Menetinkö eron takia tyttäreni lopullisesti?

Tilanne on sellainen, että erosin eukostani toisen naisen takia. En kuitenkaan kertonut totuutta eroon, vaan tekaisin kevyen syyn. Uusi nainen oli jo muutaman vuoden vanhan rinnalla, vaikka kiinni jäämisen jälkeen väitinkin, ettei suhdetta enää ole.

Tyttärelleni en ole kertonut totuutta mistään, koska hän on vaihto-oppilaana ja käsittääkseni tulossa asumaan luokseni palattuaan. Eikä ex-vaimonikaan kertonut totuutta, kun sen sai selville.

Tytär sai kuitenkin tietää naisystävästäni ja hänen asumisestaan luonani ystävättärensä kautta ja on nyt ilmoittanut exälle, ettei milloinkaan aio asua luonani uuden naiseni takia. Muutenkin on kertonut olevansa mahdollisimman vähän tekemisissä kanssani, koska vihaa uutta naistani.

Olenko nyt mielestänne menettänyt tyttäreni kokonaan? Onko mitään neuvoja, millä voisin saada tyttären muuttamaan mieltään? Tyttö on minulle rakas ja tärkeä.
312481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

makaa, kuin petaa. Älä ole huolissasi. Ei isä suhde yhteen naiseen kaadu. Olen eronnut vähän aikaa takaisin, myös meillä on yhteinen tytär. Isä ja tytär tulevat nykyään ihan hyvin toimeen toistensa kanssa. Tyttäremme tulee ihan hyvin toimeen myös *äiti puolensa* kanssa. Tosin mun tytär on jo 26 vuotta nuori.

Äänestä

niskasta kiinni ja kerro tyttärellesi kuka halusi erota ja kuka viime kädessä kantaa vastuun asiasta.
Vikahan ei ole tämän uuden naisen vaan sinun.
Tyttäresi on ilmeisesti täysi-ikäinen joten turha syyttely, ja vielä täysin väärän ihmisen "vihaaminen" on lapsellista.
Jos pystyy olemaan vaihto-oppilaana toisella puolella maailmaa, täytyy pystyä ymmärtämään, ettei elämä ole mustavalkoista, eikä välttämättä mene niinkuin neiti haluaa.

Äänestä
  • Taitaa muidenkin ero olla sellainen prosessi, että syistä ja seurauksista ei saa tolkkua, kun kumpikin osapuoli puhuu eri lailla.

    Tyttäreni ei ole halunnut minun kantaani kuullakaan. Ei se kuitenkaan meidän välejämme haittaa.

    Poika puolestaan on samanlainen koheltaja kuin äitinsä. On haukkunut minut moneen kertaan. Ajokortin ja auton hankkimisen jälkeen muuttui ääni kellossa. Rahaa ja auto-osaamista kun tarvitsee jatkuvasti.

    Elämää kokeneena sanoin jo pesäeromme jälkeen, että kyllä lapset tulevat takaisin, vaikka nyt syyttävät ja kiroavat minua. Niin on käynyt.

    Ns. hyvä jätkä on myös hyvä isä.

    Äänestä

tärkeä, miksi ja hajotit perheesi? Saat kantaa syyllisyyttä loppuelämäsi.

Äänestä
  • Tytär on kyllä fiksu ja yleensä hyvin avarakatseinen ja hyväksyvä. Nyt vain taitaa olla niin, että vihaa sekä minua että naisystävääni juuri siksi, että me yhdessä rikoimme perheen.

    Syyllisyyttä kannan varmasti hautaan asti.

    Äänestä

  • MarttiK kirjoitti:

    Tytär on kyllä fiksu ja yleensä hyvin avarakatseinen ja hyväksyvä. Nyt vain taitaa olla niin, että vihaa sekä minua että naisystävääni juuri siksi, että me yhdessä rikoimme perheen.

    Syyllisyyttä kannan varmasti hautaan asti.

    tyttäresi on avarakatseinen ja hyväksyvä, hän kyllä hyväksyy sen, että isä on onnellinen.
    Jos ei äidin kanssa, niin sitten jonkun muun.
    Ei onnellista perhettä voi rikkoa.
    Jos ihmiset eivät rakasta toisiaan, ei yhdessä tarvitse kituuttaa edes lasten takia. Varsinkaan lähes aikuisten lasten.
    Ja syyllisyyttä ei kannata kantaa (vaikka aikaisemmin kirjoitinkin sinun olevan syyllinen, tarkoitin vain, ettei syyllinen ole ainakaan tämä uusi nainen).
    Syyllisyys saa sinut isänä tekemään tyhmyyksiä.
    Lapselle ei tarvitse koittaa hyvittää avioeroa.
    Riittää kun lapsi tietää, että molemmat välittävät, eivätkä ole eronneet hänestä vaan toisistaan.
    En usko kenenkään haluavan myöhemmin kuulla, että on elänyt koko lapsuutensa valheessa. Vanhemmat eivät rakastaneet toisisaan, vaan pitivät liittoa pystyssä lapsen takia. Isompaa vahinkoa saa aikaan teeskentelemällä onnellista.

    Jokaisella on oikeus onneen, ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • viesti. Joku kysyi....Miksi erosit jos aikuinen tyttäresi oli tärkeä. Haista kuule paska (alko kuule suututtaa tollanen tekopyhä kysymys...)

    Äänestä

  • Nainen 2 kirjoitti:

    tyttäresi on avarakatseinen ja hyväksyvä, hän kyllä hyväksyy sen, että isä on onnellinen.
    Jos ei äidin kanssa, niin sitten jonkun muun.
    Ei onnellista perhettä voi rikkoa.
    Jos ihmiset eivät rakasta toisiaan, ei yhdessä tarvitse kituuttaa edes lasten takia. Varsinkaan lähes aikuisten lasten.
    Ja syyllisyyttä ei kannata kantaa (vaikka aikaisemmin kirjoitinkin sinun olevan syyllinen, tarkoitin vain, ettei syyllinen ole ainakaan tämä uusi nainen).
    Syyllisyys saa sinut isänä tekemään tyhmyyksiä.
    Lapselle ei tarvitse koittaa hyvittää avioeroa.
    Riittää kun lapsi tietää, että molemmat välittävät, eivätkä ole eronneet hänestä vaan toisistaan.
    En usko kenenkään haluavan myöhemmin kuulla, että on elänyt koko lapsuutensa valheessa. Vanhemmat eivät rakastaneet toisisaan, vaan pitivät liittoa pystyssä lapsen takia. Isompaa vahinkoa saa aikaan teeskentelemällä onnellista.

    Jokaisella on oikeus onneen, ennemmin tai myöhemmin.

    Jos et huomaa: MarttiK on joku petetty nainen joka haluaa lasten vihaavan isäänsä, kostaakseen miehelle oman katkeruuden. Hän hakee täältä hyväksyntää ajatuksilleen tekemällä MarttiK:sta surkimuksen joka vielä myöntää olevansa surkimus. Kaikenlaisia sitä onkin... ;)

    Äänestä

Miksi sinulla oli se uusi nainen muutaman vuoden rinnalla? Miksi et eronnut nopeammin? Ehkä se on yksi syy mikä lisää katkeruutta.

Äänestä
  • kun vaimo oli käytännöllinen "kapine", kun tytärtä piti kuljettaa kouluun ja harrastuksiin. Itse pystyin matkustelemaan ja harrastamaan naisystäväni kanssa/yksin, kun kotona oli joku huolehtimassa asioista. Ja vaimo kun ei kitissyt pahemmin menoista. Tämä on rehellinen syy.

    Tietysti näin jälkikäteen ajatellen se oli tyhmää.

    Äänestä

  • MarttiK kirjoitti:

    kun vaimo oli käytännöllinen "kapine", kun tytärtä piti kuljettaa kouluun ja harrastuksiin. Itse pystyin matkustelemaan ja harrastamaan naisystäväni kanssa/yksin, kun kotona oli joku huolehtimassa asioista. Ja vaimo kun ei kitissyt pahemmin menoista. Tämä on rehellinen syy.

    Ihmisellä on tietysti vain yksi isä, mutta etpä ole ensimmäinen isä tai äiti, jolla menee syystä tai toisesta lapsen kanssa välit poikki. Jos itse olisin tyttäresi ja edes rivien välistä pystyisin lukemaan nuo edellisen viestisi ajatukset äidistäni, niin enpä haluaisi olla missään tekemisissä kanssasi. Tyttärelle kuitenkin äidin malli on usein myös naisen malli ja äiti näin ollen tärkeä osa aikuistumista.

    Mihin sinä edes tytärtäsi tarvitset, jos suhtaudut noin halveksivasti joihinkin naisiin kuten entiseen vaimoosi? Eikö olisi parempi tyttäresi kehittymisen kannaltakin, että hän saisi kasvaa henkisesti terveessä ympäristössä?

    Äänestä

  • niin enpä ihmettele kirjoitti:

    Toivon, ettei tytär ole selvillä ajatuksistani. Äitinsä ei varmasti ole kertonut, vaikka hänelle kerroinkin syyn eron haun pitkittymiseen.

    Enkä minä tytärtäni "tarvitse", vaan haluan hänen asuvan luonani, koska rakastan häntä. Ja äitinsä kanssahan hän on viettänyt suurimman osan vapaa-ajastaan. Kait minullakin on oikeus viettää aikaa hänen kanssaan?

    Miten ihmset ovat omasta mielestään niin hyviä? tekopyhiä. Toivon totisesti että tämä isä joka rakastaa tytärtään saa sen onnen mitä on lähtenyt joskus hakemaan. Pois tyhjä syyllisyys, kyllä sinä olet sitä jo kantanu sen kahden vuoden aikana. Nyt ole, elä ja rakasta, äläkä kuuntele näitä ihmisiä jotka ovat niin hiton hyviä. huh.

    Se joka on virheetön, sylkäsköön ihan rauhassa kattoon. Me muut, katsotaan vain peiliin ja ollaan nöyränä ja opitaan elämään.

    Äänestä

  • voi lukea. kirjoitti:

    Saan syyttää kyllä itseäni kaikesta!

    Totta on, että olen opettanut rehellisyytttä, mutta itse olen valehdellut/jättänyt kertomatta. En kertonut itse sitäkään, että halusin eron/eroamme, vaikka vaimolle lupasin, että kerron, kun sen haluankin. Vaimo sen joutui kertomaan parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Toki haluaisin olla onnellinen, mutta jos hintana tästä onnesta on tytär, niin pistää miettimään.

    Tilanne saattaisi olla täysin toinen, jos minulla ei olisi ollut tämän naisen kanssa 7 vuoden suhdetta avioliiton kanssa päällekkäin, vaan olisin nyt harkinta-aikana löytänyt uuden naisen. Naisen, joka olisi ollut helpompi hyväksyä kuin tämä "vanha". Helvetti että tämä on vaikeaa!

    Ja minä taidan sittenkin olla yksi paskiainen.

    Ala perumaan tekojasi. seiso vaan tekojesi takana. Se on tapahtunu mikä on tapahtunu ja nyt alan elämään. Kyllä sie olet kärsinyt tarpeeksi.

    Jos tuo 7 vuotta on totta niin kyllä on varmasti ollut aika tuskaa. Jaa että hintana tyär. Höpsö se aika meni jo. ole, elä ja rakasta jo.

    Äänestä

  • MarttiK kirjoitti:

    Toivon, ettei tytär ole selvillä ajatuksistani. Äitinsä ei varmasti ole kertonut, vaikka hänelle kerroinkin syyn eron haun pitkittymiseen.

    Enkä minä tytärtäni "tarvitse", vaan haluan hänen asuvan luonani, koska rakastan häntä. Ja äitinsä kanssahan hän on viettänyt suurimman osan vapaa-ajastaan. Kait minullakin on oikeus viettää aikaa hänen kanssaan?

    täynnä.

    oksettaa ku kattoo peiliinki.

    Äänestä

  • Äläpäs nyt kirjoitti:

    Ala perumaan tekojasi. seiso vaan tekojesi takana. Se on tapahtunu mikä on tapahtunu ja nyt alan elämään. Kyllä sie olet kärsinyt tarpeeksi.

    Jos tuo 7 vuotta on totta niin kyllä on varmasti ollut aika tuskaa. Jaa että hintana tyär. Höpsö se aika meni jo. ole, elä ja rakasta jo.

    Antaa MarttiK:n nyt saada kaikki, minkä hän on normaalin mittapuun mukaan ansainnut eli suuren rakkauden. Hänhän on mitä pyyteettömimmin valehdellut vaimolleen ja tyttärelleen vuosikaudet ja itse kärsinyt. Mutta kuka tuon kärsimyssopan onkaan keittänyt. Ettei vain martti itse. Ja nyt kaikkien läheisten (ja vielä tämän palstan lukijoidenkin) pitäisi häntä tukea. Eiköhän jossain vaiheessa itse kunkin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä myös omia valintojaan ja hyväksyä se hinta, minkä vääristä valinnoista maksaa.

    On varmasti totta, että aikuiset lapset hyväksyvät paljon helpommin vanhempiensa suhteen, jos se on alkanut eron jälkeen. Jos suhde on alkanut avioliiton aikana, lapsien kotoa saama parisuhdemalli perustuu valheelle ja epärehellisyydelle. Yritä siinä sitten rakentaa omaa tulevaisuutta.

    Äänestä

  • erityisesti itserakkaus kirjoitti:

    Oot "Maija" hyvä keksiin juttuja ! Oon niin monta sun stooria lukenu et tunnistan sut helposti !
    Ps. Tarina olis paljon mehukkaampi jos päärooli olis varattu Maijalle. Spekulaatio skaala olis paljon laajempi.

    Äänestä

  • MarttiK kirjoitti:

    kun vaimo oli käytännöllinen "kapine", kun tytärtä piti kuljettaa kouluun ja harrastuksiin. Itse pystyin matkustelemaan ja harrastamaan naisystäväni kanssa/yksin, kun kotona oli joku huolehtimassa asioista. Ja vaimo kun ei kitissyt pahemmin menoista. Tämä on rehellinen syy.

    Tietysti näin jälkikäteen ajatellen se oli tyhmää.

    Meinasin kirjoittaa tuolla edellä, että tyttäresi on lapsellinen, jos alkaa sinulle vihoittelemaan. Tämän kirjoituksen jälkeen heräsin. Vaimosi on siis vastannut tyttärenne kasvatuksesta, harrastuksista ym. sinun keskittyessä omaan elämääsi ja itsesi hellimiseen. Se on kuule ihan oikein sinulle, että tytär ottaa aimo ison askeleen kauemmaksi sinusta ja naisestasi. Kuka tahansa järkevä nuori nainen tekisi niin. Lapset menettää sitäpaitsi tuossa aikuisuuden kynnyksellä muutenkin elämälle; lapset eivät ole vanhempiaan vaan elämää varten.

    Äänestä

Suhteet lapsiin viilenivät täysin muodollisiksi, kun isä jäi kiinni seksisuhteestaan. Ymmärrän hyvin tyttäresi asenteen ja se on hinta minkä maksat uudesta onnestasi. Kuinkahan kauan se kestää, jos sinulla vähänkin omatunto kolkuttaa. Mutta kukapa miehet tieää...Spermanheitto on niin tärkeää, mutta ajattele, että elämässä ei voi kaikkea saada, Mitäpä lapsista ja muustakaan elämästä!!!

Äänestä

Olen täysin sun tyttäresi puolella. Aikuiset opettavat lapsilleen rehellisyytttä, mutta itse valhetelevat sen kun kerkiävät.
Olet todella tehnyt elämästäsi valehtelun kanssa alhaisen.
Tyttäresi toiminta on oikein sinua kohtaan. Olisit ajatellut ensiksi.

Äänestä
  • Kerronpahan nyt oman tilanteeni ja näkökantani asiaan. Ehkäpä olen sitten lapsellinen tai jotakin, mutta kun itse sain kuulla vanhempieni erosta ja isän taas uudesta pettämisestä joitakin viikkoja sitten, en voinut tuntea isääni kohtaan muuta kuin vihaa. Olen yli parikymppinen nuori nainen, suunnitellut poikaystäväni kanssa häitä ja yhteistä tulevaisuutta ja aika varma olen, että oma isäni ei tule niihin kuulumaan!

    Ymmärrän toki tilanteen, mutta olen silti sitä mieltä, että isäni on tuhonnut perheemme ainakin joksikin aikaa sekä samalla haurastuttanut omaa luottamustani ihmisiin. Vanhemmillani on pitkä liitto takaanaan, ei aina kovinkaan onnellinen ja siksi olen tyytyväinen äitini puolesta, että pääsi mokomasta k****päästä eroon. Asialla on vain se varjopuoli, että äidilläni on vielä nuorempia sisaruksiani huollettavana, eikä kovinkaan hyvää toimeentuloa, koska on kotiäiti ollut. En ymmärrä kuinka joku voi olla niin halpamainen, että pettää ihmistä, joka on antanut parhaat vuotensa toisen eteen ja vieläpä ottanut välillä vieraaksi kotiimme pettämisestä syntyneen äpärän. Se on todellista uhrautumista se!

    Kuulostaa ihan siltä, ettei teillä ole asiat kauhean paljon paremmin, joten on aivan oikein sinulle, jos tyttäresi "unohtaisi" sinut. Kukaan ei tarvitse tuollaisia p****aisia pilaamaan elämäänsä!

    Äänestä

  • avioero"lapsi" kirjoitti:

    Kerronpahan nyt oman tilanteeni ja näkökantani asiaan. Ehkäpä olen sitten lapsellinen tai jotakin, mutta kun itse sain kuulla vanhempieni erosta ja isän taas uudesta pettämisestä joitakin viikkoja sitten, en voinut tuntea isääni kohtaan muuta kuin vihaa. Olen yli parikymppinen nuori nainen, suunnitellut poikaystäväni kanssa häitä ja yhteistä tulevaisuutta ja aika varma olen, että oma isäni ei tule niihin kuulumaan!

    Ymmärrän toki tilanteen, mutta olen silti sitä mieltä, että isäni on tuhonnut perheemme ainakin joksikin aikaa sekä samalla haurastuttanut omaa luottamustani ihmisiin. Vanhemmillani on pitkä liitto takaanaan, ei aina kovinkaan onnellinen ja siksi olen tyytyväinen äitini puolesta, että pääsi mokomasta k****päästä eroon. Asialla on vain se varjopuoli, että äidilläni on vielä nuorempia sisaruksiani huollettavana, eikä kovinkaan hyvää toimeentuloa, koska on kotiäiti ollut. En ymmärrä kuinka joku voi olla niin halpamainen, että pettää ihmistä, joka on antanut parhaat vuotensa toisen eteen ja vieläpä ottanut välillä vieraaksi kotiimme pettämisestä syntyneen äpärän. Se on todellista uhrautumista se!

    Kuulostaa ihan siltä, ettei teillä ole asiat kauhean paljon paremmin, joten on aivan oikein sinulle, jos tyttäresi "unohtaisi" sinut. Kukaan ei tarvitse tuollaisia p****aisia pilaamaan elämäänsä!

    Eroon sinunkin avioliittosi johtaa. Et ole kypsä aikuinen, miten olisit kypsä avioliittoon? Toivottavasti ette sentään lapsia ala tekemään.... epäkypät vanhemmat eivät hyvää saa aikaan. Olethan itse siitä esimerkki.

    Sinulla on vain yksi isä. Ymmärrät isän merkityksen kun menetät hänet.

    Vai onko tänä päivänä trendikästä olla "cool" - kylmä omaa perhettä ja läheisiä kohtaan..?

    Äänestä

  • kantapäänkautta kirjoitti:

    Minusta pettäminen on typerän ja lapsellisen itsekkään aikuisen käytöstä, en aio olla sellainen.
    Joten kuka sanoo, mikä on epäkypsää?

    Äänestä

En ymmärrä miksi ns. aikuiset lapset (vaihto- oppilas) ei anna isän olla onnellinen. Miksi hän haluaa mieluummin onnettoman isän virelleen kuin onnellisen isän? Voi nuita meidän kasvattamia lapsiamme...Etkä sinä ole menettänyt mitään tytärtäsi, eiköhän hänkin vielä tule ymmärtämäään tilannettasi, sinua ihmisenäkin.

Äänestä
  • Maija: Kiva, että olen hyvä keksimään juttuja ! Et ole voinut lukea minun kirjoittamiani "stooreja" täältä koskaan, sillä tämä on ensimmäinen aloittamani keskustelu.

    Lukenut kyllä olen täällä olevia kirjoituksia, mutta nyt tuo tyttären asia alkoi painaa niin paljon, että oli pakko kirjoittaa. Anteeksi, jos tämä Maijaa loukkasi.

    Kiitos teille muille vastauksista. Yritän miettiä miten menettelisin.

    Äänestä

  • MarttiK kirjoitti:

    Maija: Kiva, että olen hyvä keksimään juttuja ! Et ole voinut lukea minun kirjoittamiani "stooreja" täältä koskaan, sillä tämä on ensimmäinen aloittamani keskustelu.

    Lukenut kyllä olen täällä olevia kirjoituksia, mutta nyt tuo tyttären asia alkoi painaa niin paljon, että oli pakko kirjoittaa. Anteeksi, jos tämä Maijaa loukkasi.

    Kiitos teille muille vastauksista. Yritän miettiä miten menettelisin.

    epäilen ettei juttusi ole aito, mutta jos niin olisi niin neuvoni on: lakkaa ruikuttamasta iso mies! Hame päälle ja torille!

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    epäilen ettei juttusi ole aito, mutta jos niin olisi niin neuvoni on: lakkaa ruikuttamasta iso mies! Hame päälle ja torille!

    Kaikki mitä tänne olen kirjoittanut, on totta. Lakkaan ruikuttamasta ja toivon, että tytär joskus antaa anteeksi. Nyt on vain elettävä näin.

    Kiitos kaikille kommenteista ja hyvää kevättä!

    Äänestä

Tyttäresi hyväkyy aikanaan,kunhan vähän vanhenee,ja saa omista suhdekiemuroistansa elämänkokemusta.parikymppisenä sitä on niin ehdoton ajatuksissaan.

Äänestä

En usko että voit tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi. Vain jos tyttäresi ymmärtää oman lapsellisuutensa, joten ehkä ajan kanssa hän aikuistuu, tai on aikuistumatta. Jos hänelle tuo asia on sinua tärkeämpi, ei sille mitään voi. Ehkä hän ei osaa arvostaa lähimmäisiään ja rakkaitaan oikealla tavalla. Menetys on enemmänkin hänen.

En tainnut aivan ymmärtää, kun ensin kerroit ettei hän tiedä asiasta mitään ja on tulossa asumaan luoksesi, mutta jo seuraavassa kappaleessa hän on saanut tietää eikä haluakaan tulla luoksesi. -?

Itse en olisi koskaan vanhemmistani luopunut sen perusteella miten elämän kumppaninsa valitsevat. Äidin ja isän suhde on heidän välisensä asia. Minulle he ovat vanhempia ja suhde on toisenlainen. Haluan molemmille onnea elämässään, ja jos keskenään ovat onnettomia niin pysytelkööt erillään. En jaksaisi katsoa heidän riitoja ja surkeutta.

Äänestä

sinulta erota sillä välin, kun sinulle tärkeä (?) tytär on vaihtarina. Onnistuit kaiken muun lisäksi pilaamaan hänen vuotensa. Muistoon mahtavasta elämänkokemuksesta liittyy tästä lähtien aina isän kipeä ja tökerö käyttäytyminen. Vedit elämältä pohjan pois, kun hän on kaukana ja vieraan kulttuurin parissa. Ei ihmekään, ettei tytärtä kiinnosta enää isä, joka ei ollutkaan sitä, mitä hän oli uskonut isän olevan. Ajattelit vain itseäsi. Mutta niinhän miehet niin usein...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MarttiK kirjoitti:

Tilanne on sellainen, että erosin eukostani toisen naisen takia. En kuitenkaan kertonut totuutta eroon, vaan tekaisin kevyen syyn. Uusi nainen oli jo muutaman vuoden vanhan rinnalla, vaikka kiinni jäämisen jälkeen väitinkin, ettei suhdetta enää ole.

Tyttärelleni en ole kertonut totuutta mistään, koska hän on vaihto-oppilaana ja käsittääkseni tulossa asumaan luokseni palattuaan. Eikä ex-vaimonikaan kertonut totuutta, kun sen sai selville.

Tytär sai kuitenkin tietää naisystävästäni ja hänen asumisestaan luonani ystävättärensä kautta ja on nyt ilmoittanut exälle, ettei milloinkaan aio asua luonani uuden naiseni takia. Muutenkin on kertonut olevansa mahdollisimman vähän tekemisissä kanssani, koska vihaa uutta naistani.

Olenko nyt mielestänne menettänyt tyttäreni kokonaan? Onko mitään neuvoja, millä voisin saada tyttären muuttamaan mieltään? Tyttö on minulle rakas ja tärkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu