En ymmärrä miksi tyttöystäväni suuttui siitä että keskustelin äitini kanssa meidän ongelmistamme, koska äitini on oikeasti hyvä neuvomaan näissä asioissa. Ollaan tyttöystäväni kanssa keskusteltu siitä että pitäiskö meidän pitää jonkinlainen breikki, niin että saataisiin miettiä rauhassa mitä tunnemme toisiamme kohtaan. Kerroin asiasta äidilleni ja hän oli samaa mieltä kanssani siitä, että breikki voisi olla hyvää idea. Kerroin tästä tyttöystävälleni ja hän suuttui aivan mielettömästi siitä että olin kysynyt neuvoja äidiltäni?! En ole mikään mammanpoika joka tekee mitä mamma käskee, mutta kai neuvoja saa kysyä? Ei kai hän vaan epäile hän että äitini johtaisi minua harhaan? Olen aina pystynyt puhumaan aidilleni kaikista asioista eikä se koskaan ennenkään ollut mikään ongelma. En ymmärrä?
Miksen saisi kysyä äidiltäni
neuvoja?
616324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
eli jos aiot joskus tosissaan parisuhteen perustaa tulee tuota äiti-poika suhdetta vähän rajoittaa. Voihan sitä läheiset välit olla ja täällä juuri yksi nainen kertoi, että ymmärsi erota poikaystävästään, jolla oli hyvin läheiset välit äitiinsä, koska hän ei sitä halunnut ja näin poika löysi naisen joka hyväksyi läheiset välit ja tämä nainen taas löysi itselleen ihmisen, joka oli lähempänä hänen ideaansa.
Mutta rajoista sen verran, että on minullakin naisena siis äitiini läheiset välit, mutta olen silti selkeästi erillinen ihminen äitini kanssa. En kerro ihan kaikkea, koska hänen ei kuulu kaikkea tietää mielestäni. Olen pyytänyt apua myös parisuhteeseemme hädän hetkellä ja sitä saanut, kuten sinäkin teit.
Miehelläni alkoi myös olla hyvin läheiset välit äitiinsä kun lapsemme syntyi. Koin tämän ongelmaksi, koska suhde ei ollut näin läheinen ennen. Mies tarvitsi apua joka asiaan ja äiti antoi. Äiti olisi voinut auttaa myös siten, että olisi sanonut pojalleen "teet mitä tahdot ja parhaaksi näet, minä olen puolellasi" sen sijaan, että olisi konkreettisesti antanut ohjeita tai tehnyt asioita (jotka eivät hänelle kuulu). Suhde oli selkeästi parisuhdetta haittaava.
Mies ei myöskään kokenut tarvetta keskustella minun kanssa, hän asetti äitinsä vaimonsa edelle (todella loukkaavaa ja keskenkasvuista). Minulle ei koskaan selvinnyt, mikä oli miehen oma mielipide, koska hän puhui "äiti sanoi..." ja vältti hyvin pitkälle kritisoimasta äitiään, vaikka myöhemmin myönsi ettei äidistään aina pitänyt.
Tämän lisäksi anopistani myös näin, että hän oli selkeästi poikansa puolella, ei esim. neutraali tai asiasta riippuen joko minun tai poikansa puolella, vaan aina pojan takana. Vaimona on myös erittäin inhottavaa keskustella perheen asioista yksin kahta, kolmea tai neljää vastaan miehen suvun läsnäollessa. Mieheni ei ole tarvinnut kuunnella edes minimaalista osaa minun ja äitini välisistä keskusteluista (joista hyvin pieni osa koskaan koskee parisuhdettamme tai perheemme päätöksiä).
Miehelläni voisi olla mielestäni hyvin läheiset suhteet vanhempiinsa ellei minun tarvitsisi olla joka käänteessä läsnä ja osallisena. Ja jos vuorovaikutus olisi vähemmän puolueellista (ainahan se on puolueellista, mutta edes näennäisesti).
Nykyään naisia varmasti pelottaa äideissään roikkuvat pojat, jotka eivät tahdo itsenäistyä. Mieti itse miten voit pitää rakentavat välit äitiisi ja tyttöystävään. Sinun on aina seistävä vaimosi puolella äitiäsi vastaan ja pidettävä huoli, että äitisi kunnioittaa vaimoasi.. Muuten on ero lähellä ja parisuhde kriisissä
tuohon edelliseen, että keskustelua on monenlaista tai monenlaista vuorovaikutusta pidetään keskusteluna. Yksi syy miksi en halua, että mies "keskustelee" vanhempiensa kanssa etenkin meidän perheen asioista on se, että etenkin hänen äitinsä on hyvin ehdoton ja pelokas ihminen. Kaikki erilainen ja uusi on tässä perheessä suurta epävrmuutta aiheuttavaa. Tämän lisäksi he eivät vaivaudu ottamaan asioista selvää eivätkä he mielestäni hirveästi tiedäkään asioista etenkään ymmärrä "erilaisuutta". Tästä syystä tiedän jo etukäteen, että jos mieheni kysyy jotain vanhemmiltaan hän saa sieltä äänet puolelleen tai jos ei puolelleen niin ainakin minun hieman erilaista tai tavoista poikkeavaa (ei kuitenkaan radikaalia) ehdotustani vastaan.
Hänen vanhempansa sulkevat hirveästi vaihtoehtoja, ovat hyvin negatiivisia, epäuskoisia ja mielellään sitten jälkeen päin "no kyllähän minä tiesin" asenteella. Hirveän raskasta alkaa tekemään päätöksiä tai keskustella heidän kanssaan. Ja tähän päälle vielä ehdottomuus ja kaikki mahdolliset pelot.
Heiltä ei yksinkertaisesti kannata kysyä mitään jos haluaa olla optimistinen ja toiveikas.. Heidän realisminsa on pessimismiä.
ihan vain pohdittavaksi minkälaista vuorovaikutus voi olla eri sukujen välillä ja miksi voi syntyä konflikteja
neuvoa kysyä äidiltään, mutta jos nyt katsot tyttöystäväsi reaktioita, niin huomaat älykkäänä miehenä, että TEIDÄN KAHDEN tilanteessa se on väärä tapa selvittää TEIDÄN KAHDEN keskinäisiä ongelmia.
Äitisi neuvot ovat varmasti hyviä ja kokemuksella neuvoo, mutta ne eivät välttämättä ole ollenkaan oikeita neuvoja TEIDÄN KAHDEN väliseen tilanteeseen.
Se on vain totuus, että TEIDÄN KAHDEN on löydettävä keinot ja ratkaisut ilman SINUN äitiä.
Jos tarvitsette ulkopuolista apua, niin menkää tuntemattomalle ammatti-ihmiselle puhumaan, sillä hän kykenee katsomaan tilannetta kokonaan toisella tavalla kuin äitisi.
En ihmettele, vaikka tyttöystäväsi suuttuikin ja taisi suuttua eniten pettymyksestä, kun luuli sinua itsenäiseksi mieheksi, joka kykenee kohtaamaan ongelmat itsenäisesti.
Sen mitä teetkin, niin älä tee yhtään mitään siksi, koska äiti sanoi näin.
En vaan ymmärrä mitä väliä se on mistä tai kenestä minä olen saanut neuvoja. Olisiko se ollut parempi jos olisin saanut neuvoja kaveriltani, hänen vanhemmiltaan tai Dr Philistä? Eli oliskohan se suurin syy siihen miksi hän otti nenilleen se, että kysyin neuvoja äidiltäni? Loppujen lopuksi päätämme kuitenkin yhdessä mitä me teemme, enkä usko että kukaan saisi minut ylipuhuttua suuntaan tai toiseen. Toivottavasti.
välttämättä tunnu siltä, että te teette yhdessä päätöksiä, vaikka sinä oletkin ihan varma siitä, ettei äitisi sinun päätöksiin vaikuta.
Kuitenkin kysyit neuvoa ja sitten et niistä mitenkään välitä? Menit kuitenkin kertomaan, että teillä ei mene nyt hyvin tai on jotakin ongelmia?
Osaatko keskustella puolisosi kanssa rakentavasti, kuunnella ja pohtia asioita?
Miksi oikeastaan tarvit äidin tukea?
äiti on aina kuitenkin puolueellinen ja varmasti herne meni pääosin sen vuoksi, että kysyit juuri äidiltäsi. Vähintäänkin tyttö nyt säikähti, että mitä sinä oikein meinaat. MItä kaikkea oikeastaan oletkaan aikonut kysyä vielä äidiltäsi?
apu ei ole pahasta, jos ei muuten ratkea, mutta tärkeintä on se, että se apu on teidän molempien mielestä puolueettomalta maaperältä.
Se voi olla vaikka äiti, mutta tyttöystäväsi reaktio keroo, että nyt tässä tapauksessa äiti on väärä neuvoja.
Tyttöystäväsi täytyy tunte, että te todella päätätte yhdessä, joten unohda äitisi neuvojana ongelmissanne.
Ei mielestäni kannata omille vanhemmille lähteä ruotimaan omien parisuhteisen ongelmia siitäkään syystä, että vanhemmat saattavat saada kumppanista vääristyneen kuvan, tai ainakin kumppani ajattelee, että he saavat vääristyneen kuvan.
Sinä omassa tuskassaan/ raivossaan kun tilittää saattaa tulla puhuneeksi toisesta negatiivisia asioita -paljon huonompiakin, mitä ne ihan todllisuudessa ovat. Normaalin vanhemman suojeluvaisto herää heti, ja hän asettuu barrikadille lapsensa "kiusaajaa" vastaan.
Jos sitten käykin niin onnellisesti, että riidat saadaan sovittua ja kaikki on hyvin, se ei ikinä -ikinä- pyyhi vanhemman mielestä kaikkia niitä asioita, joita hänelle on kerrottu. Vääristää tavattomasti puolison suhdetta omiin vanhempiin, jos välissä on paljon ajan kanssa syntynyttä negaatiota, jota ei tietenkään saada ikinä käsiteltyä loppuun (kun kukaan ei lopulta tiedä mitä kenellekin on puhuttu ja kunka huono ihminen ukakin on ja miten omalla lapsella sitten onkin niin huono arvostelukyky, että tuon kanssa taas...jne).
Toinen pointti on se, että turvautumalla omiin vanhempiin ihminen pysyttäytyy helposti lapsen tasolla henkisesti. Oma vanhempi on aina vanhempi ja suhtautuu helposti kuin lapseen aikuiseenkin lapseensa. (Tässä kannattaa tutustua vaikka transaktioanalyysiin). Tällöin oma päätöksenteko ja käyttäytyminen jää lapsen tasolle, eikä se ole vastuullisen aikuisen omaa elämää ja päätöksentekoa.
Kyllä mun mielestä saa kysyä, niin minäkin teen. Vanhempien ei tarvitse tietää kaikkea, mutta ei joka ikistä asiaa tarvitse raportoida kumppanillekaan.
Ajattelen asiaa niin että vanhemmat viisaampina osaavat neuvoa, niin kuin aina ennenkin osasivat.
Mä taasen puhun ongelmat pääosin anopille (tietysti miehellekin!) jos jollekulle. Ihan siittä syystä, että hän on puolueeton, osaa olla poikansa puolella koska tuntee hänet hyvin, mutta toisaalta ei liittoudu liikaa hänen puolelleen, ymmärtää siis ihan naisenakin. Enkä mä kaikkea sitten itse miehelle kerro, ei kaikkea tarvitsekaan. Omalle äidilleni en hirveästi ongelmista puhu, vaikka ei sellaisia siis niinkään ole ja hyvät välit vanhempiin. Omat vanhempani vaan puolustaisivat minua vähän liikaa,joten siittä syystä anopille on kiva puhua.
Puhuisit sinä jollekin ystävällesi, niin ei tule tuollaisia tyhmiä juttuja. Mä ainakin koko ikäni aijon keskustella vanhempieni kanssa ihan samalla tavalla kuin silloin kun lapsia oltiin. Sitähän ne vanhemmat ovat, ne kuuntelee.
Tsemppiä sulle, kyllä se sun tyttöystävä siitä rauhoittuu!
jo kannan, ettei kyseessä ollut unelmaminiä? Kannattaisi selvittää tämä tyttöystävälle. minä voisin tulkita asian niin, vaikka oma äitini ei ole koskaan kannattanut sitä, että aletaan kovin vakavasti seurustella kovin nuorena, joten olisi voinut sanoa samoin.
Ja tuo "äiti sanoi" on kyllä pahin. Kerro joskus myös ääneen, että et ole aina samaa mieltä mitä äitisi on
Naiset kertovat asioistaan ja perheen asioista kenelle haluavat ja katsovat olevansa siihen oikeutettuja.
Jos mies kertoo äidilleen, hän om mamis ja jos muille, silloin levittelee yksityisiä asioita.
Ketjun kirjoittajat selittävät liikaa asioitaan yleensä kenellekään ulkopuoliselle tai appivanhemmille/anopille. Kannattaa muistaa, että oma lapsi on aina lapsukainen ja menee edelle muista, niin miniöistä ja naapureista.
Oletteko muuten huomanneet, että missään ei ole niin pöljiä ihmisiä kuin puolison suvussa ??
Minun ei tarvitse kysyä äidiltäni mitään parisuhdeneuvoja. Kyselen, mitä ostaisin veljeni tyttärelle joululahjaksi, mihin aikaan tulemme jouluna syömään, tämän laatuisia asioita. Enkä muutenkaan sekoita toisia ihmisiä suhteeseemme, vaan selvitän asiat itse mieheni kanssa. Kun aloitit suhteen tyttöystäväsi kanssa, sinun olisi pitänyt tajuta siinä vaiheessa tai vähintään myöhemmin, miten aikuiset asiat hoitavat. Et voi sälyttää vastuuta muille. Kotiasiat pysyvät kodin sisällä. Jos sinun mielestäsi teidän pitäisi erota, niin se ei kuulu sinun äidillesi, hän ei asu kanssasi samassa osoitteessa, toivottavasti ei?
Sillä jos ette eroakaan, äidillesi syntyy käsitys, että tyttöystäväsi ei ole tarpeeksi hyvä sinulle, ja että ongelmat ovat hänen syytänsä. Ja jos kyselet muistakin asioista, äidillesi syntyy käsitys, että todella tarvitset hänen apuaan joka ainoassa asiassa. Jos aiot jatkaa tällä tiellä, olet kohta ypöyksin, ellei äitiäsi lasketa mukaan. Tekstistäsi päätellen olet reippaasti alle 30-v, ehkäpä hiukan yli 20-v. Ja olet luultavasi asunut omillasi vain muutaman vuoden, tai näin ainakin tulkitsen kirjoitustasi.
Mikään asia ei ole niin iso, että tarvitsee breikkiä miettiä, paitsi jos olet pettänyt, lyönyt naistasi tai valehdellut tärkeästä asiasta.
Ja jos äitisi osaa sinun mielestäsi neuvoa tällaisissa asioissa, hän olisi osannut sanoa oikeat sanat: "tämän asian päätät sinä itse yhdessä tyttöystäväsi kanssa. Minä en, edes äitinäsi, voi puuttua tähän asiaan." Vaikka äitisi olisi ammattipsykologi, sinun ei pidä kysyä neuvoja häneltä tällaisissa asioissa.
Jos et ymmärrä tyttöystäväsi reaktiota, et luultavasti ymmärrä meitä muitakaan, jotka kritisoivat sinua. Jos aiot vastaisuudessakin kysyä neuvoja äidiltäsi, on ehkä parempi, ettet edes vaivaudu etsimään seuraa. Suhteesi eivät tule kestämään tai säilymään onnellisina, jos et eroa äidistäsi mentaalisesti. Mutta tulet tämän vielä tajuamaan, mutta ovat tässä muutkin aikuistuneet.
Toivotan voimia tyttöystävällesi.
lupa ja oikeus puhua äitisi kanssa ihan mistä tahansa. Itse tunnet äitisi kaikkein parhaiten ja jos hän kerran aikaisemminkin on antanut mielestäsi asiallisia neuvoja, niin miksei nytkin. Tällä palstalla on vain leimattu poikien äidit pahimmiksi ihmisiksi mitä maa päällään kantaa, joten nuo kommentit voi olla aika harhaanjohtaviakin. Vaikka on täällä muutama sellainenkin miniä kirjoittanut jolla on mies joka puhuu äitinsä kanssa ja miniälle tämä ei ole mikään ongelma. Itsellänikin on omaa elämäänsä aloittava nuori poika, joka myös kysyy ja luottaa minun mielipiteisiini, toki päätös viime kädessä on aina hänen. Kukaan normaali äiti ei antaisi pojalleen sellaisia neuvoja jotka vaikeuttaisivat tämän elämää. Kyllähän tytötkin puhuvat omille äidelleen ja kavereilleen, miksi siis pojalla ei saisi olla minkäänlaista tukiverkkoa. Olen ymmärtänyt etteivät pojat puhu kavereilleen kovin helposti suhdeongelmistaa. Sinulla jokatapauksessa on täysi oikeus puhua äidillesi joka on mitä ilmeisimmin luottamuksesi arvoinen.
Puhut äitinä. Milloinkohan viimeksi äidit olisivat sanoneet vastaan pojilleen? Et anna puolueettomia neuvoja.
kyllähän siinä luottamuspula heräisi kun poika huomaisi että olisin puolueellinen. Pojilla on myös aivot, oli kyse neuvoista, päätökset tekee poika aina itse. Ja kyllä, sanon myös vastaan tarvittaessa, rehellisyyteenhän hyvät suhteet perustuvat.
Minä ainakaan en ilmeiseti ole ollut puolueellinen, koska tyttöystäväkin on minulta uskaltanut tiukan paikan tullen kysyä neuvoa. Ja sekin on jäänyt vain meidän kahden väliseksi...
oli oikealla tavalla rohkea kun uskalsi luottaa anoppiinsa ja kysyä häneltä neuvoa, samaa olisin minäkin toivonut ennen poikani avioeroa, kun miniä aina vaan torjui minut vaikka vaikeuksissa olisin voinut auttaa - tunnenhan poikani parhaiten
ei tarvii aina olla niinkuin varuillaan siitä "rakkaudesta", kyllä se äiti siellä osaa pysytellä jo kauempana jos on vähänkin ajattelevainen ihminen...
Tämä onkin aika monimutkainen asia. Toisaalta ymmärrän, miten vanhemmalla ja lapsella voi olla aikuinen-aikuinen suhde, jos jossain vaiheessa vanhat "huolenpitoon ja kasvatukseen" liittyvät siteet on pystytty muuttamaan ja lapsi on todella käynyt läpi sen murrosvaiheensa, jossa henkisesti erottaudutaan omista vanhemmista. Sekä tietystä vanhempi on käynyt läpi oman murrosvaiheensa, että lapsi on kasvanut ja huolehtii itse itsestään.
Jos siis molemmat osapuolet ovat kasvunsa ko asian tiimolta kasvaneet, voi hyvinkin moinen läheinen suhde olla mahdollinen. Jotenkin vain tuntuu onko tilanne sellainen vasta vähän yli 20 v ihmisen kohdalla? Henkinen sitoutuminen vanhempien huolenpitoon lapsen tasolla kestää yllättävän kauan. Sitä kauemmin, mitä enemmän apua kotoa saa oman elämänsä suhteen (esim taloudellista), arvelen...
Itseni esimerkiksi. Isälleni kerron asiat ilmoitusluonoisesti, koska jollain tasolla hän pitää minua edelleen harkintakyvyttömänä erilaisen elämänkatsomukseni suhteen.
Äidilleni puhun enemmän, mutta en ikinä kysy neuvoa tai puhu miehestäni negatiivista. Hän kohtelee minua kuin aikuista, mutta mielipideasioissa tai minun ollessani riidoissa jonkun kanssa hän asettuu puolelleni kuin naarasleijona. Täysin puolueellisesti siis.
Mielestäni puolueellisuus estää kasvua. Elämässä tulee vastoinkäymisiä, enkä halua opettaa poikaani sille lunjalle että muut ovat aina väärässä. Toivon että hän osaa asettaa omankin toimintansa kyseenalaiseksi ja huomata omat virheensä. Jokainen tekee virheitä ja hyvä niin koska niiden kautta oppii parhaiten.
Puolueellisuus on myös monimutkainen juttu. Jos tätä edella mainitsemaani irtautumista ei ole tapahtunut, toimii puolueellisuus juuri mainitsemallasi tavalla itseään vastaan ja estää kehittymistä.
Jos taas irtautuminen on todella tapahtunut, voi puolueellisuus tuntua raikkaalta tuulahdukselta ja vapauttavalta alituisen muille perustelemisen jne jälkeen. Tässäkin tapauksessa on muistettava se oma vastuu kaikista asianosaisista, eikä sovi mennä juoruilemaan mitä sattuu, vaikka se kovin purkaisikin paineita. Sanottuja sanoja ei saa sanomattomiksi millään.
En usko, että ihan puolueeton voi olla yksikään. Voi opettaa toisten kunnioitusta, nöyryyttä elämää kohtaan, väärässä olemisen taitoa, ajattelemista, suvaitsevaisuutta jne, mutta ihan puolueettomuutta se ei taida olla.
No nyt sekin sitten selvisi, kiitos. Olenkin tätä palstaa seuratessa ihmetellyt miten nämä "miniät" on oikein kasvatettu. Tuntuu maailmankatsomus olevan kovin suppea ja ahdas. Itsekkyys, omahyväisyys ja toisten ihmisten halveksunta ovat eniten pistäneet silmään. En enään ihmettele jos kasvatus on tuota luokkaa. Ohitat isäsi pinnallisesti. Itselläni oli samanlainen naarasleijona äitinä mutta luojan kiitos viisas ja arvostelukykyinen isä, jonka kanssa keskustelinkin paljon. Hänen ansiostaan minulla on aina ihmissuhteet pelanneet, eikä ole mitään anoppi-riitojakaan päässyt syntymään. Suosittelen lämpimästi sinuakin kuuntelemaan isäsi kantaa, miehillä kun tuntuu olevan realistisempi ote elämään ja laajempi näkökanta. Jollain tavalla tuntuu että minä tiesin jo 23vuotiaana ne asiat mitkä sinä saat oppia kantapään kautta 50vuotiaaksi mennessä. Tosin siihen mennessä olet polttanut jo niin monta siltaa takanasi, etkä saa niitä asioita enään takaisin.
Mahdatkohan nyt sekoittaa minut johonkin toiseen henkilöön? Kuulunko johonkin "nämä miniät" ryhmään? Millä perusteella siihen kuulun? Mikä viestissäni varsinaisesti edusti suppeaa ja ahdasmielistä elämänkatsomusta? Onko minulla ollut jotain erityisiä anoppi-riitoja, joista itse en tiedä, mutta sinä tiedät? Vai millä perusteella ajattelet, että minulla on anoppiriitoja?
Onko sinulla jotain tietoa minun ja isäni suhteesta, jota minulla itselläni ei ole? Onko sinulla niin paljon tietoa ylipäätään isästäni, että voit kehoittaa minua toimimaan hänen kanssaan jotenkin eri tavoin kuin nyt toimin?
Jos vaikka näihin vastaisit aluksi, niin pääsen ehkä johonkin ymmärrykseen viestisi pointista.
Yleensä se vaan on niin, ettei vanhemmille omista suhteista, tyttö/poikaystävistä, seksistä yms. kerrota. Ne eivät vain kuulu vanhemmille.
On ihan eri juttu puhua luotettavalle ystävälle suhteen ongelmista kuin omalle äidille. Jos tätä eroa et ymmärrä, sitä on turha sinulle selittääkään.
Tyttöystäväsi raivostui ihan aiheesta. Kuka tahansa muu normaali nainenkin olisi niin tehnyt. Aiotko seuraavaksi mahdollisesti ottaa äitiisi yhteyttä ja kysyä, kun ei enää seiso, mitä teet. Pidättekö seksisstä taukoa vai auttaisiko pornon katselu?
Mihin vedät rajan, mitä kysyt ja mitä et. Kuinka tyttöystäväsi voi luottaa enää sinuun, kun ei tiedä, mitä henkilökohtaisia asioita olet hänestä/teistä puhunut. Ystävällä voi olla myös objektiivisempi näkökanta asioihin kuin äiteellä, joka tietenkin katsoo asioita äidin näkökulmasta pikkupoikansa hyväksi.
....mutta aina kannattaa miettiä onko aivan pakko kertoa tyttöystävälle kenen kanssa on puhunut? Liika rehellisyys parisuhteessakin on tyhmää. Muista, että tyttöystäväsi on vain ihminen, joten kunnioita hänen tunteitaan ja vaikene silloin, jos tiedät hänen loukkaantuvan.
Apua pitää hakea, jos ei itse tiedä enää mitä pitäisi tehdä ja vanhemmat ovat ihan hyvä luottokohde kuin kuka tahansa muukin.
Pidä huoli, että äitisi on luottamuksesi arvoinen ja kohtelee tyttöystävääsi jatkossa hyvin. Joskus äidit nimittäin tuppaavat olemaan vähän omistushaluisia ja tulevat vain ruokituksi ennakkoluuloissaan, jos oma poika itkee olkapäätä vasten vaatien lohdutusta tyttöystävän takia.
Ethän varmaan sitä tarkoittanut oikeasti, että kaikkea saa puhua ja tehdä, kunhan elämänkumppanille ei kerro eikä tämä tiedä?
Kaiken kertomisessa kumppanille ei tietenkään ole mitään järkeä, omaa elämää ja aikaa pitää olla. Mutta jos suhteeseen lähdetään siltä pohjalta, että tahallaan salaillaan asioita ja kerätään elämänkumppaneiden välille sanomattomia salaisuuksia, ei tule elämästä helppoa. Silloin kai olisi parempi jäädä elämään suhdetta sen yhden naisen (äidin) kanssa, joka kanssa voi olla rehellinen salaamatta mitään?
sitten varmasti kerrot tulevalle miehellesi kuinka käyt näiltä palstoilta hakemassa pönkitystä anoppiasi vastaan häidenjärjestelyiden lomassa. Hän varmasti pitää ajatuksesta kovasti....Noin niinkuin että voi olla rehellinen ja salaamatta mitään.
>> "Kaiken kertomisessa kumppanille ei tietenkään ole mitään järkeä, omaa elämää ja aikaa pitää olla"
Terveellä itsetunnolla varustettu nainen ei koe puolison äitiä uhaksi, dumppaa se manipuloiva narttu tienposkeen ja etsi parempi.
katsele tuollaisia tossukoita joilla ei korvien välissä mitään liiku. Minne se raja vedetään neuvojen kysymisessä? Onko se äiti sängyssäkin mukana neuvomassa ja pitämässä poikaansa kädestä?
suuttui........... Ei äidiltä kysytä tuollaiseen asiaan neuvoja kun kyse on kuitenkin kahden ihmisen parisuhteesta ja tunneskaaloista joissa eletään.
Sinähän tiedät mitä tunnet ja ajttelet ei äitisi.
Äitisi ei elä parisuhdettanne joten hänen neuvonsa tuollaisessa asiassa ei voi olla muuta kuin se että sanoo sinulle sen että tiedät itse parhaiten mitä haluat ja mihin ryhdyt.
Valitettavasti äidit voivat johtaa harhaan kun ajattelevat omasta mielestään lapsensa parasta.
tykkäisit jos tyttöystäväsi olis mennyt keysymään isältää parisuhdeneuvoja? Tullut sitten sinulle sanomaan, että "isänikin oli sitä mieltä, että meidän olisi hyvä pitää breikki" Eikö sinulle tulisi sellainen olo, ettei SINUN mielipidettäsi arvosteta? Kyllä isi tietää, vai tietääkö?
kukaan muu ei voi teidän parisuhteestanne ja tunteistanne tietää kuten te itse. Äitisi saattaa olla viisas, kuten moni muukin äiti, mutta äidilläsi ei ole teidän tunteita. Samoin minusta on epäreilua kysyä sinun äidiltä neuvoja teidän yhteisiin päätöksiin, varsinkin kun teet sen hänen kanssaan kahden kesken. Tai pidä keskustelu ainakin omana tietonasi.
Mielestäni neuvonantajan pitäisi olla "puolueeton" ja jos haluatte ulkopuolisen kommentteja, niin keskustelkaa kaikki yhdessä, jotta molemmat osapuolet saavat kertoa omista tuntemuksistaan.
hänhän kertoo vain kertoneensa..., ja sitten ihmettelee, että eikö saisi kysyä jne.
puhutaanhan sitä muillekin että mitä nyt on tehty jne.
tästä taas jotkut ottivat "herneen nenään" kun oli kysymys äidistä,
eli sama vanha "kuuma peruna" -aihe,,ei kai hän nyt sentään mitään intiimiä kerro äidilleen,
tyttöystävä sai raivarin, kun EI olis halunnut breikkiä ja sai hyvän syyn tästä tapauksesta "kerroin äitille"
Täällä on jatkuvasti jotain ihmeellisiä selvänäkijöitä näillä palstoilla, ollaan tietävinään tuntemattomien ihmisten suhteista vaikka mitä.
Kantsis hieman vaimentaa tuota harhaluulemista.
Tasan kukaan ei voi tietää joidenkin muiden neljän seinän sisällä tapahtuvasta elämästä.
Toivottavasti silmäsi ovat auenneet naisten raadollisuudesta tämän ketjun myötä. Yleisesti ottaen tyttöystävät/miniät haluavat suhteet poikki pojan vanhempien kotiin mahdollisimman nopeasti, viimeistään kun esikoinen syntyy. Syynä lienee jonkinasteinen mustasukkaisuus vaikkakin äidin/vaimon rakkaus ovat kaksi niin eri asiaa ettei niitä voi edes verrata, eikä kumpikaan rakkaus ole toiselta pois vaikka miniät näin tuntuvat luulevan. Joten nyt osaat kiinnittää tähänkin asiaan huomiota elämänkumppaniasi valitessa. Kyllä ilmeisesti se oma äiti on luotettavin ja paras kuuntelukumppani mieltäsi painavissa asioissa, onhan hän jo luottamuksesi ansainnut, päätökset varmasti teet kuitenkin itse. Tosin ehkä kannattaa jättää mainitsematta se, että olet äitisi kanssa puhunut.
paikkaansa. Että äiti olisi pojalle paras keskustelukumppani parisuhdeongelmissa. Kyllä se on parin itsensä keskenään selvitettävä asiansa, korkeintaan ystävien tai sisarusten kanssa keskustellen. Itse en ainakaan voi mitenkään sanoa, että olisin paras auttaja lasteni parisuhdeongelmissa. En halua sitä edes olla. Enkä halua tietää edes mitään heidän syvimpiä juttujaan puolisoidensa kanssa. Ne on heidän juttujaan ne. t.omaa elämää elävä mummo
Jso tyttöystävänne ovat raadollisia, niin parempi että pysytte sinkkutytöistä kaukana. Ja menette äidin kanssa sänkyyn.
Kaikki miniät haluavat, ettei oma rakas poika enää ikinä ole missään yhteydessä äitiinsä. Miesten ei kannata seurustella ollenkaan; oman lapsuuden perheen ulkopuolisista heitukoista on vain haittaa ja harmia. Silmätkin repivät päästä.
Oma äiti on se, johon kannattaa turvata kaikissa elämän tarpeissa "kunnes kuolema meidät erottaa".
eivätkä ressukat ymmärrä että ovat samassa jamassa jonain päivänä. Ja onhan siinä tullut näytettyä hyvää esimerkkiä omille mukuloille.
Itselleni ei tulisi mieleenikään kertoa äidilleni parisuhteeni ongelmista. Olen itse nainen, ja mielestäni ne on asioita, joita ei puhuta kummankaan vanhemmille. Siitä tulee vaan sotkua. Ja pahaa mieltä kumppanille, jos kuulee että on anopille puhuttu.
Itse asiassa en puhu parisuhteen ongelmista myöskään ystäville, koska asiat harvoin pysyvät salaisuuksina.
Sinun ja tyttöystäväsi välit ja asiat ja varsinkin ongelmat kuuluvat vain teille eikä kenellekkään muulle. Tyttöystäväsi ei suuttunut siitä että "kysyit neuvoa äidiltäsi" kuten itse haluat passiivisagressiivisesti juoraumistasi kutsua vaan siitä että tosiaan levittelet ongelmiasi muille ihmisille.
Tahdoit tahallaisesti loukatat tyttöystävääsi kertomalla hänelle että olit puhunut ongelmistanne muiden ihmisten kanssa. Mitä yritit hänelle kostaa; enpä ihmettele jos tyttösi tahtoo taukoa pitää jos kerran olet tuommoinen kostonhaluinen henkilö. Menepäs nyt itseesi ja mieti mikä oli se asia jota hän yritti sinulle montaa kertaa takoa päähän mutta jota arvostelua/neuvoa et vain suostunut ottmaan vastaan ja nyt hän tahto pitää taukoa? Mieti ja puhu siitä tyttöystäväsi kanssa ja jätä jo moistet lapselliset kosto-toimenpiteet pois tai menetät tyttösi. NIIN ja muista myös pyytää anteeksi sitä että menit juoruamaan teidän asioitanne sellaisill eihmisile joille ne eivät kuuulu.
Luin äskein viestiketjun läpi, ja ymmärrän nyt paremmin miksi hän suuttui siitä. Minusta kuitenkin tuntuu ettei kaikki ovat ymmärtäneet miten se oikeasti meni. Eli, me ollaan YHDESSÄ tyttöystäväni kanssa keskusteltu siitä että pitäisikö pitää breikki, ja kysyin äidiltäni mitä MIELTÄ hän oli siitä. Se ei mennyt niin, että äitini olisi ehdottanut että meidän tulisi pitää breikki. Hän sanoi vaan että se VOISI olla hyvä idea, ja usein hänen neuvoistaan kannattaa ottaa huoli. Ymmärrän nyt paremmin miksi hän suuttui siitä, mutta myös sitä, etten välttämättä toiminut ihan oikein menemällä äidin luo kysymään neuvoja. Tämä ei ollutkaan niin yksinkertaista mitä aluksi luulin...
Pitääkö minun alkaa seurustella tämän uuden tytön kanssa?
Jospa odottaisit vähän, jos et itse kerran tiedä. Liittyykö siihen breikin odotteluun/välttelyyn, jotain niin drmaattista, että siihen tarvitsee kysyä äidiltä jotain? Tuntuu, että tyttöystäväsi raivostui siitä, että olet ottanut aiemminkin tavaksi kysyä vain viattomasti äidiltä. Joskus tulee aika aloittaa oma elämä, ja se olisi hyvä aloittaa nyt. On epäreilua tyttöystävääsi kohtaan, kun hän ei tiedä, kenen komentoja kuuntelet. Raivostuisin suunnattomasti, jos mieheni menisi ja juttelisi äidilleen mistään meidän henk.koht.asioista. Tämän rinnalla nämä anopin ja apen auttamiskeikat tuntuvat leikiltä verrattuna suhdejuttujen lepertelyihin. Ne eivät yksinkertaisesti kuulu äidillesi.
Ja päinvastoin kuin useimmat miehet täällä luulevat, me naiset emme kerro tyttöystävillemme suhteemme kriiseistä. Suomalainen aikuinen nainen kertoo tyttöystävälleen, vasta sitten jos suhde on jo ohi, tai mies lyö häntä. Molemmista olen kuullut, en koskaan, että me nyt hei mietitään eroa, pitäiskö mun sun mielestä erota. !!!
Kyllä mun ex-vaimo ainakin kertoi kaikki asiansa ja meidän väliset jutut niin tyttö-ystävilleen kuin myös täysi-ikäisille lapsilleen.
enpä ole vielä naisihmiseen tavannut joka ei suhteensa kiemuroita kerro lyhyenkin tuttavuuden jälkeen. Kyllä se vain yleistä on että tyttöjen kanssa tuuletetaan tunteita, niin ja miksei äidinkin...Tuulettelen minäkin ja saan sitä kautta jaksamista vaikeissa tilanteissa, turha sitä on kaunistella.
ainakaan haittais, vaikka miehelläni olis hyvät suhteet vanhempiin, ja niiltä vois kysyä asiasta kuin asiasta neuvoa... mutta tunnetusti olen eri mieltä kuin muut, mutta ei se mua haittaa. kirjoitin silti oman näkemykseni asiasta.
Kuule, jos kysyt neuvoja muilta parisuhdettanne koskevissa asioissa, sinun pitää kysyä lupa myös suhteen toiselta osapuolelta. Siinähän on kyse myös hänen yksityisasioistaan elikkä parisuhteensa sisällöstä!
Olkoon äitisi vaikka kuinka läheinen ihminen sinulle, niin parisuhteesi asiat eivät hänelle kuulu. Tyttöystäväsi suuttui kyllä aivan aiheesta.
Siis niinkuin olen jo pitkään ymmärtänyt:
- miehet eivät saa kysyä keneltäkään mitään
- paras kun ei yleensäkään puhu mitään
- päätökset on paras tehdä kuuntelematta ketään
HILJAA!! Minä olen nyt vaiti.
Näin on, mies ei saa puhua suhteestaan muille ilman lupaa.
Mutta saako nainen?
Kysyvätkö naiset lupaa miehiltään kun puhuvat suhteestaan ystäviensä ja omien vanhempien kanssa?
Sellaista ei vielä ole tullut vastaan että olisi lupaa kysynyt, on jopa lähetetty sähköposteja jotka on tarkoitettu vain seurustelu kumpanille omalle pestikselle.
Mies ei halua, että suhteesta puhutaan kenellekään. Kuitenkin hän ainaki alussa kertoi asioista äidilleen. Jouduin jopa kuulemaan hänen äidiltään, että miehellä on vähän rankkaa suhteessa, eikä hän jaksaisi enää. Mies ei ollut puhunut minulle mitään.
Sanoin heti, että sellainen peli ei vetele. On todella nöyryyttävää kuulla asioista vasta anopilta.
Mies sanoo, etten saisi puhua parhaalle ystävälleni. Kuitenkin, ilman parasta ystävääni en olisi jaksanut. Olisin tullut hulluksi jos olisi saanut puhua. Kotona kun ei saa juuri puhua, koska miehen mielestä puhuminen on turhaa eikä se auta ketään.
Olen sanonut miehelleni, että minua ei haittaa jos hän puhuu ystävälleen. Se on terapeuttista. En kuitenkaan halua, että hän puhuu äidilleen. En minäkään äidilleni halua meidän intiimi asioista puhua. Mies ei kuitenkaan halua puhua kenellekään. Sitten hän yhtäkkiä pimahtaa ja vuodattaa kaikken paskan päälleni. Hän ei ymmärrä, että puhuminen etukäteen vaikka ystävän kanssa auttaisi.
Tosin, tiedän että miehen ehkä on vaikea puhua toiselle miehelle. Pitäisikö ohjata mies psykiatrille?
ideaa on edes elää noin kuluttavassa suhteessa? Miehelläsi on vaikea puhua ihmisille ja sinä sitten kielsit miestäsi puhumasta sen ainoan ihmisen kanssa kenen kanssa hän pystyi puhumaan, ihan itseäsi saat kiittää näistä "paskan kaadoista"
No kun ei hän pystynyt oikeastaan puhumaan äitinsäkään kanssa. Oli vaan ääneen todennut, että ei jaksa. Miehen puhumattomuus johtuukin hänen mielestään siitä, ettei heillä kotona ole koskaan saanut puhua asioista. Lisäksi mies on sanonut äitiään tunnevammaiseksi. Hän ei jotenkin ymmärrä eikä osaa käsitellä tunteita. Samaa ongelmaa on miehen siskolla, joka tosin puhuu taukoamatta. Hänkään ei kuulema ole koskaan saanut puhua kotona.
Joten käytin väärää sanaa "puhua" kun hän kertoi asiasta äidilleen.
Vai et ole mammanpoika. Haet kuitenkin mielipiteellesi vahvistusta, eli kysyt sieltä, mistä varmasti saat myönteisen kannan. Varmasti mamma valitsee sulle seuraavan mimmin marttakerhosta, niin tulee mieleinen, niin pojalle kuin äidille.
johtuen siitä kun miniä pelkää kuollakseen anoppiaan, ja sitä että on "poikansa puolella"
Herätys! Ei mene noin mustavalkoisesti jutut.
Miten minä olisin voinut tietää sen, että äitini olisi samaa mieltä kanssani? Kävi muuten mielessäni että entäs jos hän olisikin ollut eri mieltä kanssani? Itse uskon että hän vain ajattelee minun parastani, ja oikeasti pyrkii siihen että jakaa sekä minun ETTÄ tyttöystäväni kannalta hyviä neuvoja.
Kun lukee näitä kirjoituksia saa helposti sen kuvitelman että naisilla olisi vain huonoja kokemuksia anopeista. Onko tosiaan niin? Onko minun äitini ainoa hyvä anoppi enää jäljellä?
kärkkäimmät miniät täällä latelevat "totuuksiaan". Itse olen seurannut näitä palstoja vasta pari viikkoa ja kieltämättä anoppeihin suhtaudutaan kielteisesti mitä ihmeellisemmistä syistä. On täällä muutama miniä yrittänyt pitää appivanhempiensa puolia kehuen heitä. Kieltämättä olen vasta herännyt "pelkäämään" omien poikieni puolesta. Aikaisemmin en osannut edes kuvitella että voisi noin hankalia suhteita olla. Olin aina kuvitellut että miniät eivät kelpaa anopeille mutta täällä saa sen käsityksen ettei sellaista anoppia ole syntynyt jonka kanssa voisi tulla toimeen. Minusta siinä että kysyit mielipidettä ei ollut mitään väärää, jokainen normaali äiti ajattelee vain lapsensa parasta ja elämänkokemuksesta on varmasti apua. Päätöksenhän sinä kuitenkin teet itse joten vaikka äitisi olisi vastannut toisin, olisit ehkä sen breikin kuitenkin pitänyt jos siltä tuntui. Jo se että breikkiä harkitaan antaa syyn epäillä että se on tarpeen.
Onhan tässä tullut luettua aika erikoisista "tapauksista", joten ymmärrän kyllä miksi jotkut suhtautuvat kriittisesti anoppeihinsa. Kai se on niin ettei tänne viitsi kirjoitella ellei löydy hyvä syy siihen, ja mikä on parempi syy kuin se että saa mustamaalata anoppinsa, koska sitä kukaan ei kehtaa tehdä tosielämässä.
Totuus on kuitenkin se, ettei ainakaan minun tyttöystäväni saisi olla kiukkuinen siitä että otin tämän asian puheeksi äitini kanssa, koska niillä on aina ollut hyvät välit keskenään. Vai onko jotain jäänyt joskus näkemättä... :(
tosiaan voinut jäädä huomaamattakin jotain, vaikea sanoa. Täällä lukemistani kirjoituksista on käynyt ilmi että usein esikoisen syntymän jälkeen nämä ristiriidat kärjistyvät. En jaksa millään uskoa että se voisi muuttaa niin paljon tilannetta jos välit kerran aikaisemmin ovat kunnossa. Itselleni ei niin käynyt, olen ilmeisesti yksi niistä harvoista kenellä on ihana anoppi, mukana meidän elämässä, erilaisia ihmisiä olemme mutta ikinä ei riitaa ole syntynyt. Nuori kun olet, niin sinulle olikin ehkä hyvä tutustua tähän palstaan, osaat näin ajatella näitäkin asioita ehkä eri kantilta kun olet jo valmiiksi nähnyt miten hankaliksi asiat saattavat kääntyä ja näin kiinnittää huomiota tyttöystäväsi luonteeseen ehkä vielä tarkemmin. Eräässä jutussa olikin aika osuvasti sanottu että jos ei ole paha anoppi niin siitä sitten tehdään paha.
Hyvä mies ei tuollaisia asioita kysytä äidilta koska sinahän sita tyttöystävääsi nait eikä aitisi. Ei ihme jos tyttöystäväsi syyttuu kun tollaisia meet äidiltäsi kysymään. Tällaiset asiat päätetään itse eikä kysytä neuvoja pitää olla päätöksentekokykyä.
Ajattele nyt vähän. Miten helkkarissa äitis voi neuvoa sua aikuista miestä, perheasioissa. Jos yleensä olet täysjärkinen mies, et edes kerro mutsilles asioitas. Mutsis pitää sua narussaan. Mielistelee sua ja haukkuu puolisoas. Herää törppö. ITSENÄISTY.... Kysy neuvoa tyttöystävältäsi
tytöthän KAIKEN tietää, eivätkä tuijottele omaa napaansa vastatessaan, johan oli neuvo. Eiköhän tämä elämää nähnyt äiti ole kuitenkin vähän viisaampi kuin tyttöystävät.
Olen sitä mieltä, että olet vapaa puhumaan omista asioista kenen kanssa haluat.
Vaikka asia koskee myös tyttöystävääsi, hänen on sopeuduttava siihen, että sinä olet oma persoonasi ja hän on omansa ja molemmat keskustelette kenen kanssa tahdotte sekä omista että yhteisisitä ongelmista.
Uskon, että aivan saman asian hän voi tehdä oman äitinsä kanssa ja varmasti pitää sitä ihan luonnollisena.
Pojille se jotenkin ei muka olisi sallittua vaan siitä tuomitaan heti mammanpojaksi.
Ole ylpeä siitä, että olet kypsä nuorimies ja kykenet keskustelemaan äitisikin kanssa kuten aikuinen ihminen. Minä nostan sinulle hattua ja kannustan edelleenkin säilyttämään lämpimän suhteen äitiisi tyttöystävästä huolimatta. Toivon, että hänkin tajuaa sen, ettei seurustelu saa riistää pojalta äitisuhdetta kun eihän se riistä sitä tytöiltäkään, pikemminkin monesti vahvistaa, olen huomannut.
Äidilläsi on enemmän elämänkokemusta ja näinollen hän varmasti osaa antaa neuvoja ihan puolueettomasti, teidän molempien parasta ajatellen.
Onnea sinulle nuorimies ja toivotaan, että tyttöystävikin, kuka se sitten tuleekin olemaan, kypsyy aikuisuuteen ja kykenee rakentamaan hyvän suhteen sinunkin äitiisi.
Kannattaakin tehdä heti alkumetreillä selväksi miten suhtaudutaan appivanhempiin ja miten suuri osa heille annetaan yhteisessä elämässä, sitten kun sitä aletaan rakentaa.
Sillä tavalla saavutatte antoisat ja sopuisat perhesuhteet jotka yhteistä tulevaisuutta rakentaissa ovat todella tärkeitä.
Itse olen sitä mieltä, että appivanhemmat kuuluvat osana perheeseen ja heille tulisi antaa se arvo minkä he ovat ansainneet. Myöhemmin heistä tulee ukkeja ja mummuja ja ketkä ovat jossain tietyssä vaiheessa lapsille tärkeämpiä kuin isovanhemmat.