San Antonio, Texas. Texasin baarikärpäsille on koittamassa kova ja synkkä arki. Siviilipukuiset virkavallan edustajat istuskelevat baareissa muina miehinä, mutta joka hetki valmiina pidättämään ihmisiä juopumuksesta yleisellä paikalla.
Hiljattain poliisit vierailivat Dallasissa 36 baarissa. Mukanaan poliisilaitokselle he veivät 30 siinä vaiheessa todennäköisesti jo vähemmän hilpeää baariveijaria. Viranomaiset perustelevat operaatiotaan sillä, että baarissa istuminen ei anna oikeutta rikkoa lakia.
Tempauksen tavoitteena on korjata baareissa humaltuneet talteen ennen kuin he lähtevät ravintolasta ulos hölmöilemään. Pelätyn hölmöilyn kirjo kattaa muun muassa rattijuopumuksen ja sen, että juopot alkavat teloa toisiaan.
Kampanjan kerrotaan olevan myös baarikärpäsille itselleen hyväksi. Kun heidät on pidätetty, he eivät esimerkiksi pysty jäämään auto alle tai hyppäämään parvekkeelta uima-altaaseen. He kun eivät humalapäissään todennäköisesti osu altaaseen, vaan mäjähtävät kaakeliin tuhoisin seurauksin.
Viranomaiset uhkaavat jatkaa baarien tarkkailua koko osavaltion alueella.
tuleekohan seuraavana kieltolaki tai huntujen aika :D

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.