Aihe

Stella - tutkimusmatka intohimoon ja unohdukseen, osa 2

kuunkäärö84

Hän asettui tytön jalkopäähän, levitti tämän jalat, ja sitten pakarat. Tyttö inahti hieman, ei yllätyksestä, koska tiesi mitä toinen halusi. Nainen tuijotti niiden väliä, pientä, pyöreää, punertavaa aluetta johon sisältyi kokonainen öinen, tuoksuva metsä. Hän vei kasvonsa sen äärelle, tutki sen ojia ja ryppyjä jotka hengittivät häneen kutsua. Sitten hän antoi puoliskojen sulkeutua, ja hänen matkansa tyttöön, kadonneeseen aikaan ja katoamattomaan kaipaukseen jatkui. Hän taivutti tytön jalat rintojensa väliin, suuteli tämän jalkapohjia ja varpaita, imi niiden aistillista kauneutta joka oli tehdä hänet sekopäiseksi. Mistä tämä kauneus on? hän ajatteli. Mistä on tämä raastava himo ja pakahduttava tuska, jotka vuorottelevat ambivalenssissa kuin pahimmat mahdolliset ääripäät? Ei Jumala ole voinut tarkoittaa tällaista. Mitä on päässyt Hänen sormiensa lävitse? Mitä on tämä mieletön, rusentava rakkaus? Hän leväytti auki paratiisimaailman puolikkaat ja janosi hedelmää, joka oli hänen kuolemansa irrationaalisin hymynaama, ja hän painoi sieraimensa lämpimään, kosteaan ihoon joka oli hänen keinunsa. Hänen kesäyön unelmansa oli siinä, hänen likaiset, tukahdutetut, toteutumattomat fantasiansa leijuivat silkkihiukkasten tavoin hänen silmiensä editse mutta hän ei välittänyt. Hänen maailmansa oli puhdas nimistä, odotuksista ja kaikesta uskosta. Hän tiesi, ettei häntä varten ollut pelastusta, hän ei voisi koskaan tekeytyä puhtaaksi, kristilliseksi enkeliksi jonka elämä olisi sitä mitä niin monien muidenkin. Ainoa mahdollinen pelastus oli totuus, ja sitä hän ei koskaan haluaisi ajatella. Tytön peppu oli hänen hetkellinen taivaansa, helvetti tulisi myöhemmin; tytön vartalo oli hänen hetkellinen repeilevä taivaansa joka ulotti ääriviivansa hänen himonsa ulkopuolelle. Hän keinui tytön sileää kantapäätä vasten, kapusi portaita kohti lähdettä jossa hän jälleen puhdistuisi; hän otti kaiken lahjana, jota roikotettiin hetken köyden päässä ja kiskaistiin takaisin pimeyteen. Hän näki huoneen kiertävän ympyrää, peilin, joka heijasti tapahtumat anonyyminä katselijana ja hän vajosi syvemmälle kasvot tytön pakaroiden välissä; tyttö hymyili ja hyväili ajankuluksi rintojaan. Nainen kuuli ääniä jotka tulivat hänestä itsestään, aivan kuin silloin kun hän humalassa rakasteli itseään pimeässä huoneessa. Hän kohosi katonrajaan katselemaan, kun vieras nainen vei hengästyttävän rakastelunsa päätöksen kuusi vuotta nuoremman tytön kanssa; kuinka he lopuksi kietoutuivat toisiinsa suudelmin ja kosketuksin, ja kuinka he hetken kuluttua jälleen aloittivat kuin nymfomaanit jotka vain nauroivat sairaudelleen.

Noin kaksi ja puoli kuukautta sitten eräässä paikallislehdessä oli ollut ilmoitus: ”Kaunis 18v bi-tyttö etsii seuraa 18-25v bi- tai l-naisesta tositarkoituksella. Ota yhteyttä…”
Veronika, kampaaja ja graafikko, hörppi kahviaan ja katseli ikkunasta syksyn sielutonta sadetta. Hän ajatteli, että sadepisarat olivat päiviä, jotka hän oli viettänyt yksinäisyydessä. Yhdessäkään niistä päivistä ei ollut pisaraakaan lohtua, ja siksi hän muisteli edellistä suhdettaan. Se oli ollut naiseen, joka oli ollut suunnilleen hänen ikäisensä, lesbobaarista napattu otsatukkaansa rakastava afrodite, joka ei harrastanut tunteita – tämä nainen oli harrastanut vain kovaa, urbaania seksiä, johon ei tuntunut koskaan väsyvän. Tällä oli ollut selvä kartta, jota pitkin he olivat edenneet joka rakastelukerta, ja nainen oli tarjonnut huikeita orgasmeja mutta olematonta syvyyttä – aivan kuin olisi syönyt hyvää suklaata jonka merkkiä ei tuntenut. He eivät olleet koskaan puhuneet seksin aikana eivätkä sen jälkeen – nainen, jonka nimi oli ollut Eeva, ei ollut koskaan vakuuttanut rakkauttaan tai edes kiintymystään, hänelle oli merkinnyt ainoastaan mielihyvä. Hän oli pitänyt siitä että hänen kumpaankin aukkoonsa oli työntynyt sormi, mutta hän ei ollut sietänyt sitä että sormien omistaja oli kysynyt jotain pientä hänen elämästään. Siksi Veronika oli lopulta etääntynyt hänestä.

Kun Veronika näki ilmoituksen, hänen sisimmässään sykähti hieman, mutta hän rauhoittui saman tien. Hän ei ollut koskaan luottanut lehti-ilmoituksiin, vielä vähemmän internetin treffipalstoihin – hän ajatteli, että vain rumat, elämäänsä kyllästyneet naiset saattoivat kysellä seuran perään sillä tavalla. Mutta ”kaunis 18v bi-tyttö” -kohta sai hänen sykkeensä kohoamaan. Loputtomina iltoina hän oli haaveillut nuoresta kaunottaresta, joka toteuttaisi kaikki hänen haaveensa. Kun hän tavallisesti raskaan työpäivän päätteeksi heittäytyi puolipukeissa sängylleen, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli joku päivän aikana vieraillut nätti naisasiakas, jonka hiuksia hän oli saanut koskettaa ja muotoilla uuteen uskoon. Silloin hän riisui itsensä alastomaksi, katseli epätoivoisena peilistä kuinka joku vieras nainen tyydytti itsensä useita kertoja peräkkäin vieraan tytön kuva mielessään ja nukahti lopulta raskaan uupumuksen syliin. Jos ei yritä, voiko koskaan onnistua? jyskytti hänen mielessään kun hän tuijotti numeroa. Minä tarvitsen seksiä, hän ajatteli. Tarvitsen hellyyttä ja läheisyyttä, jotain, joka ajaa luuloni ja itsetuhoisuuteni tiehensä. Tarvitsen hänet, hän ajatteli, mutta ensin tarvitsen pientä rohkaisua. Parin ginitölkillisen jälkeen hän näppäili numerot käsipuhelimeensa.
”Stella”, vastasi ääni hieman ujosti, ja naisen teki mieli pysyä vaiti toisessa päässä. Kuitenkin hän sanoi: ”Täällä Veronika. Näin seuranhakuilmoituksesi GraffiteMe – lehdessä, ja halusin soittaa sinulle.”
Toisessa päässä oli hetken hiljaista, sitten hento tytön ääni sanoi: ”Ai niin, se. Joo, minulla on ilmoitus siinä lehdessä, ja…”
”En ole täysin varma, mitä haluat, mutta olen 24-vuotias kaunis nainen, joka kaipaa rakkautta ja on ajautunut niin pieneen kulmaan, että treffipalsta on hänen ainoa toivonsa.”
Tyttö toisessa päässä naurahti aivan kuin hänet olisi yllätetty jostakin intiimistä puuhasta, ja sanoi: ”Laitoin tämän ilmoituksen, koska en ole tyytyväinen… tämänhetkiseen sukupuolielämääni. Olen naimisissa miehen kanssa, mutta en nauti yhdestäkään hetkestä hänen kanssaan.”
Nainen ajatteli lausetta pitkään, kuin suolakeksiä pureskellen, ja sanoi: ”Kuulepa, tyttöseni, minun kanssani sinä sukellat paratiisiin.” He kumpikin nauroivat, ja langalla oli hetken hiljaista. ”Oletko tosissasi”? kysyi ääni, ja naisen sydän hypähti muutaman ylimääräisen lyönnin. Hän hoippui sohvalle, nosti jalat pöydälle ja tunsi lämmön. ”Olen, olen tietenkin”, hän sanoi, ja linjan toisesta päästä kuului huokaus. ”Anteeksi, on niin vaikea uskoa sitä. Olen elänyt jo kuukausia tyhjyydessä. Suostuin avioliittoon koska se oli elämäntilanteeni kannalta välttämättömin ratkaisu.”
”Ymmärrän sinua. Harvalla tytöllä on vara valita. Mutta minä tarjoan sinulle jotain mistä et ole uskaltanut edes uneksia.”
”Kuka olet?”
”Veronika. Unelmiesi kannattelija.”
Tyttö oli taas hetken hiljaa. ”Mieheni on taas baarissa. Hän juo kahdesti viikossa päänsä niin täyteen, etten tunne häntä kun hän astuu ovesta sisään. Juon itse punaviiniä ja yritän muistella ensitapaamistamme, mutta mieleeni palautuu vain opiskeluaikojen hehkeimpiä tyttöjä, joista unelmoin yksinäisinä iltoina.”
”Mikä sinun nimesi on?”
”Stella.”

He tapasivat ensimmäisen kerran kolmantena päivänä puhelinsoitosta. Se oli viaton tapaaminen erään huoltoaseman kahviossa, juttutuokio, jonka ei pitänyt koskaan johtaa mihinkään. Mutta kun he olivat istuneet tunnin vastakkain, hörppien kahvia ja kaakaota ja keskustellen elämästään, nainen teki ehdotuksen: ”Mennäänkö meille jatkamaan juttua? Minulla on viiniä ja olutta, joita olen säilyttänyt tärkeitä vieraita varten.”
Tyttö oli kaunis; hän oli meikannut itsensä vastustamattomaksi, hänellä oli aivan tummanruskeiksi värjätyt hiukset ja aavistuksen lapsenomaiset kasvonpiirteet. Hän oli suurin piirtein naisen mittainen, lähes sataseitsemänkymmentäsenttinen, mutta edes se ei tehnyt hänestä kuningatarta – hänessä oli jotain hillitöntä, sisältäpäin säteilevää lumovoimaisuutta, jonka voisi kokea vain pureutumalla koko sielullaan hänen vartalonsa ja sydämensä sfääreihin.
”Kyllä se minulle sopii”, hän sanoi ja katsoi hieman ujosti tyhjään kuppiinsa. Nainen nosti sormella hänen leukaansa ja katsoi häntä suoraan silmiin kuiskaten: ”Olet jotakin ainutlaatuista. Tiedätkö itse sen? Minulle riittäisi vain se, että saan katsella sinua.”
”Valehtelet”, tyttö sanoi hymyillen ja nipisti naista kämmenselästä. ”Kyllä minä tiedän mitä sinä haluat.” Naisen kohottaessa muka-tietämättömänä kulmiaan, hän jatkoi: ”Haluat että kokkaan sinulle jotain vastustamatonta illallista koska olet kyllästynyt iänikuisiin valmissalaatteihin ja kinkkupasteijoihin.” Sitten he nauroivat yhteen ääneen, ja kun he nousivat, nainen sanoi silmää iskien: ”Ei pasteijoissa mitään vikaa ole.”
Nainen ehti hädin tuskin lukita asuntonsa oven ennen kuin tyttö hyökkäsi hänen päälleen. Heidän ensimmäinen suudelmansa oli niin kova, että naisen huuleen repesi pieni haava. Tyttö nuoli nauraen veritipat Veronikan huulelta samalla kun nainen aukoi hänen paitansa nappeja. He kierivät eteisen lattialla kuin kaksi kesyttämätöntä kissapetoa riipien toisiltaan vaatekappaleita; he olivat yhtä kuumaa naisen lihaa joka ei koskaan halunnut erottautua siitä mihin oli päässyt. He eivät välillä tienneet kumman kädet pusersivat heidän nautinnolle herkistyneitä rintojaan, haarojaan ja pakaroitaan; välillä he eivät tienneet suutelivatko itseään vai vierasta, löytynyttä vai kadonnutta. Heidän orgasminsa eivät tulleet selvinä yksittäisinä ryöpsähdyksinä – ne sulivat toisiinsa kuin kahden ylimmän ystävän kirkkain ilo. Heidän sylkensä ja lemmeneritteensä valuivat pitkin heidän vartaloitaan, ja jos he kuvittelivat kuolemansa sille paikalle, ei voisi olla suloisempaa kuolemaa. Yhteisen aktin jälkeen nainen antoi tytön painaa pehmeän suunsa hävylleen ja työntää kovan kielensä hänen elämänaukkoonsa, jossa se pyöri viekkaasti kuin käärmeenpää. ”Tämä on ihanaa, ihanaa… Stella!” nainen henkäisi, kun tyttö lopulta työnsi kapean sormensa kielen tilalle, ja painoi emättimen nesteelle maistuvan suunsa hänen huuliaan vasten. ”Nyt makuuhuoneeseen!” nainen mutisi käheästi ja tarrasi kaksin käsin tytön vartaloon. He kompuroivat ylös ja huojuivat hämärässä valossa sängylle; tytön kasvot punersivat mielihyvän jäljiltä ja nainen suuteli niitä riemuissaan. Veronika levitti jalkansa ja ohjasi tytön käden elimelleen, joka oli taas valmis. Stella kaatui rakastajattarensa hikisen vartalon päälle ja ahmi suudelmillaan tämän kaulaa ja rintoja. ”Katso minua! Katso minua!” Veronika hoki, ja kun hän tuli toisen kerran, hänen silmissään oli kyyneliä ja tytön silmissä oli sade joka piiskasi häntä. Sillä Stella tuli hänen kanssaan; hän tajusi vasta ilon kirkkaimmalla hetkellä, että tyttö oli tyydyttänyt samalla itseään, jotta heidän kliimaksinsa olisi aina yhteinen, samaa valoa, samaa ruusumerta. He katsoivat toisiaan silmiin huipulla, ja valuivat todellisuuteen toistensa hekuman tuoksussa.

1

6519

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yön kuningatar

      mutta opettele kappalejako.

      Tekstiäsi on melkein mahdoton lukea. Harmi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      19672
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      377
      7332
    3. Uusin Seiska herttainen Torppa

      Uskomatonta luettavaa herttaisesta Torpasta. Olisi nyt kiva saada valkopesuri-jankkaajan ja palstalaisia oikeusjutuilla uhkailleen ja uhonneen kir
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      2458