hyvä, että se on ajanut mielen harhaan siinä mielessä, että on alkanut luulla sen olevan tukeva kotikenttä pienelle "pelailulle" ja extremelle.
Itselleni jatkamispäätös ei sinänsä ollut edes vaikea, eikä vaimokaan koskaan ole halunnut lähteä yhtään mihinkään. Tiedostan sen vahvasti, että en vähimmässäkään määrin haluaisi alkaa kenenkään muun kanssa rakentamaan elämää, vaan sitä elämää voi rakentaa vaimon kanssa edelleen, vaikka syvässä kriisissä kävimmekin.
Syvillä kriiseillä tarkoitan, että olemme kokeneet myös 2 vauvan kuolemaa ja kyllä täytyy rehellisesti todeta, että kovin ja vaikein kriisi on tämä pettämisjuttu, sekä yhteisesti, että henkilökohtaisesti. Kuolemassa on se ero, että siinä tulee leikattua kerrasta poikki tietty asia elämässä ja asian käsittely ja läpikäyminen on aivan erilaista. Pettämisessä jää kaiken jälkeenkin aina "entä jos kuitenkin" ja se asia teettää töitä niin maan pirusti.
Joskus hymyilyttää, kuinka keveästi sitä alttarilla rakastuneena sanoi "tahdon" nyt on tuon lupauksen lunastamisen aikaa :) Todellakin TAHTOA tämä kaikki vaatii ja vaatii niin paljon, että ei se ihmismieli oikein jaksa ymmärtääkään sitä. No näyttää, että olen että olen tässä erittäin periaatteellisen vahvasti lupaukseni takana.
Yksi asia on minua auttanut. Silloin kun eniten vituttaa, ahdistaa, surettaa tai epäilyttää, niin älä tee mitään suuntaan tai toiseen. Kun teet ratkaisuja, pienempiäkin, niin tee ne tasapainoisella hetkellä, jolloin pystyt rauhallisesti kuttelemaan kumppanillesi asiasta. Itse kaipaan vaikeina hetkinä syvää yksinäisyyttä, jolloin saa käydä ihna yksin läpi omaa sisintä ja parasta, että yksinäisyys olisi siellä, missä ei mikään arkinen asia, talo tai huonekalu ole muistuttamassa nykyhetkestä. En tiedä, toimiiko naisilla tuo sama.
En osaa oikein tämän enempää sanoa, mutta ehkä vuoden päästä taas hiukan enemmän :)
*Rutistus sulle*
Vaimosi saa olla ylpeä sinusta. Pystyt erikoisen järkevästi käsittelemään vaikeaa asiaa. Toivoisin itsekin siihen kykeneväni. Koulutusta kaikenmailman kriiseihin ja ihmisten auttamiseen on ammatin puolesta mutta auta armias kun tulee omalle kohdalle...
Kiitos edelleen lohduttavasta tekstistä!
Niin kauan kun molemmat ajattelette ensin itseänne, sitten vasta toista, on asioita vaikea korjata. Äskeinen kirjoittaja puhui asiaa. Ei minusta ole vähemmän tai enemmän väärää, molemmat tekivät jokatapauksessa väärin. Mutta tuo kostaminen pitäisi saada loppumaan, toisen satuttaminen ja arvostelu, ja miettiä, miten saisi sille toiselle mahdollisimman hyvän olon. Jos molemmat teksivät niin, homma ratkeaisi helposti. Haluatteko tehdä niin, on eri asia, sen päätätte vain te.
... että mitä tuosta. Puuhassa ei ollut tunnetta mukana ja mies väittää kovasti minua rakastavansa ja haluaa korjata parisuhteemme ja elää kanssani kuolemaan asti onnellisena niinkuin joskus ennen. Mutta miksi ihmismieli on niin vaikea, miksi tämä silti niin kovasti sattuu... Toisaalta jos "kovetan" mieleni edellä mainitusti ajatellen niin hyväksynkö sitten pettämisen jollakin tasolla???
Siinä vaiheessa kun mies saa vihiä vaimonsa touhuista selkänsä takana, mustenee miehen mieli totaalisesti eikä hän pysty ajattelemaan juuri muuta kuin tuota pettämistä. Olkoonkin sitten vaikka vain "viatonta" suutelua (ei kait se kuitenkaan ihan niin viatonta ollut jos fritsutkin tuli?).
Pahinta on juuri se ajatusten myllerrys mikä lähtee pyörimään päässä, oletuksia oletusten jälkeen, oikeita ja suurin osa vääriä. Mutta totuudenmukaista kuvaa on miehen vaikea muodostaa koska LUOTTAMUS on mennyt. Siinä petetty kyseenalaistaa kaiken mitä hänelle sanot, vaikka kuinka totta olisikin.
Pahin tapahtui siinä kun se luottamus meni, siinä sortuu samalla kaikki muukin mitä on yhdessä aikaansaatu, ainakin toviksi. Pettämisen (olkoon millaista sorttia tahansa) jäljet puskee läpi niin monella sektorilla parisuhteessa että juuri mikään ei ole kuin ennen, halusi sitä tai ei.
Tässä on just se villakoiran ydin mitä moni ei kykene tajuamaan ennen pettämistään. Seuraamukset on aivan katastrofaaliset parisuhteeseen kun luottamus menee. Jälkiviisaana on hyvä olla aina, mutta paljon helpommalla ihmiset pääsisivät kun menojalan alkaessa vipattaa, hankkiutuisi eroon ensin entisestä ja vasta sitten alkaisi uuden kanssa.
Miehesi kyllä teki nolon mokan kuvitellessaan että petoksen voi kuitata petoksella, ikään kuin siinä olo jotenkin helpottaisi. Seurauksena kuitenkin vain tilanteen paheneminen puolisoiden välillä.
Mutta hätäpäissään mies ei "keksi" muuta kuin maksaa potut pottuina. Niin itsekin oman kriisini ensivaiheen puhjettua ajattelin, vaimolle syötän samaa lääkettä kuin mitä hän minulle. Ei se kuitenkaan ole mikään ratkaisu, JOS yhdessä vielä aiotaan elää.
Toisen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin ei juurikaan voi vaikuttaa, on vain pakko hyväksyä tapahtuneet tosiasiat ja yrittää elää sen kuorman kanssa joka on annettu. Eroaminenkaan pitkästä liitosta ei ole mikään helppo nakki, mutta ei sekään että virheistä ei pääse yli vaan aina pyörii niissä synkissä sielunmaisemissa ja ajattelee negatiivisesti. Mutta helpommin sanottu kuin tehty...
Lohduttavaa lukea että on muitakin jotka painivat samojen tunteiden kanssa, avomieheneni ei ole pettänyt minua vielä fyysisesti mutta tämä on jo kolmas kerta kun saan hänet kiinni siitä että hän tekstailee vieraiden naisten kanssa ja soittelee(löydetty tekstitv:n sivulta...)
Joka kerta on pyhästi vannottu että ei enää jatka, mutta joka kerta olen joutunut pettymään uudestaan. Päällimmäisenä tunteena minulla on tällä hetkellä viha, sekä häntä kohtaan ja itsenäni, koska annoin hänen taas tehdä tämän minulle.
Olen huomannut luottamuksen mentyä että epäilen koko ajan hänen puheitaan, ja yksin kotona ollessani löydän itseni tutkimasta hänen taskujaaan ym. ja jälkeenpäin on paha olo. Mieheni pitää minua ilmeisesti itsestäänselvyytenä, että en pysty häntä jättämään ja annan joka kerta anteeksi hänelle. Ehkä on korkea aika alkaa myöntämään itselleni että ei tämä tästä miksikään muutu, silti 10 v. yhdessä olon jälkeen eroaminen tuntuu hirveältä ponnistukselta.
Siinäpä minulla puntaroimista pystynkö asian siten käsittelemään, ettei se vielä aikojen päästä kummittele. Tässä asiassa tiedän joutuvani käymään aikamoista painia myös luonteeni kanssa...
Se tässä nyt on alkanut häiritä periaatteentasolla sellainen, että mies hyväksyy itselleen teon mitä ei minulle hyväksyisi. Ilmoitti yks kantaan, että jos tekisin saman tulisi ero...Silti odottaa minun anteeksiantoa... Miehet on sitten kummallisia...
Minulle jäi tarinastasi eniten mieleen KOSTO. Vaikka jotenkin pystyisin sulattelemaan pelkän uskottomuuden, niin kostamista en.
Kosto on paha erityisesti sen tähden, että se on kohdistettu suoraan omaan kumppaniin; kukaan taasen ei ole (muuten) uskoton vain ollakseen ilkeä puolisolleen.
Niin mielessäni jatkuvasti monia asioita risteilee ja tätä kostoa asiaa olen paljon miettinyt. Mieheni väittää yrittäneensä parantaa parisuhdettamme tällä sänkyyn menolla. eikö kuulostakin uskomattomalta? Hän halusi pönkittää itsetuntoaan ja niin sanotusti "kuitata" minun tekoni eli saaden ajatusmaailmansa uuteen järjestykseen siten, ettei enää voisi ajatella minun olevan paskiainen, kun itse on samanlainen ja pahempi. Aika outo logiikka... mutta tämä on mieheni selitys!
Niin, onhan se selitys tuokin. Ehkä miehesi kokee tilanteen jotenkin tasoittuneen, mutta tosiasiassa kostonsa erotti teitä entistä etäämmälle toisistanne. Ehkä se ei kuitenkiaan ollut edes hänen tarkoituksensa.
Mutta miehesi tekoa saattaa edes vähän lieventää se, ettei hän ole ollut oma itsensä kriisissänne, ei ole siis pystynyt järkevästi miettimään tekojensa seuraamuksia. Ihminen kun ajautuu niinkin vakavaan tunnetilaan kuin aviokriisi, siinä on aivan raiteiltaan ja käyttäytymisensä on varsin poikkeavaa. Siinä ottaa vallan tunteet ja jälki on sen mukaista. Harva pystyy pitämään ns. pään kylmänä kun ISOISTA elämän asioista käydään taistoa.
Mielestäni teidän olisi nyt syytä molempien tulla puolitiehen toisianne vastaan ja keskustella sivistyneesti yhteisestä tulevaisuudestanne. Aiheet ovat varmasti kipeitä kummallekin, mutta mitään muuta keinoa teillä ei ole saattaa yhteistä eloanne raiteille kuin tunnustaa faktat ja lähteä siitä uuteen alkuun.
Ihmiset tekevät virheitä, jotkut pahoja ja toiset vielä pahempia. Se on inhimillistä että näin välillä käy. Henkistä kypsyyttä ja todellista inhimillisyyttä mitataan juuri näissä elämän isoissa kriiseissä. Jatkoelämänsä voi tunaroida kriisien jälkiselvittelyissä tai sitten sen voi pelastaa. Valinta on kahden ihmisen eli teidän. Valitkaa viisaasti.
Niin tosiaan, onhan mieheni minun tekoni seurauksena voinut toimia toisin kuin mitä perusluonteensa edellyttäisi. Onkin tuntunut kuin ei tuntisi koko ihmistä (sentään 10v. yhdessä), mutta siitäkinhuolimatta envoi tekoa käsittää. Ehkä teon mutta edelleen jankkaan, miksi piti mennä niin pitkälle. Välillä koen hetkittäisiä seesteisyyden ja tasapainon hetkiä, sitten taas kaikki kaatuu päälle ja raivoten kaikki purkautuu... Että voi olla vaikeaa vaikka kuinka kypsästi yrittäisi kaikin voimin ajatella ja toimia...
Työssäni autan ihmisiä ja tällä hetkellä se tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä kun itse niin heikoilla, mutta töihin vaikka pää kainalossa, että saisi edes hetkeksi muuta ajateltavaa...
Mä kyllä ajattelisin niin, että miehelles tuo kosto on ollut vain eräs, ehkä vähäisin motiivi, tekoonsa. Mielestäni ei kukaan voi harrastaa toisen ihmisen kanssa seksiä noin tunteettomasti kuin kostoksi, kyllä siinä pitää olla omaakin halua mukana, kukaan ei voi ajatella niin lapsellisesti että se parantaa parisuhteen, ei edes mies.
Mietipä miksi itse suutelit sitä miestä? Olisiko miehelläsi ollut samanlaisia tuntemuksia vielä se sun pettäminen, soppa on valmis...
Luulenpa, että miehesi on saanut lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, saada "luvallisesti" pettää.
Alkoi oikein v...tamaan se, että joku voi tuollaista toiselle puhua silmät kirkkaina...
niin minutkin petettiin24 vuotta sitten,silti se kirvelee vieläkin,minä en ainakaan usko vaimoni vakuutteluja, että hän olisi taas minulle uskollinen.voimia ja jaksamista elämässä eteenpäin....
Sitä tosissani mietin ja pelkään jos avioliitto jatkuu, että asia vaivaa vuosi vuoden jälkeen. Että voiko sitä sitten pyytettömän onnellinen olla, olisiko parempi yksin lasten kanssa tai jonkun toisen kanssa... En tiedä. Niin paljon on pelissä panoksia: pienet lapset, uusi omakotitalo jne...