Suomessa on ainakin toistaiseksi mielipiteenvapaus ja minullakin on täysi oikeus sanoa mielipiteeni Lordista ja sen musiikista.
Minun mielestäni Lordin Hallelujah-kappale on pinnallinen kappale, joka tuottaa lähinnä pahaa oloa ja tuskin mielelläni muistelen sitä vuosien päästä. Siinä ei ole mitään sellaista, miksi kuuntelisin tai katselisin sitä.
Pinnallisuudesta kertovat naamiot ja show, joka kai on tärkeintä bändin musiikissa.
Teemana Lordin musiikissa tuntuu aina olevan pahan ja hyvän taistelu, jonka paha tuntuu aina voittavan.
Tästä mielipiteestä ei kannata vannoutuneimpienkaan Lordin kannattajien loukkaantua tai suuttua, koska tämä on vain yskittäisen kansalaisen vapaa mielipide.
Minun mielestäni Lordin Hallelujah-kappale on pinnallinen kappale, joka tuottaa lähinnä pahaa oloa ja tuskin mielelläni muistelen sitä vuosien päästä. Siinä ei ole mitään sellaista, miksi kuuntelisin tai katselisin sitä.
Pinnallisuudesta kertovat naamiot ja show, joka kai on tärkeintä bändin musiikissa.
Teemana Lordin musiikissa tuntuu aina olevan pahan ja hyvän taistelu, jonka paha tuntuu aina voittavan.
Tästä mielipiteestä ei kannata vannoutuneimpienkaan Lordin kannattajien loukkaantua tai suuttua, koska tämä on vain yskittäisen kansalaisen vapaa mielipide.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mun mielestä lordi on paska.
Makuasiat makuasioina. Viestiketjun aloittaja sentään perusteli mielipiteitään asiallisesti. Kommenttisi oli samaa sarjaa kuin lasten "mun isi on vahvempi kuin sun isi" lausahdukset ja kertovat jotain lähinnä lausujastaan...
Ilmeisesti kuulut niihin joiden mielestä Suomen aiemmat edustajat (mm. Pave Maijanen, Katri Helena, Fredi, Mikko Alatalo, Jari Sillanpää) olivat oikeasti edustavia.. Ehkä kuvittelet heidän jopa pärjänneen euroviisuissa?
Valitettavasti se on jo 39 kertaa nähty ja lopulta uskottu: Suomalaisilla iskelmälaulajilla tai tangokuninkaallisilla ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia ulkomailla.
Tänä vuonna lähetetään sitten jo ihan mitä muuta tahansa ja tällä kertaa se on Lordi.
Aiemmin Nightwish yritti päästä euroviisuihin ja jopa voitti suomen karsinnoissa puhelinäänestyksen, mutta silti joku "asiantuntijaraati" päätti lähettää heidän sijastaan jonkin edustajan josta ei ole kuulunut viisujen jälkeen enää mitään.
Sinunlaisesi ovat saaneet jo 39 kertaa lähettää suomi-humppaa euroviisuihin samoin tuloksin. Olette myös kerran saaneet torperoida puhelinäänestyksen voittajan lähettämisen viisuihin.
Tänä vuonna on Lordin vuoro. Yhtye on paikkansa viisuihin ansainnut voittamalla suomessa puhelinäänestyksen. ONNEA JA MENESTYSTÄ LORDILLE!
...viesti joka kiteyttää kaiken!! Kiitos sinulle, nimim. "tollo peloton". Minulle et ole tollo peloton, minulle olet kriitikko, joka selvästi tietää mistä puhuu ja miksi. Jos joskus pyrit eduskuntaa, annan äänesi sinulle! Mikäli jo olet Arkadianmäellä, toivon sinulle voimaa ja iloa sekä lisää sinunlaisia kommentaattoreita! Juhlitaan toukokuussa yhteistä voittoamme!!
Henkilökohtaisesti mua ei kiinnosta koko euroviisut piirun vertaa. Vastasin aamulla kaljaa ottaessa viestiin joka näkyi keskustelujen etusivulla, siinä viimeisimmät viestit-systeemissä. Päätinpä kattoa että mitä nyt kurnutetaan..
Ja juu lordi on paska kun se tulee Lapista;)
-sivuilla, jos sua ei Euroviisut kiinnosta piirun vertaa?
Tosin sen verran oikaisisin, ettei Mikko alatalo le ainuttakaan kertaa edustanut Suomea euroviisuissa, muut luettelemasi kylläkin.
Et tainnut lukea ihan koko edellistä viestiäni.. Ja tottahan pitää käydä kattelemassa että kuinka se kala syö..
"Henkilökohtaisesti mua ei kiinnosta koko euroviisut piirun vertaa."
Mutta edelleenkin olet viisusivuilla kuluttamassa kallista aikaasi.
Kirjoitin:
-"Vastasin aamulla kaljaa ottaessa viestiin joka näkyi keskustelujen etusivulla, siinä viimeisimmät viestit-systeemissä"
Ja kirjoitin:
-"Ja tottahan pitää käydä kattelemassa että kuinka se kala syö.."
Tänään syö hyvin..
yllättävän paljon aikaa asian parissa joka ei kiinnosta sua piirun vertaa.
LORDI is the Best!
Täähän nyt vaan on yks kullinluikaus käydä vilkasemassa edelleen kuinka täky nappaa.
että viisuiltana istut nenä telkussa kiinni. Ei sitä tartte hävetä, että viisut kiinnostaa.
Lordi Simply the Best!
Kun en katso TV:stä urheilun arvokisojen ja Shieldin ja asema62:n lisäksi mitään. En niin mitään. Onneks furiksen MM:t alkaa ihan kohta, saa taas pitää tölsyn auki ihan koko rahan edestä. On panasonicci saanut jäähtyä Torinon kisojen jälkeen.. Kesäkuussa taas piirit käryää..
Ja lordi on huono koska se tulee Lapista.
viisut? Käsi sydämellä, okei? :)
Hauskaa viikonloppua!
Ja vannon kautta vaikka minkä...
En tule katsomaan euroviisuja.
Lordi on huono.
Hyvää viikonloppua.
Mistä päättelet pahan aina voittavan? Mulle on tullut täsmälleen päinvastainen mielikuva.
mielipiteenvapautta ole viemässäkään, voit kuluttaa vaikka koko ikäsi maristen Lordista, joten jatkapa vaan ihan rauhassa mielipiteesi vapaata ilmaisemista.
Ja sit yks juttu... en loukkaantunut kommentistasi.. hallelujaa!!!
Olet ihan oikeassa, mielipiteitä saa olla. Mielellään ne saisivat kuitenkin perustua faktoihin sen sijaan, että faktoja yritetään vääristellä oman mielipiteen tueksi (en viittaa tällä nyt sinun kirjoitukseesi). Ja siinä vaiheessa kun kommentit täyuttävät solvauksen tai herjauksen tunnusmerkit, ei minusta enää ole kyse mielipiteenvapaudesta.
Sinua tuntuu vaivaavan Lordin pinnallisuus. Voi hyvin ollakin, että Lordi on pinnallinen. Suurin osa musiikistahan on puhtaasti vain viihdettä, niinkuin minusta saa ja kuuluu ollakin. Sitä taustaa vasten kritiikkisi tuntuu hiukan omituisesti suunnatulta hyökkäykseltä. Minulle tuli yllätyksenä, että pidät jotenkin itsestäänselvänä euroviisun laatukriteerinä, että sillä varsinkin pitää olla jokin syvempi merkitys. Kyllähän näitä "world peace" -yrityksiäkin joka vuosi joukkoon mahtuu, mutta valitettavan usein nämä kappaleet, joilla on tarkoitus olla jokin sanoma, onnistuvat ainoastaan kuulostamaan ylitsepääsemättömän kornilta. Esimerkiksi tämänvuotista Kyproksen kappaletta ei selvin päin kuuntele naapurin Erkkikään. Erkki yritti, ei onnistunut.
Ja itse asiassa Hard Rock Hallelujahin sanoituksissakin on mielestäni enemmän syvyyttä ja sanomaa kuin keskiverto euroviisukappaleissa, joiden sanat ovat useimmiten persoonatonta klisekoostetta.
Mutta sinulla on toki oikeus omaan mielipiteeseesi näistä asioista. Ainoastaan tuossa "paha tuntuu aina voittavan" -kohdassa olet minusta yksinkertaisesti väärässä. Suurin osa Lordin kappaleista on harmitonta kauhuleffateemojen kertausta, mutta niinä kertoina kun biiseissä tähän asiaan otetaan kantaa, käy kyllä hyvin ilmi, että Lordi on viime kädessä "hyvisten" puolella.
kyllä se lordin musiikki on ihan vaan pahan riivaamaa.ajatelkaa kohta nuoriso kävelee kadulla maskit päällä ja huútaa halleluja kyllä kuule vanhat ihmiset alkaa pelätä.on se hävytöntä.
itse olet hävytön kun tuollasta paskaa suollat ulos!.
Lordi on tosi mauton esitys. Kyllästyy jo ennen varsinaista kilpailua. Lapsellinen luomus koko homma.
kyllä ne hyvä ja paha taistelua käy mutta perusteleppa se että "paha tuntuu aina voittavan"
Yeaah... Devil is a looser
Saatanastahan on koko Lordi ja hänen kannattajansa Saatanan palvojia, vaikka eivät sitä itse ymmärrä, koska ovat pimeyden sokaisemia.
Miksi Lordi sitten laulaa että "join us or go straight to hell"? Jos se olis saatanan asialla, niin eikö sen pitäis laulaa että "join us and come straight to hell"?
Lordi on elävä ihminen, niinkuin suurin osa meistä tällä maapallolla.
Ihminen joka sattumoisin pitää Lordin "ulkonäöstä" vaikkakin maski päällä, pitänee muistaa ettei ulkonäön perusteella ketään voi tuomita?!
Saatananpalvojat sitten ovat asia erikseen. Heitäkään ei voi, eikä ketään muutakaan ulkonäön perusteella tuomita.
Henkilökohtaisesti itse en ole "saatananpalvoja" mutta minut leimataan sellaiseksi, kun käytän mustia vaatteita tms.
Lordin rikollisesta taustasta en tiedä, mutta sen tiedän ettei hän "saatana" ole. Uskokaa ihmiset huviksenne!!!!!!
kuuntele vähän mitä puhut...ei tossa sun sanoissa
ole mitään järkee...sinähän olet vainoharhanen
mee hoitoon hihhuli kun et taida elää todellisuudessa.