Miksi pitää muistella exää?

Kolli Kellinen

Kertokaapa mikä logiikka tässäkin on:

Naisystäväni muutti taannoin ja olin tietenkin auttamassa häntä muutossa. Ensimmäisenä iltana uudessa asunnossa nautiskelimme viinistä ja toisistamme sängyssä, kun hän alkoi yhtäkkiä muistella kaihoisasti, kuinka muutto tuo hänen mieleensä hänen ex-miesystävänsä, jonka aikana hän oli myöskin muuttanut uuteen asuntoon ja kertoilla erinäisiä romanttisia muisteloita exään liittyen. Mielestäni exästä puhuminen tuollaisessa tilanteessa oli tahditonta ja loukkaavaa. Mikäs siinä, jos muistoja heräsi, eihän siinä ole sinänsä mitään pahaa. Mutta ei hänen olisi mielestäni tarvinnut alkaa muistelemaan niitä ääneen minulle! Vieläkin pännii.

15

1887

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex mies-----

      Minä rakastelin vaimoasi ja hän sanoi, että rakastaa minua vieläkin. Ihana nainen sinulla. Jospa joskus osoittaisimme rakkauttamme yhdessä hänelle?

    • onkos?

      Tätä tapahtunut useamminkin? Tahditonta ja mun mielestä myös loukkaavaa käytöstä sua kohtaan, Kellinen. Ehkä hän ei vaan tajunnut, että voisi loukata, kunhan päästeli vähän sammakkomaisesti juttuja suustaan? Noh, yksi vaihtoehto tietenkin on aina se, että kun kertoili näitä romanttisia muisteloitaan, niin yrittää vihjailla jotain. Että voisitko sinäkin tehdä niin tms. Äh. En tiedä, en osaa enempiä arvailla, kun itse en moista tekisi.

      Mutta mitä se kertoo taas miehestä, joka heti ensi tapaamisten aikana kertoo kuinka monta exää on ollut ja miten kauan seurusteli ja miksi meni poikki viimeisimmän kanssa? Jotenkin tuli tästä miehestä mieleen, että yrittää tavallaan "pönkittää" mulle omaa itseään, tai sillä tavalla jotenkin näyttää, että kyllä hän on naisille kelvannut, brassailla? Voiko olla näin.. vai mitä muuta tulis mieleen?

      • Kolli Kellinen

        Mielestäni existä voi puhua, kaikillahan meillä on historiamme ja oppimalla tuntemaan sitä, voimme ymmärtää toisiamme paremmin. Ensi tapaamisten aikana sellaisiin keskusteluihin ei kuitenkaan ole tarvetta. Jos joku tekee sellaista, hän varmaankin yrittää brassailla, kuten arvelitkin.

        Vaikka existä saakin periaatteessa puhua, tuossa mainitsemassani tapauksessa ajoitus muistelemiseen oli ikävä kyllä mahdollisimman kehno. Varmaankin rakkaani päästeli vain sammakoita suustaan, eikä hänellä ollut aikomuksena loukata minua. Hänellä on muutenkin taipumusta ylirehellisyyteen; siihen, että hän sanoa töksäyttää asioita suoraan, juurikaan ajattelematta, miten muut siihen suhtautuvat. Harmillista, mutta kuitenkin kai parempi vaihtoehto kuin salailu tai valehteleminen? Itse minulla on tapana olla mieluummin hiljaa, jos on pelkoa siitä, että puheeni saattaisivat loukata muita.


      • onkos?
        Kolli Kellinen kirjoitti:

        Mielestäni existä voi puhua, kaikillahan meillä on historiamme ja oppimalla tuntemaan sitä, voimme ymmärtää toisiamme paremmin. Ensi tapaamisten aikana sellaisiin keskusteluihin ei kuitenkaan ole tarvetta. Jos joku tekee sellaista, hän varmaankin yrittää brassailla, kuten arvelitkin.

        Vaikka existä saakin periaatteessa puhua, tuossa mainitsemassani tapauksessa ajoitus muistelemiseen oli ikävä kyllä mahdollisimman kehno. Varmaankin rakkaani päästeli vain sammakoita suustaan, eikä hänellä ollut aikomuksena loukata minua. Hänellä on muutenkin taipumusta ylirehellisyyteen; siihen, että hän sanoa töksäyttää asioita suoraan, juurikaan ajattelematta, miten muut siihen suhtautuvat. Harmillista, mutta kuitenkin kai parempi vaihtoehto kuin salailu tai valehteleminen? Itse minulla on tapana olla mieluummin hiljaa, jos on pelkoa siitä, että puheeni saattaisivat loukata muita.

        Mun mielestä existä voi ja ehkä pitääkin puhua, riippuu kai ihmisestä, että mitä kaikkea "kestää". Eli ihan kaikkea ei kannata varmaankaan kertoa. Mutta tosiaan, niinhän sitä oppii tuntemaan ihmistä kun tutustuu myös hänen menneisyyteensä.

        Noniin, itsekin totesit, että armaasi on rehellinen ihminen, joka muutenkin töksäyttelee joskus asioita. Eli nyt varmasti kävi myös näin. Ei sitä aina tajua sitä tilannetta, että hops, en mä voikaan tässä nyt ruveta selittämään sitä. Varsinkaan jos on yhtään sellainen ihminen, joka lähtee tunteella mukaan asioihin. Oletpa ainakin löytänyt naisen, joka sanoo asioista suoraan, eikä vihjaile naisen logiikan mukaan mahdollisimman monimutkaisilla vihjeillä ;) Ja kyllä, valehtelu ja salailu ei ole koskaan hyvästä. Paitsi ehkä valkoiset valheet...

        Minkä takia mies yrittää brassailla exillään? En ymmärrä. Tai siis toki ymmärrän, mutten silti ymmärrä, tiedäthän?

        Nyt pitää lähteä nukkumaan, toivottavasti tästä sekavasta pohdinnasta saa jotain tolkkua :) Öitä!


    • siksipä

      Jospa hän tiesi, että sellainen satuttaa sinua,
      ja siksi kertoi.

      Saipahan kostetuksi eron, kun sulla ei ollutkaan hyvä olla eron jälkeen.

    • ..............

      No itse täytyy myöntää, että saatan tehdä noin saadakseni toisen mustasukkaiseksi. En kyllä osaa sanoa, miksi on mukavaa, että mies on minusta mustis. Mutten siis tarkoita sillä pahaa, enkä oikeasti kaipaa ketään muuta.

    • metusalem

      tosiaankaan ollut korrektia käytöstä. Kyllä pahimmat mölinät kannattaa pitää mahassaan. Jotakin on pielessä. Varmaan keskustelun paikka. Kerro hänelle, miten loukkaavana hänen käytöstään pidit ja kysy miksi hän sellaista meni puhumaan. Kissa pöydälle!

    • Mïrjam

      Minäkin yritin nuorempana käyttää (tiedostamattanikin) uutta poikaystävääni "terapeuttina", jolle saatoin uskoutua mistä vaan. Mm. exästäni. Mutta hänpä ei siihen suostunutkaan, ilmoitti vaan ymmärrykseeni vedoten, että hei, ei halua kuulla mun exästä ja pyysi, että puhuisin siitä vaikka siskolleni mieluummin.
      Näin tein ja johan helpotti. Opin myös kerrasta sen, ettei uusi rakkaus luonnollisestikaan halua kuulla menneistä rakkauksista, vaikka ne mulle niin tärkeitä muinoin olivatkin.

    • Seela.

      Muutto on herkistävä kokemus. Asunnon vaihtaminen saa aina tunteet pintaan. Itse olen aina unettomana ensimmäinen yön uudessa asunnossa. Paljon asioita mielessä.

    • jos on kertakaikkisen pakko puhua naimakaverin kanssa existä niin ois nyt sentään kohteliasta suolata ja haukkua kyseisiä tyyppejä eikä ylistää heitä maasta taivaisiin.Kosta perkele meidän kaikkien miesten puolesta,jos päädyt vielä pelehtimään kys. muijan kanssa niin alat siinä raukeana orkun jälkimainingeissa rööki huulessa ja drinkki huulilla muistelemaan kaihoisasti exiä ja sitä kuinka mahtavia tyyppejä he olivatkaan jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa asiassa,eiköhän sitä neitiäkin ala pikkasen vituttamaan ja saattaapi jopa tajuta pitää mölyt mahassaan seuraavalla kerralla :-)

    • pikku.nainen

      kuinka orastavalla alulla suhteenne on, mutta mikäli olette olleet kauemmin yhdessä, niin on mahdollista että hän ei muistellut entistä miesystäväänsä ollenkaan kaihoten, vaan aivan neutraalisti.

      On varmaan raivostuttavaa kuunnella, jos toinen jauhaa jatkuvasti juttujaan entisistä kumppaneistaan. Mutta eikös se ole jossain vaiheessa suhdetta aivan luonnollista, että muistellaan kaikenlaisia menneitä ja kerrotaan niistä toiselle? Ja kun ei aivan intiimeihin yksityiskohtiin mennä, niin siinähän ne eksät menevät samassa kuin entiset koulutoverit ynnä muutkin.

      Eli siis jos ei se jatkuvaksi kaihoisaksi jauhamiseksi tai katkeroituneeksi purnaamiseksi mene, niin voihan sitä pitää jonkinlaisena luottamuksen osoituksenakin sinua ja suhdettanne kohtaan.

    • lukeutunee

      prinsessoihin, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken. Eikö jo normaalin ihmisen peruskäyttäytymiseen kuulu kohtelias käytös toista osapuolta kohtaan - vaikka suhteenne olisikin pelkkää ystävyyttä. Naiselta näyttää rajat puuttuvan - hänellä on ollut (ja on edelleen?) ylikilttejä miehiä ympärillään, jotka eivät ole osanneet hänelle asettaa rajoja. Näinollen ei hän miehiä myöskään kunnioita, eikä tule kunnioittamaan! Varaudu jatkossakin olemaan hänen palvelijansa ja kotiorjansa...

    • herkässä tilanteessanne, hänen muistelot olivat kerrassaan hölmöjä. En pidä siitä että mieheni muistelee entisiä asioitaan, naispuolisista tutuistaan. Sitä ei pidä unohtaa, että muistoja kertyy, kun ikää karttuu, eikä aina voi miettiä tarkkaan, mitä toiselle sanoo. Ex-ihmisistä puhuminen on monesti puhumattomuuden ajan täyttämistä, eikä halua loukata toista.

      • puheitaan

        Ei silti ole pakko puhua mitä sylki suuhun tuo.
        "Puhumattomuuden ajan täyttämistä"?
        Onneksi en ole joutunut sellaisen ihmisen läheisyyteen, joka ei arvosta hiljaisuutta.


      • puheitaan kirjoitti:

        Ei silti ole pakko puhua mitä sylki suuhun tuo.
        "Puhumattomuuden ajan täyttämistä"?
        Onneksi en ole joutunut sellaisen ihmisen läheisyyteen, joka ei arvosta hiljaisuutta.

        niin minä kuin sinäkin. Osaatko myös itse olla kriittinen itses suhteen, vaikeeta, kun on tottunut omiin tapoihin, ei ne itseä häiritse, kun ei niitä edes huomaa!!!! Sinä huomasit naisesi jutut, mutta mitä kaikkea itse väännät??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1669
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1093
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      958
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      868
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      85
      796
    6. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      765
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      761
    8. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      756
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      727
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      705
    12. 68
      702
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      661
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      605
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      596
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      585
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    20. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      556
    Aihe