hankala ongelma tänäpäivänä on:
-Asiat ovat kurjassa jamassa mutta ei ole ketään ketä vastaan voisi tehdä kapinan koska ei rintamalinjoja ei ole olemassa.
-Ei voi ryhtyä kapinaan koko muuta globaalia maailmaa vastaan.Tai Kiinaa vastaan.
-Ei voi käydä kapinaan suomalaista yhteiskuntaa vastaan koska sekin on pitkälti vasemmistolaisen vallan käsissä sekä toiminnoiltaan luomus jonka kehittämisessä vasemmisto ja ay-liike ovat olleet vahvasti mukana.
Yrittäjillä ei ole mitään yhteiskunnallista valtaa koska eivät voi osallistua edes tupo-neuvotteluihin.
-Ei voi ryhtyä kapinaan valtiojohtoa vastaan koska ay-liikkeellä on edustajansa jo presidenttinä,valtiovarainministerinä jne...
-Ei voi käydä kapinaan suurtelollisuutta vastaan koska se on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen.
Kapina johtaisi pelkästään sijoittajien vetäytymiseen Suomesta pois ja tuloksena olisi lisää irtisanomisia.
-Kapina ja lakkoilu ovat menettäneet täysin voimansa työkaluina joilla työläisten oloja voitaisiin parantaa.
-Todellinen taloudellinen valta on siirtynyt kokonaan Suomen ulkopuolelle.
-Asiat ovat kurjassa jamassa mutta ei ole ketään ketä vastaan voisi tehdä kapinan koska ei rintamalinjoja ei ole olemassa.
-Ei voi ryhtyä kapinaan koko muuta globaalia maailmaa vastaan.Tai Kiinaa vastaan.
-Ei voi käydä kapinaan suomalaista yhteiskuntaa vastaan koska sekin on pitkälti vasemmistolaisen vallan käsissä sekä toiminnoiltaan luomus jonka kehittämisessä vasemmisto ja ay-liike ovat olleet vahvasti mukana.
Yrittäjillä ei ole mitään yhteiskunnallista valtaa koska eivät voi osallistua edes tupo-neuvotteluihin.
-Ei voi ryhtyä kapinaan valtiojohtoa vastaan koska ay-liikkeellä on edustajansa jo presidenttinä,valtiovarainministerinä jne...
-Ei voi käydä kapinaan suurtelollisuutta vastaan koska se on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen.
Kapina johtaisi pelkästään sijoittajien vetäytymiseen Suomesta pois ja tuloksena olisi lisää irtisanomisia.
-Kapina ja lakkoilu ovat menettäneet täysin voimansa työkaluina joilla työläisten oloja voitaisiin parantaa.
-Todellinen taloudellinen valta on siirtynyt kokonaan Suomen ulkopuolelle.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Totta joka sana.Toivottavasti menee jakeluun.
loppuu mahdollisimman pian, koska se on todellinen yritysten verenimijä tänäpäivänä. Mikään yritys ei voi noilla ehdoilla toimia pitkään, jos menee hyvin, pörssi huolehtii lopusta. Keinottelua koko touhu.
Mm. pörssiyhtiö nimeltä Coca Cola on säilynyt hengissä kauemmin kuin Neuvostoliitto.
Ja voi edelleen hyvin.
Suomalainen vasemmisto ei voi vaikutaa 4 miljardin ihmisen maailmatalouteen kovinkaan paljoa.
Maissa joissa pörssiä ei ole on työläistenkin olosuhteet aika kehnot.
Pörssitä tulee myös rahat uusiin investointeihin.
Onko se verenimemistä ja keneltä kun pörssiyhtiöiltä vaaditaan paljon enemmän kuin listautumattomilta.
Pörssiritysten pitää ilmoittaa tulosvaroitukset ajoissa ja samoin myös positiiviset tulosvaroitukset. Sisäpiirin tiedon käyttämistä valvotaan tehokkaasti jne.
Kuka tai mitkä sinun mielestäsi keinottelevat, ja unohda sitten nämä E-osuuskassat, STS:ät ja Rakennuskonserni Hakat, ne ovat jo vanhoja juttuja.
Monille kasvuyrityksille nimenomaan pörssi on taannut sen kasvumahdollisuuden.
Neuvostoliitossa.
Kukaan ei voi tehdä mitään ennen romahdusta koska omat edut vaarantuvat.
Pieni korjaus siihen, että taloudellinen valta PÄÄSTETÄÄN huonoilla ratkaisuilla ulkomaille.
Kateellinen vasemmisto ei halua suosia suomalaista omistamista vaan mieluummin päästää omistuksen ulkomaille.
Kateellinen vasemmisto ei voi asettaa suomalaista työtä (sivukuluja,verotusta) sille kustannustasolle, että täällä yritystoiminta oikeasti vilkastuisi.
Mieluummin kurjistutaan kuin ymmärretään se, että yritystoiminta voi jonkun yrittäjän rikastuttaa.
Keneltä se on pois ? Vastatkaa kiitos !
Jos vaihtoehtona on se, että yritystoimintaa ei ole eikä tule.
Luuleeko joku, että valtiovalta voisi tehdä tuottavia työpaikkoja ?
Ei varmasti tule uutta Valcoa !
siihen on joka tapauksessa pakko mennä, että yhteiskunta huolehtii tavaroiden ja palvelujen tuottamisesta tarpeen mukaan. Tämä pakko tulee jo siitä että raaka-ainevarat ovat rajalliset. Sitten kysyt keneltä se on pois jos yrittäjä rikastuu? no noin hetkellisesti ei keneltäkään, mutta pitkässä juoksussa ei ole mitään järkeä paiskia töitä vain muutamien hyvinvoinnin edistämiseksi. Kapitalismi ja markkinatalous nykyisessä muodossaan on vain yksi historiallinen välimuoto jonka enemmistöä kurjistava vaikutus ajaa ennenpitkää tiensä päähän. Jos ihminen on vielä tällä planeetalla tuhannen vuoden päästä niin järjestelmä muistuttaa lähinnä globaalia suunnitelmataloutta!
yrittäjä yksin paiskii töitä ja rikastuu.
Keneltä se on pois?
Kapitalismi on "välimuoto" joka on kestänyt jo
yli 6000 vuotta.
Sosialismi kesti 50 vuotta ennen kuin se romahti täydellisesti ja sekin oli karmea kokemus niille jotka siinä joutuivat elämään.
vaikkakin tulevat järjestelmät ovat lähellä sitä! Yksin tietenkin voi paiskia omaksi hyväkseen, sehän on selvä. Mahdollisimman paljon näin pitää tehdä myös useamman työntekijän yrityksissä.
Vaikkakin kapitalismi on kestänyt 6000 vuotta, niin loppu lähenee huimaavaa vauhtia juuri tuosta mainitsemastani raaka-aineiden rajallisuudesta johtuen.
Mutta, mutta tuosta omaksi hyödyksi tekemisestä ja sen järkevyydestä... otetaanpa esimerkki tarpeeksi raadollisesta tilanteesta.. Niken urheilutossuja valmistetaan kaukoidässä halpatyövoimalla (nais), palkka ehkä pari dollaria päivässä. Tossujen myyntihinta liikkuu sadan dollarin tienoilla. jotta työntekijä voisi ostaa itselleen nuo tossut, täytyisi hänen käyttää parin kuukauden koko palkka siihen. Toisin sanoen hänen täytyy tehdä jopa tuhansia kenkäpareja saadakseen itselleen yhdet!!!!!
Sirretäänpä tämä esimerkki Suomeen toiseen yhteyteen...mutta vastaavaksi: Miltähän suomalaisesta viljelijästä tuntuisi, jos hän joutuisi viljelemään tuhannen hehtaarin peltotilaa saadakseen ostettua itselleen vuoden ruuat, hehheh!! Siis hän tuottaisi vaikkapa 100 tonnia perunoita ja saisi siitä sen verran rahaa että voisi ostaa kaupasta 500 kiloa perunoita!!
Kaikki toiminta pitää lähteä ihmisen ja yksilön tarpeista, eikä "pääoman" tarpeista. toisin sanoen eivät ihmiset ole vain tuotantokoneistoa jotain yritystä varten, tai ihminen ole yhteiskuntaa varten, vaan yhteiskunta ihmistä varten!
Näetkö sinä järkeväksi esim sen että Kiinassa nuoret naiset tekevät 10-12 tuntisia, 6 päiväisiä viikkoja töitä käytännössä ruoka ja asunto palkalla, siis orjina vain siksi että joku länsimainen omistaja voisi elää leveästi??
ei taatusti ole niin tyhmä, että myisi koko perunasatonsa ja sitten ostaisi 500 kiloa perunoita.
olisi koska suomalainen tajuaisi heti, että nyt häntä käytetään liian raskaasti hyväksi. Tämä olisi kuitenkin mahdollista jos viljelijä olisi vain "palkollinen" ja tuon tuhannen hehtaarin tilan omistaisi vaikkapa "Nalle", noh tämä nyt oli vain kuvitteellinen esimerkki miten tällä planeetalla tehdään töitä vain joidenkin harvojen hyväksi ja eletään vain sitä varten?? Esimerkki kiinalaisista naistyöntekijöistä kertoo hyvin raadollisuuden...Esim todellakin jopa satojen naisten koko elämä kuluu vain ja ainoastaan siihen, että joku muu (yksilö) saa ajaa mersulla! HUHHUH ja tällaista touhua tällakin palstalla jotkut ihannoi?!
työntekijä saa tossut hintaan 1 euro kotimaasaan jos ei tehdas lahjoita niitä ilmaiseksi.
Suomessa samoista tossuista on otettava asiakkaalta ne 100 euroa koska suomalaisiin veroihin,eläkevakuutusmaksuihin,vuokriin ja palkkoihin menee 90 euroa hinnasta.
Ei Kiinaan mene kuin muutama hassu euro eikä kiinalainen suostuisi muuttamaan ikinä näin kalliiseen mahan.
Lisäksi hänen tossunteosta saamansa palkka on moninkertainen siihen mitä hän saisi maaseudulla mistä on kotoisin.Siitä riittää lähetettäväksi vielä köyhälle perheellekin.
Tietenkin tilanne kiinassa on epäoikeudenmukainen täältä katsottuna mutta minkäs teet suomalaisena?
Lisäksi kulttuurit ovat aivan erilaiset.
Luulen että kiinalainen pienipalkkainen työnläinen voi olla yhtä onnellinen kuin suomalainen "suuripalkkainen" Voikkaalta irtisanottu työntekijä.
Onnellisuus ei nimittäin ole pelkästä rahasta ja ay-jäsenyydestä kiinni.
löytyi hiukan järjen häivääkin, nimittäin tuo onnellisuuskäsite, hyvä sinä alat tajuta jotain! Mutta tuo talouspuoli ei ole sulla hallussa ollenkaan väittäessäsi kiinalaiselta kuluvan tuloistaan vähemmän tuotteiden/palvelujen ostamiseen. sehän tarkoittaisi suoraan sitä että kiinalaisten ostovoima olisi suomalaista suurempi. Tuota ei kuitenkaan tilastot tue!
En kuitenkaan usko että on mitään järkeä lähteä "purkamaan" Suomen hyvinvointia Kiinan tasolle, mieluummin koetetaan nostaa kiinalaisten elintasoa!
lähdetä "purkamaan". Se on jo alkanut "purkaantumaan".
käy tässä globalisaatiokehityksessä. Itse asiassahan hyvinvoinnin purku alkoi Holkerin hallituksen toimista ja jatkui vielä Ahon hallituksen aikana rajusti, joskin kurssi kääntyi hitaasti parempaan.Kuitenkin Suomi velkaantui niin rajusti lisää ettei siitä varmaan toivuta koskaan. Nyt sitten markkinoiden yhä vapautuessa elintasoerot kaventuvat juuri noin ikävästi. Paremman elintason maat polkevat paikallaan, jopa elintaso laskee ja köyhempien lintaso nousee. kestää varmaan kymmeniä vuosia ennenkuin tilanne "rauhoittuu". Menossa on siis hallitsematon rakennemuutos globaalisti. Ehkä EUn puitteissa asialle olisi jotain tehtävissä, kansallisestihan ei ole mitään tehtävissä, ellei erota EU:sta, eikä siinäkään järkeä olisi!
vahvisti tänä aamuna aamuteeveessä, että matalapalkkaisten asiat eivät tule korjaantumaan.
Seuraavilla hallituksilla ei hänen mielestään ole varaa laskea Suomen huippuverotusta.
Matalan tuottavuuden alojen ainoa mahdollisuus nostaa ostovoimaa suhteellisesti enemmän kuin muut, on palkkasidonnaisten kulujen alentaminen.
Jos euron nettopalkankorotus siirtää tuotteen tai palvelun hintaan 3-4 euron kustannuksen, ostajat loppuu.
Jos taas meneteltäisiin kuten kotitalousvähennyksessä, kaikki hyötyisivät.
-lisää verotuloja
-lisää töitä
-lisää kysyntää
-vähemmä työttömyyskorvauksia.
Vieläkö joku uskoo demarien kykyyn saada maan asiat mallilleen?
Kun en tarkemmin tunne heidän keinojaan, voisiko joku asioita tunteva demari ne minulle selvittää.
Nimittäin valtiovarainministerillä pitää olla selvä näkemys miten tämän maan asioita viedään eteenpäin.
Ellei ole, paikka on jossain muualla kuin ministerinä.
Mikä on se Heinäluoman visio?
sanoi myös televisiossa eilen että veroja ei enää tulla laskemaan ja huippukorkeat eläkevakuutusmaksut tulevat nousemaan entisestään säännöllisesti joka vuosi tulevaisuudessa.
Tämä on jälleen selkeä viesti investointeja tekeville yrityksille että ainakaan Suomeen ei kannata investoida.
Heinäluoman näkemys kansantaloudesta on näkemys ainoastaan ay-liikkeen perinteisestä bunkkerista missä hän on viettänyt koko ikänsä.
Oma veikkaukseni on että talous kääntyy nousuun vasta sosialidemokraattisen talouspolitiikan totaalisen romahduksen savuavilta raunioilta.
Vain vasemmistolainen voi kuvitella että ulkomaiset yritykset investoivat Suomeen siksi että täällä on korkeat verot, lyhyt työaika,vahva ay-liike ja eläkemaksut tulevat nousemaan joka vuosi.
Kuuden vuoden kuluttua on heinähattujen ja tarjojen aika ohi, mutta sittenpä onkin jo Suomi konkurssitilassa.
Katsotaan tuleeko sitten EU-apuun?
voi olla noin kaukana ihmislähtöisyydestä!!! Mikäs etu IHMISELLE on pitkistä työajoista, järjestäytymättömästä yhteiskunnasta, turvattomasta vanhuudesta, lomattomista kesistä jne jne!!!
japanilaisilta,amerikkalaisilta ja muiden sivistysvaltioiden kansalaisilta jotka eivät vaihtaisi omaa järjestelmäänsä suomalaiseen järjestäytyneeseen kurjuusjärjestelmään vaikka henkeä uhattaisiin.
Ja kansainväliset investoijat nyt vaan sattuvat ajattelemaan oikeistolaisen talouspolitiikan mukaisesti.Minkäs teet?
Muita kuin oikeistolaisesti ajattelevia investoijia ei juuri löydy. Siis sellaisia jotka investoisivat Suomeen juuri sen takia että se on kannattamatonta.
Samanlaista masokistista kurjuuteen "järjestäytymistä" ei juuri muualta löydy kuin syrjäisestä Suomesta.
Sosialistista ajattelua kun ei tahdo enää monesta maasta löytyä koska kokemukset viimevuosisadan kokeiluista olivat niin hirvittäviä.
Kurjuusjärjestelmä...
Onko Japanin talous nyt hyvässä mallissa?
http://www.stat.fi/tup/economictrends/econ504_japani.html
Amerikkalaisillako menee hyvin?
http://www.talentum.com/doc.do?f_id=869700
- mihinkähän sitä seuraavaksi sotimaan...
asian ydintä. Ei tulevaisuudessa perustetakaan tuotantolaitoksia voiton maksimoimiseksi vaan siksi että jotain tuotetta tarvitaan. Toisaalta etkö näe suomalaisen hyvinvointivaltion olevan huomattavasti parempi IHMISILLE kuin Kiinan, tai myös USAn, siellä on myös kymmeniä miljoonia köyhiä. Minä lähtisin mieluummin siitä, että kilpailua (jos sitä pitää olla) tasoitettaisiin hyvä säilyttämällä ja lisäämällä sitä hyvää sinne missä sitä ei ole1 sinähän haluaisit tehdä juuri päinvastoin, miksi. Etkö voisi elää sellaisessa maailmassa joka olisi kauttaaltaan kuin Suomea, elintasoltaan ja yhteiskuntajärjestelmältään??
Kyllä näitä taloudenhoitajia löytyy joka lähtöön.Taitaa olla tikka tehny päähän pesän.
laskea. tulos on sitten seuraavanlainen:
http://www.toptips.com/debtclock.html
yritykssiä siksi että tuotteita tarvitaan eikä voiton takia?
Ai niin,neuvostoliittolaisethan niin tekivät.
Kerrassaan mainioita sinkkiämpäreitä, ladoja ja vodkaa mutta ilmeisesti muuta siellä ei sitten tarvittukaan ;)
Eikö Suomessa ole köyhiä ja irtisanottuja ihmisiä,pitkäaikaistyöttömiä ja alkoholisteja?
Veikkaan että enemmän kuin japanissa ja amerikassa.
Voisin halutakkin elää Suomessa monesta syystä mutta kaikki maailman kansalaiset eivät sitä halua.Jokaisella on näet oma kulttuurinsa ja tapansa tehdä töitä.
Se hyväkin riippuu ihmisestä.
tarkastele vähän liian yksipuolisesti asioita. onhan Suomessakin valtio-omisteisia hyvin menestyviä yrityksiä, mutta sekään ei ole asian ydin tulevaisuudessa, olet ehkä liian yksinkertainen keskustelukumppaniksi joten antaa olla!
Nyt hiukan ihmetyttää tuo tituleerauksesi talousmiehenä joka kehuu Amerikassa olevan köyhyysasteen olevan parempi kuin Suomessa.
Ehdottaisin kotitaloustöitä tai muuta vastaavaa ettei kovin paha konkurssia pääse syntymään.
Globaali markkinatalouskapitalismi on tulossa tiensä päähän. Touhu käy vuosi vuodelta yhä hullummaksi. Markkinatalouden nimissä raiskataan luonto kehitysmaissa ja teetetään ihmisillä työtä orjapalkalla. Tuloksesta yhä suurempi osa valuu yhä pienemmän porukan taskuihin.
Viiden vuoden sisällä EU:n taloustilanne on niin näivettynyt, että laajoilta ja väkivaltaisilta mielenilmauksilta ei tulla välttymään. Voi tulla "nalleille" ja kumppaneille orpo olo kun sadattuhannet työttömät riehuvat kaduilla. Ranskan mielenosoitukset ovat vain alkusoiton ensimmäiset nuotit.
mitä kerrot, seuraavan parinkymmenen vuoden aikana nähdään hurjia mellakoita euroopassa ellei meno muutu ja miksikäs se vapaaehtoisesti muuttuisi? Ihmisen on otettava seuraava kehitysaskel oman olemassaolonsa turvaamiseksi ja siihen ei nykyisen kaltainen markkinatalous kuulu. On siirryttävä ihmislähtöiseen ajatteluun!
että ihmisläheinen ajattelu voittaa talouden kylmät lait?
Ei vielä missään ole niin käynyt.
Ellet pärjää taloudessa, ei ihmisläheisen politiikan toteuttaminen ole mahdollista.
Oletko tästäkin eri mieltä>??
erimieltä koska tulevaisuudessa se on pakon sanelema juttu, en ole väittänytkään että tilanne juuri tällä hetkellä on se mutta siihen se johtaa vääjäämättä! Ei ihmisläheistä politiikkaa toteuteta talouden säännöin, sehän on nähty!
ja kommunismi on syövyttänyt sut kokonaan!
saatanan kommunisti! vitun kapinakenraali-
idiootti! Vain saduissa sun haaveet voi
toteutua, punkero! Nappi otsaan ja suota päälle!
Ihmisläheinen politiikka? Mitä hemmettiä se on? Ihmiset itse ovat ajaneet tämän maailman sellaiseksi kuin se on. Suomalaiset ovat saaneet kaikkien aikojen lottovoiton markkinataloudesta, meillä on Nokiat, StoraEnsot, Koneet yms. tuomassa mielettömän määrän hyvinvointia. Se ei olisi koskana ollut saavutettavissa ilman kapitalismia. Lisäksi kapitalismi on tuonut tv:n, auton, jääkaapin, DVD-soittimen yms. vempaimet, suomalaisten ulottuville.
Jokainen joka haluaa siirtyä oravannahkayhteiskuntaan on siihen vapaa siirtymään. Halukkaita taitaa olla aika vähän.
Joko rupes pojalla housut tutiseen,kun isot pojat rupes puhuun asiaa.Tuskin olet vittua nähnytkään.Tai sitten olet vanha ruuna,minkä molo mennyt lakkoon,ja purat nyt kiukkuasi tällä palstalla.No,kun 5 vuoden sisällä tämä systeemi muuttuu,ihmisen huomioivaksi,niin kerkiit hyvin vielä takkisi kääntää.Ja muista,molon lakolla,ei ole mitään tekemistä työtaistelun kanssa,että turhaan vihoittelet.Voi se muuten vielä vanhalla ruunallakin,molo herätä,kun et kiihdytä itseäsi,menee kato kaikki veri aivoihin,ei riitä mololle.Sinun molo ja aivot,kirjoituksistasi päätellen,tilavuudeltaan saman kokoiset.
Lammas. Mee kotiis määkimään.
Mee sinne minne kuulut,tiedät itsekin,PASKASANKKOON.Liripää.
Sulle nyrkki ottaan ja paskaa päälle.
ei meillä enää ole, elät ajasta jäljessä. oletko joku eläkeläinen?
kommunisti!
ja niitä on ilo läpsiä! Sano vaan paikka ja aika
saatanan punatulkku niin katotaan se sun
miehisyytes punikki
PERSENAAMA
Suomalaisilla on vain yksi mahdollisuus - mukautua!
Siltä näyttäisi.Kuvio on niin hyvin suunntiteltu,että myös parempioasaiselle työläiselle annattu mahdollisuus osallistua pörssipeliin.Ja nämähän eivät luovu saavutetuista eduista.Ja koska he ovat rintaman molemmilla puolilla samaan aikaan,tekevät he miten tahansa niin toimivat aina itseään vastaan.Todella nerokkaasti suunniteltu kuvio.
lasi on aina puoliksi tyhjä. Ihan yhtä hyvin voi sanoa, että tekevätpä nämä osakkeenomistajatyöläiset niin tai näin, niin aina toimivat itsensä parhaaksi.
Joo,tähän harhaanhan kaikki perustuukin.Ollaan vaan niin työläistä.Jos on paskat housussa,niin kokonaispaino ei muutu mihinkään,jos on puoliksi paskat housussa,taaskaan kokonaispaino ei muutu.Mutta kuitenkin puoli paskaa,haisee vähemmän,kuin koko paska.Tekijöitä on paljon,alkaen siitä kenen housuista on kysymys,päättyen ehkä siihen mitä on syöty.Itsellä voi olla ihan kiva ja lämmin olo,mutta suuri joukko ymmpärillä,voi kärsiä jonkinlaisista ongelmista.Kahdella tuolilla istuminen on epämukavaa,paitsi ehkä esimerkin tapauksessa.
Ei ne työläiset niistä saavutetuista eduista luovu kun niitä on niin paljon.Herrat luopuu,vaikka niillä ei ole niitä ollenkaan.Voi teitä onnettomia,säälittäviä hölmöjä.
Eivät luovu tietenkään,mutta samalla kun ajavat suurenrahan asiaa,omistamalla osakkeita,polkevat samalla työläisen asiaa,koska raha hallitsee,ja sillä on ihmeellinen voima.Voi sinua,ääliötä.
Kuten sanoin et ymmärrä.
Suuri raha ei ymmärrä jäsenkirjojen väriä,ei edes niiden olemassa oloa.Raha ei kumarra mihinkään suuntaan,se voi miellyttää,jos tarve on tähän,mutta se ei koskaan kadota aatettaan,luoda lisää rahaa,aina vaan pienemmän piirin käyttöön,aina vaan enemmän.Ymmärrätkö.
Joopa joo,unohda koko juttu.
taas on kommunistipässi
päässy pässihaan ulkopuolelle
Mikä se siellä vinkuu,ai,sehän onkin lammas susien vaatteissa.Pistä nyt se piikihakasi piiloon,ettei pojat suutu.Kerihtevät sinut vielä,ja vievät pukkien ilotaloon töihin.
Olisit varmaan onnellinen jos pääsisit lammashaan sisäpuolelle.Tunnistan tyypin,valitwttavasti.