Tuli tässä mieleen eräänä päivänä että meillä on kotona tapana sanoa "rakastan sinua" tarkoitimme sitä tai ei, vähän niin kun sanotaan toiselle että "moi, mitä kuuluu". Lause on menettänyt merkityksensä koska sitä on käytetty niin usein. Oikeastaan se on tyttöystäväni joka sanoo sen ekaks minulle ja kohteliaisuudesta sanon hänelle samaa. Onko tämä kenellekään tuttua? Yhdessä ollaan oltu melkein yhdeksän vuotta ja olemme molemmat syntyneet 70-luvun loppupuolella.
Sanotko koskaan Rakastan sinua
tarkoittamatta sitä?
284411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tietysti toista rakastaa jossain syvällä koko ajan, mutta itse olen ollut tosi säästeliäs ko. sanan viljelyssä. Mies käyttää sitä huomattavasti useammin, ja on kyllä huomannut mun vaikeuteni käyttää sitä. Minulle se vaan on äärettömän voimakas sana, joka tarkoittaa suunnilleen sitä, että olen valmis kuolemaan toisen puolesta. Ja silti olen sen miehelle sanonut!:)
Vaikkei sitä tunnetta ei ole ollut koskaan. ensin se alkaa painamaan omaa mieltä kun ei pysty samalla ilmaisemaan muuten sitä tunnetta ja sitten toinenkin se huomaa.
kokemuksesta voin sanoa, sanokaa vain miltä oikeasti tuntuu älkää liioitelko.
Mutta minkäs teet kun puoliso melkein vaatii sinua sanomaan sen takaisin hänelle? Ellen sano sitä hänelle niin hän ihmettelee, enkö rakasta häntä enää. Että näin meillä.
Entä jos rehellisesti sanoisit hänelle, että lause alkaa menettämään merkitystään, jos sitä hoetaan koko ajan. Kuitenkin asia vaivaa sinua, niin miksi siitä ei voisi puhua. Jos tyttöystäväsi suuttuu asiasta, niin voit vastata hänelle, että et tiennytkään, että teidän suhteessa ei saa puhua itseään vaivaavista asioista.
Kait tuossakin taustalla on joku ihme pelko siitä, että entäs jos se toinen ei rakastakaan enää ja niinpä sitä pitää toistella koko ajan ja kysellä kumppanilta, että rakastatko nyt varmasti. Vähemmästkin moinen alkaa ärsyttämään.
Ota vaan asia seur. kerralla puheeksi ihan rohkeasti. Jos tämä nainen on elämänkumppanisi, niin tuskinpa hänen reaktioitaan kannattaa pelätä, vaan asioista pitää pystyä puhumaan suoraan.
Itse sanon miltei joka päivä miehelleni. Mies ei pysty sanomaan. Mutta sanon sen koska minusta oikeasti tuntuu siltä, sanan mukana on hellyydentunteita ja rakkauden tunteita.
On vaikea käsittää miksi sana menettäisi merkityksensä jos sitä sanoo usein. Jos sitä ei sano koskaan ei mielestäni ole tunnetta kokenut josta aiheutuisi tarve se ääneen myös sanoa ja toiselle mielihyvää sillä tuottaa.
Mielestäni sen kuuleminen tuottaa mielihyvää ja onnen tunteen sekä luo turvallisuuden tunnetta parisuhteessa. Tunne siitä että toinen rakastaa ja kuulla se vielä ääneen antaa ihanan mielihyvän ja rakkauden tunteen.
Minusta tuntuu että naiseni on vähän samanlainen kuin "tunneihminen" joka tänne kirjoitti, eli luultavasti loukkaan häntä vaan jos alan kyseenalaistamaan jotain, mikä on hänelle itsestäänselvyys. Hänelle se tarkoittaa enemmän kuin minulle, se että sanomme päivittäin rakastavamme toisiamme. Itse olen enemmän sellainen ihminen joka ajattelee että "ilmoittelen kyllä sitten jos jotain muuttuu..." :)
Kai tästä asiasta pitäisi pystyä puhumaan, mutta pelkään vaan että loukkaan häntä. :(
Olisiko sitten mahdottomuus opetella sanomaan sen rakkaallesi? Jos hän kokee sen tärkeäksi ja se tuottaisi hänelle mielihyvää ja varmuutta?
Tietenkin voi asian kääntää niin että toisen pitäisi oppia tyytymään siihen ettei sitä kuule toisen suusta. Omasta kokemuksesta voin sanoa että vaikka en sitä itse kuule miehen suusta ja tavallaan olen siihen tottunut,niin yhtä paljon sitä kaipaan hänen suustaan kuulevani ja salaisesti toivoisin hänen yllättävän minut sen ääneen sanomalla. Olen kuitenkin lopettanut pyytämästä sitä tekemään (siihen aluksi sorruin minä myös).
Olenhan minä oppinutkin sanomaan sen, hyvinkin vielä, mutta myönnän että se pikkuhiljaa alkaa ärsyttämään se jankutusta. Tiedän myös että se tarkoittaa hänelle paljon, että hän kuulee ne sanat minulta. Siksi tämä onkin aika vaikea.
No jos mies ei vastaa niihin sun jatkuviin rakkaudentunnustuksiin, niin kaipa se pitää sitä rakastan sua läppää jo kiusallisena. Tai ehkei se rakasta sua. Rauhotu jo! Riittää kun sanot kerran pari viikossa sen.
No toivotaan että ei pidä sitä kiusallisena koska kuuluu luonteeseeni sanoa tunteitani ääneen.
Voi olla että pitää kiusallisena, jos sitä lässytystä joutuu joka päivä kuuntelemaan. Kyllä vähempikin riittää.
Mutta en myönnä olleeni mitenkään "väärässä" kenelle tahansa..Hellä halailu on jotain mitä en tee esim. vaikkapa festariheilan kanssa.Sille voi sanoa että rakastaa..Mutta..Musttuntuu että oikean vastauksen saa non-verbaalisin lisätehostein, hakemalla niitä
Voin siis joo sanoa että rakastan, ja se on kuten "ihanat punaiset pastillit" mutta ei voi koskaan tietää, onko se kenties vahvempaa.
Minusta "rakastan sinua" kuuluu sanoa silloin kun sitä oikeasti tarkoittaa. Muuten siinä käy juuri niin, että se menettää merkityksensä.
Jos sitä jauhetaan joka päivä, niin eihän sen sanominen tai kuuleminen "lämmitä sydäntä" ollenkaan.
Olin niin onnellinen, kun avokkini katsoi minua silmiin ja sanoi minulle rakastavansa minua, kun edellisestä kerrasta oli jo aikaa. Tilanne oli muutenkin vähän romanttisempi..
Meillä on alusta alkaen (kohta neljättä vuotta) säilynyt sellainen höpsö tapa, että yleensä tekstiviestit päättyvät "rakastan" ja aamulla kun toinen lähtee, sanotaan taas se "rakastan" ja puhelimessa ja illalla hyvänyön suukkojen kanssa.. :P Ei ole menettänyt merkitystään, välillä sitten sanotaan se jotenkin eri muodoissa ja jossain yhtäkkiä tilanteessa vain, että "olet tosi rakas" tai "rakastan sinua".
Eiköhän se ole omasta itsestä kiinni, sanooko sitä jos ei tarkoita.
Meillä tavallinen päivä voisi näyttää tältä. Ennen kuin menemme amulla töihin niin hän katsoo minua silmiin ja sanoo "rakastan sinua" ja jää odottamaan vastausta. Jos vastaan "niin minäkin" niin hän kysyy "sinäkin mitä?", ja lähes pakottaa minua vastaamaan "niin, minäkin rakastan sinua". Ellen vasta hänelle mitään, niin luvassa on mykkäkoulu siihen saakka kunnes pyydän anteeksi käyttäytymisestäni ja sanon rakastavani häntä. Minulle ne sanat ovat jo kauan sitten kadottanut merkityksensä, eikä ihme kun niitä väärinkäytetään päivittäin.
Onko naisellasi huono itsetunto? Pitääkö hänen joka päivä saada tietää, että vieläkin rakastat? Jos mielesi onkin muuttunut edellisestä päivästä..
Hän siis haluaa varmistuksen joka päivä..?
Sanot, että lause on menettänyt merkityksensä, mutta onko sinulla kuitenkin se tunne tallella, että rakastat häntä? Jos, niin ymmärtäisikö hän, kun selittäisit, että sinusta tuntuu hassulta hokea sitä joka päivä, vaikka häntä rakastatkin. Eihän moni muukaan sitä koe luontevaksi päivittäin sanoa. Meillä sen rakastan-sanan viljely onneksi on molemminpuolista :)
Ehkä hän ymmärtäisi, ehkä ei. Pelkään pahoin että kaivan verta nenästäni jos otan tämän asian puheeksi, ja että pääsen itse helpommalla jos jatkan samaa rataa. Yleensä naiset ovat näissä asioissa paljon herkempiä kuin miehet, joten en edes tiedä paljonko vahinkoa voin saada aikaan. Rakastan häntä ja sen hän kyllä itsekin tietää, siitä on vain tullut "huono" tapa koska minusta tuntuu että JOUDUN sanomaan sen hänelle, vaikka se pitääkin paikkaansa.
Jos ajattelet häntä loppuelämän kumppaninasi, niin kyllä varmasti olisi tervettä uskaltaa ottaa asia puheeksi. Tämä kuitenkaan ei ole mikään kuolemanvakava asia ja jos ette voi puhua tällaisista asioista, niin entä jatkossa? Pysytkö aina tuppisuuna ja teet niinkuin tyttöystäväsi toivoo siinä pelossa, että hän saattaa ehkä suuttua, jos olet asioista eri mieltä.
Meilläkin sanotaan aika usein 'rakastan sinua', mutta ei tulisi mieleenikään vaatia miestäni toistelemaan sitä. Jos minua huvittaa sanoa se ääneen, niin sitten minä sen sanon. Mutta en oleta, että toinen vastaa samallalailla. Minusta se on hieman lapsellista omaan makuuni. Tiedän kyllä miehen teoista ja katseista, että rakastaako hän.
Jos vaatii toista toistelemaan rakastanrakastan-lausetta, niin luulisi jo, että itsellekin tulisi hieman hölmö olo. Mieluusti kuulen miehen sanovan ihan omasta aloitteesta sen kuin vain vastaamalla omaan tivaamiseeni.
Luulen, että tyttöystävälläsi on pelko, ettet rakastakaan häntä ja ehkä hieman huono itsetuntokin. Hänen maailmansa varmaan romahtaisi, jos eroaisitte syystä tahi toisesta, jos se kerran romahtaisi jo siitä, ettet enää vastaisikaan hänen rakastan-toisteluun.
Kannattaa puhua asiasta. Muuten huomaat, että olet suhteessanne aina se, joka tekee, mitä isäntä käskee, jotta isäntä ei suutu. Kyllä aikuisen ihmisen pitää pystyä puhumaan (vaikeistakin) asioista ilman, että siitä maailmanloppu tulee. Erityisesti, kun mistään sellaisesta ei ole kyse.
Olen nimenomaan meistä se, joka aina tekee mitä toinen käskee. Aikoinaan oli jopa niin että hän lähes päivittäin soitti minulle töihin ja pyysi minua sanomaan että rakastan häntä, vaikka hän tiesikin etten aina ollut yksin huoneessani. Joskus oli vähän noloa sanoa se työpaikalla ääneen, mutta me puhuttiin asiasta ja hän ymmärsi kyllä mitä mieltä olin siitä. Täytyy kai ottaa asia puheeksi, vaikka se onkin mahdollista että hän ymmärtää minua väärin. :(
Meilläkin sanotaan rakastan sinua useammin kuin kysytään mitä kuuluu... Ei siis viljellä kumpaakaan usein. Välillä tuntuu, että olisi kiva jos toinen kysyisi oikeasti mitä kuuluu tai miten menee ja jaksaisi kuunneella mitä vastataankin. Mieheni mielestä kuulumisien kysely on hölmöä, kun samassa huushollissa asutaan. Minusta olisi taas kiva tietää mitä toiselle kuuluu, silleen oikeesti miten sillä menee, eikä vain tyhjänpäiväistä höpinää aina.
Rakastamisen näkee kyllä ilman kertomistakin, mutta kuulumisia, syvimpiä mietteitä ei näe ulos päin... Kysymykseesi vielä vastaus, en sano koskaan tarkoittamatta sitä. Ja muutenkin sanon erittäin harvoin.
En ole koskaan sanonut sitä edes tarkoituksella.
Joten kumpi olisi parempi, hokea sitä tarkoittamatta vai se, ettei sitä sanota ollenkaan?
Pari vuotta seurusteltu, ei olla vielä kumpikaan sanottu. Haluan sanoa sen sitten kun ihan oikeasti siltä tuntuu :)
Kannattaa miettiä ootteko oikeesti rakastuneita vai ihastuneita..tietenkään en tiedä minkä ikäistä porukkaa olette,mut silti.!!
En nyt lukenut kaikkia viestejä, joten tämäkin asia on ehkä jo sulle kerrottu; mutta, yritäpä selittää tyttöystävällesi, että hän ei sano noita sanoja kertoakseen että rakastaa sua. Hän sanoo ne koska haluaa kuulla itse, kuinka sä rakastat häntä. Toisinsanoen tuo lause kuuluu oikeesti "rakastatko sä mua?". Ja ei tosiaan oo hyvä juttu jos joka päivä useestikin tota joutuu kysyyn toiselta, ja toisen on vielä pakko vastata, ettei tuu mökötystä! Huhhuh, sehän on suorastaan itsekästä!
Mulla oli vähän sama tilanne, mut mä sanoin suoraan poikaystävälleni et eiks olis kivempi jos sä kuulisit joskus ne sanat multa oma-aloitteisesti, ettei siitä tuu vaan rutiinia, niinku töihin lähtiessä, kotiin palatessa kun halataan tai nukkumaan mennessä. Se sit vähensi sitä, ja anto mullekin "tilaa" sanoo sen itse silloin, kun musta niin tuntui. Nykyään sanotaan melkein joka päivä toisillemme et rakastetaan, useemmin poikaystävä mulle, mut joskus mäkin pääsen yllättään ja tuntuu kyllä tosi kivalle kun huomaa et toinen oikeesti uskoo sen, eikä hairahdu enää tohon juttuun, et pitää kokoajan saada varmistusta itselle, et rakastaako toinen.
En sano jollen tarkoita. Tällä hetkellä epävarma omista tunteistani ja kertonut sen, joten "rakastan sinua" sanat ovat jossain pakkasessa. Ne sulatetaan lämpimillä tunteilla taas eloon toiselle sanottavaksi jos saadaan suhde elvytettyä. Kovaa yritystä on...
En koskaan sano sitä tarkoittamatta. Vaikka puolisoni sanoisikin minulle rakastavansa minua.En voi sanoa hänelle takaisin rakastavani häntä, jos sillä hetkellä ei siltä tunnu.
Kun olen "rakkaus tuulella" ja sanon hänelle nuo tärkeät sanat, en myöskään odota hänen vastaavan minun rakkauden tunnustukseeni.
Mä en sano sitä juuri koskaan poikaystävälleni, vaikka pidän hänestä tosi paljon. Ja mun on jotenkin vaan vaikea sanoa sitä.. Ehkä siksikin koska meillä on nyt hieman ongelmia, ja en aina pysty luottamaan/uskomaan häneen..