Voi....!!! että mua kyrsii mun miehen maailma.
Ollaan puhuttu muutosta muualle ja asuntoakin on jo etitty.No nyt mies oli sit maininnut asiasta yhelle kaverilleen ja oli saanut tolta kaverilta palautetta tyyliin :"voi sua parkaa,kun joudut nyt muuttaan muualle,voi,voi,reppanaa,tuskin viihdyt siellä toisaalla..." No nyt mies sit puhu mulle tosta kaverinsa kommentista siihen sävyyn niinku sitä itteensäkkin nyt harmittais ja kaduttais toi muuttotouhu-suunnitelma.Ehti jo puhumaan siihen tyyliin,et jos sitä kävis kokeilemassa muualla asumista ja palais sitten takaisin.Tympii vaan,koska ite oon haaveillut jo pitkään muutosta sinne "muualle" ja ajattelin et yhdes sinne nyt mennään ja elämä yhdes sitten eletään...nyt näyttää siltä,että ei sitä elämää eletäkkään sittenkään yhdessä.Itse en halua enää nykyisellä paikalla asua,koska ikinä mua ei olla tänne hyväksytty ja aina oon ollut ulkopuolinen kaikessa.Mutta miten aikuinen mies voi olla noin riippuvainen kaverin mielipiteestä? siis onko miehille kaverit ja äiti aina tärkeempiä kuin esim.oma vaimo tai omat lapset? vai oonko mää vaan aina törmännyt jostain syystä tollasiin miehiin jotka ei kykene päättään asioita ite?
Kertokaapa miehet ja naiset mielipiteitä,jos on kokemusta vastaavasta :)
Ollaan puhuttu muutosta muualle ja asuntoakin on jo etitty.No nyt mies oli sit maininnut asiasta yhelle kaverilleen ja oli saanut tolta kaverilta palautetta tyyliin :"voi sua parkaa,kun joudut nyt muuttaan muualle,voi,voi,reppanaa,tuskin viihdyt siellä toisaalla..." No nyt mies sit puhu mulle tosta kaverinsa kommentista siihen sävyyn niinku sitä itteensäkkin nyt harmittais ja kaduttais toi muuttotouhu-suunnitelma.Ehti jo puhumaan siihen tyyliin,et jos sitä kävis kokeilemassa muualla asumista ja palais sitten takaisin.Tympii vaan,koska ite oon haaveillut jo pitkään muutosta sinne "muualle" ja ajattelin et yhdes sinne nyt mennään ja elämä yhdes sitten eletään...nyt näyttää siltä,että ei sitä elämää eletäkkään sittenkään yhdessä.Itse en halua enää nykyisellä paikalla asua,koska ikinä mua ei olla tänne hyväksytty ja aina oon ollut ulkopuolinen kaikessa.Mutta miten aikuinen mies voi olla noin riippuvainen kaverin mielipiteestä? siis onko miehille kaverit ja äiti aina tärkeempiä kuin esim.oma vaimo tai omat lapset? vai oonko mää vaan aina törmännyt jostain syystä tollasiin miehiin jotka ei kykene päättään asioita ite?
Kertokaapa miehet ja naiset mielipiteitä,jos on kokemusta vastaavasta :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
" vai oonko mää vaan aina törmännyt jostain syystä tollasiin miehiin jotka ei kykene päättään asioita ite? "
Nyt sitten kuitenkin oletat, että mies taipuu sinun tahtoosi ja sinun päätökseesi?
Kirjoitat, että ITSE olet haaveillut muutosta ja ITSE olet ajatellut... oletko koskaan todella KYSYNYT miehesi mielipidettä?
Oikeasti tuosta sun kirjoituksesta saa sen kuvan, että sinä olet kamalasti touhunnut muuttoa, mies on vain nyökytellyt siinä vieressä (kun ei vastaankaan ole oikein uskaltanut sanoa) ja hieman epäröinyt; keskusteltuaan ystäviensä kanssa on saanut kerättyä rohkeutta sen verran, että kyseenalaistaa muuton.
Koet nyt itsesi ulkopuoliseksi ja hyväksymättömksi. Entäs jos miehesi kokee, että uudessa paikassa hänellä on samainen kohtalo?
Onko teidän tilanteeseenne löydettävissä ns. kultaista keskitietä ja kompromissia?
Kyselit tuota tärkeysjärjestystä.
Erotetaan ensin käsite "oma perhe" käsitteeksi lapset ja mies/vaimo.
MINUN tärkeysjärjestys IHAN loppupeleissä:
No1. lapset
No2. äiti/isä/siskot ja veljet
NO3. ystävät
No4. mies/vaimo
Arjessa toki tuo puoliso kiilaa ystävien ohi, mutta nyt ajattelin jotain muuta kuin kriisitöntä arjenelämää. Sellainenhan olisi ihannetilanne, että puolisoaan voisi kutsua kaikissa elämäntilanteissa ystäväkseen.
Olisi kiva lempata jo tutustuessa tuollainen joka laittaa numerojärjestykseen niin että puoliso on viimeinen... en tiedä ootko m vai n, n ehkä, sama se. Yöök. Ja aina lapsia hyysätään (hyvä niin, mutta onhan puolisokin tärkeä), eikö olis parempi jättää lapset tekemättä joskus
Itse oon n
vaikka tosin laitoit että olisi kiva kutsua puolisoa ystäväksi
tai sitten ilmaisin itseäni huonosti.
Siis tottakai arjen elämässä se oma puoliso (ja ne lapset) ovat tärkeintä mitä elämästä löytyy.
Enkä tosiaan antaisi esim. äitini tai ystävieni vaikuttaa ratkaisevasti siihen missä asun tai mitä muuta arkisessa elämässäni teen. Näihin ratkaisuihin vaikuttaa eniten sen puolison, lasteni ja itseni etu.
Onhan se puoliso toki se rakkain siinä lähellä ja ystävänäkin pidän, mutta valitettavasti ihan kaikkea sellaista en hänen kanssaan voi jakaa, mita jaan ystävieni kanssa.
Katsos, ne naisten ja miesten jutut.
Laittaessani läheisiä numerojärjestykseen, ajattelin mikä se järjestys TODELLISESSA kriisitilanteessa olisi...
otetaan nyt niinkin naurettava esimerkki että kenen vuoksi olisit valmis kuolemaan??
Henk.koht. syöksyn milloin tahansa luodin eteen jos se pelastaa lapseni.
Vanhempieni ja sisarusteni eteen olen myös valmis tekemään kaikkeni.
Mutta kumpi on todennäköisesti tuhoon tuomitumpi suhde; avioliitto vai ystävyyssuhteet?
Tämä ei nyt sitten tarkoita, ettenkö rakastaisi puolsoani jne. mutta ihan näin tilastojen valossa..
Ja niinkuin jo varmaan arvasit... olen nainen.
Mä asetan kyllä oman puolisoni, äitini ja lapseni ja parhaat ystäväni kaikki ykköseksi. En osaa niitä pistää tärkeysjärjestykseen. Jos olisi ihan pakko joku valita ylitse muiden niin se olisi varmaan oma puolisoni. Kuitenkin lapsiin kohdistuvaa rakkautta( se on enemmänkin huolenpitoa ja välittämistä!)on hyvin vaikea verrata aikuisten väliseen rakkauteen. Ja intohimoinen rakkaus kumppania kohtaan on kuitenkin 100 kertaa voimakkaampi tunne kuin platoninen rakkaus muita kohtaan.
" Lasten koti on vanhempien välinen parisuhde" - aika v***tun masentavaa siinäkin valossa, että lasten isä ja oma puoliso on kaikkien mahdollisten sukulaisten ja tuttujen jälkeen viimeisenä listalla. Huh huh, sanon minä! Puolison pitäisi olla se ainut toinen ihminen, joka jakaa arjen ja elämän (ELÄMÄNkumppani) itsen kanssa.
Omituista ylipäätään numeroida tärkeysjärjestykseen ihmisiä, ihan kuin olisi joku rakkauspankki, josta annetaan yhdelle vähän ja toiselle vielä vähemmän - sehän voi vaikka kulua.
tuon takia ei yksinhuoltajat jaksa kiinnostaa koska se miehen asema on viimeisenä aina.
Onko teillä siellä uudessa paikassa työ/opiskelupaikat. Jos vain olisi kiva muuttaa johonkin, niin ymmärrän miehen näkökannan.
...olen hakenut opiskelupaikkaa tuolta muualta ja ajatuksena oli,että muutettaisiin sinne kevään/kesän aikana ennekuin koulut alkavat.Näin meillä on paremmat mahdollisuudet saada asunto sieltä muualta,kuin mitä sitten syksyllä kun opiskelijat valtaavat kyseisen paikan ja asuntojen kysyntä on silloin pilvissä.Ja jos ei opiskelupaikkaa irtoa,niin työllistyminen on siellä parempaa kuin nykyisellä asuinpaikalla.Eli uskon,että kummallekkin löytyisi jotain tekemistä sieltä,paremmin kuin täältä nykyiseltä paikalta.Muutaman vuoden olen asunut nykyisellä kotipaikallani ja töitä en ole saannut täältä,vaikka olen hakenut ja samoin ystäviä ei ole täältä löytynyt tai harrastuksia.Joten haluaisin parantaa tuolla muutolla omaa elämääni ja puolison,koska puolisohan siitä kärsi,kun toisella ei ole mitään ollut elämässään moneen vuoteen.
Miehen mielestä yksi ratkaisu olisi se,että muuttaisin yksin ja tavattaisiin viikonloppuisin ja lomilla...mutta itse en tuohon halua suostua.Tuollainen "etäsuhde" ei vaan sovi mun luonteelle/tyylille.Ja muutenkin ollaan sen verta kauan (vuosia) oltu yhdessä,et eteenpäin tässä pitäis mennä,ei taakse päin.Moni on jo nyt ihmetellyt meidän hidasta etenemistä,että missä on lapset,häät ja oma punainen tupa? Ehkä oon ite elänyt jossain unessa ja nyt herännyt todellisuuten ja tajunnut kuinka eri asioita mieheni kanssa halutaan elämältä.
joka lähtis muualle asumaan. Kaikki on niin jumiutuneita omille paikkakunnilleen. Kaverit on niiin tärkeitä, ettei paria viikkoakaan voi olla ilman niitä jne. Ja mistään muualta ei voi löytää uusia kavereita?
Naiset on aina jarruttanu mun haaveita muuttaa kauas pois täältä pohjolasta. Ei löydy ketään joka lähtis mukaan. Olen päättänyt lähteä sitten yksin ja aloittavani uuden elämän muualla.
Monivuotinen kumppanini ei oikein lammennyt ajatukselle muutosta ulkomaille, joten tein lopun suhteesta pakkasin kamani ja haivyin, enka ole katunut kertaakaan. Kannattaa lahtea, jos vahankaan tuntuu silta. Meillahan on vaan tama yksi elama elettavana....
vuotta olen minäkin välillä asunut ulkomailla, mutta jossain vaiheessa alkaa tekeen aina mieli suomalaista naista. Mikäköhän kumma siinäkin on?
Naiset on aina naisia ja yhtä ihania missä tahansa maailmassa mutta jollakin tasolla kai koen olevani eniten samalla viivalla suomalaisen tytön kanssa. Jonkin aikaa aina menee hyvin muunkin kanssa mutta kun suhde arkipäiväistyy, tulee ne kulttuurilliset erot esille ja joskus ne voi käydä rasitteeksi.
Vaikka ulkomailla on kivaa, niin välillä on mukava fiilistellä suomi-juttuja ja jos ei oo ketään kenen kanssa fiilistellä niin tuntee olonsa hieman yksinäiseksi vaikka siinä vieressä olisi kuinka hemaiseva, esim. etelä-euroopplainen tyttö. Vaikee hekumoida jollekin ulkomaalaiselle kesäisiä mattojenpesureissuja ja savusaunaa yms. Ehkä pitää alkaa rahtaamaan niitä ulkomaan tyttöjä välillä suomeen tarkistamaan mistä on kyse?
Anyway, yleisesti ottaen siis suomalaiset naiset vois olla vähän rohkeempia lähtemään ja yrittämään elämää muualla. Musta on tosi palkitsevaa aloittaa välillä uusi elämä tyhjältä pöydältä, hankkia uudet kaveripiirit ja harrastukset jne. Tosi ahdistavaa olis asua samalla paikkakunnalla koko elämänsä. Ei oo mua varten.
Miehen kaverilta tuli vaan viisasta kommenttia. Nykyaikana kun suhteet päättyy tosi nopeasti. Muutetaan yhteen ja hetken päästä jo erotaan. Fiksuahan se on ettei suoraan vaan muuteta yhteen. Ja sunkin motiivi on vaan se, että pääsisit pois äkkiä vanhasta paikasta. Asukaa nyt ensin kumpikin omissa asunnoissanne, ja miettikää sitten joskus sitä yhteenmuuttoa jos satutte vielä yhdessä olemaan.
No tuota,ollaan oltu yhdessä jo muutama vuosi ja asumme myös nytkin yhdessä....
Täs kaveri-jutussa on ehkä pohjalla se,et miehen kaverit ei oo oikeen ikinä vaan hyväksyneet mua mieheni kumppaniksi..
Ystävät ovat tietysti tärkeitä ja kyllä ystävän mielipiteitä kannattaakin kuunnella, he kun tuntevat yleensä pidemmältä ajalta ja näkevät tilanteen "ulkopuolisena". Mutta kyllä te kahdestaan sen lopulta päätätte mitä teette. Kavereilta voi kysyä mielipiteitä mutta kyllä sen kumppanin mielipide pitäisi painaa eniten silti. Voithan sinä lähteä silti vaikkei poikaystäväsi tulisikaan mukaan, mutta eihän se sama asia ole kuin lähteä yhdessä. Ja kyllähän siinä riskinsä on, kuten kaukosuhteessa aina.
Tuota aikaisempaa kommenttia, jossa kumppani tuli vasta listassa viimeisenä, en ymmärtänyt ollenkaan, oli kyse mistä tilanteesta tahansa.