yrittäjiltä.
Ei ihme, että AY-liike koetaan mörkönä.
"Pimeitä työkeikkoja tarjotaan etenkin nuorille
Julkaistu 31.03.2006 04:44 (päivitetty 10:33)
Iän karttuessa ilman verokorttia tehtävät työtarjoukset vähenevät. Pimeitä töitä tarjotaan varsinkin ravintola-, siivous- ja kiinteistöalalla.
Pimeitä työkeikkoja tarjotaan varsinkin työuraansa aloitteleville nuorille. Palvelualojen ammattiliiton Pamin alle 25-vuotiaista jäsenistä 17 prosenttia eli noin 8000 nuorta on saanut tarjouksen verokortittomista töistä.
Pamin toimistopäällikkö Irmeli Mäenpää kuitenkin muistuttaa, että pimeää työtä tarjoavia työpaikkoja on hyvin vähän ja ne ovat usein pienyrityksiä. Suurilla yrityksillä ei hänen mukaansa voi olla sellaisia tuloja, joista voidaan palkkoja maksaa pimeästi.
Mäenpää arvioi, että harmaan työn lisääntymisen syynä on kiristynyt kilpailu. Kun palkkoja maksetaan ilman veroja, jäävät kulut pienemmiksi ja silloin vastaavasti asiakkaille voidaan tarjota palveluja halvemmalla.
Nuorille pimeän työn tarjoaminen on sikäli helppoa, että heille työelämän realiteetit eivät aina ole hallussa, Mäenpää uskoo. Nuoret eivät ehkä tule ajatelleeksi, mitä tapahtuu sitten, jos työpaikalla sattuu työtapaturma tai työnantaja menee konkurssiin. Myöskään eläkkeen kertymisestä ei olla vielä huolissaan.
Iän karttuessa ilman verokorttia tehtävät työtarjoukset vähenevät. Esimerkiksi yli 35-vuotiaista Pamin jäsenistä kuutamokeikkoja on tarjottu vajaalle kymmenelle prosentille. Pimeitä töitä tarjotaan varsinkin ravintola-, siivous- ja kiinteistöalalla. Ilman verokorttia tehtäviä töitä tarjotaan usein myös maahanmuuttajille.
Pamin Mäenpää näkee ongelman kitkemiskeinona paitsi julkisen keskustelun myös valistuksen. Hänen mielestään oppilaitoksissa pitäisi yhä enemmän korostaa nuorille, mitä pimeän työn vastaanottaminen todella merkitsee.
Pimeitä töitä tarjotaan varsinkin ravintola-, siivous- ja kiinteistöalalla. Vuosina 2003-2005 ravintolat saivat pimeänä tulona 32 miljoonaa euroa. Pimeitä palkkoja paljastui tarkastuksissa 11 miljoonaa euroa."
(MTV3-STT)

Vastaukset 4
Vanhimmat
muissain EU-maissa, esim. Italiassa kansantaloudesta kolmannes pyörii kirjanpidon ulkopuolella.
mitkä työntekijä aiheuttaa. (TEL yms.)
Mitkä ovat kulut Italiassa, tietääkö kukaan??
Harmaa talous kuitenkin kukoistaa.
Työnantaja tai työntekijäleiri hyväksy pimeää työtä.
Sitä nyt vain jonkunverran aina on rikollista porukkaa. Se kyllä pitää saada mahdollisimman tehokkaasti kuriin.
Niin pimeä työvoima, pimeät palkatkin.
Myös ne, joita omakotirakennuksilla tehdään.
Kun jokainen hartiapankkirakentajakin joutuisi maksamaan saman tuntiveloituksen muurarille ja sähkömiehelle kuin mitä firma veloittaa kaikkine kuluineen, moni ymmärtäisi paremmin Suomen kovat liitännäiskulut.
Kuinka moni teistä on ollut täysin rehellinen elämänsä aikana saadessaa työvoimaa käyttöönsä?
En silti hyväksy minkäänlaista kilpailua vääristävää keinottelua palkkakustannuksilla.
Paras keino pimeitä palkkoja vastaan on kotitalousvähennyksen kaltaiset järjestelyt.
Niitä pitäisi laajentaa.
Miksi ei laajenneta?
Kateudesta. Taas ne isompipalkkaiset saavat etua....
Vaikka kaikkien etu olisi laajentaa systeemiä !
Hyvä että tarjotaan,saavatpahan jotain kokemusta työelämästä.Saavat ikään kuin jalkaa oven väliin.Mitenkähän muuten tämä eläkkeen karttuminen,ennen vanhaan se rupesi karttumaan vasta 23 vuotiaasta ylös päin.Jos itse olisin nuori ilmanmuuta ottaisin pimeitähommia vastaan.Kai se on parempi kun tekevät jotain,eiväthän ainakaan maleksi ja oppivat työntekoa.Kyllä ne sitten aikanaan rupeevat maksaan maksujakin ja liityvät Ay:n,jos katsovat siitä heille olevan hyötyä.Taitaa kysymyksessä olla huoli Ay jäsenmaksuista,ja niiden perimättä jäämisestä,kuin aito huoli nuorista.