Onko täällä ketään muita, joilla olisi erakkomiehiä? Eli siis miehiä, joita jonkinlainen sosiaalisuus ahdistaa.
Mun mies on aito erakko. Ei tykkää käydä baareissa (mikä on kyllä ihan ymmärrettävää), inhoaa sukulaisvierailuja (ainakin mun sukulaisten luo). Kokee ahdistusta isoissa kaupoissa. Ei tykkää kävellä täällä "kaupungissa" kun vastaantulijat tuijottaa ja edelläkävelijöiden ohitus on ärsyttävää.
On noita varmaan muitakin "tapoja". Onko mun ukko ihan outo?
Itse oon tällainen hieman sosiaalisempi höpöttelijä, mutta osaan kyllä relata ja "ärsyyntyä" ihmisistä siinä määrin, etten mokomia kuvatuksia halua viikkoon nähdäkään! =) Nyt joku sanoo, että vastakohdat vaan täydentää toisiaan, mutta mitenkäs semmoiset jyrkähköt vastakohdat...?
Tulipa vaan mieleen kysyä, että mitenkäs ootte kokenu tällaiset erakot parisuhteessa? Onko onnistunu? Eli kohtalotoverit, avatkaa sanainen arkkunne! =)
Mun mies on aito erakko. Ei tykkää käydä baareissa (mikä on kyllä ihan ymmärrettävää), inhoaa sukulaisvierailuja (ainakin mun sukulaisten luo). Kokee ahdistusta isoissa kaupoissa. Ei tykkää kävellä täällä "kaupungissa" kun vastaantulijat tuijottaa ja edelläkävelijöiden ohitus on ärsyttävää.
On noita varmaan muitakin "tapoja". Onko mun ukko ihan outo?
Itse oon tällainen hieman sosiaalisempi höpöttelijä, mutta osaan kyllä relata ja "ärsyyntyä" ihmisistä siinä määrin, etten mokomia kuvatuksia halua viikkoon nähdäkään! =) Nyt joku sanoo, että vastakohdat vaan täydentää toisiaan, mutta mitenkäs semmoiset jyrkähköt vastakohdat...?
Tulipa vaan mieleen kysyä, että mitenkäs ootte kokenu tällaiset erakot parisuhteessa? Onko onnistunu? Eli kohtalotoverit, avatkaa sanainen arkkunne! =)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla on myös tällänen erakkomies, mutta niin olen minäkin erakkomainen. Huono puoli on ollut se, että olisin valmis sitoutumaan enemmän esim. muuttamaan yhteen, mutta mies haluaa olla rauhassa yksin.
Niin, ei kai se erakkous välttämättä huonoa suhdetta tee...joskus vain mietityttää, että kun toinen tuntuu välillä ahdistuvan jopa minun läsnäolostani, niin miten sen tulevasuuden laita. Pitää vaan antaa toiselle tilaa tarpeeksi, minkä olen tehnytkin. Joskus on kyllä orpo olo kun tuntuu että toinen on vaan uppoutunut sinne omaan maailmaansa (mikä ei minua kiinnosta) ja minä menen menojani (jotka eivät häntä kiinnosta).
Saakohan tästä nyt mitään selvää?? =)
Savosta mualimalle karannu ja erakosta kääpi hyvinnii :-D.
Vanaha ukonkuvatus jo, ylj viiskymppinen mutta hyvin soppii nuo kuvvaakset minnuun.
Hyvvee kevättä kaekille, myös sosiaali...ai kun on vaekee sana tuo sosiaalinen näen vähemmän vasemmistolaeselle :)
on mullakin. Erakko olen olosuhteiden pakosta tai siis itsestäni se tietysti johtuu. Olen nainen, työkyv.eläkk., n.50v. Muutimme uudelle paikkakunnalle viime vuonna.Olen kotona,mies vuorotyössä. En tunne ketään täältä.Suku asuu kaukana,tapaan kerran kolmessa kuussa suunnilleen. Istun ja tuijotan ulos ikkunasta,ei tapahdu mitään. Ei näy ihmisiä, naapurit on töissä, tällä tienpätkällä on kuusi taloa, me laitimmaisina, en tiedä edes naapurien nimiä. Odotan miestä töistä kotiin, jos sitten vaikka mentäisiin ajelemaan,jos hän jaksaa,itselleni ajaminen on vaikeaa kun vasen käsi ei oikein toimi. Elämäni kuluu odottaessa,mitä tekisin,en enää kauaa jaksa.
No tuli näköjään monenlaisia vastauksia...osa oli tyytyväinen, osa ei. Ehkä yleistä vastanneille oli semmonen about viidenkympin ikä. Minä ja ukkoni ollaan vasta hitusen päälle 20 molemmat.
Ymmärrän kyllä jos ei ihmislaumoissa viihdy, me ollaan jokainen omanlaisiamme. Mietin vaan että voiko tällainen joka suuntaan tiirailevan tyttösen ja itseensä sulkeutuvan poikasen suhde toimia pitemmän päälle.
Edellisellä vastaajalla ei ollut juurikaan ystäviä. Mulla on muutamia hyviä, mutta jos tavataan, niin ehkä automaattisesti ehdotan tapaamista niiden luo, koska koen jotenkin että ukkoni ahdistuu jos meille tulee vieraita.
meillä vähän samaa vikaa parisuhteessa (tuore tapaus, puoli vuotta vasta yhdessä). itse järjestän mielelläni vapaa-ajalle vierailuja sukulaisiin ja ystävien luo, miestä ei millään meinaa saada mukaan. en haluaisi kuitenkaan ruveta pakottamaan, vaan jotenkin sitä toivoisi että toinen ymmärtäisi miten tärkeää mulle on että hän tulee mukaan visiiteille. mies ei tapaa omaakaan perhettään kuin muutaman kerran vuodessa, saati sitten että lähtisi kerran kuussa mun sukulaisiani tervehtimään.
kuitenkin miehellä on omat pienet piirinsä, yksi hyvä työkaveri ja pari "äijäkaveria" joiden kanssa välillä viettää aikaa. siinä mielessä en siis ole huolissani hänen sosiaalisuudestaan, onneksi tosiaan on nämä muutamat kaverit joiden kanssa viettää aikaa ettei ihan mökkiydy : )
asiasta puhuttaessa mies on todennut ettei tykkää puhua uusien ihmisten kanssa diibadaabaa, kuunnella kun kaikki kilvan kehuvat toisiaan. hän on muutenkin kovin vaatimaton luonne, eikä tosiaan pidä itsestään ääntä.
olen toistaiseksi ottanut sen kannan että pyydän mukaan mutten pakota, ja reissaan itse entiseen malliin. jos se joskus siitä vaikka innostuisi lähtemään mukaan, sitä päivää odotan kun se itse ehdottaisi että mennään johonkin vierailulle!
Tuo kuulosti niin tutulle! Meillä taitaa olla aika samanlaiset miehet :) Eihän sitä toisen erakkoutta alussa edes huomannut, kun oli niin rakastunut, mutta onhan se totta että ajan mittaan toisesta paljastuu ne "oikeat" piirteet.
Munkin ukolla on pari semmosta "äijäkaveria" joiden kanssa viihtyy silloin tällöin. Muuten sitten omissa oloissaan. Eikä sitäkään saa oikein lähtemään mun vanhempien luona käymään.
Yhdessä on oltu kohta kolme vuotta, joskus vaan tulen miettineeksi, nuori kun olen, että haluanko tätä loppuelämäni? Toisaalta, parisuhde taitaa olla enemmän tahdon kuin halun asia! =)
Hassulta kuulostaa. Oon aina ihmetellyt, että miksi sitä pitäisi lähtä toisen vanhempien tai ystävien luokse kylään? Mikä siinä on tarkoitus? Ollaan seurusteltu neljä vuotta ja en ole koskaan käynyt miesystäväni vanhempien luona. Onhan ne kutsuneet, mutta en ole lähtenyt, koska ei ole mitään asiaa heille. Hänen siskonsakin on jotenkin asiaa ihmetellyt. En paljon käy edes omien sukulaisten luona.