rehellisyys

Tämä pätee nyt lähes kaikkeen elämässä:

Ihmiset (ja kumppanit) tekevät elämässään pieniä ja isoja virheitä.

Rohkeat uskaltavat katsoa itseään peilistä, ja myöntää että "myös minuun liittyy huonoja piirteitä ja typeriä tekoja, minä olen loukannut teoillani toista ihmistä". Halu pystyä katsomaan itseään silmiin myös jatkossa johtaa virheen myöntämiseen itselleen ja loukatulle osapuolelle. Asian käsittelyn jälkeen on voinut oppia itsestään ja toisesta henkilöstä uutta ja säilyttää itsekunnioituksensa sekä kumppaninsa kunnioituksen. Hyvä juttu loppuelämän kannalta ja uusien mokien eteen tullessa.

Heikot ihmiset eivät suostu myöntämään itselleen, että heihin liittyisi ikäviä piirteitä, tai että he voisivat loukata ketään. He piilottelevat tekemäänsä mokaa eivätkä ota vastuuta tekemisistään vaikka ne tulisivat muuta kautta ilmi. Ei myönnetä mitään vaikka asiasta olisi mustaa valkoisella. Ei pystytä myöntämään asiaa todennäköisesti itselleenkään, koska se sotisi "täydellistä minää" vastaan.

Rohkea ihminen, joka myöntää virheensä ja käsittelee ne itsensä ja muiden osapuolten kanssa säilyttää tietyn kunnioituksen ja arvokkuuden:

A ja B molemmat pettävät puolisoaan kerran. A kertoo teosta puolisolleen ja käsittelee vaikeaa ja loukkaavaa asiaa yhdessä puolisonsa kanssa. Kävi miten kävi, puoliso voi kunnioittaa edes toisen halua olla rehellinen elämänsä tärkeimmälle henkilölle vaikka asia onkin loukkaava.

B ei kerro puolisolleen mitään. Ei vaikka puoliso löytää itse vedenpitävät todisteet pettämisestä. "Mitään en oo tehnyt, todisteet valehtelee, sähän oot ihan vainoharhainen". Kävipä tässä tilanteessa miten tahansa, petetty puoliso ei voi tuntea edes sitä lohtua, että virheestään huolimatta elämänsä tärkein ihminen haluaa kuitenkin olla rehellinen.

Jokainen tekee virheitä. Mutta sellaista virheiden tekijää, joka ottaa tekemästään vastuun, voi katsoa silmiin jatkossakin.
5832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pettäminen ei ole rehellisyyttä. Taidat olla näitä jälkijättöisiä kun tuollaisia päästelet suustasi.

Äänestä
  • niin tajuat ehkä sisällön.Toinen ottaa vastuun teoistaan ja toinen ei,yrittäen syyllistää toista vainoharhaseksi.

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    niin tajuat ehkä sisällön.Toinen ottaa vastuun teoistaan ja toinen ei,yrittäen syyllistää toista vainoharhaseksi.

    .. teki tuleva ex-mieheni, syyllisti ja syyllisti, kuitenkin koko ajan oli hänellä suhde siinä sivussa. Ja kaiken tullessa ilmi, ei edelleenkään myöntänyt mitään, vaan ehkä se oli hänelle sitten helpompi vaieta.. hiljaisuus kun ainakin hänen tapauksessaan on jonkinasteinen myöntymisen merkki. Mutta ei enää.. ei enää koskaan

    Äänestä

  • kipuileva kirjoitti:

    mutta kohdallani se pettävä,syyllistävä,valehteleva ihminen oli nainen.Tyhmyyteni takia ja myös siksi että uskoin hänen muuttuvan,uskoin ja annoin aina anteeksi,turhaan.Ei hän muuttunu.Oksettavinta se kuitenkin kun yritti tehdä omat tekonsa tyhjäksi.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kunnioituksen voi säilyttää tai uudelleenrakentaa jos toinen osoittaa välittävänsä edes sen verran että haluaa olla rehellinen. Läheinen ihminen.

    Ei valehteleva vastuunpakoilija, jonka teot liittyvät vain väärintekemisesnsä peittelyyn. Ei aikomustakaan olla rehellinen eli ei siis välitä kumppanistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vs. vastuun pakoilu kirjoitti:

Tämä pätee nyt lähes kaikkeen elämässä:

Ihmiset (ja kumppanit) tekevät elämässään pieniä ja isoja virheitä.

Rohkeat uskaltavat katsoa itseään peilistä, ja myöntää että "myös minuun liittyy huonoja piirteitä ja typeriä tekoja, minä olen loukannut teoillani toista ihmistä". Halu pystyä katsomaan itseään silmiin myös jatkossa johtaa virheen myöntämiseen itselleen ja loukatulle osapuolelle. Asian käsittelyn jälkeen on voinut oppia itsestään ja toisesta henkilöstä uutta ja säilyttää itsekunnioituksensa sekä kumppaninsa kunnioituksen. Hyvä juttu loppuelämän kannalta ja uusien mokien eteen tullessa.

Heikot ihmiset eivät suostu myöntämään itselleen, että heihin liittyisi ikäviä piirteitä, tai että he voisivat loukata ketään. He piilottelevat tekemäänsä mokaa eivätkä ota vastuuta tekemisistään vaikka ne tulisivat muuta kautta ilmi. Ei myönnetä mitään vaikka asiasta olisi mustaa valkoisella. Ei pystytä myöntämään asiaa todennäköisesti itselleenkään, koska se sotisi "täydellistä minää" vastaan.

Rohkea ihminen, joka myöntää virheensä ja käsittelee ne itsensä ja muiden osapuolten kanssa säilyttää tietyn kunnioituksen ja arvokkuuden:

A ja B molemmat pettävät puolisoaan kerran. A kertoo teosta puolisolleen ja käsittelee vaikeaa ja loukkaavaa asiaa yhdessä puolisonsa kanssa. Kävi miten kävi, puoliso voi kunnioittaa edes toisen halua olla rehellinen elämänsä tärkeimmälle henkilölle vaikka asia onkin loukkaava.

B ei kerro puolisolleen mitään. Ei vaikka puoliso löytää itse vedenpitävät todisteet pettämisestä. "Mitään en oo tehnyt, todisteet valehtelee, sähän oot ihan vainoharhainen". Kävipä tässä tilanteessa miten tahansa, petetty puoliso ei voi tuntea edes sitä lohtua, että virheestään huolimatta elämänsä tärkein ihminen haluaa kuitenkin olla rehellinen.

Jokainen tekee virheitä. Mutta sellaista virheiden tekijää, joka ottaa tekemästään vastuun, voi katsoa silmiin jatkossakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu