Salarakas

Mites on salarakkaan elämä teihin kolahtanut?
Olin tällaisessa suhteessa vuosia ja nyt lopetin, sillä en halua enää olla se kakkonen (mutta onko ykkösiä?) ja tunsin että nyt voisi aloittaa ns. oikean suhteen. Noh, enpä sitä eilen baarista vielä löytänyt.... murrrr.
Olin ehkä liian kova sanoissani tätä salarakasta kohtaan ja nyt sitten tyhjän päällä olen jo viikon ollut. Hän oli vain, että hyvä, en halunnut loukata tunteitasi ja siksi hän vain kävi täällä päivittäin. Hänen vaimonsa ei todellakaan tiedä tästä ja en haluaisikaan sitä.

Otin siis kirsikat kakusta ja elin sitä elämää, joka oli aika hyvää. Seksiä, mutta ei miestä "huollettavana" ja ei tarvitse vastata kysymyksiin, että missä oot ollu ja mitä ruokaa tänään? kääk.

Siispä tulen näkemään hänet taas pääsiäisenä, ja minähän munahaukkana otan omani pois. Seksiä taas se antaa mulle, mutta vaimolle ei kerrota, eihän?
82120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse en tiedä olenko ykkönen, kakkonen, kolmonen, vitonen vai kymppi vai viideskymmenes tai en yhtään mitään. Ja olenko milloin mitäkin vai en mitään. Tavoitteenani on ollut aina YKKÖNEN, tahallaan en halua toiseksi ollenkaan, hyi olkoon. Täytyy olla tiedottomana tai lähteä, niin yksinkertaista. Ja toivottavasti viimeinen kerta kun en tiedä mitään, vastaisuudessa lemppaan (jos itseäni häiritsee) ukot pellolle tietyn ajan kuluttua, roikkukoot itse hihassa. Onkohan ystävänäkään aina viisasta olla. Poikkeustapaus jos on että roikun silloin mun täytyy olla aika epätoivoinen surkea olio. Varatut kierrän kaukaa jos suinkin.

Vai että munahaukka?? Ja vapaus? Vapaa voi olla suhteessakin, eikun mies auttamaan ruuanlaitossa.

Äänestä
  • Tiedä sitten kauanko tilanne kestää, tuleeko mitään vai eikö. Olenko sitten koko elämän yksin vai tuleeko vastaan mitään. Lohduttaa tieto että vanhana kuolee, toivottavasti se käy tuskattomasti.

    :)

    Äänestä

Olen ollut salarakas kauan aikaa, mutta nyt olen lopettamassa. Haluan olla Ykkönen. Hitaasti ja taiten, periksi antamatta mutta joustavasti minä lopetan tämän suhteen. Nyt on miehen vaimon kanssa tanssittu miehen mukaan vuosia. Enää ei niin tehdä. Vaimo saa taas jatkaa sitä samaa rumbaa kuin ennenkin. Se on nyt vaihtokauppaa, joko siten tai täten. Minäkin haluan jotain elämältä. Otan takaisin menetetyn vapauden ja laitan Ykköseksi oman Itseni. Munat jää haukalle ja myös haukka tietää, että upeaan pesään on tulossa vapaitakin ottajia. Puussa nuo tuolla ja tännepäin katselevat. Olen ansainnut paremman.

Äänestä
  • On ollut salarakas kohta toista vuotta.Ihan paska juttu. Mutta en tiiä miten lähen pois, hitto. Miten jäinki tähän koukkun. Paska. NYT SE ON LOPPU!! Ei se ole kuin päättää, joo. hittojen hitto.

    Äänestä

  • täälläkin kirjoitti:

    On ollut salarakas kohta toista vuotta.Ihan paska juttu. Mutta en tiiä miten lähen pois, hitto. Miten jäinki tähän koukkun. Paska. NYT SE ON LOPPU!! Ei se ole kuin päättää, joo. hittojen hitto.

    Nyt muuten loppuu minunkin kakkosena olo. Aikansa oli kivaa, mutta kun mies ei halua minulta muuta kuin seksiä, niin antaa olla. Tiedän, että pystyn parempaankin. Kaikki vain alkoi niin "viattomasti" ja nyt ollaan koukussa toisiimme. Toisaalta, jos hän ehdottaisi (ei tee), että jos hän jättäisi vaimon ja alkaisi olla vain minun kanssani, en uskoisi ja en voisi häneen koskaan luottaa, enkä varsinkaan kunnioittaa.

    Äänestä

  • kakkosvaihtoehto kirjoitti:

    mutta miten voi haudata rakkauden ennenkuin se on kuollutkaan?

    Äänestä

  • kakkosvaihtoehto kirjoitti:

    Nyt muuten loppuu minunkin kakkosena olo. Aikansa oli kivaa, mutta kun mies ei halua minulta muuta kuin seksiä, niin antaa olla. Tiedän, että pystyn parempaankin. Kaikki vain alkoi niin "viattomasti" ja nyt ollaan koukussa toisiimme. Toisaalta, jos hän ehdottaisi (ei tee), että jos hän jättäisi vaimon ja alkaisi olla vain minun kanssani, en uskoisi ja en voisi häneen koskaan luottaa, enkä varsinkaan kunnioittaa.

    Ja eilen yritin lopettaa meidän yli kolme vuotta kestäneen suhteen. En onnistunu, mutta nyt sain ensimmäistä kertaa lupauksen, että vuoden sisällä on ero tehty. Ja sitten minä olen virallisesti ykkönen, vaikka olen sitä salassa ollut jo pitkään. Katsotaan nyt... Minä kuitenkin lähden kun aika on ummessa, tuli miten suuria sydänsuruja tahansa.
    Olen rakastunut.

    Äänestä

  • jo kolme vuotta kirjoitti:

    Minulla oli nuorempana salarakas pitkään. Ei se koskaan mennyt ykkösmieheni ohi. Ei ne koskaan mene. Heti kun erotaan ykkösestä, kakkonenkin jää. Uskokaa minua. Been there, done it.
    Minä en suostuis salarakkaaksi. En luottais mieheen pätkääkään. Hyväuskoisia hölmöjä kaikki kakkoset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-diipadaa kirjoitti:

Mites on salarakkaan elämä teihin kolahtanut?
Olin tällaisessa suhteessa vuosia ja nyt lopetin, sillä en halua enää olla se kakkonen (mutta onko ykkösiä?) ja tunsin että nyt voisi aloittaa ns. oikean suhteen. Noh, enpä sitä eilen baarista vielä löytänyt.... murrrr.
Olin ehkä liian kova sanoissani tätä salarakasta kohtaan ja nyt sitten tyhjän päällä olen jo viikon ollut. Hän oli vain, että hyvä, en halunnut loukata tunteitasi ja siksi hän vain kävi täällä päivittäin. Hänen vaimonsa ei todellakaan tiedä tästä ja en haluaisikaan sitä.

Otin siis kirsikat kakusta ja elin sitä elämää, joka oli aika hyvää. Seksiä, mutta ei miestä "huollettavana" ja ei tarvitse vastata kysymyksiin, että missä oot ollu ja mitä ruokaa tänään? kääk.

Siispä tulen näkemään hänet taas pääsiäisenä, ja minähän munahaukkana otan omani pois. Seksiä taas se antaa mulle, mutta vaimolle ei kerrota, eihän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu