Rakastan avomiestäni, mutta meillä on ollut valtavasti isoja ongelmia. Arki sujuu kohtuullisen hyvin, silloin kun ei ajatella isoja "möykkyjä", jotka mielessä kalvavat. (Pettäminen ja väkivaltaa)
Asioista yli pääseminen on kuitenkin vaikeaa. Olen useamman vuoden alle kolmen kympin, mutta silti on sellainen olo, ettei tee mieli lähteä "sinkkumarkkinoille". En osaa uskoa siihen, että vielä löytäisin jonkun, jota todella voisin rakastaa. Nykyistä miestäni rakastan sydämeni pohjasta.
Mutta en myöskään halua elää elämääni pääsemättä asioista yli -ja siis peläten että ne toistuu. Olen avannut silmiäni ympäröivälle maailmalle, ja miettinyt että olisiko minulle vielä jotakin muuta. Mutta sydämeni on kovasti kiinni, ja rakastan.
En tiedä mitä tehdä. Mieheni anelee etten lähtisi. Tuntuu pahalta katsoa kun hän kärsii. Ja pelkään että kadun aina, jos nyt lähden. Mutta voinko odottaa ikuisesti, koska en vain osaa päättää? Jokin ratkaisu minun pitää tehdä. Siis auttakaa.
Ongelmat alkoivat vuosi sitten. Välillä on asiat olleet paremmin, ja sitten taas heikommin. En ole itsekään ollut näiden ongelmien keskellä paras mahdollinen kumppani. Ja itsetuntoni on nollissa. Aloin jopa oksentelemaan, koska en pitänyt ulkonäöstäni enää. (huolimatta siitä, että järki väittää minun olevan kaunis nainen). Enää en oksentele, se on sentään hyvä. Koitan nyt vaan pysyä järjissäni.
Tiedän mieheni olevan vilpitön, kun hän sanoo olevansa valmis tekemään kaikkensa että asiat olisivat paremmin. Mutta pystymmekö me siihen, vaikka kuinka olemme vilpittömiä? Jäänkö aina miettimään, että olisiko jotakin helpompaa/parempaa? Ja jos lähden, niin kadunko sitä aina?
Asioista yli pääseminen on kuitenkin vaikeaa. Olen useamman vuoden alle kolmen kympin, mutta silti on sellainen olo, ettei tee mieli lähteä "sinkkumarkkinoille". En osaa uskoa siihen, että vielä löytäisin jonkun, jota todella voisin rakastaa. Nykyistä miestäni rakastan sydämeni pohjasta.
Mutta en myöskään halua elää elämääni pääsemättä asioista yli -ja siis peläten että ne toistuu. Olen avannut silmiäni ympäröivälle maailmalle, ja miettinyt että olisiko minulle vielä jotakin muuta. Mutta sydämeni on kovasti kiinni, ja rakastan.
En tiedä mitä tehdä. Mieheni anelee etten lähtisi. Tuntuu pahalta katsoa kun hän kärsii. Ja pelkään että kadun aina, jos nyt lähden. Mutta voinko odottaa ikuisesti, koska en vain osaa päättää? Jokin ratkaisu minun pitää tehdä. Siis auttakaa.
Ongelmat alkoivat vuosi sitten. Välillä on asiat olleet paremmin, ja sitten taas heikommin. En ole itsekään ollut näiden ongelmien keskellä paras mahdollinen kumppani. Ja itsetuntoni on nollissa. Aloin jopa oksentelemaan, koska en pitänyt ulkonäöstäni enää. (huolimatta siitä, että järki väittää minun olevan kaunis nainen). Enää en oksentele, se on sentään hyvä. Koitan nyt vaan pysyä järjissäni.
Tiedän mieheni olevan vilpitön, kun hän sanoo olevansa valmis tekemään kaikkensa että asiat olisivat paremmin. Mutta pystymmekö me siihen, vaikka kuinka olemme vilpittömiä? Jäänkö aina miettimään, että olisiko jotakin helpompaa/parempaa? Ja jos lähden, niin kadunko sitä aina?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuollaisissa tilanteissa, joissa molemmat haluavat jäädä, mutta keinot tuntuvat olevan lopussa, saattaa ammattiapu olla hyvä ratkaisu.
...lohtua taida saada. Kerskuuko miehesi pettämisestään vai miten voit siitä tietää?
Itse en haluaisi tietää, jos mielitiettyni kävisi vieraissa. Jos itse sattuisin hairahtumaan, ei tulisi mieleenikään kertoa siitä miehelleni. Olen varma, ettei hän haluaisi sitä tietää.
Jokin ratkaisu sinun on tehtävä. Muista, että aina ei yksin rakkaus riitä. Olen elänyt samankaltaisessa tilanteessa ja vihdoin ystävien tuella tehnyt päätöksen lähteä rakastamani, mutta väkivaltaisen ja alkoholiongelmaisen miehen luota pois. Raskastahan se on, mutta pakko siitä on selvitä. Ainakin itselläni kaiken itkun taustalla on suuri helpotus ja ystäväni ovatkin todenneet, että maailmalla on paljon muutakin tarjottavaa kuin pelko ja kyyneleet.
Tiedät itse kun tulee se hetki, että päätös on tehtävä. Minulla se kesti noin puolen vuoden ajan. Pikkuhiljaa huomasin säästäväni rahaa muuttoa varten, miettiväni tavaroita joita otan mukaan. Pikkuhiljaa miehen juominen ei enää häirinnyt ja aloin viettää ystävien kanssa enemmän aikaa. Silloin tiesin, että aika on kypsä lähdölle. Voimia sinulle, neuvon kääntymään ammattilaisen puoleen, sillä itse saan apua väkivaltaongelmaisten perheiden auttamiseen erikoistuneesta yhdistyksestä. Älä jää yksin, sillä tämän päivän selvittämättömät traumat voivat heijastua elämääsi vielä vuosien päästä.
maaliskuu 2005
sain just kuulla kahdelta vieraalta naiselta, että mieheni vei heitä asunnollemme. juttua oli jatkunut kuukausitolkulla.
rakastin miestäni. hän itki, vannoi parantavansa tapansa, olleensa tyhmä ja sokea idiootti kun ei arvostanut minua.
otin syyt niskoilleni. vaikka olen aina saanut paljon huomiota ulkonäölläni, päätin olla vielä parempi, kauniimpi, haluttavampi. samalla paransin nekin pienet viat, joita luonteestani löysin.
huhtikuu 2006
mies jäi pettämisestä kiinni, taas kerran. heitin hänet pihalle samantien. rakkaus kuoli hiljaa itsekseen kuluneen vuoden aikana.
vuosi sitten ero ei ollut mahdollista, en sietänyt ajatustakaan. se sattui liikaa. nyt olen vihainen itselleni, kun olin niin sokea. seuraava vaihe on koko tapahtuman näkeminen tunteettomasti, kuin sivusta seuraajana. ja sen jälkeen unohdan hänet.
tunteet ei ole pahasta, mutta ne sokaisee. tiedän sen todella hyvin, sillä tämä oli jo kolmas suhde, jossa olin psykopaattirentun kanssa. nyt suunta muuttuu.
jos annatte toisen mahdollisuuden, antakaan vain yksi. ei kolmatta jne, sillä kohta sitä herää teholta koska yritti itsaria masennuksen ja ahdistuksen takia. kokeilkaa ihmeessä, muutama uneton ja itkunsekainen yö ei tee hyvää, sen jälkeen alkaa itsarikin tuntua hyvältä.
mun elämässä on nyt kevät. mä heräsin eloon ja uskalsin nähdä totuuden. rakastuminen voi tehdä sokeaksi, joten olkaa neidit fiksumpia kuin minä! tehkää tuo virhe vain kerran.
pääsin just samasta paskasta, jossa olet nyt. jos haluat jutella aiheesta, meilaa mulle:
geminah*city.fi