Autoonnettomuudessa poikansa menettänyt
Kristiina Elstelä on päättänyt jatkaa
tanssii tähtien kanssa kilpailussa.
Suru on valtava, mutta hän jatkaa kilpailun loppuun saakka.
Kristiina Elstelä on päättänyt jatkaa
tanssii tähtien kanssa kilpailussa.
Suru on valtava, mutta hän jatkaa kilpailun loppuun saakka.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joillekin tuo tanssiminen on niin helevetin tärkeää että sitä ei keskeytä lähiomaisen ei edes oman pojan kuolema .
Minä olen jo vuosia sanonut jotta tanssiminen ON TURHAA PYÖRIMISTÄ HYVÄN TAVARAN YMPÄRILLÄ , ja uskon edelleen noin !
Kenelläkään ei ole oikeutta päättää, mikä on oikea tapa surra lähiomaisen kuolemaa. Pitäisikö K Elstelän istua kotona tai kapakassa tuopin äärellä itseään säälimässä? Jollekin tanssi voi olla hyvääkin terapiaa suruun. Suomenkielessä tulee muuten viiva yhdyssanaan, jonka eka osa päättyy samaan vokaaliin kuin toka osa alkaa. Eiks kukaan muista peruskoulusta: ala-aste, yläaste.
ei voita mikään!!
Niinhän se Loirikin esiintyi hönössä televisiossa kun poika kuoli kolarissa.
Ei kai Elstelää pidättele mikään parrasvaloista.
Sota-aikaan älysivät laittaa tanssikiellon kotirintamalle, kun ruumiita roudattiin Kannakselta.
Salatansseja ´siskon-miesten´ kanssa pidettiin silti. Tuloksiakin syntyi.