Kerroin viimein pari päivää sitten vaimolleni, että haluan eron kahdeksan vuoden jälkeen (kolme naimisissa) ja nyt tuntuu siltä kuin alkaisi maailma kaatumaan päälle.
Kuitenkin omasta aloitteestani avioeron harkitseminen lähti liikkeelle.
Tunteet toista kohtaan vain lakkaavat joskus, mikäli se on mahdollista ja nyt koitan sinnitellä päivä kerrallaan töissä sekä kotona.
Sitä luulee kestävänsä paremmin, kun ei tunne enää toista kohtaan mitään kuitenkaan ei asia ole näköjään näin yksinkertainen.
Vaimo muuttaa yhteisestä kodistamme kuukauden päästä ja sen jälkeen jään yksin.
Tunteet tällä hetkellä heittelehtivät puolelta toiselle, välillä tiedän tämän olleen ainoa oikea ratkaisu kummankin hyväksi, mutta välillä pelkää tehneensä elämänsä suurimman virheen.
Vaikka tuntuukin vaikealta, niin täytyy ajatella tätäkin asiaksi mikä ei tapa vaan vahvistaa...
Kuitenkin omasta aloitteestani avioeron harkitseminen lähti liikkeelle.
Tunteet toista kohtaan vain lakkaavat joskus, mikäli se on mahdollista ja nyt koitan sinnitellä päivä kerrallaan töissä sekä kotona.
Sitä luulee kestävänsä paremmin, kun ei tunne enää toista kohtaan mitään kuitenkaan ei asia ole näköjään näin yksinkertainen.
Vaimo muuttaa yhteisestä kodistamme kuukauden päästä ja sen jälkeen jään yksin.
Tunteet tällä hetkellä heittelehtivät puolelta toiselle, välillä tiedän tämän olleen ainoa oikea ratkaisu kummankin hyväksi, mutta välillä pelkää tehneensä elämänsä suurimman virheen.
Vaikka tuntuukin vaikealta, niin täytyy ajatella tätäkin asiaksi mikä ei tapa vaan vahvistaa...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Terve,
Uskon että olette tekemässä oikean ratkaisun,
koska jos ihminen ei tunne enää rakautta toista
ihmistä kohtaan,elämä saman katon alle muodostuu
ennen pitkään kestämättömäksi.Jos toinen ei koe
olevan rakastettu,hänenkin rakkaus loppuu toista
ihmistä kohtaan.Ihminen voi kuitenkin olla toisen
läheisen ihmisen ystävä,vaikka muutetaan erillään
Pelko siitä että on tekemässä virheen,on yleensä
aina olemassa,koska ihminen pelkää yksinäisyyttä,
mutta olen vakaasti sitä mieltä että elämässä on
tarkoitus meille kaikille,se ohjaa meidät oikein.
Hyvää jatkoa sinulle.
Tein samanlaisen ratkaisun oman avioliittoni (13v) suhteen. Pitkään asioita harkittuani tulin siihen tulokseen, että olin liitossa vain vanhasta tottumuksesta ilman mitään tunteita. Hankalaksi asian teki se, että mieheni oli aivan tyytyväinen elämäämme. Nyt olemme asuneet erillään kaksi kuukautta ja tunnen tehneeni oikean ratkaisun.
Tunnen syyllisyyttä siitä, että en osannut valmistella miestäni ratkaisuuni, enkä tavallaan antanut mahdollisuutta tilanteen korjaamiseen. Mutta, kun tunteet loppuvat niin ne loppuvat.
Uskon siihen, että vuosien saatossa ihmiset ja heidän toiveensa ja unelmansa voivat muuttua niin paljon eri suuntiin , että on parempi erota ja alkaa elää omaa elämäänsä. Älä tunne syyllisyyttä, vaikka tiedän, että tämä neuvo on helpommin sanottu kuin tehty.
elämähän on,valintoja.
Kuinka moni osaa ihan oikeasti kuvitella etukäteen mitä kaikkea joku ratkaisu tuokaan tullessaan. Vaikka nyt se,että ilmoittaa että rakkaus on kuollut, ero edessä.
Harva mies etenkään on nähnyt miten merkittävä osa elämästään muodostuu niistä osista mitkä tulee kumppanin myötä. Ihan pelkän arjen pyörittämiseen vaikuttaa parisuhteen kummatkin osapuolet.
Kuten esimerkiksi siihen,että miehellä on puhtaat sukat ottaa kaapista, on vaimo jollain, ja ehkä hyvinkin merkittävällä tavalla osallistunutkin, tai että jääkaapissa on muutakin kuin valo, sekin voi olla ainakin osaltaan vaimon aikaan saannosta.
Siihenkin,että illalla nukkumaan käydessä kuului pimeydessä muukin ääni kuin hiljaisuus, ehkä kodin yön ääneen oli vaimollakin osuutensa?
Ehkä voitaisiin puhua siitä, miten arvostaa näitä ja kaikkia muita pikkujuttuja, joista kuitenkin elämä koostuu, näkeekö niitä, vai sokeutuuko jotenkin kaikelle sitä mitä on, eikä näe kuin enää sen mitä ei ole.
En haluaisi vaikuttaa vahingoniloiselta, enkä sitä ole, mutta pakostikin tulee mieleen, että eikö aikuiset ihmiset edes pysty pitämään mielessä kokonaisuuksia, tai edes näkemään niitä.
Käsittääkseni kaikista pettävintä on rakentaa elämänsä jonkun tunteen varaan. Avioliitto rakkauden varaan. Luullakseni pitävänpi pohja olisi halu rakastaa, johon sisältynee avoin keskusteluyhteys, halu pitää liitto koossa. Mikä muu elämän osa-alue toimii puhtaasti tunteen varassa? Käsittääkseni muihin ratkaisuihin liittyy järjenkäytön suotavuus. Miksi avioliitto, kahden ihmisen välinen kumppanuus ja ystävyys sidotaan tunteeseen. Jopa eroa aletaan järkeillä, aletaan miettimään asioita käytännöllisesti,mutta yhteiselämän jatkamisen mittarina käytetään tunnetta.
No, tunteet tulee vastaan siinäkin, kun alkaa kaikki kaatumaan päälle.Jotenkin vaikuttaa,että jos jo parissa päivässä näin käy, on tekemässä yhtä elämänsä suurimmista virheistä.
Mikä siinä nyt alkaa tökkimään? Miten vaimo suhtautuu? Ilmeisesti hän on reagoinut toisin, aivan kuin olisi joskus odottanutkin liiton loppumista, aivan kuin selviäisi sinua paremmin tilanteesta.
Mielestäni sinun pitää vaan hyväksyä oma valintasi, ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja alkaa lusikoimaan soppaa, jonka itsellesi järjestit. Tästähän on hieman jo puhuttu täälläkin; voikin olla, että olette kaikenaikaa eläneet sellaisen ihmisen kanssa, joka ei itse liittoa ratkaise, vaan menee kanssanne päivästä toiseen, mutta osaa kyllä oitis toimia, kun menette itse pelinne ratkaisemaan.
Olisiko teille käynyt niin?
Minäkin sain aikoinaan kuulla kotoa pois pötkineeltä mieheltä, että hän ei enää rakasta minua.
Mies sairasti masennusta ja tunteiden kuivuminen kuuluu taudin kuvaan. Ehkä ap:kin voisi pistäytyä ammattiauttajan pakeilla.
Sittemmin kuulin, että en ole rakastanut miestä. Olen elänyt siivellä jne.
Paitoja tuli silitettyä melko paljon, mies oli aina matkoilla, lapsia ei tarvinnut hoitaa, ei edes viedä roskapussia ulos. Tiskata ei tarvinnut.
Hän sai vapaasti istua parvekkeella tai telkkarin ääressä. Tulla ja mennä. Vapaa kuin taivaan lintu.
En jaksa enää uskoa elämänikäiseen avioliittoon en ainakaan suomalaisen miehen kanssa.
Miten elämä onkaan kevyttä ja helppoa yh-äitinä.
Saa huolehtia vain itsestään ja lapsistaan. Ei tähän aikuista lapsen asteella olevaa miestä kaivata.
Jos puolisossaan ei näe yhtään hyvää piirrettä, niin tervemenoa vain omaan talouteen.
Ilokseni olen lapsiltamme kuullut, että isä nykyään tekee taloustöitä. Antaisin euron siitä, että olisin sitä ihmettä näkemässä.
Copy: Käsittääkseni kaikista pettävintä on rakentaa elämänsä jonkun tunteen varaan. Avioliitto rakkauden varaan. Luullakseni pitävänpi pohja olisi halu rakastaa, johon sisältynee avoin keskusteluyhteys, halu pitää liitto koossa. Mikä muu elämän osa-alue toimii puhtaasti tunteen varassa? Käsittääkseni muihin ratkaisuihin liittyy järjenkäytön suotavuus. Miksi avioliitto, kahden ihmisen välinen kumppanuus ja ystävyys sidotaan tunteeseen. Jopa eroa aletaan järkeillä, aletaan miettimään asioita käytännöllisesti,mutta yhteiselämän jatkamisen mittarina käytetään tunnetta.
Paitoja silittämälläkö olet hankkinut pätevyyden suositella ammattiauttajaa? Vaikutat edelleen hyvin katkeralta miehellesi...antaisit jo päivän paistaa elämääsi ja isänkin nauttia taloustöistä ja tervehtymisestään.
Kuulostaa tutulta.. Meillä yhteistä elämää takana vajaa kymmenen vuotta ja aviossa vasta vajaa kaksi. Saatuani sanottua että en jaksa enää elää näin (mies pettänyt luottamuksen kerta toisensa jälkeen, sekä isommissa että pienemmissä asioissa) alkoi valtava tunteiden vellominen. Pelkää tehneensä virheen, mutta kuitenkin tietää ettei enää ole järkeä jatkaa, koska toinen pettää pettämistään, eikä todellakaan ole minun arvoinen. Olo on tosi ailahteleva.. suurin suru on varmaan luopua/päästää irti kaikesta siitä mitä kuvitteli elämän tuovan tämän ihmisen kanssa ja ettei vuosien halu uskoa/toivoa/rakastaa jne. kuitenkaan ollut toiselle minkään arvoinen. Monesta vastoinkäymisestä selvitty, mutta nyt ei enää voi antaa saman kaavan toistua vuosi toisensa jälkeen. Nyt on tehtävä kaikki ne tutut asiat yksin ja joka asia muistuttaa toisesta.
Minun tunteet eivät olleet kuolleet, enkä usko että tämän toisenkaan kokonaan (ei ole ilmaissut sanallisesti että olisi), mutta ehkä ne teot kertovat tässäkin asiassa enemmän kuin kauniit sanat ja lupaukset. Rakastaminen mielestäni ilmaistaan enemmän teoilla (pienilläkin) kuin vakuutteluilla ja katteettomilla lupauksilla.
Kuukausi sitten otin asian esille ja laitoin eron vireille.. helppoa ei ollut ratkaisua tehdä ja surullista että toinen osapuoli tajuaa vasta tässä vaiheessa virheensä, mutta kyllä nyt jo on parempia päiviä ollut itsellä, ei tarvitse enää elää pelossa mitä seuraavaksi tulee. Hyvin ailahtelevaista on kuitenkin olo ja tunteet vielä varmasti hetken aikaa.. mutta sittenpähän joskus asia on käsitelty itseltä pois ja taasen vahvempi. Samoja asioita kelaan kuin sinäkin.
pitäisi muistaa, että että jokaisen liitto on eri, syyt ja seuraukset on erit. Mikä pätee toisen kohdalla -esimerkiksi arvioni aloittajan tilanteesta, ja mitä sanoisin sinun tilanteestasi. Lopputulos on sama, avioero, yhteiselämän lopettaminen, mutta teillä ja aloittajalla syyt erit. Ainakin ne syyt, joita tänne on kirjattu.
Siksi ei voi vetää yleispätevää linjaa,siitä mitä kenenkin erosta tulee mieleen missäkin tapauksessa.
Vaikka nämä jutut täällä ei ole kuin pieni siivu kunkin avioliiton totuudesta, mutta sen vähäisen perusteella on luvallista arvioita tehdä, keskustelupalstasta kun on kyse. Vastauksetkin ovat vain mutuja- eikä mitään ehdottomia totuuksia.
Jotkut osuu kohdilleen, jotkut eivät.
ajattelin minäkin, että tilanne on eri. En usko että aloittajan tilanteessa on kyse pettämisestä tms. vaan aloittajan omien tunteiden loppumisesta. Mutta jos ko. tapauksessa jättäjällä on noin paha olo, en voi edes kuvitella mitä hänen vaimonsa joutuu kokemaan. Onko hänelle annettu tilaisuutta tehdä jotain suhteen hyväksi vai kuten aloittaja kirjoitti, HÄN on kertonut haluavansa eron ja vaimon on edettävä sen mukaan?
Ole onnellinen, että sinulla on töitä. Oma hakemukseni lähti liikkeelle siitä, että minulle oltiin luvattu työpaikka firmasta, jossa mieheni on osakkaana. Ei ole paikalleni palkatulla naikkosella sukunimeä, eikä mieheni muka tiedä koska on sinne palkattu. Rupes potuttaa hänen salailunsa ja valehtelunsa, mitä
vieläkin harjoittaa. Elikä tunnesyistä laitoin avioerohakemuksen vetämään, mutta näin jälkeen päin taisi olla hyvä ratkaisu, sillä olen työtön ja 500 päivää loppuu ihan just, eli sen jälkeen saisin 180 pv n. 20 egua arkipäivisin ja sen jälkeen 0 egua miehen työtulojen perusteella. Ja
minähän en ryhdy kiitollisuuden velkaan "olen elättänyt teidät". Se mikä minua ärsyttää miehessä vielä on se, että hän on välillä, kuin mitääen ei olisi tapahtunut meidän suhteessa ja
välillä on harmillisen näköinen. "Olisiko useampi persoona hänen päässään"
11 v naimisissa, asutaan vielä saman katon alla, mutta en tiedä kuinka kauan, asuntopaperit on vetämässä. Mun on päästävä täältä neljän seinän sisältä pois, muuten en saa itseäni kasaan. Masennus ja itku on koko ajan läsnä, lisäksi vielä kärsin paniikkihäiröstä, ja kyllä se keskiolutkin maistuu, viinasta en tykkää.
Urheilulukiota käyvä tyttäreni antaa minulle voimia. Toivottavasti pystyn tulevaisuudessa avittaa tyttöä koulukirjoissa, urheiluvälineissä ja kisamatkoilla. Tunteeni kanssa ailahtelee, koska minäkään en ole varma haluanko erota, mieheni ei. Tunneviidakko on uskomaton, mutta hyvää jatkoa sinulle musertunut, kyl sie pärjäät, niin miekin koitan.