Tämmöistä olen miettinyt.... Eli mitä te miehet ajattelette sinnikkäästä naisesta? Oletteko otettuja kun teitä yritetään iskeä aktiivisesti, vaikka ette heti annakaan vastakaikua, ja voisitteko kuvitella lämpiävänne pikkuhiljaa? Eli kannattaako naisen jatkaa yrittämistä, vaikka ette heti osoitakaan kiinnosta vai pitäisikö luovuttaa heti suosiolla? Onko sinnikäs = epätoivoinen teille?
sitkeä nainen?
sitkeä nainen
112528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
rahankerjääjiä kyllä
Sinnikäs ei ole epätoivoinen. Sinnikkään tulisi vain tunnistaa ja hyväksyä realiteetit.
Kun pelailen naisten kanssa teen heti selväksi myös pelisäännöt: en etsi suhdetta, ei vastuuta, molemmilla mukavaa.
Jos tyttö ihastuu, tekee sen omalla vastuullaan.
Ikävä kyllä naiset eivät tunnetusti kykene hallitsemaan tunteitaan. Jos mies ajattelee peniksellään, on vastaavasti nainen tunteidensa vietävissä.
En haluaisi koskaan ketään itkettää, valitettavasti niin vain käy.
Omalla vastuulla.
Elämä on.
Onpa kiva kuulla että teet pelisäännöt alussa selväksi, hyvä. Toivottavasti kunnolla. Jotkut miehet kun muuten vaan valehtelee ja itkettää vuosikausia naisia, eikä kerro pelisääntöjä alussa. Ei monet miehetkään hillitse tunteita, jos yhden näkemisen jälkeen halutaan seurustella -ja voi sitä itkun määrää kun ei yhden näkemisen jälkeen voi niin tehdä.
On minullakin musta menneisyyteni. Teini-ikäisenä itketin tyttöjä kiintiöni täyteen ja vähän ylikin.
Pojat ovat poikia, mutta miehen tulisi jo kyetä ottamaan toisenkin tunteet huomioon.
Junnut keräävät päänahkoja - eli pilluja.
Kahdeksantoistavuotiaana hiveli itsetuntoa kun tyttö kehui saaneensa hyvää seksiä kanssani.
Nykyään tuntuu aidosti hyvältä (toisen puolesta) kun parin vuoden takainen "hoito" kertoo taikaoven seksin maailmaan avautuneen ensimmäistä kertaa kanssani...
;)
Mulla ihan samat ajatukset miehistä! Toisaalta hävettää että onko naiset oikeesti (muut) sellassia roikkujia, itkupillejä ym. mitä annetaan ymmärtää...
Pilaavat meidän tosinaisten maineen! Ukot on muutenki ihan itkupillejä. Kamalaa katottavaa kun mies inisee.
En kyllä pahasti sano sillonkaan, mutta asiani kyllä selkeesti.
työvoitto sitten sulle mieleen?
hyvän eteen kannata tehdä töitä? Ainakin periaatteessa...
En kuitenkaan ajatellut sellaista tilannetta, missä ollaan vietetty yö yhdessä, jonka jälkeen nainen yrittäisi vielä järkätä ihastuksissaan uutta tapaamista, varsinkaan jos mies on tehnyt pelisäännöt selviksi. Sillonhan nainen vaan tuhlaisi energiaansa.
Sitkeistä naisista en pidä, jäävät ikävästi hampaankoloon :/
Riippuu tietenkin tapauksesta, jos nainen miellyttää, eikä mies heti ymmärrä omaa parastaan, niin eihän se ole pahasta koputella olkapäätä toisenkin kerran.
Mutta jos nainen ei kiinnosta, niin hänen pitäis tajuta asia, ettei kannata haaskata ammuksia.
Olen siinä onnellisessa asemassa, että naiset ihastuu minuun jatkuvasti.
Ikävää asiassa on se, että ei voi eikä halua sanoa kyllä kaikille.
Ikävintä asiassa on sanoa ei ihan kivoille naisille, joissa ei ole mitään vikaa,
mutta kun ei sytytä niin ei.
Joskus tulee ongelmia kun joku ruma kottarainen (joka ei kelpaa kenellekään) on niin tyhmä ettei tajua vihjeestä, vaan pitää korottaa ääntään.
Sinnikäs saa olla, jos tietää mitä haluaa.
Jos usean EIn jälkeen vielä roikkuu nurkissa se on epätoivoista ja säälittävää.
Rehellinen pitää olla ja "ei" sanoa jos ei todellakaan kiinnosta. Se kirpaisee hetken, mutta parempi niin kuin antaa turhaa toivoa ja pahentaa tilannetta.
Mutta entäs jos mies ei ole tyrmännyt suoraan? Kuinka paljon on niitä luusereita, jotka eivät vaan uskalla sanoa suoraan ja provosoivat toiminnallaan näitä sitkeitä naisia?
Itse joskus toiminut noin, mutta toisin päin. Parhaat pitkät suhteeni voitettu sinnikkyydellä (no, miksi ne on jo ohi, vaikka vuosikausia kestivätkin?). Yhtä usein tullut turpaan ja itse ollut vaan rasite naisille. Yhteenveto: Ei kannata, anna olla!
Joskus teininä olin kovasti ihastunut yhteen poikaan ja kerroinkin sen hänelle. Vastakaikua en saanut romanttisessa mielessä, mutta kavereiksi jäätiin. Itsekseni ajattelin, että kyllä se ihastus siitä syttyy, kunhan tutustuu minuun paremmin.
Yhteydenpito oli melko yksipuolista, mutta poika suostui kyllä aina mielellään, jos pyysin seuraksi jonnekin. Hyviä keskusteluja oli meillä silloin aikoinaan ja lopulta olin itsekin sitä mieltä, että kavereina paras. Muulla säätämisellä olisi vain pilannut koko jutun.
Lopetin yhteydenpidon kuitenkin ajan myötä, kun kyllästyin siihen yksipuolisuuteen. Ajattelin, että ehkä toinen ei kuitenkaan ole kiinnostunut kaveruudestakaan, kun ei siitä mitään kuulu. Parempi siis lakata vaivaamasta. Joskus vieläkin kyllä harmittaa, etten ole löytänyt tilalle yhtä hyvää väittelykumppania.