Minulle on ollut koko avioliittomme ajan vaikeuksia tunnustaa rakkauttani sanallisesti, varsinkaan perinteisellä tavalla. Olen huomannut, että tämä on monen muunkin miehen ongelma.
Kun mies on suhteen alussa ihastuksesta lääpällään, hänestä irtoaa yllättävän paljon rakkauden tunnustuksia. Näin kävi minullekin. Hänellä on mielikuvitusta, hän voi jopa hullutella ja suorastaan tuhlata huomiota ihastuksensa kohteelle.
Sitten mennään naimisiin, ja jonkin ajan kuluttua miehen käytös alkaa muuttua. Enää ei irtoakaan rakkaudentunnustuksia, paitsi ehkä joskus harvakseltaan. Tässä vaiheessa moni vaimo huolestuu: eikö se enää rakastakaan minua. Jos olet ollut naimisissa yli kaksi vuotta, saatat jo hyvinkin olla huolissasi siitä, että miehesi ei anna sinulle huomiota entiseen tapaan eikä kerro sinulle tunteistaan, niin kuin toivoisit. Jos olette olleet yhdessä huomattavasti pitempään, voit olla tästä asiasta jo epätoivoinen.
Miehesi kieli ei kovin helpolla käänny sanomaan tuota jumalaista lausetta: ”Minä rakastan sinua.” Tai jos kääntyykin, niin vain poikkeusoloissa – esimerkiksi silloin kun pitelet häntä hellästi sieltä jostain. Miksi tuo suora rakkauden tunnustaminen on miehelle niin vaikeaa?
Tästä asiasta olen kirjoittanut laajemmin avioliittoaiheiseen blogiini, jonka avasin äskettäin osoitteessa http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com.
Kun mies on suhteen alussa ihastuksesta lääpällään, hänestä irtoaa yllättävän paljon rakkauden tunnustuksia. Näin kävi minullekin. Hänellä on mielikuvitusta, hän voi jopa hullutella ja suorastaan tuhlata huomiota ihastuksensa kohteelle.
Sitten mennään naimisiin, ja jonkin ajan kuluttua miehen käytös alkaa muuttua. Enää ei irtoakaan rakkaudentunnustuksia, paitsi ehkä joskus harvakseltaan. Tässä vaiheessa moni vaimo huolestuu: eikö se enää rakastakaan minua. Jos olet ollut naimisissa yli kaksi vuotta, saatat jo hyvinkin olla huolissasi siitä, että miehesi ei anna sinulle huomiota entiseen tapaan eikä kerro sinulle tunteistaan, niin kuin toivoisit. Jos olette olleet yhdessä huomattavasti pitempään, voit olla tästä asiasta jo epätoivoinen.
Miehesi kieli ei kovin helpolla käänny sanomaan tuota jumalaista lausetta: ”Minä rakastan sinua.” Tai jos kääntyykin, niin vain poikkeusoloissa – esimerkiksi silloin kun pitelet häntä hellästi sieltä jostain. Miksi tuo suora rakkauden tunnustaminen on miehelle niin vaikeaa?
Tästä asiasta olen kirjoittanut laajemmin avioliittoaiheiseen blogiini, jonka avasin äskettäin osoitteessa http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kun Viivi kinusi, että "Rakastatko minua". Wagner tokaisi tuttuun tyyliinsä "Olen sen jo kerran sinulle sanonut, kerron jos tilanne muuttuu". hehe ja pilke silmäkulmaan
Juu Wagner on hauska : ) ja kiva naureskella kun mun ukkoni on ihan samanlainen paitsi ettei sillä ole saparoa. Eikä meillä puhuta tunteista edelleenkään, niistä aiheista tulee riitaa vaan. Jauhan vaan hänen mielestään ihan turhia juttuja, ja pitäis keskittyy vaikka ikkunoita peseen mieluummin.
Joo, mutta on se niinkin, että sitä rakkautta voi hokea vuorokauden ympäri, mutta jos teot puhuvat toista, sanat menettävät merkityksensä. Minulla on mies joka ei puhu, mutta pussaa :) noin niin kuin kärjistettynä. Mutta teot puhuvat puolestaan.. Pitää vain osata ymmärtää, että rakkautta voi ilmaista niin eri tavoin, ja monet rakkauden eleet menevät sivu suun, jos odottaa vain niitä tiettyjä sanoja "minä rakastan sinua". Tämän oppimiseen meni minulta hetkinen, ja voi kuinka olenkaan oppinut kuinka monipuolisesti sitä rakkautta voi näyttää!
Ukki piti kerran siskon häissä puheen, jossa hän "tunnusti", että mummo oli niin monta kertaa kysynyt mieheltään, rakastaako tämä häntä enää ollenkaan. No ukki oli kuulemma tähän aina vastannut suomalaiskansalliseen tapaan, että rakastan, rakastan ja kääntänyt sitten kylkeä. Joo niin se ukki puhui ja jatkoi sitten kertomalla, että miehet ne rakastavat teoin ja naiset sanoin - miehissä ja naisissa on kuulemma sellainen ero.
Vaan minäpä jäin miettimään, että enpä muista montaa kertaa mumminkaan ottaneen minua syliinsä pikkutyttönä tai halanneen tai suorastaan sanoneen, minä rakastan sinua, niin kuin Amerikan äidit ja mummit latelevat tuon tuostakin lapsilleen TV:ssä. Vaan mummipa ompeli meille joka kevät uudet ihanat kesämekot, vei teatteriin ja elokuviin ja opetti virkkaamaan ja leipomaan. Kun olimme sairaita, menimme aina mummille hoitoon. Saimme höyryävää marjamehua juodaksemme. Mummi istui sängyn vieressä ja luki ja luki ääneen monta lasten romaania. Kotiin saimme mukaan aina tuoretta leipää, pullia, marjasoseita tai pikkuleipiä. Jos lasi tipahti mummolassa lattialle, sirpaleet tuottivat ensin onnea ja sitten ne vain lakaistiin vaivihkaa roskikseen.
Mummin kanssa kyllä aina tunsin, että minua rakastettiin, vaikkei hän sitä koskaan ääneen sanottukaan. Mummi rakasti teoin. Ukki sen sijaan oli etäinen ja äreä, jopa vähän pelottava. Hän viihtyi töissä pitkään. Ukkia piti katsoa silmiin ja sanoa käsipäivää, piti vastata kuuluvasti, kun kysyttiin ja puhua selvästi. Ärräviasta muistutettiin satavarmasti joka käynnillä. Mummolaan oli mukavampi mennä silloin, kun ukki oli vielä töissä.
Minäpä luulen, että kun vaimo kysyy mieheltään rakastaako tämä häntä, niin taitaa siinä kysymyksessä kuitenkin olla jostakin ihan muusta kyse kuin sanallisten rakkaudentunnustusten määrästä. Luulenpa, että tunteen takana on paljon enemmän aitoa ja todellista ohitetuksi tulemista, itsestäänselvyytenä pitämistä. Kaikki miehet eivät aidosti rakasta puolisoitaan paljoakaan, niin kuin kaikki äidit eivät oikeasti rakasta lapsiaan koko sydämestään - ohittavat heidät ihmisinä, ostavat huomioimisen edestä leluja ja tuovat valmisruokaa jääkaappiin pistäytyessään kotona töiden ja harrastusten välissä, tai niinkuin kaikki lapset eivät rakasta vanhoja vanhempiaan - käyvät ehkä kerran vuodessa pikaisesti hoivakodissa katsomassa kuolevaa isäänsä, tai niinkuin kaikki esimiehet eivät yksinkertaisesti vain kunnioita alaisiaan ja näe heidän aikaansaannoksiaan.
Mitäpä sitä selittelemään mustaa valkoiseksi tai valkoista mustaksi. Toiset ihmiset näkevät ja tuntevat läheisensä ja toiset ihmiset näkevät ja tuntevat oman napansa. Sellaista se elämä on. Meillä on aina näkymättömiä Elinoita ja näkymättömiä Ninnejä, näkymättömiä vaimoja ja näkymättömiä aviomiehiä, yksinäisiä vanhuksia ja työntekijöitä pelkkinä pelinappuloina.
Kuvailit osuvasti sitä, kuinka monella tavalla rakkaus voi ilmetä. Pääasia kaiketi on, että lapsi perheessä ja puolisot aviosuhteessa saavat osakseen rakkautta sillä tavoin, että he voivat itse kokea tulleensa rakastetuiksi - sanoin tai teoin (tai mikä kaikkein parasta) molemmin tavoin.