Hei! Olen au pairina täällä Saksassa ja takana on jo 8 tiukkaa kuukautta;) Kotiin lähtöä olen jo miettimässä, mutta huoli työsopimuksesta ja perheen 'joustavuudesta' on kova.
Kyselisin siis au paireilta ja perheiltäkin kokemuksia työsopimuksista ja tyttöjen kotiin lähdöistä. No, tulin tänne 15 elokuuta 2005 ja allekirjoitin 12 kuukauden työsopimuksen. Lupasin todellakin olla sen 'vuoden', mutta totesin samaan lauseeseen että koulujen kanssa voi sitten tulla pientä onkelmaa; pääsykokeet ja hakemiset ja koulun alkaminen. No isäntäperheeni sitten siihen, että siinä asiassa voimme olla joustavia, katsotaan sitten kun sen aika on. Nyt se aika sitten olisi ja hyvä jos perhe on minua kahta viikkoa aikaisemmin pois päästämässä ennen sen täyden vuoden virallista päättymistä... Olin ehkä vähän naiivi tuon asian kanssa ja nyt harmittaa sitten ihan hirveästi. Meinaan puhua kyllä perheeni kanssa vielä asiasta, mutta halusin vain udella muiden kokemuksista tälläisista 'joustamisista' siitä täydestä vuodesta.
Oletteko yleensäkään tehneet kirjallista työsopimusta?? Entä onko perheille joskus käynyt sillä tavalla että au pairi on vain ottanut ja lähtenyt? Minulla on sopimuksessani kahden viikon irtisanoutumisaika. Siihen en kuitenkaan haluaisi näinkin 'itsekkäistä' syistä tarttua, koska perheessäkään ei mitään häikkää ole- viihdyn ihan hyvin. Kulunut aika on ollut tosi antoisaa ja en todellakaan kadu tänne lähtemistä (olen nauttinut joka ilosta ja surusta jonka olen kokenut!!).
Kotona olisi kuitenkin niin paljon tekemistä ennen koulun alkua:) No, lämpimikseen höpöttelyksi menee... kertokaa ihmeessä kokemuksianne ja mietteitänne!
Terv. Au pair

Vastaukset 5
Vanhimmat
En osaa sanoa, miten muut on tehneet, mutta voisin kertoa sen, että tässä tuli taas hyvä esimerkki siitä, että kun suomalainen sanoo, "kyllä joustetaan" ja kun ulkomaalainen sanoo, "kyllä joustetaan", se tarkoittaa eri asiaa.
Suomalaiset on tarkkoja asioista. Kun suomalainen lupaa jotakin, se yleensä pitää ja siihen luotetaankin maailmalla enemmän, kuin asioihin yleensä. Siitä suomalaisten hyvä maine.
On suomalaiselle usein varsinainen kulttuurishokki, kun hän menee ulkomaille, luvataan kaikkea ym, mutta todellisuus on usein toista. Se on valitettavaa.
ELI SISARET RAKKAAT, KUN TEETTE ULKOMAALAISTEN KANSSA JOTAIN SOPIMUKSIA, TEHKÄÄ NE MIELUITEN KIRJALLISESTI. MYÖHEMMIN VOI ILMETÄ ASIOITA, JOLLOIN KIRJALLISET PAPERIT OVAT TEILLE TÄRKEÄT.
Mutta joku muu voi heuvoa alkuperäistä tässä ongelmassa. Siitä mulla ei ole kokemusta. Toivon kuitenkin, että asiat selviää nopeasti!!
siis se teidän sopimus sillä eihän au pair-työ siis ole varsinaisesti mitään TYÖTÄ.Eli mitään virallisia sopimuksiakaan ei voida tehdä. Mikä vois olla pahinta mitä tapahtuis jos lähtisit vain lätkimään sieltä? Se sopimus on vaan tehty tuottamaan kummallekin osapuolelle hyvää mieltä...;) Mitään oikeudellista pätevyyttä sillä ei ole.
Sopimus on aina sopimus. Sopimus au pair -suhteesta on oikeudellisesti aivan pätevä. Au pairille suosittelisin EU:n sopimuspohjaa. Miksi ihmeessä sä haluat valheellista tietoa levittää?
Hei!Itse tehdessäni aikoinaan kirjallista sopimusta au pair-perheeni kanssa,siinä mainittiin myös kahden viikon irtisanomisaika!Käsittääkseni tämä 2 viikkoa on joku normaali irtisanomisaika au paireilla..!?!Eli voit ilmoittaa perheelle lähteväsikin aiemmin kuin alunperin oli puhe!
Siitä en tiedä loukkaantuvatko he,mutta kyllä heidän tulisi ymmärtää tuollainen tilanne!
Tsemppiä vaan matkaan:)
Hei!
Monilla au paireilla on sama ongelma koulujen hakujen yms. kanssa. Suomalaiset ystäväni ja minä olemme päässeet perheidemme kanssa sopimukseen, että pääsykokeiden aikaan käymme Suomessa. Lennot menevät vaihtelevasti au pairin tai perheen piikkiin. Takaisin tulemme sitten pitkin kesää, viimeiset vasta hieman ennen koulujen alkua. Ennen lähtöä (au pairiksi) ainakin itse mietin, että onko töiden kannalta mahdollista, että valmistaudun kokeisiin täällä. Totesin perheen äidin kanssa puhuttuani, että kyllä on, ja lähdin. Sellaista kesään saakka jatkuvaa työtä en olisi ottanut, josta en olisi päässyt käymään kokeissa tai lukemiselle ei olisi jäänyt aikaa kokeita ennen. Näitä juttuja kannattaa jokaisen miettiä ennen lähtöä.
Hakupaperit lähtee ulkomailta ihan yhtä näppärästi kuin Suomestakin, ja kokeiden jälkeen voi sitten rauhassa lentää takaisin töitä jatkamaan ja tuloksia odottamaan. :) Käsittääkseni yliopistojen lukuvuosi alkaa vasta syyskuun alusta, ja ammattikorkeidenkin noin elokuun puolivälistä, eli sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa. Tietenkin mahdollisen muuton/kämpän hommaamisen kanssa tarvitsisit varmaankin Suomen pään ihmisten apua, ja pari viikkoa ennen opiskelujen alkua olisi tietysti kiva päästä itse järjestelemään asioita.
Pointtini oli: Asiat saattaa hyvin järjestyä noinkin, kunhan koitat ongelma kerrallaan selvittää. Ei sekään reilua olisi, että jättäisit kivan perheen pulaan, kun pidemmästä jaksosta on sovittu.
Jos perhe kerran on luvannut noin pari viikkoa ennen sovitun jakson päättymistä päästää sinut pois, ja lisäksi saisit luvan käydä pääsykokeissa, sehän riittäisi, eikö?
Joustavuus tarkoittaa ihmisille eri asioita, mutta vaatisihan se aika isoa "joustoa" jos perhe sinut kuukausia ennen määräaikaa päästäisi. Jos he ovat suunnitelleet ja valmistautuneet siihen, että olet heidän apunaan elokuun puoliväliin 2006, on aika vaikea muuttaa tässä vaiheessa suunnitelmia täysin erilaisiksi (koko kesä ilman apulaista?). Mielestäni juuri pääsykokeet pari viikkoa ennen pois olisi sellainen jousto, mitä itse odottaisin jos tuolta pohjalta ajattelen (sovittu vuoden jaksosta, ja joustosta kouluasioiden suhteen).
Jos et halunnut tehdä töitä enää kesällä, sinun ei olisi pitänyt allerkirjoittaa vuoden sopimusta. Sillehän nyt enää ei voi mitään, mutta oikeasti asioita kannattaisi miettiä ennen päätösten tekoa. Ja selvittää perheen kanssa minkälaisesta "joustosta" on kyse, tässä tapauksessa mielikuvat siitä ilmeisesti eroavat paljonkin toisistaan.
Kaikkea hyvää, ja toivottavasti asiat selviää! Rohkeasti vaan asia esille perheen kanssa, ei ole pakko aiheuttaa ongelmia ja pahaa mieltä välttämättä kenellekään, jos näkee hieman vaivaa.