Jos toinen pettää pitkäaikaisesti ja harkitusti, mutta sivusuhde ei koskaan tule puolison tietoon, onko mahdollisuuksia vielä korjata suhde puolisoon ilman, että tunnustaa pettämistä? Jääkö pettäminen painamaan omalletunnolle vai olisiko reilua kertoa sekin? Voiko onnistua, jos on niin suuri asia salattavana toiselta?
Kertokaa kokemuksianne.
Kertokaa kokemuksianne.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No sen verran olen nähnyt maailmaa, että kyllä tuo salaaminen mahdollista on. Olettaen tietysti, että asia jää vain salasuhteen molempien osapuolten tietoon. Omaa kokemusta ei ole, mutta tiedän lukuisia ihmisiä työpaikoilta jne. jotka ovat salanneet suhteensa menestyksekkäästä ja porskuttavat avioliitoissansa eteenpäin. Jos jokainen jäisi kiinni pettämisestä, niin 75 % pareista olisi eronnut jo ajat sitten.
Oikeasti olen miettinyt et monikohan on tätä harrastanut, kun se todellakin on asia mistä ei puhuta. Ajatelkaa aikaa ennen nettiä, nythän täällä näitä asioita riepotellaan,Olisi mielenkiintoista tietää kuinka yleistä se on. En ainakaan koskaan aio miehelleni kertoa, (ellen narahda) se on eri asia pysymmekö loppu elämää kuitenkaan yhdessä, sitten ku lapset on kasvanu, voisin kuvitella ettei entistä tunnetta voi millään saada takas,kun on todellisen rakkauden tunteen kokenut. Täytyy vain elää kun on pakko ja jaksaa uskoa että se joskus helpottaa. Elämä on äärettömän tyhmää!
jos elämäsi on tyhmää, vaikka sulla on perhe ja salasuhde niin kuole pois. onko ton itsekkäämpää ihmistä,kuin sinä. kerro miehellesi,mitä ajattelet hänestä, niin luulempa, ettei hän halua olla kanssasi edes niin kauaa,että lapset on isoja. anna miehesi valita ja löytää tosirakkaus
Olla kertomatta...noin isoa asiaa!
Se on sama kuin elää valheessa, eli tavallaan et anna valinnan mahdollisuutta toiselle ihmiselle. Et anna hänen päättää omasta elämästään totuuden pohjalta.
Toi on suuremman luokan kusetusta, sen ymmärtää et kännipäisään sekoilis johonkin yhdenillan hoitoon ja sen jätää kertomatta, mut pitkäaikainen harkittu pettäminen on asia joka pitää pystyä puhumaan läpi! Vanha sanonta minkä taaksensa jätää sen joskus edetään löytää. Parempi et kerrot itse, kun se et tulee julki jotain muuta kautta!
...kommentoida, kun olen kunnioittavasti asioista hieman eri mieltä. Ongelma on tietysti se, että olen itse se pettävä osapuoli, joten en missään tapauksessa ainakaan puolueeton ja objetiivinen. Mutta ei minulla, helvetti soikoon, sarvia ja sorkkiakaan ole!!! Peilistä katsoo se ihan sama ihminen ja vakaumukseni elämän tarkoituksesta on edelleen vahva.
Tuo "valheessa eläminen" on tavattoman suhteellista. Kuinka moni salaa mielessään haaveilee naapurin Maijasta tai postinkantajasta, salailee todellisia tarkoitusperiään, puhuu yhtä ja ajattelee/tekee toista, esittää parempaa kuin onkaan jne. jne?!!! Mitä tuo "valheessa eläminen" siis tarkalleen ottaen on? Sitäkö, että kumppanille on kerrottava kaikki asiat omasta elämästään?
En minä koe ELÄVÄNI valheessa. Minä koen valehtelevani ja se on eri asia. Ei minun/meidän koko elämämme suinkaan ole valetta. Tunteeni puolisoani kohtaan ovat harvinaisen todelliset. Valitettavaa on, että niitä on myös toista henkilöä kohtaan.
Totta helvetissä pettäminen pitää pystyä puhumaan läpi, mutta olen itse ollut myös petetyn roolissa ja jälkenpäin voin sanoa, että olisi ollut helpompi olla tietämättä. Toinen purki koko asian minulle helpottaakseen omaa oloaan, eikä ole reilua myöskään se. Kertominen ei auttaisi enää mitään, vaan se että lopetan valehtelemisen ja pettämisen.
On aina mahdollista, että asia tulee puolisoni tietoon jotakin kautta. Silloin tilanne on kuitenkin jokatapauksessa niin paha, että kertomattajättäminen ei sitä pahemmaksi tee. Ja toisaalta; asia ei välttämättä tule ikinä puolisolleni ilmi, jolloin kärsin itsekseni ja omissa nahoissani sotkematta mukaan enempää ihmisiä kuin on tarpeen.
miksi sanot,että koet valehtelevasi. Sano vaan suoraan, että valehtelet. valehtelet ja selittelet ja pyydät vielä ymmärrystä tällaiseen käytökseen. olet todellinen kaunopuheinen selittelijä,hyi olkoon.
... kaunopuheiseksi ja filosofiseksi heittäydytään, niin valehteluhan on ainoastaan kokemus. Se, mitä pidetään valheena ja mitä valehtelu on, riippuu paljon kulttuurista ja ajasta. Tarkalleen otaen minun ei ole tarvinnut sanoa valheita kumppanilleni, olen vain voinut jättää asioita kertomatta tai antaa ymmärtää jotain muuta. Siksi sanoin, että "koen valehtelevani", koska mielestäni salailu on aivan yhtä raukkamaista ja petollista. Paskamaista, alhaista ja säälittävää.
Keneltä olen ymmärrystä pyytänyt? Totta helvetissä älyllinen luonteeni pyrkii löytämään asioille syyn ja selityksen, mutta itse olen virheeni tehnyt ja itse niistä vastuun kannan. Kenenkään ei tarvitse minua ymmärtää, mutta itseni ymmärtäminen auttaisi asioita ratkaisevasti.
Olen pohtinut tismalleen samaa. Olen juuri nyt siinä tilanteessa, että vastoin kaikkia aiempia olettamuksia, kokemuksiani ja lupauksiani olen pettänyt puolisoani pitkäaikaisesti ja harkitusti. Kaikki alkoi kännisestä vahinkopanosta, mutta on jatkunut jo puoli vuotta. Enää en kestä elää tätä kaksoiselämää, vaan vaihtoehtoina on joko ero tai kakksosuhteen päättäminen. Rakastan puolisoani vielä, joten olen päättänyt jättää kakkosen, mutta syyllisyydestäpä ei pääsekään eroon niin helposti!
Joku joskus sanoi, että omantunnon puhdistuminen vie aikaa 1-2 vuotta ja vasta sen jälkeen kykenee näkemään itsensä kokonaisena. Kovaa luonnetta tämä salaaminenkin vaatii, mutta olen päättänyt, etten kaada omaa paskaani toisen niskaan. Käsittelen tekemäni virheet itse ja tarvittaessa ammattiauttajan kanssa (sellainenkin on varattu), mutta en halua aiheuttaa toiselle niin suunnatonta kipua, hämmennystä ja vuosikausien epävarmuutta... Olen itse kokenut myös petetyksi tulemisen (nykyisen puolisoni taholta) ja prosessi oli harvinaisen kivulias.
Itse tilanteessa eläen uskon vakaasti, että kaikki on mahdollista. Ihmisistä itsestään riippuu se, mikä on lopputulos. Jos rakkautta riittää, meneisyyden voi jättää taakse aidosti ja oikeasti. Sitäpaitsi on sitä pidetty isompiakin asioita menestyksekkäästi salassa puolisolta (vrt. murhaajat, raiskaajat, valkokaulusrikolliset, aviottomat lapset, salaperinnöt jne. jne.)... Ei siihen tarvita kuin hyvä itsekuri, ettei herkkänä hetkenä livauta mitään ohi suun ja kykyä unohtaa, muuttua ja keskittyä nykyhetkeen.
koska olet päättänyt jättää kakkosen, niin otatko huomioon myös hänen tunteet tässä asiassa, vai oletko välinpitämätön. eiks ole ihme juttu, kun maistaa ruohoa aidan toiselta puolelta niin se ei olekkaan sen vihreämpää ja parempaa. entä jos kakkosesi ei hyväksykkään jättämistä vaan lavertelee puolisollesi ihan vaan kostoksi.tämmöstäkin tapahtuu. kantsisko asioita ajatella ennenkuin niihin ajautuu, sillä siitähän kaikki johtuu vai mitä. että salasuhteet vaan alkaa,voi,oi,ihan itekseen ja niille ei voi mitään,he-he. oletko miettinyt ihan oikeasti omaa vastuutasi jutussa ja sitä mikä sinut tekee pettäjäksi. jos et tunne itseäsi ja sitä mika ajaa vieraisiin, et ole oppinut mitään vastuusta ja sitoutumisesta. sitoutunut ihminen tajuaa,että vaikka ihmisiä tulee vastaan, mitä viehättävämpiä ja kiinnostavampia eri tilanteissa, niin ei niiden kanssa tarvi mennä säkyyn.
Tarkoitukseni on ottaa myös kakkosen tunteet huomioon. Koska suhteemme on ollut aika "erityislaatuinen", uskon että aikusina ihmisinä myös eromme on sitä. Kakkonen ei tunne ykköstä, eikä ykkönen kakosta eli tuo lavertelu ei ole kovin todennäköistä (I hope!).
En minä ole tilanteeseen "ajautunut". Mielestäni ole otanut asiasta täyden vastuun. Mikään ei ole alkanut huomaamatta. Sanoin vain kirjoituksessani, että kaikki alkoi tuosta kännipanosta ja jatkui sitten muunlaisena. Enkä mielestäni ole väittänyt, etteikö asioille voi mitään... Ehkä ystävällisesti luet tekstini uudestaan?
Kyllä olen mielestäni miettinyt omaa vastuutani ja sitä, mikä minusta tekee pettäjän. Kuten sanottua, aion työstää asiaa myös terapiassa, kun ilmiselvästi pääni ei muuten kestä. Mutta aikuisena ihmisenä tiedän myös sen, että asiat eivät ole mustavalkoisia... Se ei vähennä omaa vastuutani, mutta tilanteesta oppiminen vaati sen tarkastelemista eri näkökulmista. Mitäänhän ei auta se, että näen vain oman osuuteni asiaan, enkä esim. parisuhteemme muita vaikeuksia, sillä nuo vaikeudet kieltämällä eivät myöskään asiat etene. Tässä tilanteessa on uskallettava katsoa niin itseään, kumppaniaan (molempia) ja suhteitaan avoimesti, ilman ennakkokäsityksiä.
Vastuu ja sitoutuminen ovat minulle niitä vaikeita asioita ja niitä joudun kyllä opettelemaan, ihan oikeasti. Ihmisiin sitoutuminen tekee kipeää. Ei siis se, että rakenetaan talo, menään naimisiin ja tehdään liuta lapsia - vaan se, että antaisi itsensä levätä toisen vierellä. Vasta hiljattain olen heränyt tajuamaan tämän puutteen tuneskaalassani.
kiitos mietteistäsi.anteeksi jyrkät mielipiteet. olen joutunut entisen mieheni pettämäksi ja eronnut nyt avoliitossa miehen kanssa,joka myös petetyksi jouduttuaan eronnut,eli me kaksi haavoitettua löysimme toisemme,luojan kiitos. Kokemuksistamme johtuen oli todella vaikeaa aloittaa suhdettamme,koska molemmat olimme peloissamme. ainoa ratkaisu oli tehdä todella vakava sopimus, että jos jompikumpi alkaa haluta jotain toista,niin se asia puhutaan ensin kotona. aikuisina ja petettyinä ymmärsimme, että voi tulla vaikeita tilanteita eteen. luottamuksen rakentaminen entisiin puolisoihin ei onnistunut kummallakaan ja siksi sitä ei halua kokea uudestaan. päätimme tosissaan, että tähän suhteeseen ei muita oteta ja se päätös on pitänyt houkutuksissa. kunnioitan miestäni yli kaiken enkä halua häntä haavoittaa kuten entinen puoliso teki. Elämä ei ole helppoa ja luottamus ja sitoutuminen pelottaa, mutta kun sen päätöksen on tehnyt ja siitä pitää kiinni kynsin hampain, on elämä paljon valoisampaa. toivon Sinulle hyvää elämäsi polulla ja voimaa käsitellä tunteitasi
ajatuksistasi, jotka olit niin hyvin tuonut esille. Elän samankaltaisessa tilanteessa ja minua lohdutti lukea ajatuksiasi tässä ketjussa, jotka olivat kuin omiani.
Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia muuallakin kuin julkisella palstalla, muttei liene mahdollista?
Toivotan Sinulle kaikkea hyvää ja paljon, paljon voimia!
Mielelläni jakaisin myös ajatuksia jonkun samanlaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa. Voit laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen: [email protected].:)
Jokatapauksessa; kiitos sanoistasi. Puhumattomana sitä niin helposti luulee olevansa ainoa syntinen maailmassa...
sairasta se on jos pettäminen ei omaatuntoa paina. Sen se tule tekemään ennemmin tai sitten myöhemmin. Muista vaan, että et ala aviopuolisoasi syyttämään siinä vaiheessa huonosta olotilastasi, kun syyllisyys alkaa kalvamaan sisuksissa. Asia kannattaa kertoa. Jos suhteenne on tarkoitettu jatkumaan, se jatkuu. Anteeksiantoahan se vaatii. anteeksi voi aina antaa. Mutta sun sielua se pettäminen tulee aina kalvamaan. Anteeksi voi antaa ja unohtaa. Pettäjän on vaikea tekemisiään unohtaa. Ei käy sääliks sua, kärsi.