Lyhyt esitys siitä miten mustat saivat oikeuden pappeuteen.
1960-luvulla Nigeriassa ja Ghanassa oli sellaisia, jotka saivat tietoa kirkosta ja ottivat yhteyttä kirkon johtoon. Presidentti David O. Mackey rohkaisi niitä levitämään tietoa kirkota. Se johti siihen, että ihmiset järjestäyttyivät ja rekitöivät kirkon omissa maissa. Ne toimivat myös kirkon periaateitten mukaisesti, siinä määrin kun ne ymmärsivät kirkon hallinnon. Niillä oli johdossa "Ensimmäinen presidenttikunta" ja kaksitoista "apostolia".
V. 1978 jälkeen tuli mahdolliseksi liittä Nigeriassa ja Ghanassa timivat kirkot kirkon keskusjohtoon ja saataa niiden toiminta kirkon toiminttapojen mukaiseksi. Sen jälkeen kirkko on kasvanut noissa maissa ja on ollut "joukokääntymisiä" (pitkiä kastejonoja).
Etelä-Afrikassa mustia ei liittynyt kirkkoon ennen 1978 julistusta, mutta julistuksen julkistamisen jälkeen sielläkin on liittynyt mustia kirkkoon.
Eli: Afrikkalaisten osoitama mielnkiinto johti kyseisten oikeuksien myöntämiseen Haamin jälkeläisille. Ei mikään tasa-arvopaine.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Jaa, minä kun luulin että kysymyksessä oli Jumalan ilmoitus eikä mikään ulkoinen syy.
Että semmosta. Päätelkää itse loput.
tietoa joka menee kaaliin tavallisellakin syntisellä.
Kiitos Turust
MAP-kirkko siis oli huolissaan kilpailevan, tasa-arvoisen kirkon synnystä Afrikkaan. Päästäkseen hallitsemaan myös heitä, oli pakko tehtailla "Jumalan ilmoitus".
Kiitos rehellisestä selvityksestä!
että Herra odotti heidän omaa aktiivisuuttaan. Ilmoitukset tulevat yleensäkin sitä mukaa kuin niitä pyydetään ja tarvitaan. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Emme saa kaikkea kerralla, sillä ensin meidän tulee osoittaa kuuliaisuutemme sille, joka meillä jo on.
>Ilmoitukset tulevat yleensäkin sitä mukaa kuin niitä pyydetään ja tarvitaan. Tästä on lukuisia esimerkkejä.
Niin juuri. Kun Smith tarvitsi tekosyyn aviorikoksilleen, hän "sai" moniavioisuusilmoituksen. Kun mormonien oli myönnettävä kestämättömän tilanteen vuoksi mustille pappeus, he "saivat" ilmoituksen aivan sopivasti.
uskoisivat tuollaista ilmoitusta, joka kyllä ajallaan oli hieno ja sitä voitiin käyttää kollektiiviseti koko yhteisössä.
Hieno juttu joka tapauksessa.
Turust
"että Herra odotti heidän omaa aktiivisuuttaan. Ilmoitukset tulevat yleensäkin sitä mukaa kuin niitä pyydetään ja tarvitaan."
Ei siinä mitään ilmoitusta tarvita. Kristityille on aina ollut selvää, etä kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samanarvoisia.
Oliko uskonpuhdistaja Martti Luther mielestäsi kristitty?
tuo juttu on myös mustien omalla nettisivulla. On muuten tosi mielenkiintoinen juttu. Aatella että se "johtaja" siellä Afrikassa oli niin epäitsekäs että antoi mahdollisuuden ruveta johtamaan omaa kirkkoaan siellä Afrikassa mennä ohi ja palvelee nyt MAPkirkon patriarkkana.
Ajattele jos Joseph Simthkään ei olisi mennyt metsään rukoilemaan tai Luther hakannut teesinsä ovenpieleen tai Mooses ei olisikaan mennyt takaisin Eguptiin, tai Nooa tehnyt venettä.... niin kyllä se tekeminenkin on tärkeä osa ihmisen iankaikkisuudesta!!!