Kirjoitan tälle palstalle tarinani, omaa sukuani en jaksa enää näillä asioilla häiritä, kun kaikenhan pitäisi olla hyvin.
meillä on kaksi pientä lasta, mies ja minä. On talo, yhteinen yritys ja minulla ihana työ. Sairastuin ensimmäisen lapseni myötä masennukseen-toinen lapsi oli jo helpompi, jaksoin nauttia taas elämästä, lapset syntyivät hetiperäkkäin.
Miehelläni oli kaksi sivusuhdetta, viimeisin päättyi n. vuosi sitten. Annoin ensimmäisen anteeksi, toisesta hain avioeroa-joka yhteisestä päätöksestä peruttiin. Mieheni on minulle ollut aina tosirakkaus-toki nuorempana oli paljon muitakin. Miehelleni olin ensimmäinen nainen. Nämä suhteet laitoin miehen kolmenkympin-kokemattomuuden piikkiin, onhan hän hyvä mies, lapsille ja minulle. Riitoja toki oli, väsymyksestä-rahasta, kenelläpä ei olisi. Itse ajattelin aina että nämä kuuluvat elämään, mies ilmeisesti haki lohdutusta muualta. Toki sanoo rakastavansa minua- ja toisaalta sen uskonkin. Pettämisten aikoihin toki sain syyt niskoilleni miten kaikki oli minun syytäni....toki ei ollut.Ajattelin ja ajattelen vieläkin että miehessäni on narsistin vikaa....
Vuoteen ei mies ole antanut aihetta epäilyksiin- ainakaa selvästi, puhelin on ok ja kotiintuloajat on ok. Seksi sujuu, mitä nyt mies käy pornosivuilla netissä...siitä en viisti mekkalaa nostaa-en jaksa. Epäilyni vain väsyttää, en jaksa olla ihminen joka epäilee ja kyttää, itse en ole koskaan antanut miehen edes tuntea epäilystä että minulla olisi jotain salattavaa, ja hän sen tietää 100% varmasti. Moni muu olisi eronnut varmasti tällaisesta mmiehestä ja monesti mietinkin että miksi minä annoin hänen kohdella itsenäi näin, ja toistuuko tämä kolmannen kerran. Mihinkään lomille lasten kanssa en ilman miestäni voi lähteä ja kaikenlainen luottamus muutenkin on nollassa mitä mieheeni tulee. Harrastan hänen taskujensa penkomista yms. joka ei ole koskaan aikaisemmin (ennen pettämisiä) tullut edes mieleenikään. Mies tietää että epäilyni eivät koskaan katoa-naureskelee asialle, mutta ei ymmärrä että se myös satuttaa minua, en halua olla tällaisessa suhteessa.
Mieheni tuli viimeyönä kotiin 05.30. kertoi heittäneensä jonkun kaverin töiden jälkeen vähän kauemmaksi kaupungista ja ajaneensa vähän harhaan maaseudulla. Työt hänellä loppuivat 02.30.Soitin hänelle 05.00 kun heräsin ja miestä ei sängyssä näkynyt, vastasi heti hiljaisella äänellä ja sanoi olevansa autossa, kerroin ettei kuulu auton hyrinää johon kertoi olevansa kahvilla kaverinsa kanssa ja tulee ihan heti. Tulikin ja riisututin mieheni olohuoneeseen tutkiakseni hänet perusteellisesti, mies sen teki ja mitään en löytänyt. Kapakassa ei ollut kun vaatteet eivät haisseet tupakalle. Mies meni nukkumaan, antoi puhelimensa minulle ja minä lähdin töihin-puhelimessakaan ei ollut mitään erikoista, normaaleja kavereiden numeroita, jotka tiedän.
Eli ei tunnu kivalle tällainen, En enää tiedä mitä uskoa. Tunnen oloni kyyläksi ja idiootiksi. Mitään masennuspillereitä en suostu syömään, koska tiedän minkä vuoksi olen masentunut-epäluottamuksen ja mitään pilleristiä minusta ei miehen tekosien vuoksi saa. Haluan elää normaalia perheelämää lasteni ja toivottavasti myös miehni kanssa-jos saan jollain konstilla luottamuksen palaamaan, mutta jos se tällaisena jatkuu niin en halua, mielummin eroan.
Mitä te minun tilanteessani tekisitte? Onko jotain keinoa unohtaa kaikki vanha?hairahtuuko mieheni vielä?Miksi tunnen itseni riittämättömäksi?Olenhan hyvännäköinen, sosiaalinen, mukava ihminen, meillä on ihanat lapset ja kaikki pitäisi olla hyvin, rakastan miestäni hyvin paöjon kaikesta huolimatta. Tunnen että hänkin taitaa kuitenkin yrittää olla, ja on sitoutunut perheeseemme, mutta riittääkö se hänelle vieläkään????
meillä on kaksi pientä lasta, mies ja minä. On talo, yhteinen yritys ja minulla ihana työ. Sairastuin ensimmäisen lapseni myötä masennukseen-toinen lapsi oli jo helpompi, jaksoin nauttia taas elämästä, lapset syntyivät hetiperäkkäin.
Miehelläni oli kaksi sivusuhdetta, viimeisin päättyi n. vuosi sitten. Annoin ensimmäisen anteeksi, toisesta hain avioeroa-joka yhteisestä päätöksestä peruttiin. Mieheni on minulle ollut aina tosirakkaus-toki nuorempana oli paljon muitakin. Miehelleni olin ensimmäinen nainen. Nämä suhteet laitoin miehen kolmenkympin-kokemattomuuden piikkiin, onhan hän hyvä mies, lapsille ja minulle. Riitoja toki oli, väsymyksestä-rahasta, kenelläpä ei olisi. Itse ajattelin aina että nämä kuuluvat elämään, mies ilmeisesti haki lohdutusta muualta. Toki sanoo rakastavansa minua- ja toisaalta sen uskonkin. Pettämisten aikoihin toki sain syyt niskoilleni miten kaikki oli minun syytäni....toki ei ollut.Ajattelin ja ajattelen vieläkin että miehessäni on narsistin vikaa....
Vuoteen ei mies ole antanut aihetta epäilyksiin- ainakaa selvästi, puhelin on ok ja kotiintuloajat on ok. Seksi sujuu, mitä nyt mies käy pornosivuilla netissä...siitä en viisti mekkalaa nostaa-en jaksa. Epäilyni vain väsyttää, en jaksa olla ihminen joka epäilee ja kyttää, itse en ole koskaan antanut miehen edes tuntea epäilystä että minulla olisi jotain salattavaa, ja hän sen tietää 100% varmasti. Moni muu olisi eronnut varmasti tällaisesta mmiehestä ja monesti mietinkin että miksi minä annoin hänen kohdella itsenäi näin, ja toistuuko tämä kolmannen kerran. Mihinkään lomille lasten kanssa en ilman miestäni voi lähteä ja kaikenlainen luottamus muutenkin on nollassa mitä mieheeni tulee. Harrastan hänen taskujensa penkomista yms. joka ei ole koskaan aikaisemmin (ennen pettämisiä) tullut edes mieleenikään. Mies tietää että epäilyni eivät koskaan katoa-naureskelee asialle, mutta ei ymmärrä että se myös satuttaa minua, en halua olla tällaisessa suhteessa.
Mieheni tuli viimeyönä kotiin 05.30. kertoi heittäneensä jonkun kaverin töiden jälkeen vähän kauemmaksi kaupungista ja ajaneensa vähän harhaan maaseudulla. Työt hänellä loppuivat 02.30.Soitin hänelle 05.00 kun heräsin ja miestä ei sängyssä näkynyt, vastasi heti hiljaisella äänellä ja sanoi olevansa autossa, kerroin ettei kuulu auton hyrinää johon kertoi olevansa kahvilla kaverinsa kanssa ja tulee ihan heti. Tulikin ja riisututin mieheni olohuoneeseen tutkiakseni hänet perusteellisesti, mies sen teki ja mitään en löytänyt. Kapakassa ei ollut kun vaatteet eivät haisseet tupakalle. Mies meni nukkumaan, antoi puhelimensa minulle ja minä lähdin töihin-puhelimessakaan ei ollut mitään erikoista, normaaleja kavereiden numeroita, jotka tiedän.
Eli ei tunnu kivalle tällainen, En enää tiedä mitä uskoa. Tunnen oloni kyyläksi ja idiootiksi. Mitään masennuspillereitä en suostu syömään, koska tiedän minkä vuoksi olen masentunut-epäluottamuksen ja mitään pilleristiä minusta ei miehen tekosien vuoksi saa. Haluan elää normaalia perheelämää lasteni ja toivottavasti myös miehni kanssa-jos saan jollain konstilla luottamuksen palaamaan, mutta jos se tällaisena jatkuu niin en halua, mielummin eroan.
Mitä te minun tilanteessani tekisitte? Onko jotain keinoa unohtaa kaikki vanha?hairahtuuko mieheni vielä?Miksi tunnen itseni riittämättömäksi?Olenhan hyvännäköinen, sosiaalinen, mukava ihminen, meillä on ihanat lapset ja kaikki pitäisi olla hyvin, rakastan miestäni hyvin paöjon kaikesta huolimatta. Tunnen että hänkin taitaa kuitenkin yrittää olla, ja on sitoutunut perheeseemme, mutta riittääkö se hänelle vieläkään????
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vittu että te naiset ootte tyhmiä!!!!!!!!!!!!!!
no ei tietysti kuulu auton hyrinää, ku ukkonsa oli vieraissa. Voi että akat ihan tietein pettää itseänsä.
jos molemmat tai jompikumpi alkaa kyttäämään tekemisiä. Omassa suhteessa ei tulisi kuulonkaan moinen. En voisi ikinä "alentua" tutkimaan toisen taskuja, postia en mitään...
Kumppani on "uteliaampi" kuin minä, mutta ei hänkään tekisi sellaista, minkä tietää loukkaavan.
Jos on riittävän hyvä ja vahva itsetunto niin toista tekemisineen ei tarvii vahtia.
Olen sanonut kumppanille, että jos löydät paremman, niin perään en itke. Se tiedostus on riittänyt molemmin puolin ja käymme omien ystävien kanssa joskus omissa menoissamme.
On aivan varmaa, että suhde/liitto hajoaa siihen, että toinen ei luota.En jaksaisi montaa kertaa selitellä ja viimeinen pisara olisi jos tietäisin että on pengottu henkilökohtaisia juttuja, kuten laukkua, kännykkää ym..
Olemme olleet yhdessä jo seitsemän vuotta.
Parisuhteen kivijalka on molemminpuolinen luottamus. Jos sitä ei ole, loppu/ero tulee.
..mistä alkuperäisen viestin kirjoittaja kertoi. MIksiköhän? Sinä voit luottaa mieheesi, etkä ole tullut petetyksi. Kun on kerrankin sen kokenut ja on päätetty jatkaa elämää yhdessä, on pettäjän ansaittava luottamus takaisin. Eikä tuollainen käytös, että naureskelee vaimon epäilyille/kyselyille auta asiaa, saatikka sitten yölliset poissaolot. Tietenkin vaimo ajattelee "pahinta"! Kyllä siinä helposti alkaa ottamaan asioista selvää, koska toisen sanaan ei voi luottaa.
Ei varmasti olisi aihetta epäillä mitään, jos mies ei olisi aiemmalla käytöksellään syytä epäilyihin antanut.
Petetyksi tuleminen musertaa ihmisarvon. Et ollut hyvä, kaunis, ahkera, riittävä. Joku toinen oli. Sellaisen musertumisen tuntee vatsanpohjassa vellovana jännitystilana ja pahoinvointina. Et tiennyt tehneesi mitään ansaitaksesi tällaista kohtelua. Joku, jonka luulit läheisimmäksi maailmassa, piti sinun ihmisarvoasi yhdentekevänä.
Joka ei ole kokenut tuota pusertavaa surua, ei voi arvostella toista epäilemisestä. Kuten sanottu, ennen musertumista sellainen käyttäytyminen ei ollut tullut mieleenkään!
jos ei toisen perään itke jos se löytää paremman.
Itsensä kanssa on tultava toimeen ja minä tuskin tulisin jos näkisin itseni jatkuvasti epäilevänä. Se on tosi rankkaa, tiedän sen! Jokainen kuitenkin elää tyylillään mutta muista tuo, että itsensä kanssa on tultava toimeen. Elä niin, ettet inhoa itseäsi, ettet polta itseäsi loppuun.
Minulle tuli kyllä vahvasti se kuva kirjoituksestasi, että et taida turhaan epäillä miestäsi. Arvosta itseäsi!
Kiitos. Arvostan itseäni kyllä. ja pärjään elämässä ilman häntäkin, lasten ja ystävien kanssa. Jotenkin aina vain ajttelen että jaksan vielä katsoa pelin loppuun-miehellä se tässä hävittävää on enemmän kuin mulla.
Viime öiseen "katoamiseen" tuli veden pitävä alibi, eli ei ainakaan ole ollut hukkateillä....muutoin tilanne seurannassa.
En halua maalata pirua seinille ja toivon, että teidän kohdalla olisi tilanne eri. Meidän kohdalla mikään ei koskaan palannut ennalleen ja epäilykset saivat joku viikko sitten vahvistukset. Ajattelin samalla tavalla kuin sinä, että katson loppuun asti.. se vain on vaikea yksin yrittää pelkojensa ja toisen käyttäytymisen kanssa, joka ei muuksi muuttunut. Ja selityksiä on riittänyt, on ollut alibit ja muut, ja olen kyllä halunnut uskoa, koskaan vaan ei pelko ja epäilys haihtuneet ja se mitä tästä opin on se, etten annan kenenkään kohdella itseäni enää koskaan tuolla tavalla ja jostain ne aavistukset kumpuaa, pitää myös luottaa itseensä ja tuntemuksiinsa. Meidän tilanteessa toinen sujuvasti ruokki näitä epäilyksiä, enkä enää jaksanut..
Miehesi on sen tehnyt jo kaksi kertaa, se raja mikä on ollut, on rikottu toistuvasti ja helpompi rikkoa uudestaan. Jos miehesi ansaitsee luottamuksesi, niin hyvä teille.
Niin, kerran jo mies lähti kun niin vaadin. Halusi kutenkin yrittää ihan tosissaan uudestaan. Pariterapiassakin ollaan käyty ja minä yksinään psykologilla. Psykologi sanoi minun olevan vahva ihminen jolla on itsetunto kohdillaan, en ole kynnysmatto, eikä sellaista minusta saa. Kova tai julma en ole koskaan miehelleni ollut, kannustava ja ymmärtäväinen viimeiseen asti.
Eilen mies yritti hyvitellä pahaa oloani niin että se oli jo vähän ylireagoitua. Siitäkin ajattelin ettei kaikki ole kohdallaan. Epäilys on tietysti kaikista alibeista huolimatta.
Tilanne vain sen viime vuoden jälkeen on mutkistunut niin vaikeaksi eron suhteen joka taholta. Vuosi sitten rahallisesti, lasten kannalta ajatellen ero olisi ollut helppo saattaa loppuun (sen jälkeen kun olin saanut elämänlangasta taas kiinni), nyt se on vaikeutunut niin paljon, että täytyisi muuttaa elämässä ihan kaikki jos erota meinaa. Lasten täytyisi vaihtaa hotopaikka, minun työpaikkaa, raha-asiat hankaloituu takausten, firmojen ja muiden suhteen, eli en jaksaisi alkaa siihen rumbaan, vaikka järki sanoo että lähde. Ajattelen vain että jos tämä tästä jotenkin ajanoloon helpottuisi, mutta tuntuu vain että ei.
Ei ne pillerit mikään paha asia ole kuitenkaan. Auttaisivat tuohon masennukseen, johon sinulla selvästi on taipumusta. Uudet masennuslääkkeet eivät tee oloa mitenkään erikoiseksi tai oudoksi, ei huomaa yhtään mitään erilaista, paitsi, ettei masenna. Minusta se yhden pillerin syöminen on pieni hinta siitä, että pääsee masennuksesta eroon. Hoitamattomista masennustapauksista aika suuri osa päätyy itsemurhaan. Myös voi johtaa pahempaan masennukseen tai psykoosiin. Miksi et hoitaisi itseäsi kuntoon, miehestä riippumatta? Ei ole nykypäivänä mikään häpeä, että on masentunut. Mutta, kun sen voi voittaa, miksi kärsiä siitä? Ehkä parempi mielialasi vaikuttaisi suhteeseennekin positiivisesti. Koita jaksaa...
Minusta naisen pitää tässä tilanteessa olla vahva ja lähteä suhteesta. Jos mies menee, niin se menee sovunkin jälkeen. Me erosimme kun miehellä oli "muita juttuja". Palasimme yhteen kun lupasi lopettaa kaikki suhteet ja ollaan vaan onnellisia kahdestaan.Aikani uskoin, kunnes huomasin saman jatkuvan...joku Senja lähetteli viestejä lappeenrannasta. Siinä vaiheessa minä ymmärsin ettei mies muutu. Minä muutuin omaksi itsekseni ja lähdin.
Pahinta tässä on kun ajattelee että milloin se taas alkaa, kännykän piilottelu yms.
Itse olen ollut mieheni kanssa yhteensä 4v. ja siitä kohta pari vuotta naimisissakin. Meillä on myös pieni poika.
Minäkin olen harrastanut mieheni kyttäämistä. Vihjeitä pettämisestä on, mutta kun mies ei tunnusta mitään, niin en voi olla täysin varma.
Sydän ei tahdo uskoa sitä, mutta järki kertoo muuta.
Kiva tajuta siinä vaiheessa, kun ollaan jo naimisissa, että aviopuoliso onkin oikeasti ihan erilainen, kun on antanut olettaa. Ei toista ihmistä kai koskaan voi tuntea täysin.
Olen aina sanonut, etten ikinä halua erota. Mutta niin vaan eilen hain eropaperit ja nyt tunnen itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi. En kuitenkaan halua olla ihmisen kanssa, joka asettaa omat himonsa perheensä edelle. Pitää ihmisellä olla jonkinlaista itsekuria!!
Nyt kannattaisi pohtia vain sitä minkä ITSE koet tärkeäksi. Millaista elämää SINÄ haluat elää? Annan näemmä samantyyppisiä vastauksia koko ajan, mutta kun en voi muuta. Kokemuksesta sanon, että kannattaa tehdä elämänsä niin hyväksi kuin suinkin voi.
Saatko rauhan taskujen penkomisesta? Mitä se palvelee? Jos se on sinulle välttämätöntä, et varmaan voi kuin jatkaa samaan tapaan, mutta ehdotan silti toisenlaista asennetta.
Et ole vastuussa miehesi tekemisistä; kannamme vain omien tekojemme seuraukset. Toimi niin, ettet tahallasi loukkaa ketään ja keskity tekemään elämästäsi niin miellyttävä ja arvokas kuin suinkin voit. Keskity siihen mikä on hyvin, älä jää negaatioiden vangiksi. Niin kauan kuin voit, anna kaikki anteeksi, ja kun tiedät että kestävyytesi raja on ylitetty, toimi omaksi parhaaksesi. Aurinkoista, vapauttavaa kevättä Sinulle!