Kuka on teidän läheisin ystävä vakituisessa ja pitkäaikasessa parisuhteessa/avo/avioliitossa?
Tämä askarruttaa koska mulla on jo pidempään vaivannut tunne siitä etten taida olla tyttöystäväni läheisin ihminen. Väitän näin koska hän ei juuri kykene/halua jakaa minulle kovin henkilökohtaisia ajatuksia minun kanssa. Siis keskustelu pyörii aina pelkästään työn ja arkiasioiden ympärille. Huomaan että hän välillä välttää keskustelua tietyistä asioista kertomalla pieniä valkoisia valheita tai pelkästään ääntämällä esim. hmm., jolla yrittää välttää tilannetta. Asiat joista hän ei puhu ovat sellaiset joista mielestäni toimivan parisuhteen molemmat osapuolet täytyy osata keskustella. Asiat ovat esimerkiksi: lääkärissä käynti, ehkäisypillereiden käyttö, haluttomuus, syvälliset tunteet, pettymykset, ajatukset. Jos hän suuttuu kaverilla ja on koko illan huonolla tuulella hän ei silti halua kertoa mulle mistä on kyse, joten mun on hankala auttaa. Jos hän on ollut puolet yön hereillä ja mennyt todella myöhään nukkumaan, hän ei halua kertoa mistä oli kyse. Hän ei koskaan pure huolensa minulle, enkä tiedä juuri mitään syvällistä hänen ajatuksista tai siitä miten hänelle menee (siis oikeasti, eikä vain pinnallisesti). Näitä esimerkkejä on kymeniä. Ymmärtääkseni hän keskustelee syvällisistä ja henkilökohtaisista asioista ainoastaan ystävättärensä kanssa, joten minua ei siihen hommaan tarvita. Ja tietty tästä koko ongelmasta ei voi keskustella. Pitäisikö vain hyväksyä asian? Missä menee raja. Mitä te muut jaatte puolisonne kanssa ja minkälaisia asioita jaatte vain muiden ystävien kanssa tai pidätte kokonaan salaisuutena?
Tämä askarruttaa koska mulla on jo pidempään vaivannut tunne siitä etten taida olla tyttöystäväni läheisin ihminen. Väitän näin koska hän ei juuri kykene/halua jakaa minulle kovin henkilökohtaisia ajatuksia minun kanssa. Siis keskustelu pyörii aina pelkästään työn ja arkiasioiden ympärille. Huomaan että hän välillä välttää keskustelua tietyistä asioista kertomalla pieniä valkoisia valheita tai pelkästään ääntämällä esim. hmm., jolla yrittää välttää tilannetta. Asiat joista hän ei puhu ovat sellaiset joista mielestäni toimivan parisuhteen molemmat osapuolet täytyy osata keskustella. Asiat ovat esimerkiksi: lääkärissä käynti, ehkäisypillereiden käyttö, haluttomuus, syvälliset tunteet, pettymykset, ajatukset. Jos hän suuttuu kaverilla ja on koko illan huonolla tuulella hän ei silti halua kertoa mulle mistä on kyse, joten mun on hankala auttaa. Jos hän on ollut puolet yön hereillä ja mennyt todella myöhään nukkumaan, hän ei halua kertoa mistä oli kyse. Hän ei koskaan pure huolensa minulle, enkä tiedä juuri mitään syvällistä hänen ajatuksista tai siitä miten hänelle menee (siis oikeasti, eikä vain pinnallisesti). Näitä esimerkkejä on kymeniä. Ymmärtääkseni hän keskustelee syvällisistä ja henkilökohtaisista asioista ainoastaan ystävättärensä kanssa, joten minua ei siihen hommaan tarvita. Ja tietty tästä koko ongelmasta ei voi keskustella. Pitäisikö vain hyväksyä asian? Missä menee raja. Mitä te muut jaatte puolisonne kanssa ja minkälaisia asioita jaatte vain muiden ystävien kanssa tai pidätte kokonaan salaisuutena?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen 22-v. nainen ja elän avoliitossa avomieheni kanssa. Ollaan asuttu yhessä pian kolme vuotta ja saman verran seukattu. (kihloissa ollaan)
Meillä menee niin,että me ollaan toistemme parhaita ystäviä,uskottuja,lähimmäisiä. Vaikka molemmilla on hyviäkin ystäviä, niin ne syvemmät ajatukset jaamme toisille. Suhteen edetessä ja syvetessä noihin syvällisiin asioihin puhuttaessa, ei tulisi mieleenkään kertoa henkilökohtaisia asioita niille muutamalle ystävälle. Tietty on joitakin asioita kotka kerrtotaan tyttöystäville ja ne on ns.tyttöjen juttuja mutta sekin riippuu niin ystävästä.
Oletko yrittänyt puhua tyttöystäväsi kanssa,että miksi teillä menee niin? Entä oletteko uusi pari vai jo pitempään yhdessä olleet? tietysti se avautuminen omalle kumppanille riippuu niin ihmisestä ja onko hän miten avoin,luottaako hän sinuun täydellisesti.
Sillä ilman luottamusta en minä ainakaan voisi kertoa syvimpiä tuntojani miehelleni..
Onnea teille ja toivottavasti saatte asian selvitettyä! =)
Olen joskus yrittänyt puhua mutta hän sanoo että menee aikaa että tottuu. Olemme kuitenkin seurustelleet reilusti yli puoli vuotta. En ole koskaan tehnyt mitään jonka takia hänen ei voisi luottaa ja yleensäkin ihmiset luottavat helposti minuun.
Ehkä se vain on että joillakin menee kauemmin totttua uuteen tilanteeseen, mutta sinällään harmillista että tämän takia tuntuu että tärkeä osa läheisyydestä puuttuu (henkinen läheisyys). Olen huomannut olevani hieman mustasukkainen hänen ystävälleen, kun heillä tuntuu olevan läheisempi ja tiiviimpi suhde kuin meillä. Niin tapaamisen määrässä kuin ajatusten jakamisessa. Mielelläni olisin se henkilö hänen elämässä jolle hän voisi ensimmäisenä kääntyä jos hänen mieli on alhaalla tai kun hän haluaa vaihtaa mielipiteitä :(
Mietihän, te olette kuitenkin tunteneet vasta reilut puoli vuotta ja ystävänsä kanssa he ovat varmasti tunteneet jo vuosia (ellei ihan lapsuudesta saakka?). Itselläni ainakin kestää kauan ennenkuin alan luottaa kehenkään niin paljoa että oikeasti luontevasti voisin kertoa hänelle kaikista asioistani. Varsinkin kipeistä asioista puhuessaan ihminen on kamalan haavoittuvainen, sellaista asetta ei halua antaa kenen tahansa käsiin ellei ole varma ettei tämä niitä asioita esim. riitatilanteessa käytä loukatakseen. Senkin tietää, vasta kun on riidellyt toisen kanssa ja nähnyt miten hän silloin käyttäytyy.
Ole valmis aidosti kuuntelemaan hoputtamatta tai jyräämättä omilla mielipiteilläsi aina kun tyttösi tuntuu osoittavan halua puhua mistään omasta asiastaan (silloinkin kun se sinusta saattaisi olla melko vähäpätöinen), kyllä hän ajan mittaan huomaa että sinua oikeasti kiinnostaa ja sinulta saa ymmärrystä ja tukea myös niihin isompiin ongelmiin.
Itse en aiemmille poikaystäville halunnut puhua seksistä ja ehkäisyasioista koska niistä tuli vain riitaa jos en tehnyt niinkuin he parhaaksi näkivät (esim. sivuvaikutusten takia en olisi halunnut alkaa syödä pillereitä). Nykyinen huomasi ettei kaikki ole ihan kohdallaan ja otti itse asian puheeksi, syyllistämättä tai painostamatta ja valmiina itsekin tekemään myönnytyksiä. En muuten varmasti olisi ollenkaan uskaltanut hänelle siitä puhua vaikka yhteisistä asioista onkin kyse. Liikaa pahoja kokemuksia.
Jos tyttösi on vähänkin ujompaa / varautunutta sorttia ja / tai saanut pahasti siipeensä ihmissuhteissa, puoli vuotta on todella lyhyt aika alkaa kertomaan asioista. Joillekin avautuminen ja asioista puhuminen on helpompaa kuin toisille. Et sinä voi odottaa, että tyttö olisi yhtä avoin kuin sinä.
Voi kun mekin puhuttas vain työstä ja arkiasioista!
Neuvoni: Älä vonkaa seksiä 24/7, ehkä hän täten avautuu, sillä...
Ainoan mitä mieheni minulle sanoo päivittäin "Anna penikselleni suudelma, syvä suudelma, mmm"
Kun mies tahtoo vain seksiä ja minä puhua mieltäni askarruttavista asioista, ei mene puherintamalla hyvin, eikä seksin...
eipä tee mieli antaa seksiä kun mies ei edes kysy miten minun päiväni on mennyt... ainoa josta hän puhuu, on seksi.................. Normaaleista asioista keskustelevat miehet ovat mielikuvitukseni tuotetta.
lähin/paras ystäväni asuu sadan kilometrin päässä ja työvuoromme menevät pahasti ristiin, emme voi jutella kuin silloin tällöin jolloin työrytmimme ei mene niin pahasti ristiin, minulla ei ole muuta juttukumppania kuin minä itse ja ystäväni, jonka kanssa jakaa ne tärkeimmät asiat, mies ei kuuntele, puhuu vain siitä kuinka kiva olisi jos ottaisin suihin......... :(
Kysy rakkaaltasi jos hän on allapäin, mikä on.
Kysy suoraan.
Minusta olisi IHANAA jos mieheni kysyisi joskus Mitä MINULLE kuuluu, sen sijaan, että hän haluaisi minun suutelevan hänen penistään....
en sano, että sinä olisit näitä seksikeskeisiä miehiä, jos olisit, et olsi täällä vaan vonkaamassa jossain. Sano rakkaallesi, että RAKASTAT HÄNTÄ, ettei hän ole sinulle vonkaus vaan rakkaus.
Sinä todella välität rakkaastasi. =) *kade*