Niin meinaa vaan huvittaa nuo 1.2.3 vuotta hukkaan ko jutut,jotka minun mielestä kuuluvat jus tuohon ikään ja tuon pituisena ku ne ovat eiks se oo sitä etsikko aikaa just tos pari kymppisenä..Itellä on 20 vuotta avoliitoo takana ja kolme ihanaa tyttöö ja nainen tuuma et oisko meitin parei erota,no eikait siinä suomalainen mies kestää ja kestää ja ihmettelee et mistä se nyt tuulee ja kysyy syytä moiseen ja saa vastauksen no me vaan ollan niin erinlaisia kyllä sä tiedät.No joo kyl kait mää sit tiedän ja mietin kaiken laisii vaihto ehtoi,no se meni sit kaavan mukaan talo myyntiin ja sitä rataa.sitä vaan halusin sanoo et ei ole tossa vaiheessa läheskään niin paljon menetettävää ku vuosien päästä tehdyssä ratkaisussa..ja vielä voimia kohtalo tovereille sukupuoleen katsomatta..
1.2.3 vuotta
periksi ei anneta
3554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei se kuitenkaan katso sitä miten paljon sattuu kun on pistänyt kaiken peliin suhteen eteen ja tuntenut että toinen olisi se "oikea", ja kun itse et ole näemmä kokenut minkälaiselta se ero tuntuu niin en viitsisi hirveästi sinuna kommentoida asiaan josta et tiedä mitään.
Mieti minkälaiselta itsestäsi tuntuisi jos seuraavana päivänä tulisi ero salama kirkkaalta taivaalta, miltä sitten tuntuisi?
Se kuule on niin raastavaa kun on pyrkinyt tekemään kaikkensa suhteen eteen ja ero on tapahtunut vain toiselta puolelta niin kyllä siinä ylipääsemiseen kestää kauan, kaikki ne muistot, rakastamisen tunteet exään kohtaan, ikävä sun muut ovat läsnä ties miten pitkään
on, ero sattuu. Mutta! Nuorten pitäisi muistaa että vasta elävät sitä etsikkoaikaa ja varautua siihen ettei tämä välttämättä ole se oikea. Ensin olisi hyvä löytää oma itsensä ennenkuin haaveilee elämänkumppanista. Itse olen eronnut nuorempana 3kertaa pidemmästä suhteesta 3vuotta 5vuotta 2vuotta kestäneet suhteet. Jälkeenpäin ajateltuna, viisaita tekoja vaikka sattuikin. Juuri nuo kokemukset kasvattavat meistä mitä olemme. Ok,sattui muttei tappanut ja aina löytyi parempaa tilalle, oppi katsomaan jo alussa onko mitään edellytyksiä jatkaa suhdetta kun tunsi itsensä ja tiesi mitä halusi. Nyt olen ollut pitkään avioliitossa ja tyytyväinen valintaani. Ilman kolhuja en olisi oppinut tunnistamaan juuri "sitä oikeaa" en olisi edes tiennyt mitä todellinen rakkaus edes on. Aikaisemmin "luulin" olevani rakastunut. Malttakaa nuoret mielenne, älkää kiirehtikö...
Siis et visiin teksistä ymmärtäny sanomaa joten voin sen sinulle suomentaa..Itellä siis 20 vuoden avoliitto ja kolme lasta ja yht äkkiä toinen vaan sanoo et oiskohan meidän parempi erota kun ei meillä
ole toisillemme mitään annettavaa ja tällä hän tarkoitti ihan itseään..no mikäs siinä talo myyntiin ja sitä rataa,lapsia jaetaan melkein heiltä mitään kysymättä ja näin erotetaan heidätki sisaruksistan ei kyllä kään lopulisesti tietenkään mutta eri osoiteet kumminki jos nyt satut tajuun sen tilanteen.Eli jos sitä yhteis eloa on nyt sattunut sen pari vuotta kestäänki niin on se minun mielestä helpompi lähtä eri teitä kulkeen vai mitä???