Miten te muut avoparit olette jakaneet kotityöt(tiskit, imurointi, roskat ym.)? Vai jäävätkö ne automaattisesti "emännälle"? Meillä sellanen tilanne, että vuosi ollaan asuttu saman katon alla virallisesti, ja pari vuotta "viikonloppuisin" (olin toisella paikkakunnalla koulussa, ja viikonloput olin kultani luona). Yhteen muutettuamme olin työttömänä muutaman kuukauden, ja sovittiin että voin tehdä kotitöitä kun ei kerran muutakaan ole, ja mielelläni niitä teinkin, mutta nyt kun olen ollut reilun puoli vuotta töissä, huomasin tekeväni niitä edelleen (ukkelini on 2 kertaa imuroinut vuoden aikana, yhden kerran laittanut tiskikoneen päälle)! Ukkoni taisi tottua siihen että kun tulee töistä, on ruoka pöydässä ja koti puunattu, vaatteet pesty jne... Kun olen koittanut asiasta keskustella, en sitten osaakaan "käskeä" toista noihin hommiin, kun mies ehkä tekee jotain muita kotitöitä, esim. huoltaa ja tankkaa auton, ja muita miesten hommia.
Vaikkakin miesten hommat meidän huushollissa on aika vähissä,koska asumme puolisoni isän kanssa samassa omakotitalossa (appiukolla oma ullakkohuoneisto), ja tämä appiukkokokelas "ehtii" aina ensin tekemään lumityöt ja pihan haravoinnit ja sen sellasta. Olen ikäänkuin sitä mieltä, että miehelleni jää kuitenkin jotain miesten hommia (ei kyllä nyt tule mieleen), enkä kehtaa rasittaa sitä pyytämällä esim. imuroimaan. Ja sitten olisin lopulta nalkuttava akka. Taidan olla tosissaan tossun alla...
Nytkin tiskit seisoo altaassa, vaikkakin haluaisin ne sieltä korjata pois, mutten periaateessa halua sitä aina tehdä!Jos vaikka jotain tapahtuis kun kaapista loppuu puhtaat astiat...
Taitaa olla aika hakusessa tai lapsen tasolla tämä kuva yhteiselämästä, mutta mielelläni neuvoja ottaisin vastaan. Olen kuitenkin aika helposti luovuttava luonne, ja mieheni tämän varmasti on huomannut, eli jos saisin vinkkejä miten pitää puoleni, olisin hyvinkin kiitollinen.
Vaikkakin miesten hommat meidän huushollissa on aika vähissä,koska asumme puolisoni isän kanssa samassa omakotitalossa (appiukolla oma ullakkohuoneisto), ja tämä appiukkokokelas "ehtii" aina ensin tekemään lumityöt ja pihan haravoinnit ja sen sellasta. Olen ikäänkuin sitä mieltä, että miehelleni jää kuitenkin jotain miesten hommia (ei kyllä nyt tule mieleen), enkä kehtaa rasittaa sitä pyytämällä esim. imuroimaan. Ja sitten olisin lopulta nalkuttava akka. Taidan olla tosissaan tossun alla...
Nytkin tiskit seisoo altaassa, vaikkakin haluaisin ne sieltä korjata pois, mutten periaateessa halua sitä aina tehdä!Jos vaikka jotain tapahtuis kun kaapista loppuu puhtaat astiat...
Taitaa olla aika hakusessa tai lapsen tasolla tämä kuva yhteiselämästä, mutta mielelläni neuvoja ottaisin vastaan. Olen kuitenkin aika helposti luovuttava luonne, ja mieheni tämän varmasti on huomannut, eli jos saisin vinkkejä miten pitää puoleni, olisin hyvinkin kiitollinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olemme myös asuneet yhdessä vajaan vuoden verran. Pyrin tekemään suurimman osan kotitöistä, koska asumme miehen omistamassa talossa ja mies maksaa suurimman osan asumiskuluista. Olen monesti tarjoutunut osallistumaan näihin menoihin, mutta harvemmin mies edes mainitsee, mitä laskuja on tullut. Yritän kompensoida "maksamattomuuttani" sitten paiskimalla hommia.
Alkava vuosi on kuitenkin ollut omalta osaltani kiireistä ja raskastakin aikaa. Opiskelen (opiskelut loppusuoralla), käyn töissä, ja onhan tämän kokoisessa huushollissa aika paljon tekemistä. Miehellä taas talvet ovat töiden kannalta hiljaisempaa aikaa.
En tahtoisi nalkuttaa ja toisaalta tunnen huonoa omatuntoa siitä, että lusmuilen, jos delegoin miehelle niitä töitä, jotka tavallisesti hoidan yksin. Toisaalta mieskin voisi ottaa huomioon tämänhetkisen tilanteeni ja osoittaa hieman empatiakykyä. Mitään ei kuitenkaan tapahdu (sisällä), jos en erikseen mainitse jokaisesta työstä. Lumityöt ja auton pienet huollot hoitaa kyllä.
Kun tästä pääsen "oikeisiin töihin" ja pystyn tuomaan enemmän rahaa taloon, asiat saavat kyllä muuttua. Kyllähän tämä näinkin joten kuten sujuu, mutta jos mies haluaa joskus lapsia, asioihin on tultava ensin muutos. Minäkin olen opetellut ajamaan ruohonleikkuria, huolehtimaan autoon liittyvistä perusasioista ja puutarhatöissä ja klapihommissa ollaan tasoissa...
Piiaksi en tänne tullut, vaan elämänkumppaniksi. Siinäpä se kai tiivistettynä.
Kuulostaa todellakin aika huonolta tuo teidän tilanne. Minusta sinun kannattaisi ihan kunnolla keskustella poikaystäväsi kanssa ja kysyä vaikka ensin, että mitä miletä hän on tilanteesta ja mitä "miesten töitä" hän mielestään tekee. Jos tilanne on se, että "miesten töitä" ei poikaystävällesi juuri jää (niin kuin kuulostaa), niin sitten kyllä äkkiä jakamaan kotitöitä tasaisemmaksi. Meillä on ainakin tiskivuorot (ilman en todellakaan suostuisi elämään) ja jos siivotaan niin jaetaan hommat niin että molemmat tekee jotakain. Hyvin on toiminut. Kanttia vain keskusteluun! Selität, että sinusta tuntuu että teet edelleenkin kaiken, etkä jaksa tällaista menoa. Kyllä pitäisi sellainen toisen ymmärtää.
neuvo.
Kuka siivoaa/tiskaa/pyykkää jos asut yksin? Äiti?
Ei nimittäin ole lainkaan mahdoton yhtälö että nainen asuu yksin ja käy työssä.
Jos teetät nämä hommat siinä tapauksesa ulkopuolisella, teetä samoin nyt. Jos et, tee samat työt mitä tekisit silloinkin.
Jos lopputulos ei miellytä, muuta yksin asumaan. Ihmisen ei ole pakko asua toisen luona, jos siitä aiheutuu ongelmia.
Ongelmien mittarina voit käyttää seuraava:
Jos olemassa olevat haitat ovat suurempia kuin saavutettu etu - häivy. Muuten suu kiinni.
Yksin asuessa: yhden ihmisen sotkut yhden ihmisen siivottavana.
Kaksin asuessa: kahden ihmisen sotkut yhden ihmisen siivottavana?
Kolmen, neljän, viiden hengen talouksissa: monen hengen sotkut edelleen yhden siivottavana?
Voihan sitä toki ensimmäisten ongelmien tullessa kerätä luunsa ja muuttaa yksin asumaan. Toisaalta ongelmista voidaan myös keskustella ja esimerkiksi sopia työnjaosta uudelleen. Aikuiset kuulemma tekee niin.
Aikuinen ihminen ei oleta, että puoliso = äiti / piika joka kulkee perässä ja korjaa jäljet mukisematta.
"Aikuinen ihminen ei oleta, että puoliso = äiti / piika joka kulkee perässä ja korjaa jäljet mukisematta."
Siksipä tällaisen kanssa ei kannata olla. Eikä kukaan AIKUINEN nainen olekaan...
"Voihan sitä toki ensimmäisten ongelmien tullessa kerätä luunsa ja muuttaa yksin asumaan. Toisaalta ongelmista voidaan myös keskustella ja esimerkiksi sopia työnjaosta uudelleen. Aikuiset kuulemma tekee niin."
Niin molempienhan pitäisi tehdä ne hommat mitä tekisivät yksinkin asuessaan? Eikä vain toisen. Jos taloudessa on kaksi ihmistä niin pyykkiä, tiskiä yms. on kaksin verroin.
Monet naiset jotenkin automaattisesti näkevät kotonaan ne sotkut ja tekemättömät tehtävät. Naisesta on mukavampi ehkä hiukan väsyneenäkin siivota, jotta sen jälkeen voi rauhassa levätä siistissä asunnossa. Mies huomaa naisen väsymyksen, mutta ajattelee, että jos nainen todella olisi väsynyt hän vain siirtäisi siivouksen toiseen päivään, koska ei ne sotkut sieltä mihinkään karkaa.
Mies ei tajua auttaa, koska miesten ajatusmaailma kulkee niin, että jos autat epäilet ettei toinen itse osaa hoitaa hommiaan ja mieshän tietää, että pystyt mainosti siivoamaan koko asunnon. Ei mieskään pyydä sinun apuasi esim. auton korjauksessa.
Eli ehdottaisin että otat puheeksi eri siivoustehtävien jakamisen. Voit vaikka sanoa, että luutuaminen tuntuu niin raskaalta hommalta, että tarvitsisit siihen miehen apua. Myös voisit sanoa että olet huomannut, että kannattaa luututa kerran viikossa ettei tarvitse niin jynssätä ja miehesi voi ajankohdan muuten päättää itse.
alusta saakka "työnjako" selvää. Heti kun mieheni muutti luokseni, sanoin että yhteisasumiseen liittyy sellaisia ehtoja että kotityöt tehdään puoliksi. Homma toimi todella hienosti.. kotityöt ei ole naisen "yksinoikeus" tai velvollisuus. Jos yhdessä asutaan yhdessä tehdään. Ei nykyään jaotella tehtäviä miesten/ naisten töksi. Toki homman voi ja kannattaa tehdä sen kumpi sen paremmin osaa: esim miehen vaihtaa autonrenkaat ja naisen vaikka ommella ratkennut vaatteen sauma...
Meil on silleen, et mä varmaa teen enmpi, ku oon vähän semmonen enrgiapakkaus.. Välil toi mieheke kyl yllättää, et ku tuun töistä, ni koti kiiltää. :) Sit, jos on päässy käymää sillee, et oon taas pitkän aikaa hoitanu kaiken yksin, ni jätän yksinkertaisesti asiat tekemättä.. Jos pyykkikori alkaa täytyy, ni pesen vaa omat pyykit ja sillee.. Sit jos kämppä näyttää räjähtäneeltä ja kavereit on tulos kylää, ni pistän ton ukon siivoo mun kaa.. En anna sille vaihtoehtoja.. Ku molemmat kuitenki käydää töis ja molemmat tääl asutaa, ni kyl se siivous yms kuuluu myös molemmille.
Auton huoltoon liittyen, ni mä teen pääsääntösesti kaiken minkä osaan ja sen mitä en osaa, ni hoitaa veikka. Kulta, kun autoista mitään ei tiedä.. Mutta eipä se sitä käytäkkään. ;)
en oikein ymmärrä naisia jotka viikolla jo ilmoittavat miehelleen että "sitten viikonloppuna siivootaan,et lähde minnekkään"ja jos ei homma onnistu niin kämppä on kuukausia hävityksen kauhistus. Mikä nykyajan naisia vaivaa kun eivät osaa tehdä mitään itse? Mitä niin vaikeaa siinä siivouksessa on? Kuitenkin miehenne kuskaavat teitä joka paikkaan ja todellakin tekevät ne miesten työt. Ja sitten hluatte ne vielä imurin varteen? Nyt naiset itseänne niskasta kiinni,älkääkä olko uusavuttomia!
Minä taas en ymmärrä, miksi naisten pitäisi tehdä aina kaikki itse. Varmin tapa katkeroitua ja tulla marttyyriksi on se, että vasten tahtoaan tekee aina kaiken ja antaa toisen lusmuilla. Mitä taas miesten töihin tulee, niin tavallisessa kaupunki kerrostalossa niitä ei paljoakaan ole. Minulla ja miehelläni kun ei ole edes autoa ja muutenkin on turha kuvitella, että auton rengaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa ajallisesti tai työmäärällisesti vetäisi mitenkään vertoja kotitöille.
Antamasi esimerkin perusteella talo on hävityksen kauhistus kuukausien ajan, mikäli nainen ei suostu siivoamaan yksin. Voi voi, onpa huono nainen...
"Mikä nykyajan naisia vaivaa kun eivät osaa tehdä mitään itse? Mitä niin vaikeaa siinä siivouksessa on?"
Totuudenmukaisempi versio tuosta kuuluisi varmaankin: Mikä nykyajan naisia vaivaa, kun eivät suostu tekemään kaikkea itse?
No, jos siinä siivouksessa ei ole mitään erityisen vaikeaa, miksi miehet eivät voisi siihen osallistua? Omien ( omien lapsiensa) sotkujen korjaamiseen? Aikuiset ihmiset?
Sinun miehesi ehkä kuskaa sinua joka paikkaan (oletko kenties itse uusavuton autolla ajamisen suhteen?), minun ei. Pääsen töihin, kauppaan, asioille ja huvituksiin ihan itsenäisesti, omalla autollani, johon itse vaihdan renkaat ja öljyt. Suuremmat remontit tekee ammattimies, jonka "palvelukset" maksan ihan itse. Arvelisin asian olevan näin naisista enemmistön kohdalla.
Mitä ne varsinaiset miesten työt nyt sitten ovat, auton renkaiden vaihdon lisäksi (2 krt vuodessa)? Lumityöt ja nurmikon leikkuu sekä satunnaiset remonttityöt? Minulla on sinulle uutisia: Harvemmin talvella joutuu lumitöihin edes joka viikko. Ruohonleikkuuta joutuu sentään harrastamaan vähän useammin - kerros- tai rivitaloasumisessa ei välttämättä joudu tekemään kumpaakaan. Remonnttihommissakin on yleensä useamman vuoden sykli. Lisäksi monessa huushollissa nainen osallistuu yhtä lailla kaikkiin näihin töihin. Miksei mies siis voisi tarttua joskus imurin varteen?
Jos uusavuttomuuden merkki on se, ettei suostu kenenkään piiaksi, niin hyvä. Olen sitten uusavuton.
Mitä ne miesten työt ovat? Minä teen lumityöt, haravoin, ajan nurmikon. Se sujuu siinä missä mieheltäkin. No nikkarointi jää useimmiten miehelle. Mutta niitä hommia on paljon harvemmin kuin imurointia tms.?
Eikä autoakaan tarvitse usein olla huoltamassa! Meillä ainakaan.
Meillä on varmaan tilanne melko erilainen kuin muilla. Meillä kun ei siivoa kukaan... Siis ihan hullua, mutta elää siinä näinkin. Jos vieraita tulee, niin molemmat hiki hatussa yritetään saada tiskit tiskattua ja vähän imuroitua, mutta muuten eletään kuin...! En kyllä tiedä mistä johtuu. Onkohan se sitten vain niin, että multa puuttuu se "naisellinen siivousinto" (grr, en luokittelisi kyllä naiselle...), eikä mieskään hirveän helposti ahdistu, vaikka roskia, vaatteita ja tiskejä on siellä täällä. Nooh, onnistuu tämä näinkin. Eipähän tule kummallakaan sanomista. Niin ja kun kaikki puhtaat vaatteet on loppu, niin kyllä niitä omia vaatteita riittää niin paljon koneeseen, ettei tarvitse toisen kalsareita pestä.
Meillä molemmat tekee kotitöitä, mutta minä enemmän. Emme ole kumpikaan kovin siisteysfriikkejä joten siivoamme yms. harvoin... (ei ole lapsia) joten kauheata stressiä ei tule. Teen lumityötkin useimmiten, mutta se onkin lempihommiani. Mies tekee pitkää päivää joten olen yrittänyt olla joustava. Koska ymmärrettävästi hän ei enää myöhään illalla jaksa siivota tms. Roskien vieminen on niin pikkujuttu, että sen hän kyllä voi tehdä ja tekeekin. Viikonloppuisin sitten siivoamme useimmiten yhdessä. Tai sitten minä aloittelen (mies viikonloppunakin töissä) ja loput siivotaan yhdessä. Ja laitamme viikonloppuisin usein ruokaa yhdessä tai mies laittaa. Ainoa mitä hän ei koskaan tee on pyykkien laittaminen koneeseen ja pois.
Meillä on kaksi autoa, tankkaan itse oman autoni (ja en sanoisi sitä työksi!) ja mies joskus tekee pieniä auton huoltotoimenpiteitä.
Oletko huomauttanut asioista miehelle? Vai oletko vain hiljaa? Kaikki ei ole niin oma-aloitteisia tai ei hoksaa että voisit tarvita/haluta apua, kun et pyydä. Voisitko sanoa miehelle, että jos mä imuroin niin tyhjennätkö sä tiskikoneen (tai toisinpäin) tai kysyt kumman haluat tehdä. Jos se ei tepsi niin sitten vasta "nalkuta" tai jätä työt tekemättä.
"Voisitko sanoa miehelle, että jos mä imuroin niin tyhjennätkö sä tiskikoneen (tai toisinpäin) tai kysyt kumman haluat tehdä. Jos se ei tepsi niin sitten vasta "nalkuta" tai jätä työt tekemättä."
Joo, tuo kuulostaa hyvin tutulta. Harmittaa vain, että tuo mies ei koskaan kysy minulta, että voinki minä pestä lattiat jos hän imuroi ym. Minun se aloite on aina tehtävä, tai sitten teen kaiken itse. Välillä myös tuntuu siltä, että avokkini tekee tahallaan hutaistua työtä, tietäen, että minua ärsyttää se. Oma aloitteisuutta siis kaipaisin.
että mieheni (joka on asunut vuosia yksinään aikana ennen minua) tekee mukisematta, käskemättä ja muutenkin ihan omatoimisesti kaikkia kotiaskareita. Tosin hän "herää" niitä tekemään usein myöhemmin kuin minä, ts. minulla tulee ensin mitta täyteen kun pölykoirat juoksentelee jaloissa. Mutta muutoin kyllä tehdään ihan tasapuolisesti kaikkia kodin hommia. =)
Hyvänä esimerkkinä eilisilta, kun patalaiska akka makasi sohvalla vetelemässä sikeitä niin isäntä se oli tiskannut ja siivonnut keittiön. Olisi vielä herätessäni ruvennut imuroimaankin, mutta sen lupasin minä tehdä puolestani tänään.
Juuri tuota tarkoitin. Oma aloitteisuutta! Teillä asiat tuntuvat menevän juuri niin kuin minäkin haluaisin. Olkaapa onnellisia yhdessä!
Meillä on kotityöt jaettu niin, että pääsääntöisesti mies hoitaa tiskaamisen ja minä pyykin pesun. Mies imuroi, vie matot ja pyyhkii pölyt, minä luuttuan ja pesen vessan.