Hyvät naiset, oletteko havainneet saman seikan kuin minä? Tunnen mieheni viimeistä piirtoa myöten. Tiedän tarkalleen mitä hän ajattelee milloinkin, mitä aikoo seuraavaksi sanoa, miten käyttäytyy missäkin tilanteessa, kun taas minä olen hänelle täydellinen mysteeri. Hänellä ei ole minusta pienintäkään aavistusta, vaikka olen läsnä aina. Hän ei osaa lukea minua niin kuin minä osaan lukea häntä. Missä hänen lukutaitonsa on?
lukutaidottomat miehet
abc
12717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ohhoh, kyllähän meillä on tilanne juuri toisinpäin. Vaimo tekee täsmälleen samat maneerit päivästä toiseen, ja höpöttää samat typerät jutut aina. Eikä lue mitään, ei ota vastaan uutta, eikä uusiudu itse.
osaa.
Otan osaa. Sulla on yksinkertaisesti tyhmä vaimo. Mutta ihmeellisitä tässä onkin että minun mieheni ei ole ollenkaan tyhmä, ainoastaan täydellisen ennalta-arvattavissa. Hän ei ole yllättänyt minua tasan kertaakaan koko 15-vuotisen yhteiselomme aikana. Turvallista ja tylsää. Toisaalta pidän kyllä hänet mieluumin kuin jonkun valheita suustaan suoltavan epäluotettavan helppoheikin.
Olen omassa liitossani huomannut saman. Vaimoni lukee minua kuin avointa kirjaa ja minä taas en pääse hänen aivoituksistaan millään perille. Ja on jo 25 yhteistä vuotta takana
Taitaa se naisen logiikka olla miehelle välillä ylivoimaista
Joo näin se varmaan on, että naiset pystyvät tunnetusti tekemään montakin asiaa yhtä aikaa ja miehillä nipinnapin riittää aivokapasiteetti yhden asian hallitsemiseen. Elikä jos naisen kanssa kommunikoi on viesti tulva miehen aivokapasiteetille kertakaikkiaan liian suuri. Mies pystyy juuri ja juuri seuraamaan verbaalista ilmaisua, mutta että pitäisi siinä sivussa kyetä vielä seuraamaan esim. elekieltä ...se vaan on liikaa.
Naiset taas vastaavasti ovat kehittyneet tunneälyllisesti ottamaan vastaan muitakin viestejä ja toisen käyttäytymisen tulkitseminen sekä ennustaminen ei liiemmalti tuota vaikeuksia. Olen tämän havainnut myös omassa avoliitossani. Ja sekös miesraukkaa ärsyttää. Mitään ei voi pitää enää salassa.
Alkakaa miehet homoiksi, niin tämäkin ongelma poistuu.
Olipa provosoiva ja sovinistinen viesti...
"Alkakaa miehet homoiksi, niin tämäkin ongelma poistuu."
toivot!
lesbo. Vaan ihan hetero.
Hahhaa
että olet 30-vuotias? Kirjoituksesi kun tuntuvat lähinnä 15-kesäisen kirjoittamilta...
Olen miettinyt ihan samaa kotona, kun olen katsellut sitä toista ja aavistanut hänen toimintansa, ennen kuin hän niitä edes ääneen miettinyt. Olenkin joskus etukäteen kysynyt ja saanut tympeän ja empivän vastauksen. Mieheni ei pidä siitä, että aavistelen ja mietin asioita etukäteen. Hän on sitä mieltä, että kaikki aikanaan. Joskus hän ei ole vielä joitain asioita edes itse ehtinyt tajuamaan, kun jo olen hän tekemisensä iltaan asti aavistellut. Mies käyttäytyy aina tietyn kaavan mukaan ja asiat menee kuin juna raiteillaan.
Mutta tässä se suurin ero varmaan onkin. Miehet ei mieti asioita etukäteen, he eivät halua murehtia tulevia. He menevät eteenpäin samaa tuttua rataa myöten, itse asiaa edes tajuamatta. Jos radalle tulee esteitä, he tuskastuvat, kun mikään ei mene niin kuin on suunnitellut tai se on ennen mennyt. Miehet on niitä kuuluisia tekijöitä ja naiset ajattelee välillä vähän liiankin monimutkaisesti.
Ongelma miesten ja naisten kommunikoinnissa tulee, kun mies sanoo asian suoraan, tarkoittaen sitä mitä sanoo, ja nainen yrittää etsiä hänen sanomisistaan piilomerkityksiä. Tai vaihtoehtoisesti, kun nainen sanoo asian kiertäen, ja mies ei osaa tulkita oikein sanojen väliin piilotettuja piilomerkityksiä.
Koska miehet ajattelevat loogisen yksinkertaisesti, on heidän helppo kommunikoida keskenään, mistä johtuen samanlaisia selvittämättömiä konflikteja, ei miesten välille pääse aivan yhtä helposti syntymään. Kun konflikteja syntyy, ne purkautuvat agressiona, mikä on kuitenkin onneksi melko harvinaista. Koska naiset ajattelevat tunteilla, ja etsivät usein lauseista piilomerkityksiä ja sanojen painotteita, tulkitsevat he usein toisenkin naisen viestit väärin, mistä syntyy usein helposti solmutilanteessa olevia riitoja, jotka usein johtavat ystävyyssuhteen katkeamiseen (ainakin hetkeksi).
tai vaihtoehtoisesti, omaat telepaattisia kykyjä.