Hei!
Tiedän, ettei tämä palsta ole tälläisiä juttuja varten, mutta silti kaipaisin neuvoja kun en tiedä mistä muualta niitä kyselisin.
Vanhempani kertoivat edellispäivänä eroavansa. Ero tuli täytenä yllätyksenä, he sopuisasti nukkuivat samassa makuuhuoneessa, kävivät matkoilla, tansseissa eivätkä KOSKAAN riidelleet. Isäni on kuitenkin ollut uudessa naissuhteesa pitkään ja nyt erokin on jo kononaan selvä.
Asun tällä hetkellä kotona (olen kaksikymmentä, muutin muutamaksi kuukaudeksi kun oma kämppä lähti alta ja muutan kohta ulkomailla). Tässä siis tarvitsen apua.
Tunnen niin uskomatonta surua ja vihaa isääni kohtaan juuri nyt. On minullakin mennyt suhteita katki, mutta luulin aina että vanhempani jos jotkut ovat aina yhdessä. Tällä hetkellä tuntuu myös että en halua olla ikinä enää isäni kanssa missään tekemisissä vaan "asetun" äitin puolelle. Isä siis haki avioeroa, vaikka sopuisasti eroavatkin.
Onko siis teillä avioeron läpikäynneillä ollut lasten kanssa samaa tilannetta? Siis hieman vanhempien lasten. Tuntuu kuin pitäisi suhtautua järkevästi ja ymmärtää että aikuiset ihmiset tekevät omat päätöksensä mutta en vain pysty! Masentaa ja itkettää vain, isää en pysty katsomaankaan. Helpottaako tämä ollenkaan?
Miten vaikuttaa vanhempiin lasten kiukuttelu, ei se tietenkään helpota asiaa..
Kitos jos joku viitsii jotain vastata, tämä ero oli niin isku vasten kasvoja että juuri nyt tuntuu siltä etten koskaan pääse yli.
Tiedän, ettei tämä palsta ole tälläisiä juttuja varten, mutta silti kaipaisin neuvoja kun en tiedä mistä muualta niitä kyselisin.
Vanhempani kertoivat edellispäivänä eroavansa. Ero tuli täytenä yllätyksenä, he sopuisasti nukkuivat samassa makuuhuoneessa, kävivät matkoilla, tansseissa eivätkä KOSKAAN riidelleet. Isäni on kuitenkin ollut uudessa naissuhteesa pitkään ja nyt erokin on jo kononaan selvä.
Asun tällä hetkellä kotona (olen kaksikymmentä, muutin muutamaksi kuukaudeksi kun oma kämppä lähti alta ja muutan kohta ulkomailla). Tässä siis tarvitsen apua.
Tunnen niin uskomatonta surua ja vihaa isääni kohtaan juuri nyt. On minullakin mennyt suhteita katki, mutta luulin aina että vanhempani jos jotkut ovat aina yhdessä. Tällä hetkellä tuntuu myös että en halua olla ikinä enää isäni kanssa missään tekemisissä vaan "asetun" äitin puolelle. Isä siis haki avioeroa, vaikka sopuisasti eroavatkin.
Onko siis teillä avioeron läpikäynneillä ollut lasten kanssa samaa tilannetta? Siis hieman vanhempien lasten. Tuntuu kuin pitäisi suhtautua järkevästi ja ymmärtää että aikuiset ihmiset tekevät omat päätöksensä mutta en vain pysty! Masentaa ja itkettää vain, isää en pysty katsomaankaan. Helpottaako tämä ollenkaan?
Miten vaikuttaa vanhempiin lasten kiukuttelu, ei se tietenkään helpota asiaa..
Kitos jos joku viitsii jotain vastata, tämä ero oli niin isku vasten kasvoja että juuri nyt tuntuu siltä etten koskaan pääse yli.
Vastaukset 14
Vanhimmat
vanhempi, että anna kiukkusi tulla sellaisenaan kuin se tulee. Älä luitenkaan jää siihen kiukkutilaan, vaan ota asia esille vanhempiesi kanssa ja juttele asiasta, kerro omat tuntemuksesti ja kuule heidän näkökantansa asioihin. Voi olla, että on paljon sellaista, mitä en tiedä tai ole nähnyt, mutta jotka voivat auttaa sinua ymmärtämään ja käsittelemään vanhempiesi eroa.
Suomi24:lla on oikein oma vihapalsta vihan ja raivon tunteita varten. Olen kirjoittanut vuosia näistä tunteista muilla palstoilla. Huomasin tuon palstan vastan silloin, kun kaikki tylsät tunteet jo naurattivat makeasti.
Olen jostakin lukenut, että vanhempien avioero on lapsille kovempi pala kuin alaikäsille. Pitäneekö paikkansa.
Kun meidän lapset olivat murrosiässä, koko poppoo kävi kuumana. Äiti antoi kotoa häipyneelle isälle potut pottuina, lapsille kerroin asiat niin kuin ne olivat. Uusi nainen soitti hädissään perheneuvolaan ja tilasi ajan vanhemmalle tyttärelle. Tytär kävi siellä kerran keskustelemassa ja sitten oli minun vuoro. Istuin tyylikäästi vastapäätä perheneuvojaa ja hän sanoi seuraavaa. Tyttäresi vaikuttaa erittäin kypsältä ikäisekseen. Totta kai hän saa käydä täällä keskustelemassa, mutta en näe siihen mitään tarvetta.
Avioero avasi minulle paljon uusia ovia. Kävin Al-Anon ryhmissä ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Menin liiallisuuksiin avun hakemisen kanssa.
Tuosta kaikesta on jo aikaa vuosia.
Vanhin tyttäreni on sinun ikäinen. Hän piti välivuotta ja oli vähän aikaa ulkomailla. Kuohuntavaihe on ohi.
Suhde isäänkin on molemmilla lapsilla kunnossa.
Hyvinhän tässä meille kävi. Tipahdimme kuin kissat tassuilleen.
Ei sinun vihan tunne kauan kestä. Sinua riepoo moni muukin asia. Et viihdy kotona. Olet jo päässyt itsenäistymisen makuun.
Anna vanhempien elää tavallaan. Ihmeen rauhalliselta naiselta tuo äitisi vaikuttaa. Ehkä hän on liiankin lepsu ja flegmaattinen. Sinä oireilet hänenkin puolesta.
Kyllä noin hällä väliä asenne vielä kostaantuu.
Miksi hän eli tuollaista kaksoiselämää. Hän antoi sinulle huonon mallin naisena elämisestä.
Moni asia keittää sinulla, mutta asioiden sulattelu kestää vuosia. Älä hotki kaikkea kerralla.
Tangoon tarvitaan kaksi ja tanssiminen kuulema laihduttaa. Elämä on mitä on. Pitää vain ottaa päiä kerrallaan kukka rinnassa.
Kaiken viisastelun jälkeen ollut tullut tähän tulokseen.
Muuttaa voi vain itseään. Annat anteeksi sitten isällesi aikanaan. Mutta kyllä äitisikin sinua kiukuttaa. Vaikea lapsen on kuitenkin olla puolueeton vaikka molempia vanhempiaan rakastaa.
Olen aina kirjoittanut, että rakastan lastemme isää yhtä paljon kuin ennenkin. Sen sanon aina lapsillekin. Ei oikea rakkaus minnekään katoa.
Toivottavasti äitisikin rakastaa isääsi. Rakastaa niin paljon, että luovuttaa hänet toiselle naiselle. Irti päästäminenkin on rakkautta. Ehkä suurinta lajissaan.
Hei
vanhempani erosivat kun olin noin 18... Meitä lapsia oli 5. Isäni oli löytänyt uuden, nuoremman.. muutti tämän luokse kun äitini pakotti. Isäni olisi halunnut jatkaa kahden kodin eloaan. Seikkailua ja turvaa. Onnettoman ja ankaran kodin kasvatti.
Silloin inhosin ja halveksuin isääni. Vuosien myötä kuitenkin ymmärsin asioita useammalta kantilta ja vihani laantui.
Nyt kun vanhempani jo tekevät kuolemaa, olen vain ymmälläni elämän lyhyydestä ja onnettomuudesta.
Siitä on nyt yli kolmekymmentä vuotta, enkä voi olla ajattelematta asiaa lähes päivittäin. Joskus surullisena, joskus vihaisen... ja aina ymmälläni kuin pieni poika.
Minä, aikuinen, viisikymppinen kolmen lapsen isä.
Minun isäni jätti äitini toisen naisen vuoksi kun olin 20 vuotias. En vielä tähänkään päivään mennessä (olen jo keski-ikäinen) ole sitä ymmärtänyt, varsinkin kun uusi vaimo on pinnallinen ja tehnyt kaikkensa, ettei isä olisi yhteydessä lapsiinsa. En kyllä koskaan ole kertonut mielipidettäni, vaan yrittänyt parhaani, jotta välit isään säilyisivät.
Olin ikäisesi kun minun vanhemmat erosivat ja syynä oli isän uusi nainen. Minäkin VIHASIN, niin paljon vihasin etten tiennyt miten päin olisin. Olin aina pitänyt vanhempiani ns. ihanneavioparina, eivät ikinä eroa jne. 30 vuotta olivat naimisissa ja näin sitten kävikin.
Nyt, kun aikaa on kulunut reippaasti yli 10 vuotta, isä on naimisissa tämän uuden naisensa kanssa, äidillä on myös pitkä suhde takana ja kaikista ilahduttavinta on ollut huomata miten molemmat vanhempani nykyään ELÄVÄT! Ovat ONNELLISIA. Tottakai äitini oli katkera aluksi mutta aika auttaa ja nyt on ihana katsoa miten onnellista elämää hän viettää. Ja isäni myös uuden vaimonsa kanssa. Tämä uusi vaimo on minulle nykyään kuin äiti, olemme todella lämpimissä väleissä enkä voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä :)
Tiedän, elät nyt todella tuskallista vaihetta mutta usko, aika auttaa ja ehkä joku päivä huomaat että vanhempasi ovatkin onnellisia erikseen..
Aika parantaa kyllä ,aikaa tosin menee vuosia.. jos auttaa ,niin kerro isällesi mitä mieltä olet, mutta älä riko välejä. Hän kyllä ymmärtää ja osaa odottaa että ymmärrät myös.
Kuulostaa tutulta tuo sinun juttusi. Minun vanhempani erosivat päälle 6 vuotta sitten. Meillä oli vähän saman tyyppinen tilannne kuin teillä, tosin äitini petti isääni, ja useasti.
He olivat toistakymmentä vuotta naimisissa eikä heillä varmaankaan mennyt edes yhtä vuotta ilman pettämisiä. Kun kuulin tästä, tuntui, että maailma olisi romahtanut. Se perhe, joka oli minulle se "täydellinen" perhe olikin jotain aivan muuta. Olin sanoin kuvaamattoman vihainen ja katkera äidilleni kun hän oli rikkonut perheemme. Syyllistin häntä minkä kerkesin. Ennen eroa olimme todella läheiset ja lämpimät, mutta edes kuuden vuoden jälkeen välit eivät ole samanlaiset... tuskin koskaan tulevat olemaankaan.
Isä kertoi minulle kaikkea mitä äitini oli tehnyt vaikka en olisi halunnut kuulla. Nyt kaduttaa, etten käskenyt silloin häntä olemaan hiljaa, koska en tavallaan saanut mahdollisuutta muodostaa omaa mielipidettä ja kuvaa asiasta. Isäni ei suoranaisesti valehdellut vaan jätti asioista kertomatta. Näiden kuuden vuoden aikana olen saanut tietää, että äiti ei ole se ainut, joka on pettänyt, joten nyt minulla on hirveän huono omatunto sen takia, että melkein katkaisin häneen välit silloin joskus. Nyt sitten taas olen vihainen myös isälleni, koska hän ajatteli vain itseään ja omaa pahaa oloaan. Jouduin huolehtimaan kahdesta pienemmästä veljestäni ja isästäni. Lapsuus loppui siihen. Masennuin myös itsekin ja olisin halunnut apua asiaan, mutta isäni (joka itse kävi terapeutilla) kommentti asiaan oli "katotaan nyt jos se menee ohi". No, eipä mennyt vaan sitä kesti pari vuotta yhtäjatkoisesti ja nykyään tulee ne samat tunteet pintaan aina välillä. Milleniuminkin sain viettää lapsenlikkana kun isäni oli pakko päästä baariin, jotta saisi muuta ajateltavaa.
Tällaiset asiat ovat vaikeita. Aina pitäisi muistaa, että asioihin on monta eri näkökulmaa. Jokaisen tarina on erilainen ja taustat vaikuttaa. Se mitä nyt olet kuullut, ei vältämättä ole se koko totuus. En nyt sano, että ehkä äitisikin on pettänyt, vaan tarkoitan sitä, että parisuhde on kahden kauppa ja välttämättä se ero ei ole pelkästään isäsi syytä. Sinun ei kannata rikkoa välejäsi isääsi, koska saatat joskus katua sitä kovasti. Äitisi on varmasti katkera eikä välttämättä kannata ihan kaikkea kuunnella mitä hän sanoo. Hänellä on juuri kariutunut suhde isäsi kanssa ja hän saattaa sanoa suutuspäissään sellaisia asioita mitä ei tarkoita tai sitten liioitella tapahtumia. Niin minun isäni teki ja tässä ollaan.
Tilanne on hyvin tulehtunut, joten anna ajan kulua ja pohdi rauhassa suhdettasi isääsi, älä tee mitään radikaalia ja hätäiltyä... muuten saattaa kaduttaa.
Jos osaat olla epäitsekäs, ymmärrät että kyseessä on miehen ja naisen välinen suhde ja avioliitto. Kyse on siis heistä kahdesta, ei sinusta eikä kenestäkään muusta. On kieltämättä lapsellista ikäiseltäsi, jo kotoa pois muuttaneelta odottaa että vanhemmat ovat vain sinua varten yhdessä. Heillä on oma elämänsä. Jos he eivät halua tai voi jatkaa avioliittoaan ja yhteiselämää on kaikille parempi jos eroavat. Ja vieläpä yhteisellä päätöksellä. Sinulle varmasti kerrottiin tai kerrotaan jokun syy. Jos luulet että syy on jossain kolmannessa osapuolessa niin erehdyt. Parisuhteeseen ei tule kolmatta pyörää jos suhde ja kahden ihmisen välit ovat kunnossa. Jos ne eivät ole kunnossa siihenkin tarvitaan kaksi. Toinen ei voi yksipuolisesti ummistaa silmiään jos toinen ei voi suhteessa hyvin. Sen lisäksi on vanhempiesi todellakin kahdenkeskeinen asia ne tarkat yksityiskohdat. Ne voivat olla kovinkin intiimiä asioita, jotka eivät kuulu edes lapselle. Opit elämässäsi aikaa myöten mitä sellainen tarkoittaa. Ja puolison yksityisyyttä kunnioittaakseen ei joitakin asioita kerrota parhaalle ystävällekään. Parisuhde on luottamuskysymys.
Ehkä he ovat pysyneet viimeiset vuodet yhdessä vain lasten tai lapsen takia. Vain he tietävät sen.
Vanhempiesi ero ei ole isku vasten sinun kasvojasi. Se on heille kummallekin kova paikka, ja jos heittäydyt lapselliseksi kiukuttelijaksi he varmasti miettivät miksi olivat niin huonoja vanhempia etteivät edes epäitsekkyyttä lapselleen osanneet opettaa.
Vanhempani erosivat kun olin 16. Vanehmpi sisko 18 ja pikkuveli 11. Ei meistä kukaan tuolla tavalla ajatellut. Meilläkin isällä oli toinen suhde. Siskoni kieltäytyi aluksi tapaamasta isän uutta ystävää, mutta sitä kesti vajaan vuoden. Minulla ja veljelläni ei ollut mitään. Tai minä vähän vierastin mutta kun sitten parin vuoden päästä asiaa ajattelin niin ymmärsin että vanhempani eivät olleet onnellisia yhdessä. He riitelivät kyllä meidänkin kuullen. Ehkä sinun vanhempasi hoitivat erimielisyydet niin ettet kuullut? Kun näin isän onnellisena sen uuden naisen kanssa olin pelkästään tyytyväinen. Eron jälkeen meni jonkin aikaa ja sitten äiti alkoi käydä myös tansseissa joskus ja muissakin menoissa, joissa ei koskaan ollut käynyt, kuten työpaikan pikkujoulut, vuosijuhlat, hän alkoi harrastaa jumppaa jne. Hän myös seurusteli erään miehen kanssa monta vuotta mutta en tiedä miksi eivät muuttaneet yhteen. Hän kävi joskus meillä kahvilla ja äiti vietti aikaa hänen kanssaan. Lomamatkoilla miestä ei näkynyt. He lopettivat seurustelunsa ja pari vuotta siitä äiti tapasi uuden miehen (tai enhän minä tiedä miten paljon mihiä hänellä oli ollut kaikkiaan), ja he elävät nykyään yhdessä.
En osaa selittää, mutta minua ei lainkaan jurppinut heidän eronsa, ja kaikkein viimeiseksi olisi tullut mieleen vihata kumpaakaan vanhempaani! Minä rakastan heitä, olen rakastanut aina. Asuimme äidillä mutta tavattiin isää joskus viikonloppuisin ja lomilla, joskus viikollakin. Ei ollut ainakaan tietääkseni mitään huoltajuussopimusta. Omalta kohdaltani tosiaan en voisi kuvitella samanlaista suhtautumista kuin sinulla on.
Hei,
taisit käsittää minut väärin. Minä olen mikään itsekäs teini, vaan mielestäni ihan fiksu nuori nainen. Kyse ei myöskään ole siitä, että haluaisin vanhempieni palaavan enää yhteen, ei todellakaan. Isällä on ollut suhde syksystä asti, ja silti vanhempani nukkuvat vieläkin samassa makuuhuoneessa! Minusta äitini oli pitänyt lähteä heti kun sai tietää asiasta!
Kommenttisi "Ehkä he ovat pysyneet viimeiset vuodet yhdessä vain lasten tai lapsen takia. Vain he tietävät sen." osui oikeakaan. Äiti tunnusti sen meille, että ovat pitäneet kulisseja yllä viime vuoden kunnolla ja sitä aikaisemmin olivat päättäneet sinnitellä, koska kirjoitimme veljeni kanssa näinä vuosina ylioppilaiksi.
Muutenkin viestisi oli minusta hyvin syyttävä. Ainut mitä halusin tietää oli se, onko minulla näin vanhempana lapsena oikeus olla vihainen ja surullinen. Ja teki hyvää huomata että on. Kohtalotovereita riitti valitettavan paljon..
Tässä iässä kyse ei enää ole niinkään siitä, että menettäisin sen joka minulle on tärkeintä, kuten oma koti. Pikkuveljeni menettää sen, ja se on hänelle paha paikka. Minä muutin ulkomaille jo 17-vuotiaana ja nyt palaan taas, joten olen tottunut olemaan poissa täältä - mistään liiallisesta kiinnikasvamisesta myöskään ei ole kysymys. Minua vihastuttaa pettäminen. Se on mielestäni kaikkien pahinta mitä ihminen voi tehdä. Isä ei myöskään pelkästään pettänyt äitiä - hän petti meidät kaikki kolme lasta. Aina kun hän oli lentämässä (harrastus jota kautta tapasi tämän naisen) minä pelkäsin hänen puolestaan. Isä valehteli meille kaikille.
Myöskin nyt kun katson taaksepäin vuosia, huomaan ettei mikään ollutkaan totta. Esitystä ja valhetta. Luulin saaneeni kotoota hyvä parisuhdemallin, mutta eihän mikään ollutkaan totta! Äitini ei ole pettänyt isääni, sen tietää varmasti jos tuntee äitini. Kaiken huipuksi äiti kertoi koko eroasian meille isän ollessa aivan hiljaa vieressä. Raukka, joka pettää eikä uskalla sitten edes omille lapsilleen itse kertoa. Jos se on jonkun mielestä keskenkasvuista, niin anteeksi, mutta minä ihan oikeasti juuri nyt vihaan isääni.
Tarkoitus ei ollut loukata. Mutta edelleen, et ehkä tiedä esimerkiksi miksi isäsi on "pettänyt" äitiäsi. Et tiedä heidänkahden intiimistä suhteesta mitään. Tai ehkä sinulle on kerrottu mutta ainakaan tässä se ei tule ilmi. Entä jos äitisi on esimerkiksi joskus ilmoittanut isällesi kieltäytyvänsä seksistä kokonaan jostain syystä, ja antanut isällesi oikeuden käydä vieraissa, tämä taas on johtanut täysin uuden suhteen syntymiseen. Tuollaisia asioita ei useinkaan kerrota lapsille. Samassa makuuhuoneessa nukkuminen ei tarkoita että olisi yhteinen seksielämä. Tiedäthän sen?
Mutta kyllä sinulla on oikeus olla vihainen mitä tahansa kohtaan, joka ei mene sinun näkemyksesi mukaan. Hyväksyisit sen, että myös äidilläsi on oikeus olla eri mieltä sinun kanssasi. Hän on kokonaan eri ihminen. Jokainen vastaa itse omista valinnoistaan, niin myös äitisi on valinnut että elää isäsi rinnalla. He ovat kumpikin varmasti pettyneitä kun elämä ei mennytkään kuten olivat suunnitelleet. Eivät he tuota eroa ja pettämistäkään suunnitelleet. He eivät tee valintoja vain loukatakseen lapsia.
Valitettavaa on aina jos vanhempien ja lasten välille syntyy noin syviä vihantunteita. Minä taas en koskaan voisi kuvitellakaan tietäväni vanhempieni tai kenenkään muunkaan asiat paremmin kuin he itse, jotta voisin arvostella ja osoittaa mieltäni. Me ihmiset olemme niin erilaisia.
Tiedän kyläl ettei samassa makuuhuoneessa nukkuminen tarkoita yhteistä seksielämää - sitä en sanonutkaan. Ihmettelin sitö, miten äitini voi nukkua samassa makuuhuoneessa miehen kanssa, joka on pettänyt häntä. En tietenkään pysty näihin muutamiin riveihin kertomaan koko tilannetta ja aikaisempaa suhdettani vanhempiini.
Tämän eron syistä tiedän kuitenkin aika paljon, äiti halusi kertoa kaiken heti ettei myöhemmin tule ikäviä yllätyksiä.
Tämän kyseisen kotimme olemme myös koko perhe yhdessä rakentaneet, ja nyt isä haluaa jäädä yksin tähän. Sanaa yksin painotettiin, ja äitikin mainitsi että aina lomalle Suomeen tullessani voin tulla patjalle nukkumaan hänen uuden olohuoneensa lattialle. Kyse on siis muustakin kuin pelkästään avioerosta - minä koen, että isäni hylkää minut ja veljeni.
Hyvä, että sinä olet pystynyt suhtautumaan omien vanhempien eroosi noin hienosti. Antaisin paljon jos minäkin voisin. Ehkä vahempani ovat sitten tehneet hirveän huonoa työtä rakentaessaan perheen, jonka rikkoutuminen sattuu minuun hirveästi koska olen itsekäs lapsi.
Saat olla vihainen isällesi. Aikaisemmassa viestissä kerroit kuinka äitisi oli heti kertonut sinulle kaiken ettei tule yllätyksiä. Oletko ajatellut että äitisi verhoaa isäsi haukkumisen näihin hyvää tarkoittaviin lausuntoihin tilanteesta ja näin saa sinut puolelleen. Minusta lapsille vaikka olisivat 20 vuotiaitakin ei tarvitse kertoa kaikkea. Äitisi myönsi että elivät kulisseissa, minusta hän on aivan samalla tavalla tilanteesta vastuussa kuin isäsi. Sanoit että isäsi jää yksin asumaan, ehkä sillä haluttiin vain kertoa ettei uusi nainen ainakaan heti ole muuttamassa hänen luokseen. Onko isäsi kieltänyt teitä tulemasta luokseen yöksi? Kerro isällesi tunteistasi vaikka se vaikeaa onkin sinulle, hän on sinun ainut isäsi. Anna itsellesi ja isällesi aikaa.Vaikka mielestäsi olet aikuinen, niin uskallan kuitenkin epäillä ettei sinulla ole vielä niin paljon elämänkokemusta,koet asiat mustavalkoisina.
Vanhempieni erotessa oma äitini käyttäytyi juuri
noin heinovaraisesti vihjaillen ja väheksyen isääni. Lisäksi syyllisti meitä lapsia ym. Harmi että isäni oli elämästäni etäisenä muutaman vuoden ajan.
Olen joskus tällä palstalla kertonut kuinka hirveä äitinä ja ihmisenä olin itse kun mieheni halusi eron. Sen ymmärtämiseen meni aikaa ja vaati mm. välirikon lasteni kanssa.
En jaksa koko tarinaa kertoa, mutta lyhyesti: tein kaikkeni, että koko muu maailma tulisi puolelleni miestä vastaan. Olin katkera ja halusin itse sääliä, myötätuntoa, jotain mitä en itsekään ymmärtänyt. Mielestäni mies oli kusipää, ääliö ja syyllinen. Pidin jopa törkein keinoin huolen siitä että lapset olivat kanssani samaa mieltä. En äitinä ymmärtänyt, etten olisi saanut sekoittaa heidän tunne-elämäänsä omaani.
Eroon suuri syyllinen olin varmasti minä, ei mies joka petti ja jätti. Oma käytökseni hänet siihen ajoi. Tietysti sain lapset pysymään erossa isästään, kunnes vuosien päästä heittivät kaiken paskan silmilleni. Sain ansaitsemani halveksunnan lopulta itseeni. Lasten suhde isään on korjaantunut, mutta menetettyjä vuosia ei saa takaisin.
Olen käynyt niin hirveitä ajatuksia läpi, kun olen käsittänyt millainen olen ollut. En tarkoita että sinun äitisi olisi samanlainen. Ei varmasti toista tällaista ole. Hän on varmastikin pettynyt, ja jossain määrin on inhimillistäkin että purkaa pettymystään sinun kauttasi. Se ei tarkoita että sinun pitäisi eläytyä hänen tunteisiinsa. Jos ymmärtäisit, että ne ovat hänen tunteitaan, ei sinun. Hänkään ei varmasti halua erottaa lapsia isästään, vaikka myötätuntoa kaipaisikin. Kun hän tuosta selviää olisi hirveää jos hän alkaisi tuntea syyllisyyttä siitä että kaiken keskellä on rikkonut lastensa suhteet isään.
Sinun pitäisi osata antaa heidän pitää omat henkilökohtaiset asiansa ominaan, ja suhtautua heihin edelleen kuten äitiin ja siään suhtaudutaan. Kukan ulkopuolinen ei sotke niitä välejä. Entä jos äitisi tapaa uuden miehen, suututko sitten äidillekin?
Tekisin mitä tahansa jos voisin poistaa "hirviövuoteni" meidän perheen elämästä. En halua kenenkään lapsen kärsivän, vaikka itse tämän olenkin ansainnut.
Vanhempiesi ero ei ole tarkoitettu loukkaamaan sinua, heille kummallekin rakasta tytärtä. On hyvin surullista, että tunnet noin rankkaa vihaa isääsi kohtaan.
Ihminen reagoi niin kummallisesti. Minun äiti tuntee vihaa minua kohtaan kun otin avioeron. Vaikka ei sekään ero luonnollisestikaan ollut tarkoitettu luokkaamaan äitiä. Mutta en voi asialle mitään, olen vain surullinen, kuten varmasti isäsikin on.