Miesten logiikkaa(-ko?)

Olen tässä tehnyt n. 10 vuoden otannalla mielenkiintoisen havainnon; joka ikinen tapaamani heppu luettelee ensi sanoikseen ammattinsa, omaisuutensa tai muut meriittinsä.. Keskustelun avaus kanssani sujuu tyyliin "mulla on x hehtaaria metsää", "Olen muuten varsinaisesti kouluttaja","Mulla on omistusasunto Eirassa", "Omistan kultasepänliikkeen" yms. Olisi ihan vaihtelun vuoksi kiva kuulla edes etunimi ensin.
Täytyypä todeta, arvon herrat, että olen hiukan ulalla ja useimmiten myös täysin hämmentynyt(mitä ihmettä tuollaisiin reploihin muka pitäisi osata sanoa?!? "Tosi kiva?" "Ooh.. Olen ihailusta mykkänä.." "Kaadun jalkojesi juureen..":))näistä smallari-yritelmistä. Mitä ihmettä te kuvittelette minulle tuolla tavoin viestivänne? Ja ihan vaan turhan spekulaation välttämiseksi; olen taloudellisesti hyvin toimeentulevaksi luokiteltavassa asemassa, mitä kylläkään en tunne tarpeelliseksi esiin tuoda jokaikisessä kontaktissani vastakkaiseen sukupuoleen. No, hyviä selityksiä?
203277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

joo munkin mies kun tavattiin hoki moneen kertaan kuka on ammatiltaan. hyvässä ammatissa kun on niin vieläkin jaksaa muistuttaa.
silloin halusi vain seksiä.
jos on työttömiä kertoo keneksi aikoo tai kuka oli.
jos on opiskelija opiskelee varmasti upeata ammattia.
kaikki on hyvinkoulutettuja ja rikkaita baarissa. ihan totta. ja on ne muuallakin, mutta ei yhtä vahvasti.

Äänestä

ihmeessä avausviestissäsi mainitset oman "talodellisesti hyvin toimeentulevaksi" luokiteltavan asemasi?? Mikä merkitys tuolla oli kysymyksesi kannalta?

Terveisin: taloudellisesti huonosti toimeentulevaksi luokiteltavassa asemassa oleva nainen

Äänestä
  • Siksi, että haluan korostaa etten tarvitse/halua ketään elättäjäkseni. Toisinaan itselle tulee tunne, että tapaamani miehet olettavat tekevänsä vaikutuksen juuri näillä taloudellisilla meriiteillä. Ed. vastaajalle mainittakoon, että yksikään näistä "tapauksista" ei ole sattunut baareissa tai kummankaan osapuolen ollessa juovuksissa.

    Äänestä

  • !!!!

    Äänestä

  • Not for sale kirjoitti:

    Siksi, että haluan korostaa etten tarvitse/halua ketään elättäjäkseni. Toisinaan itselle tulee tunne, että tapaamani miehet olettavat tekevänsä vaikutuksen juuri näillä taloudellisilla meriiteillä. Ed. vastaajalle mainittakoon, että yksikään näistä "tapauksista" ei ole sattunut baareissa tai kummankaan osapuolen ollessa juovuksissa.

    Tapaamasi miehet haluavat myös korostaa samaa asiaa.

    Terveisin: taloudellisesti huonosti toimeentulevaksi luokiteltavassa asemassa oleva nainen

    Äänestä

  • kysymykseesi. kirjoitti:

    Tapaamasi miehet haluavat myös korostaa samaa asiaa.

    Terveisin: taloudellisesti huonosti toimeentulevaksi luokiteltavassa asemassa oleva nainen

    ..Haistan kateuden.. Toi asenne kertooki jo paremmin kuin tuhat sanaa, miks eukot ei juuri johtoasemassa tällä planeetalla juhli.. Sopii mulle.. :)

    Äänestä

  • akkain logiikka kirjoitti:

    ..Haistan kateuden.. Toi asenne kertooki jo paremmin kuin tuhat sanaa, miks eukot ei juuri johtoasemassa tällä planeetalla juhli.. Sopii mulle.. :)

    vain älynlahjoistasi. (kumpaa sukupuolta sitten edustatkaan...)

    Terveisin: taloudellisesti huonosti toimeentulevaksi luokiteltavassa asemassa oleva nainen

    Äänestä

  • Tämä on kyllä koominen palsta. Joku jo totesikin
    yhdessä keskustelussa, että jos keskustelun aloittaja
    erehtyy kehumaan jollain tavalla itseään, koko aihe
    unohtuu ja puolet kommentoijista keskittyy haukkumaan
    aloittajaa. Esim:

    Olen kohtuu kaunis --> luulet vain olevasi / olet pinnallinen nirppanokka.
    Olen hyvin toimeentuleva --> olet kylmä materialisti ja rahan perässä juoksija
    Olen korkeasti koulutettu --> etkä ole kun teit kirjoitusvirheen, tai et ainakaan oikeasti älykäs.
    Olen menestynyt --> jaahas, vähättelet muita ja luulet olevasi parempi
    jne. jne.

    Suomi on kyllä oikea kateuden kiteytymä.

    Äänestä

  • taas tätä kirjoitti:

    Tämä on kyllä koominen palsta. Joku jo totesikin
    yhdessä keskustelussa, että jos keskustelun aloittaja
    erehtyy kehumaan jollain tavalla itseään, koko aihe
    unohtuu ja puolet kommentoijista keskittyy haukkumaan
    aloittajaa. Esim:

    Olen kohtuu kaunis --> luulet vain olevasi / olet pinnallinen nirppanokka.
    Olen hyvin toimeentuleva --> olet kylmä materialisti ja rahan perässä juoksija
    Olen korkeasti koulutettu --> etkä ole kun teit kirjoitusvirheen, tai et ainakaan oikeasti älykäs.
    Olen menestynyt --> jaahas, vähättelet muita ja luulet olevasi parempi
    jne. jne.

    Suomi on kyllä oikea kateuden kiteytymä.

    että aloittaja kompastui omaan nokkeluuteensa. Sosiaalista älykkyyttä jäin kaipaamaan.... Minun on vaikea hyväksyä sitä, että miehiä ikäänkuin ryhmänä syytetään tietynlaisesta käyttäytymisestä.

    Terveisin: taloudellisesti huonosti toimeentulevaksi luokiteltavassa asemassa oleva nainen, ei kateellinen

    Äänestä

Kun tapasin poikaystäväni, niin hän halusi alussa jotenkin jopa vältellä hänen ammatistaan puhumista. Hän on arvostetussa ja hyväpalkkaisessa työssä ja ajtteli minun heti tekevän tiettyjä olettamuksia hänestä työn perusteella. (mitä en kylläkään olisi tehnyt)
Hän siis ajatteli asian juuri toisinpäin. Toisaalta hän on kyllä monissa muissakin asioissa juuri sopivasti "erilainen", minun onnekseni! (;

Äänestä

.......

Äänestä

vain osoittaa olevansa pätevä kaveri, johon voi luottaa ja joka saa asioita aikaiseksi. Ei sen sen kummoisempaa tarvitse olla.

Äänestä

Mistä ihmeestä sinä bongaat nuo tapaamasi miehet?
Melkoisiin ääliöihin olet törmännyt..

Äänestä
  • Töissä.. Olen alasta johtuen pakostakin aika monen yksilön kanssa tekemisissä päivittäin. Taisit sitten leimata lähes koko miespopulaation ääliöiksi? Tai sitten ne kaikki vaan kasaantuvat jonkin kumman kvanttifysiikan lain vääristymän seurauksena minun ympärilleni.. :)

    Äänestä

  • Not for sale kirjoitti:

    Töissä.. Olen alasta johtuen pakostakin aika monen yksilön kanssa tekemisissä päivittäin. Taisit sitten leimata lähes koko miespopulaation ääliöiksi? Tai sitten ne kaikki vaan kasaantuvat jonkin kumman kvanttifysiikan lain vääristymän seurauksena minun ympärilleni.. :)

    Eikö ole aika luonnollista puhua töissä työhön liittyvistä asioista?

    Äänestä

Ne on ylpeitä saavutuksistaan. Jos mä olisin kiivennyt Everestille, kyllä mä siitä todennäköisesti ihmisille mainitsisin. Joku on saattanut tehdä elämässään kovasti töitä päästäkseen Jakomäestä Eiraan.

Pitääkö tämä tulkita, että mies ei saa olla ylpeä saavutuksistaan - tai jos onkin, se ylpeys pitää kätkeä?

Eikä esimerkiksi kouluttaja kerro vielä mitään ihmisen varallisuudesta, elintasosta tai sen puoleen edes siitä mitä tekee.

Äänestä

Tuohon ikään olet jo varmasti oppinut, että kyseessä on nimenomaan _keskustelun_avaus_. Miten itse tekisit avauksen. Latteuksiahan nuo ovat, mutta suomalaiseen kulttuuriin kuuluu jostain syystä, että oman etunimen esilletuominen ja sen kuuleminen on vaikeaa.

Keksi parempi aloitus ja jaa viisauttasi meille vai aloitatko: Hei olen Pirkko ja multa irtoo.

Äänestä

Jotkut vähän ovelammat tekevät sen tosi suunitellen:
1. Emailissa saatetaan kertoa jostain mitättömästä ulkoulu iltapäivästä ja annetaan vihje
ympäristöstä.

2. Viestissä rivien välistä ilmenee, että kun 1 viestiä yhdisteleen 2. viestin kanssa, että tyyppi
on iät ja ajat asunut Helsingin varakkaimmalla alueella ja koko suku on aatelisia jne.

Vahingossa muka lipsautellaan faktoja, jotka todennäköisesti on tekaistua tarinaa.

Äänestä

varmaan heittänyt smalltalkkia tytöille ennenkin ja useimmilla ensimmäiset kysymykset on juuri mihin olet saanut vastauksia. Moisia kysymyksiä ensimmäiseksi esittävien akkojen kanssa on välillä ihan hauskaa kun pistää parastaan typeriin uteluihin.....

Äänestä

Sehän on sitä että suurin osa naisista valitsee miehensä sen lompakon paksuuden ja automerkin perusteella. Se on osa sitä kosiskelua, että kehutaan omaisuudella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Not for sale kirjoitti:

Olen tässä tehnyt n. 10 vuoden otannalla mielenkiintoisen havainnon; joka ikinen tapaamani heppu luettelee ensi sanoikseen ammattinsa, omaisuutensa tai muut meriittinsä.. Keskustelun avaus kanssani sujuu tyyliin "mulla on x hehtaaria metsää", "Olen muuten varsinaisesti kouluttaja","Mulla on omistusasunto Eirassa", "Omistan kultasepänliikkeen" yms. Olisi ihan vaihtelun vuoksi kiva kuulla edes etunimi ensin.
Täytyypä todeta, arvon herrat, että olen hiukan ulalla ja useimmiten myös täysin hämmentynyt(mitä ihmettä tuollaisiin reploihin muka pitäisi osata sanoa?!? "Tosi kiva?" "Ooh.. Olen ihailusta mykkänä.." "Kaadun jalkojesi juureen..":))näistä smallari-yritelmistä. Mitä ihmettä te kuvittelette minulle tuolla tavoin viestivänne? Ja ihan vaan turhan spekulaation välttämiseksi; olen taloudellisesti hyvin toimeentulevaksi luokiteltavassa asemassa, mitä kylläkään en tunne tarpeelliseksi esiin tuoda jokaikisessä kontaktissani vastakkaiseen sukupuoleen. No, hyviä selityksiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu