Haaremi?

Tunnen miehen joka ei pysty päättämään minkä naisen haluaisi, tapasi minut muutama vuosi sitten, ensin oltiin ystäviä ja sitten ystävyys lämpeni lämpimäksi rakkaudeksi. Asumme eri paikkakunnilla joten emme kovin usein tapaa toisiamme. Suhteemme alussa hän oli epäonnistuneessa avoliitossa, mutta lopetti sen myöhemmin.

Sitten kävi niin että hän löysi minun lisäkseni vielä toisen naisen joka sattui muuttamaan samaan taloon missä itse asuu. Hän kun kuulemma ei halua elää yksin ja on omien sanojensa mukaan "hyvin seksuaalinen henkilö". Hän totesi minulle että hän rakastaa siis useampaa naista. Sanoin hänelle että onko se edes mahdollista, johon hän totesi että on se.

Nyt hän mustasukkaisuuksissaan lähti ex-avokkinsa luokse, jonka kanssa siis kaikki piti jo olla "finito", samassa talossa asuva naisystävä kun kuulemma oli ottanut hänen seinänaapurinsa (miehen) kylään! Siitä mustasukkaisuus leiskahti liekkeihin.

Minä en enää tiedä missä mennään. Mies saisi tuolla menolla jo perustaa haaremin.

Olen itkenyt tätä asiaa ja olen ihan loppu, masentunut ja mikään ei huvita. Mies kielsi minua ottamasta nyt yhteyttä kun hän on luultavasti siellä exällään tällä hetkellä, kolmeen päivään ei ole mitään kuulunut.. Tai sitten vehtaa kotonaan sen samassa talossa asuvan naisen kanssa? En tiedä. Enkä kyllä enää välitäkkään, sillä nyt tuntuu että olen saanut tarpeekseni.

Että sellaista miehen logiikkaa!
151125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Missä oma logiikkasi on kun alennut haaremihoroksi?

Äänestä
  • Kerro sitten miten saan tunteet loppumaan kuin seinään? Tietysti ajan kanssa kaikki vähitellen unohtuu. Mutta ehdotinkin miehelle suhteen lopetusta kun hän löysi tämän samassa talossa asuvan naisen. Silloin hän ei missään tapauksessa halunnut minusta eroon. Siinä on kyseessä kahden ihmisen tunteet, eivät yksin minun.

    Äänestä

  • Sinivuokko kirjoitti:

    Kerro sitten miten saan tunteet loppumaan kuin seinään? Tietysti ajan kanssa kaikki vähitellen unohtuu. Mutta ehdotinkin miehelle suhteen lopetusta kun hän löysi tämän samassa talossa asuvan naisen. Silloin hän ei missään tapauksessa halunnut minusta eroon. Siinä on kyseessä kahden ihmisen tunteet, eivät yksin minun.

    Nyt toimit heti järjen mukaan.
    etkä tippaakaan kuuntele mitä tunteet sanoo.
    Kyllä ne tunteet ajan kanssa räytyy ja kuolee.
    Sitten jo ihmettelet itseäsi ja koko juttua.
    Että kuinka koskaan ikinä olet voinut mennä moiseen mukaan.

    Äänestä

  • nyt heti kirjoitti:

    annatko sinä kaikille samat ohjeet?

    Äänestä

Kaikkee p..*aa sitä kuulee elämänsä aikana ! Ei se mies ajattele miltä toisista ihmisistä tuntuu. Kuinka olet edes viitsinyt kuunnella tuollaista p:tä ja juttuja toisista naisista. Kuulostaa että ukko on kakara tasolla, vaikka olisi aikuinen. 22v? "Hyvin seksuaalinen henkilö", hah hah, -"toisia ajattelematon henkilö, itsekäs" kuulostaa ihan oikealta. Taitaa päässä heittää kun juoksentelee siellä sun täällä mustasukkaisena. Onpa "ihana" mies taas kerrakseen.

Äänestä
  • Jos se mies olis ees yhtään ajatellut sua tai ketään se olis pitänyt suunsa kiinni noista p...*a jutuistaan.

    Suomi taitaa olla haaremimaa, ehkä olen itsekin joku haaremin jäsen vaan. Usko ihan kaikkeen mennyt kohta.

    Äänestä

Nyt sun on helppo pistää koko juttu poikki. Te naiset olette kyllä aikamoisia masokisteja. Milloin muuten sait tietää noista muista naisista? Kuinka kauan sä olet tiennyt tästä? Nyt haistatat sille kusipäälle paskat ja jatkat elämääsi.

Äänestä
  • Kuten kerroin tarinassani niin kyseinen mies oli avoliitossa mutta erittäin riitaisessa kun tapasimme, koko ajan puhui että jättää naisen. Sitten viime syksynä hän sanoi että on lopettanut avokkinsa kanssa. Samana syksynä löysi sen toisen naisen kun hän muutti samaan rappuun miehen kanssa. Heti rakastuminen ja sänkyynkin taisivat melko pian päätyä, en tajunnut sitäkään, yleensä nyt sentään hetki katsellaan että millainen toinen on ja miten muuten sovitaan yhteen.

    Kun sain kuulla, olin järkyttynyt ja ilkeilin miehelle. Hän ihmetteli miksi olen niin kyyninen. En kuulemma ennen ollut niin käyttäytynyt. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt mille minusta tuntui. Eikä välittänyt.

    Jotenkin vaan suhde vielä on jatkunut mutta mieshän kertoilee minulle riidoistaan tämän naisen kanssa kuin olisin joku terapeutti hänelle. Olinkin sitä ensin hänelle kun tapasimme, myöhemmin vasta ystävyytemme laatu muuttui rakkaudeksi.

    Äänestä

  • Sinivuokko kirjoitti:

    Kuten kerroin tarinassani niin kyseinen mies oli avoliitossa mutta erittäin riitaisessa kun tapasimme, koko ajan puhui että jättää naisen. Sitten viime syksynä hän sanoi että on lopettanut avokkinsa kanssa. Samana syksynä löysi sen toisen naisen kun hän muutti samaan rappuun miehen kanssa. Heti rakastuminen ja sänkyynkin taisivat melko pian päätyä, en tajunnut sitäkään, yleensä nyt sentään hetki katsellaan että millainen toinen on ja miten muuten sovitaan yhteen.

    Kun sain kuulla, olin järkyttynyt ja ilkeilin miehelle. Hän ihmetteli miksi olen niin kyyninen. En kuulemma ennen ollut niin käyttäytynyt. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt mille minusta tuntui. Eikä välittänyt.

    Jotenkin vaan suhde vielä on jatkunut mutta mieshän kertoilee minulle riidoistaan tämän naisen kanssa kuin olisin joku terapeutti hänelle. Olinkin sitä ensin hänelle kun tapasimme, myöhemmin vasta ystävyytemme laatu muuttui rakkaudeksi.

    ..niin äkkiä mies pellolle sun elämästä.. Se ei tuu tuosta koskaan muuttumaan!
    Parempi sulle ja sun tunteille pistää kaikki poikki heti. Vai haluatko ennemmin kärsiä samassa tilanteessa vuosia??? Miehen tunteita sun ei tarvi ajatella ollenkaan, ajatteleeko sekään sun?
    En tahdo sua loukata sanoillani, mut mun on vaikea kuvitella miksi jotkut naiset alistuu tollaseen.. Itse en IKINÄ antaisi kohdella itseäni noin.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Tuossa viime viikonloppuna melkein voitin loton päävoiton,
    Mulla oli kolme oikein, eikse ole melkein voitto?

    Milloin te hölmöt uskotte, että eroavien kanssa ei kannata sotkea elämäänsä, ei edes heti eron jälkeen.

    Ne jotka puhuu, että ehkä kenties joskus saattavat jopa mahdollisesti niiku erota nykyisestä puolisostaan,
    ne vaan puhuu. Never gonna happen.

    Mullekin on tulossa perintö, ihan varmasti,
    sitten kun mummo kuolee, joskus vuosien päästä.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    ..niin äkkiä mies pellolle sun elämästä.. Se ei tuu tuosta koskaan muuttumaan!
    Parempi sulle ja sun tunteille pistää kaikki poikki heti. Vai haluatko ennemmin kärsiä samassa tilanteessa vuosia??? Miehen tunteita sun ei tarvi ajatella ollenkaan, ajatteleeko sekään sun?
    En tahdo sua loukata sanoillani, mut mun on vaikea kuvitella miksi jotkut naiset alistuu tollaseen.. Itse en IKINÄ antaisi kohdella itseäni noin.

    Tänään kirjoitin hänelle erokirjeen. Nyt vain vien sen postiin. Jää nähtäväksi miten hän kirjeeseeni reagoi. En kuitenkaan halua olla yksi hänen monistaan ja sen tein kirjeessä selväksi.

    Äänestä

  • Sinivuokko vastaa kirjoitti:

    Tänään kirjoitin hänelle erokirjeen. Nyt vain vien sen postiin. Jää nähtäväksi miten hän kirjeeseeni reagoi. En kuitenkaan halua olla yksi hänen monistaan ja sen tein kirjeessä selväksi.

    että asuuko ko. tyyppi kenties Savossa?
    Kuullostaa niin tutulta,että haluaisin vähän hahmottaa ettei vaan ole sama tyyppi?
    Melkein kaikki asiat natsaisi....joten iik>!

    Äänestä

  • uteliaisuudesta kirjoitti:

    että asuuko ko. tyyppi kenties Savossa?
    Kuullostaa niin tutulta,että haluaisin vähän hahmottaa ettei vaan ole sama tyyppi?
    Melkein kaikki asiat natsaisi....joten iik>!

    Ei asu, vaan etelä-suomessa. Kauheeta, näitä on siis muitakin samanlaisia!!

    Äänestä

  • Sinivuokko kirjoitti:

    Ei asu, vaan etelä-suomessa. Kauheeta, näitä on siis muitakin samanlaisia!!

    täällä siis ainakin tää kaveri kyllä kertoo rakastavansa naisia ylikaiken mutta ei halua enää sitoutua kehenkään kun on vissiin niin kauhia avoliitto takana?!!!
    Haluaa pitää vapautensa ja on tärkeää että on naisystäviä joka puolella.
    Tyyppi on tosi ihana mutta se ett hän suoraan kertoi mulle että muita on ja tulee olemaan niin mä luovutin.
    Aluksi elättelin toiveita että saisin hänet jotenkin "rauhoittumaan" ja vain itselleni mutta ei se tainnu onnistua.Kertoi että pitää minusta kamalasti mutta.....
    Anna säkin asian olla, itke itkusi pois ja anna tyypin mennä.Niin kamalalta kuin se tuntuukin niin kyllä olemme parempaa ansainneet.
    Tai...sitten käytä häntä kuten minä ajattelin tehdä...jos MULLE sopii niin voidaan nähdä ja tavata mutta ei muuten.
    voimia sulle päästä irti tuosta tunnevammaisesta henkilöstä :=)

    Äänestä

Ai,ai.Tielleni tipahti varmaan sama henkilö..
Ensin oltiin niin lirkun lirkun mutta aina oli kumminkin jotain jännää asiaa joka mietitytti.
Sanoi joskus kännipäissään ettei pysty olee uskollinen ja rakastaa naisia liikaa mutta ei halua sitoutua kehenkään!!!
Naisia joka kaupungissa ja jokaiselle pitäisi joskus aikaa riittää.Nyt olen itse hieman "paitsiossa" kun annoin hänen kuulla kunniansa ja sanoin etten ala kenenkään haaremissa olemaan.Miehelle pitää riittää vain minun seura ja että mun kanssa on pystyttävä kävelee kaupungilla keskellä kirkasta päivää....
Lähde pois ihmeessä kun ehdit, ei se ole rakkautta.Tääki häiskä sanoi ettei ole koskaan ollut rakastunut vaikka rakastaa naisia, yleisesti kai sitten.
sosiopaatteja noi tollaset on, ei ne tunne empatiaa eikä niillä ole tunteita muutenkaan, oma napa lähinnä.Hauskaa seuraa kyllä jos ei ota mitään vakavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinivuokko kirjoitti:

Tunnen miehen joka ei pysty päättämään minkä naisen haluaisi, tapasi minut muutama vuosi sitten, ensin oltiin ystäviä ja sitten ystävyys lämpeni lämpimäksi rakkaudeksi. Asumme eri paikkakunnilla joten emme kovin usein tapaa toisiamme. Suhteemme alussa hän oli epäonnistuneessa avoliitossa, mutta lopetti sen myöhemmin.

Sitten kävi niin että hän löysi minun lisäkseni vielä toisen naisen joka sattui muuttamaan samaan taloon missä itse asuu. Hän kun kuulemma ei halua elää yksin ja on omien sanojensa mukaan "hyvin seksuaalinen henkilö". Hän totesi minulle että hän rakastaa siis useampaa naista. Sanoin hänelle että onko se edes mahdollista, johon hän totesi että on se.

Nyt hän mustasukkaisuuksissaan lähti ex-avokkinsa luokse, jonka kanssa siis kaikki piti jo olla "finito", samassa talossa asuva naisystävä kun kuulemma oli ottanut hänen seinänaapurinsa (miehen) kylään! Siitä mustasukkaisuus leiskahti liekkeihin.

Minä en enää tiedä missä mennään. Mies saisi tuolla menolla jo perustaa haaremin.

Olen itkenyt tätä asiaa ja olen ihan loppu, masentunut ja mikään ei huvita. Mies kielsi minua ottamasta nyt yhteyttä kun hän on luultavasti siellä exällään tällä hetkellä, kolmeen päivään ei ole mitään kuulunut.. Tai sitten vehtaa kotonaan sen samassa talossa asuvan naisen kanssa? En tiedä. Enkä kyllä enää välitäkkään, sillä nyt tuntuu että olen saanut tarpeekseni.

Että sellaista miehen logiikkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu