Unelmointi?

Unelmoitteko te miehet naisesta, johon olette ihastuneet? Minä unelmoin melkein jatkuvasti jostakusta, johon olen sillä hetkellä ihastunut. Kohde saattaa vaihdella ja voi olla useita vaihtoehtoisiakin yhtä aikaa päällä. Esim. illalla kun menen nukkumaan, valitsen jonkun ihanan miehen, jota ajattelen. Usein (yleensä) nämä ajatukset liittyy seksiin, eli kuvittelen meidät sitä harrastamaan. Ja sitten voi olla etten malta alkaa nukkumaan, kun keksin oikein kiihottavan unelman. Miehet on todellisia ja tuttuja, eli nämä unelmat voisivat vaikka joskus toteutua, mutta yleensä en edes yritä toteuttaa niitä. Kerran pari olen ensin ajatellut jotain miestä ja myöhemmin olemme oikeasti päätyneet suhteeseen/yhden illan juttuun/pussailemaan baarissa. Mutta yleensä nämä ovat siis vain 'päiväunia'. Siis tätä tulee harrastettua niin illalla sängyssä kuin vaikka päivällä luennolla. Luennolla vaan pitää yrittää pitää kasvot peruslukemilla. Mutta unelmoitteko te miehet opiskelu/työkavereistanne, kaverinne tyttöystävstä tms. naisesta, jonka oikeasti tunnette/tiedätte?
3588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Omasta sängystä siuta ei kukkaan tule hakemaan. Ihtekses saat olla koko loppelämäs jos vaa unelmoit. Unelmointi on elämän tappaja.

Äänestä
  • Ei kannata tuhlata aikaa liikaan unelmointiin,
    joku toinen ehtii viedä Anelma-Unelman nenän edestä.

    Äänestä

verran sitä unelmoi sellaisesta ihmisestä minkä kanssa tuntuu et jotain jäi vielä auki. Kyllä sitä joskus itsekkin huomaa kun on pysähtynyt paikalleen et ajatus saattaa harhailla sellaiseen ihmiseen jolle sydämmensä on täysin avannut. Tuollaiset hivenen epäselvät tapaukset jättävät jonkin verran kysymyksiä mieleen ja siitä syystä ehkä sitä joskus ajatukset sinne harhailee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unelmaihminen kirjoitti:

Unelmoitteko te miehet naisesta, johon olette ihastuneet? Minä unelmoin melkein jatkuvasti jostakusta, johon olen sillä hetkellä ihastunut. Kohde saattaa vaihdella ja voi olla useita vaihtoehtoisiakin yhtä aikaa päällä. Esim. illalla kun menen nukkumaan, valitsen jonkun ihanan miehen, jota ajattelen. Usein (yleensä) nämä ajatukset liittyy seksiin, eli kuvittelen meidät sitä harrastamaan. Ja sitten voi olla etten malta alkaa nukkumaan, kun keksin oikein kiihottavan unelman. Miehet on todellisia ja tuttuja, eli nämä unelmat voisivat vaikka joskus toteutua, mutta yleensä en edes yritä toteuttaa niitä. Kerran pari olen ensin ajatellut jotain miestä ja myöhemmin olemme oikeasti päätyneet suhteeseen/yhden illan juttuun/pussailemaan baarissa. Mutta yleensä nämä ovat siis vain 'päiväunia'. Siis tätä tulee harrastettua niin illalla sängyssä kuin vaikka päivällä luennolla. Luennolla vaan pitää yrittää pitää kasvot peruslukemilla. Mutta unelmoitteko te miehet opiskelu/työkavereistanne, kaverinne tyttöystävstä tms. naisesta, jonka oikeasti tunnette/tiedätte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu