Olen ollut sinkkuna nyt jo reilu 2 vuotta...
Aina kun tänä sinkkuaikana olen ihastunut johonkin mieheen, niin koskaan ei ole homma ollut molemminpuolista...
Aina ne vaan antaa ymmärtää että vois olla kiinnostuneita... Mut se kiinnostus onkin vain kaverimielessä...
Tää yksinäisyys syö ja masentaa... =(
Ikääkin on jo kertyny 22 vuotta... Ja ennen tätä 2 vuoden sinkkuaikaa ehdin seurustelemaan 3,5 vuotta... Kundi jätti mut sen kummempia selittelemättä...
Eikö musta yksinkertasesti vaan voi välittää...?
Eikö muhun voi rakastua ?
Olen ihan tavallinen työssä käyvä tyttö, joka käy baareissa, mutta ei dokaile kuitenkaan joka viikonloppu...
Aika masentavaa katella vierestä kun kaverit pariutuu ja perustaa perheitä...
Tuntuu että oon ainoo, jolla ei ole ketään ja josta puhutaan varmaan selän takanakin... Ihmetellään et miksei mulla oo ketään ja missä siis mättää kun näin on...
Aina kun tänä sinkkuaikana olen ihastunut johonkin mieheen, niin koskaan ei ole homma ollut molemminpuolista...
Aina ne vaan antaa ymmärtää että vois olla kiinnostuneita... Mut se kiinnostus onkin vain kaverimielessä...
Tää yksinäisyys syö ja masentaa... =(
Ikääkin on jo kertyny 22 vuotta... Ja ennen tätä 2 vuoden sinkkuaikaa ehdin seurustelemaan 3,5 vuotta... Kundi jätti mut sen kummempia selittelemättä...
Eikö musta yksinkertasesti vaan voi välittää...?
Eikö muhun voi rakastua ?
Olen ihan tavallinen työssä käyvä tyttö, joka käy baareissa, mutta ei dokaile kuitenkaan joka viikonloppu...
Aika masentavaa katella vierestä kun kaverit pariutuu ja perustaa perheitä...
Tuntuu että oon ainoo, jolla ei ole ketään ja josta puhutaan varmaan selän takanakin... Ihmetellään et miksei mulla oo ketään ja missä siis mättää kun näin on...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kuuleppas. Suhde ei ole kaiken a ja o. Sinulta on mitä ilmeisemmin jäänyt elämättä tovi omaa elämää. Kirjoituksesi perusteella voisi olettaa, ettet osaa projisoida omaa maailmankuvaasi ilman toista ja elämäsi olet elänyt toisen kautta. Onko kyseessä sitten haluttomuus toimia näin, sitä en tiedä. Jos sinun ikäisesi tyttöset hankkiutuvat perhe-elämän piiriin, voit olla melko huoleton oman tilanteesi suhteen, sillä noista nuorista tyttösistä tulee muodostumaan melkoinen prosenttilukema kariutuneisiin ihmissuhteisiin juuri edellämainitsemieni seikkojen takia.
Nuoren rakkauden ensihuuman myllerryksessä kannattaa mieluummin katsoa kuin katua. Ikäisesi "miehet" ovat vielä itsekin vailla omaa identiteettiä tässä yhteiskunnassa. He eivät vielä todennäköisesti ole niitä, jotka yhteiskuntaamme pyörittävät ja siksi tällainen "juurettomuus" saa aikaan sen, ettei uskalleta olla valmiita mihinkään pysyvään toisen kanssa kun oma elämäkin on vielä hakusessa. Nauti nyt hetki omasta ajastasi. Hemmottele itseäsi ja elä kiireettömästi. Aikataulujen poisjättäminen toviksi helpottaa kummasti. Haistele maailman tuoksuja ja aisti värejä. Kirjoita ajatuksistasi runoja ja hiljennä elämänrytmiäsi siten, että olet tehokas työssäsi mutta vapaaseesi voit kuluttaa mielinmäärin aikaa. Elä hetki itseäsi varten.
29 elettyä vuotta riittää toteamaan, että näissä sanoissa piilee totuudensiemen.
Voi kun mä voisinkin uskoo tohon reilun 2 vuoden jälkeen...
Musta tuntuu et mä oon menoni nyt mennyt...
2 vuotta menossa... On pidetty hauskaa, ravattu baareissa, pompoteltu miehiä, käyty risteilyillä ja tehty juttuja mitä ei parisuhteessa voi tehdä...
Mut nyt alkais riittämään... Ainakin edes hetkeks...
Yksin ei ole hyvä olla... Sit kun asuukin vielä yksin...
Työpäivät tahtoo venyä sellasiks 10-12 tuntisiks hyvinkin helposti sen 7,5 tunnin sijaan...
Niin, nythän on niin, että ei se "oman elämän eläminen" ole yksitoikkoisesti sitä baareissa ja bileissä menemistä ja elämistä. Yritin hieman valottaa sinulle niitä itsekseen elämiseen oppimisen valoisampia puolia. En oikein usko, että pelkästään parisuhteeseen syöksyminen olisi ratkaisu tähän ongelmaasi. Et voi pakottaa elämässä tapahtuvaksi sellaisia suuria, mitä ei kuulu tapahtuvaksi sormia napsauttamalla.
Mitä tulee noihin työpäivävertauksiin... tiedän, sellaistahan se on ollut itselläkin ja aika-ajoin on vieläkin. Mutta kyse on tässäkin siitä, että ihminen koittaa täyttää tietyn tyhjyydentunteen jollain muulla ja monesti jollain vahingollisella. Tässä tapauksessa orastavalla stressillä. Yritä hetki katsoa maailmaa toisin, kokeile vaikka täydellisä elämäntapamuutoksia alkaen ihan ruoasta, harrastuksista ja muusta mikä on ulkopuolella suhdeajattelun. Kyllä se tilanne siitä selkiytyy kunhan ei vääntämällä väännä.
On myös mulla!! erottiin poikakaverini kanssa jouluna -01, eli noin vuosi sitten. Kesä meni vauhdilla, ja nautin sinkkuiluista. Mutta nyt kun alkaa illlat pimenemään ja alkaa olla kylmä niin kyllä sitä rupeaa kaipaamaan sitä jotakin viereensä!!!
Kuten sanoit, yksin ei ole hyvä olla!!
Oon tutustunut yhteen ihanaan jätkään mutta en tiedä mitä se haluaa... pahoin pelkään että vain kaveria....
"pahoin pelkään että vain kaveria..."
Itse haluaisin nimenomaan tutustua ensin siihen ihmiseen, selvittää mistä toinen pitää, mille nauraa ja mille ei...
Jos sitten ajatusmaailmat synkkaa niin ystävyyttä voi lähteä syventämään.
Eipä tuo saippuasarjoista tuttu "Huomenta, mikä sun nimi on ??" oikein kolahda...
Aina vaan tulee uskoteltua että on ihan ok olla "vaan kavereita", vaikka oikeesti ite haluiskin jotain muutakin...
Itsepetosta...
Kirjoitin tuossa aiemmin otsikolla "Yksinäinen kulkija". Lue ihmeessä juttuni..
Minullakin on ollut vaikeaa löytää ystävää. Ennen edellistä jouduin olemaan kaksi vuotta sinkkuna. On ollut todella vaikeita aikoja minulla.. Noin neljä vuotta sitten minut jätti yksi tyttö joka oli epäluotettava ja olo suhteen jälkeen oli todella rähjäinen. Luulin elämäni olleen lopussa. Tuntui että osa ois minusta kuollut ja monesti oli vaikeuksia saada unta. Seuraavat oli parempia, mutta jouduin olemaan välissä sen kaks vuotta sinkkuna. Ja se olikin todella vaikeaa aikaa, kun monet eivät kiinnostuneet minusta.
Nyt oon taas samassa tilanteessa. Haluan että joku välittäisi minusta ja haluaisin että voisin rakastaa jotakuta. Siksi kysyisisin sulta.. Voisitko tutustua minuun? Koska eihän sitä koskaan tiedä jos löytäisimme näin toisemme. Eli kiinnostaisko sua vaihtaa s-postia kanssani tositarkoituksella?
ja vaihda sitten parempaan jos tulee tilaisuus
ja vaihda sitten parempaan jos tulee tilaisuus
ja vaihda sitten parempaan jos tulee tilaisuus
tuossa neuvossa järkeä ollut?? Jos tuota enempikin harrastetaan niin on turha kenenkään näillä palstoilla kysellä miksi kaikki valittavat kun eivät kelpaa.. EI KENENKÄÄN KANSSA PITÄISI OLLA SIKSI ET EI OO PAREMPAAKAAN NÄKÖPIIRISSÄ!!
Tässähän sen taas näkee miten epätoivoisia nuo naiset todella ovat! Just ollaan 20 täytetty ja itketään että ei ole miestä! Itelläni ei lähes 10 vuotta sinkkuna tunnu vielä missään. Vaikka ikääkin alkaa olla jo lähemmäs 30.
Jos 10 vuotta sinkkuna ei tunnu tuossa vaiheessa missään, niin jossain on jotain vialla ja pahasti!
Ei ihmistä ole tarkoitettu elämään yksin.
Itse olen 23 v. mies, en koskaan seurustellut 2 kk pidempään, enkä aiokaan aloittaa vakavaa suhdetta ennen kuin 27-30 v. ikäisenä. (Enkä halua aloittaa mitään muuta kuin vakavaa suhdetta) Syynä se että muutaman vuoden teen omia juttujani, matkustelen, opiskelen ja kehityn, arvomaailmakin muuttuu, olen tyytyväinen elämääni, jos olo on epätoivoinen hanki joku toinen epätoivoinen/seksihimoinen kaveri ja saat hetkeksi lämmittimen, mutta ei se mitään perustavanlaatuista muuta. Elä elämäsi omien arvojesi mukaan äläkä sen perusteella mitä muut tekevät tai miten he toimivat milloin mitenkin.
ikäväähän se tollanen on...jokseenkin samanlaista mitä minulla. minä aina kuljen yksin ja kaveit alkaa pikku hiljaa kulkea tyttö kainalossa...kyllä se hieman kaivelee. joskus se masentaakin